31.3.08

Lehden kääntyessä

Huomenna aloitan uuden työn. Hyödynnän tämän taitekohdan lietsomalla itseni hyrisevään ajatusmyräkkään. Erikoista, miten mieli toimii parhaiten paineen alla, pakon edessä ja nurkkaan ahdistettuna. Rauhallisena ja rentoutuneena en saa hahmotettua elämäni suuria kuvioita, stressaantuneena kyllä. Aivan kuin minun olisi aina pakko aiheuttaa jokin kriisi, jotta saisin liikutettua oivalluksen rattaita muutaman pykälän eteenpäin.

Tästä syystä pidän Rodinin Ajattelija-veistosta harhaanjohtavana. Miten paikoillaan istuen voi muka ajatella? Ihminen ajattelee ollessaan liikkeessä, tehdessään jotakin.

19.3.08

Uimisen tsen

Oivallukset kannattavat iloista ihmismieltä arkimaailman pinnalla. Tämän päivän ilahduttava keksintö oli, että rintauintia uidessa kannattaa aloittaa uloshengitys nenän kautta jo vähän ennen kuin pää painuu veteen. Näin ilmavirta kaivaa veden pintaan kaksi kuoppaa, mikä estää veden tunkeutumisen sieraimiin. Lisäksi välttää turhan veden painetta vastaan työskentelemisen, koska uloshengitys sujuu omalla painollaan, mikä vuorostaan lyhentää uloshengitystahtia juuri sopivasti. Asialla on kerranaisvaikutuksiakin: kun uloshengitys ei ole niin vaivalloista ja hidasta, uintin löytää uuden vilkkaan rytmin. En ollutkaan keksinyt tätä ilma-asiaa aikaisemmin, mutta tänään tekniikka löytyi kuin itsestään, niin itsestään, etten melkein kehtaa käyttää sanaa keksiminen.

Pidän myös syvistä sukelluksista pohjaa pitkin, mutta rikonkohan sukellellessani jotain kirjoittamatonta sosiaalista sääntöä vastaan? Uimahalleista ja niiden käyttäjistä ei koskaan tiedä, eikä kehonkieltäkään voi lukea, kun ilman silmälaseja ja tummat uimalasit päässä ei oikein näe riittävän hyvin.

Olen hyvillä mielin. Voi olla, että syynä on liikunta, jota olen taas alkanut harrastaa. Voi myös olla, että syynä on etorikoksibia sisältävä kipulääke, jota sain liiasta kirjoittamisesta aiheutuneita tenniskyynärpäävaivojani varten. Kun aloitin kuurin, havaitsin, että nämä lääkkeet perkule vieköön ovatkin psykoaktiivisia - tunnistan heti, kun serotoniinijärjestelmäni kanssa peukaloidaan. Unet muuttuivat hypereläviksi, lensin muun muassa Jupiterin kiertoradalla ja tunsin kuinka planeetan valtava painovoima venyttää minua. Pari päivää olin erikoisessa pöllyssä, mutta nyt oloni on normaali, mitä nyt mieliala on mitä mainioin, sellainen jota kuvailee täsmällisesti sana parahultainen.

Linkittämässäni Wikipedia-artikkelissa mainitaan, että etorikoksibi vaikutus perustuu siihen, että se rajoittaa prostaglandiinien muodostumista arakidonihaposta, jolla taas lienee yhteys varsin moneen keskushermoston toimintaan. Päättelen maallikkona tästä, että arakidonihappoa on nyt hermostossani tavallista enemmän, ja se vaikuttaa mielalaani myönteisesti. Jos jaksaisin lukea tämän artikkelin, olisin asian suhteen viisaampi. En jaksa, pitää lukea Pasi Ilmari Jääskeläisen novellikokoelma Taivaalta pudonnut eläintarha. Fantasia ja maaginen realismi eivät kuulu suosikkikirjallisuusgenreihini alkuunkaan (ne ovat useimmiten liian kaavamaisia, mutta se olisi erillisen merkinnän aihe). Scifikin menettelee vain rusinat pullasta noukkien, mutta Jääskeläisen teos vaikuttaa ihan suhteellisen lupaavalta. Saa nyt nähdä, Borgesin Haarautuvien polkujen puutarhakin oli aika ikävystyttävä. Tätähän ei sovi sanoa, koska Borgesista kuuluu pitää.

Takaisin aivostoon. Voi olla niinkin, että valon määrän lisääntyessä yleinen mielalakin kohenee - ei se mitenkään matala ole ollutkaan, talvitympääntynyt vain - kunnes kesä menee lähes tärinän partaalla keikkuessa. Ehkä minulla vain on inasen verran liian valoherkkä ajatteluelin ja ruumis. Kouluaikoina en tätä huomannut, mutta se johtui ehkä siitä, että koulussa oli välitunnit, joiden aikana pääsi synkroniin ulkoilman valo-olosuhteiden kanssa. Toimistotyöelämässä on toisin, vaikka ikkunapaikan omaankin.

Yhden lauseen novelli, joka tarjoaa kosketuspinnan vieraisiin maihin ja populaarikulttuuriin

Hain vatsasta löytyi Jimi Hendrixin plektra.

Yhden lauseen novelli

Hauen vatsasta löytyi plektra.

12.3.08

Sininen kolmepistepirkko

Yhdysvaltojen ydinkokeet nimettiin 40-50-luvuilla hyvin rationaaliseen tyyliin. Kullakin koesarjalla oli nimi, esimerkiksi Buster-Jangle, ja siinä räjäytetyt pommit nimettiin aakkosten kirjainten mukaan tyyliin Able, Baker, Charlie, Dog, Easy, ja niin edelleen. Järkevää, selkeää ja siistiä.

Vuonna 1962 amerikkalaiset keksivät räjäyttää ydinpommeja avaruuden rajamailla, ja näille kokeille annettiin jokseenkin mielikuvitukselliset nimet, kuten Bluegill Triple Prime. Jokuhan nämä nimet aina keksii, mutten ajankohdan huomioon ottaen voi välttyä ajatukselta, että nimistä (saati itse kokeista) päättänyt taho oli altistunut LSD:lle, jota USA:n armeija ja CIA tuolloin terhakkaasti tutkivat.

Räjähdykset ovat kyllä psykedeelisen näköisiä. Mutta mistä nimet? Bluegill on isoaurinkoahven ja triple prime viitannee matemaattiseen heittomerkkisymboliin, jota on aikoinaan käytetty merkitsemään sarjallisuutta. Ydinkoesarjassa on Wikipedian mukaan ollut neljä Bluegill-nimistä koetta, joista kolme ensimmäistä, Bluegill, Bluegill Prime ja Bluegill Double Prime epäonnistuivat, kun kantoraketeissa ilmeni vikoja kesken kaiken. Ehkä selitys on yksinkertainen. Nimet ovat saattaneet muuttua lennossa - Prime tarkoittaa "uusiksi", Double Prime on "toistamiseen" ja Triple Prime "kolmas kerta toden sanoo". Niinhän se sitten sanoikin.

7.3.08

Kirkasvalopamppu

Jos suola on ruokaa, niin teltta on rakennus. Hirven turkki imee valon. Talitintti reuhaa pihapuussa.