13.12.08

Päätöksenteollisuuden suuntaviivoja

On ilmennyt mämmikouruutta: vilkutin rakastetulleni portaiden yläpäästä, jolloin vilkutuskädessä ollut puhelimeni lipesi otteestani ja lensi korkeassa kaaressa ylöspäin ja sitten painovoiman imemänä alaspäin osuen ensin yhteen portaaseen, ja kimmoten siitä toistamiseen paraabeliradalle ja päätyen lopulta alakerran lattialle. Tämän kineettisen energian temmellyksen seurauksena puhelimesta tuli sekä kaksiosainen – kansi ja näppäimistö – että korjauskelvoton. Vakuutus korvasi muutaman kympin.

Onneksi oli varapuhelin, vanha ja uskollinen, jonka näppäinten numerotkin olivat jo kokonaan kuluneet pois ja osa ei toiminut kunnolla. Eipä siinä mitään, kyllä silläkin pärjäsi, mutta uutta puhelinta piti joka tapauksessa alkaa valita. Tällä kertaa vain ei olisi yhtään huvittanut alkaa koko hommaan. Omat päätöksentekoprosessini lähes asiassa kuin asiassa ovat aina pitkiä: on vatuloitava, eikuteltava, kerättävä tietoa, kyseltävä, testattava, pohdittava, laskeskeltava, jätettävä jäljelle pari kandidaattia ja valittava niistä toinen. Yleensä olen lopulta äkisti valinnut jonkin kolmannen vaihtoehdon täysin mustana hevosena ja intuition voimalla, ja hyvin on onnistunut. Olen ollut valintoihini tyytyväinen. Intuition saaminen toimimaan tuntuu edellyttävän suurta ja vaivalloista tiedonkäsittelyä etukäteen, mitään äkillistä fiilispohjalta valitsemista intuition käyttö ei ole.

Tällä kertaa meni vähän pieleen: koska en jaksanut paneutua asiaan, päätin puhelinmallista lähinnä hinnan ja käyttöjärjestelmän perusteella, ja lähdin suoraan (=2 viikon päästä) kauppaan. Aavistin kyllä, että minun voisi olla vaikeuksia kiintyä puhelimeen, jota en ole valinnut pitkän ja uuvuttavan prosessin jälkeen. Heti seuraavana päivänä alkoi eikuttelu, ärtymys ja vatulointi – puhelin on kyllä tarpeisiini aivan mainio, mutta toivottoman asiallinen ja business-like, eikä siinä ole edes pelejä. On aivan kuin saisin rangaistuksen siitä, että en antanut päätöksentekoprosessini kulkea omaa luonnollista kulkuaan ja intuitiosynapsian vetreytyä, vaan yritin oikoa. Teen edelleen päätöksiä puoleen ja toiseen, vaikka puhelin on jo kourassa. Tai pöydällähän se nyt tuossa on.

Niin. En halua mitään vähääkään bisnespuhelimeen viittaavaa, vaan kosketusnäytöllisen Nokia 5800:n. Tällainen uutuusvermeiden perässä juokseminen minulle aika uutta, ja on tietysti vika ihmisessä. Yleensä otan uudet tekniset völpöttimet käyttöön vain silloin, jos niistä on oikeasti minulle iloa tai edes hyötyä, eikä "uutuus" sinänsä kuulu kumpaankaan kategoriaan. On kuitenkin niin, että suuri näyttö ja kosketuksellisuus on välittömästi ilahduttava asia. iPhonekin on olemassa, mutta törkeän hintainen, joten se diskattakoon tästä pelistä. Applen lättyä hipelöidessä tuli lisäksi tunne, ettei sen konepellin alle pääse riittävän helposti. Haluan kuitenkin aina tunteen julkisivun takaisen kontrollin mahdollisuudesta, vaikken sitä sitten koskaan käyttäisikään.

Oli miten oli, päätöksenteon on annettava kulkea omaa kulkuaan, jotta päätöksen tehtyään ei tarvitsisi enää arpoa mihinkään suuntaan.

Ei kommentteja: