19.11.08

Edellisessä jaksossa tapahtunutta

Tämän vuoden heinäkuussa irtisanouduin silloisesta työpaikastani, koeajalla pidin kesäloman, muutin pääkaupunkiseudulta tänne länsirannikolle ja aloin yrittäjäksi.

Nyt asun puutalossa keskellä kaupunkia, kauniilla suojellulla alueella. Takana on kolmisen kuukautta yrittäjänä oloa. Ei tämä ole ollut lainkaan niin stressaavaa tai hankalaa kuin luulin, töitä riittää (kop kop), ja elämä on tietyllä tavalla rennompaa kuin ennen, vaikka näenkin korkeintaan parin viikon työtilanteen kerrallaan. Joskus en sitäkään.

Osasyynä helppouteen voi toki olla se, että minun ei ole tarvinnut muodostaa yrittämisen tukirakenteita itse, eli ei ole tarvinnut hankkia kirjanpitäjää, tilintarkastajaa, tai työterveyshuoltoa, eikä tutkailla miten arvonlisäverot maksetaan ja niin edelleen. Liityin nimittäin paikalliseen osuuskuntaan, ja osuuskunta hoitaa nuo asiat minun puolestani. Se tosin perii siitä hyvästä hallintopalkkiona 10 % laskutuksestani. Prosenttimäärä kuulostaa suurelta, mutta jos ja kun hallintopalkkioita jää vuoden päätyttyä yli, ne jaetaan kaikkien osuuskunnan jäsenten kesken tehdyn työn suhteessa. Reilu peli. Osuuskuntayrittäminen voi tuoda mieleen vain meijerit ja maanviljelyksen, mutta se sopii hyvin myös allekirjoittaneen edustamalle tietointensiiviselle alalle, sekä kaikenlaiselle taideteolliselle toiminnalle, ja osuuskuntamme onkin yhdistelmä näitä molempia. Osuuskunta on kuin työntekijöidensä omistama osakeyhtiö ilman voitontuottovelvoitetta, mistä seuraa kaikenlaista hyvää (toki voittoa saa ja kannattaakin tuottaa). Bloggaan ehkä myöhemmin asiasta lisää.

Teen työtä yksin kotona työhuoneessani. Yksi pieni investointi piti tehdä, mutta muut työvälineet minulla olikin jo valmiina: tietokone ja pää. Edellinen elämä kokouksineen, päivittäisine työmatkoineen, kiireineen, byrokratioineen ja hälinöineen on jäänyt taakse. Työpäivät ovat rauhallisia - naputtelen tietokonettani, joskus jompi kumpi kissoista tulee lepäilemään läppärin tuulettimen lämpöön, toisinaan katselen ohimennen lintuja laudalla: sinitiainen, talitiainen, käpytikka (kyllä), joku kellertävä kapoinen lintu, ja niin edelleen. Ehkä pitäisi aloittaa blogi nimeltä Linnut-Fåglar, jonne kirjaisin tunnistetut ja tuntemattomat siivekkäät. (Linnut ovat myös kissoille ehtymätön viihdykkeen lähde.)

Paljon ärsytystä ja rasitusta aiheuttavaa virastotyöelämästä siis on jäänyt taakse, mutta toisaalta taakse on jäänyt myös lounastunnit työkavereiden kanssa ja yleinen työkavereiden kanssa harrastettu häröily. Yksin työskenteleminen sopii minulle kyllä hyvin, mutta toisinaan kaipaan hiukan lounastunteja, jolloin paransimme maailmaa kollegojen kanssa. Muutoin elo on aika rauhaisaa, aivan toisenlaista kuin kuvittelin yrittäjänä olon olevan. Hassua sinänsä. Toimeentulokin on pysynyt samana.

3 kommenttia:

Kriisi kirjoitti...

Olinkin ihmetellyt että mihis olet kadonnut, kun hiljaisuus on vallinnut tässä(kin) blogissa. Kadehtisin varmaan muuten, mutta juuri nyt on taas hyvä päivä etenkin niiden työtoverien ansiosta. Ensi viikolla saatan tulla tänne vihreänä kateudesta kyselemään mistä löydän itselleni oman osuuskunnan.

(Mutta puutalo, ihanaa!)

KK kirjoitti...

Kiva kuulla hyvistä uutisista. Täytyy pistäytyä talossa, kun synnyinseuduillani vierailen.

Se kellertävä kapoinen lintu voisi olla vihervarpunen, viherpeippo on pulskempi.

Dyro kirjoitti...

Tervetuloa vain! Vihervarpunen se taitaa olla, näin lähdemateriaalin pällistelyn jälkeen.