28.4.07

Kaczo omila silmilä

Linnanmäen uusi lasilabyrintti Sokkelo on mainio paikka, ja turhauttavakin. Siellä päätyy helposti kiertämään ympäri ympäri samaa reittiä, joka tottakai kulkee sisäänkäyntikäytävän poikki, ulkona jonottajien suureksi huviksi. Joku ilmestyy labyrintistä eksyneen näköisenä, kulkee käytävän poikki, ja tulee vähän ajan päästä uudelleen näkyviin hieman tuskastuneemman ja hämillisemmän näköisenä.

Lasiseinät ovat todella hämääviä, mikä on tietenkin homman juju. Kun kiersin kolmatta kertaa sokkelossa ympyrää, keksin keinon sieltä selviämiseen (maalaa hiirellä päälle jos kiinnostaa):

Lattia ja seinät ovat kaikki samanlaisista elementeistä koostuvia, joten niitä seuraamalla ei käytävien alkuja helposti hoksaa. Kannattaakin katsoa lasilevyjen yläreunoja. Siinä missä yläreunaa ei näy, on kulkutie. Reitti ulos ei löydy siltikään aivan helposti, mutta sen sijaan reitin etsiminen helpottuu, kun muutoin vaikeasti löydettävät kulkutiet erottuvat selvemmin.

26.4.07

Systeemien kääntyessä nurin

Miljarditonninen jäätikkö valui kallioperän yli ja kynsi järvet. Jäätikkö elää, elää myös magneettikenttä maapallon ympärillä. Pisaran muotoinen, väräjävä häkki, jonka alla ihmiset kuljettavat ruumiitaan metalliputkien sisällä, metallikoteloiden sisällä, metalliputkirakenteiden päällä ja paljain jaloin. Magneettikenttä on vaihtamassa suuntaansa, verkkaisesti, mutta kuitenkin. Auringon magneettikenttä kääntyilee levottomammin, sillä on oma rytminsä - yksitoista vuotta, ja pilkkuminimiä kohti mennään.

Kävelen jaloin ja ajattelen magneettikenttien kytkeytymistä toisiinsa, piipittäviä sähkötyssignaaleja ajattelen, kuinka ne heijastuvat avaruuden rajoilta takaisin, kuinka ne lähettää ja vastaanottaa joku joka elää elastisen, vapisevan magneettikentän alla sitä tuntematta.

25.4.07

Tänään on ensimmäinen päivä pitkään aikaan

Töiden jälkeen otin torkut, ja uneen vajotessani muistin erään asian, joka piti tehdä heräämisen jälkeen. Unen ja valveen rajalla yritin pitää asiaa mielessäni, mutta eihän siitä mitään tullut, kun se muuntautui koko ajan, haarautui, vaihtui kokonaan toiseksi ja jokainen yritys palauttaa asia mieleen sysäsi liikkeelle aina uusia muuntautumisketjuja.

Nyt en muista mitä minun piti muistaa, mutta sen tiedän, että mitään muistettavaa ei ollutkaan. Ajatus asiasta joka piti muistaa, oli sekin unihuuruista tyhjäkäyntiä.

Olen ehkä kuumeinen, mutta jos vanhaan malliin mennään, tämä tauti polttaa aamuun mennessä itsensä pois.

--

On aina ilahduttavaa, kun kotimaisella kansainvälistyvällä on suomenkielinen nimi, niinkuin Sulake, Sumea tai Rovio. Itse olen keksinyt firmalle nimeksi Lumisade, mutta yritys nimen takaa puuttuu vielä.

24.4.07

Ookaks h

Tänä aamuna oli vesikatko kello 8.00-10.00. Aamulla onnittelin itseäni siitä, että olin muistanut laittaa kännykkääni varoituksen asiasta, ehdin käydä suihkussa ennen kuin veden tulo katkesi. Paria minuuttia yli kahdeksan kokeilin tuleeko vettä. Ei tullut. Täsmällisyys on hyve.

Viisitoista vuotta sitten kävin turistiryhmän mukana uimassa Kuolleessa meressä. Vesi työnsi ylöspäin ja kellutti väkisin. Kun poistuimme oudosta järvestä, tokaisi kanssamatkustajani koko ryhmälle että Jo ol' ves!



Possuf - helmiä sioille

Sonera niputtaa matkapuhelinliittymänsä yhden nimen alle, ja nimeksi tulee Minun Sonera.

Minun Sonera! ***un Sonera! Vaikka olisikin julkisuuskuvaltaan surkea ja kömpelö firma, ei silti tarvitse mennä noin törkeällä tavalla sorkkimaan suomen kielen perusrakenteita! Tuhoutukaa kilpailussa! Aargh! Himmel! DNA-liittymiä auringosta!

20.4.07

Nivel

Haukotellessa leuka meni sijoiltaan sekunniksi, ehdin juuri ja juuri säikähtää, kun se loksahti taas paikalleen.

En näe avohakkuualuetta puilta

Hesarissa oli juttu, kuinka jonkun suomalaisen perheen porakaivovesi sisältää niin paljon uraania, että kaivoon on täytynyt asentaa uraaninerotuslaitteisto. Vuodessa uraania erottuu 640 grammaa.

Hmm.

Luonnonuraanista 0,72 % on fissiiliä uraani 235:ttä. 640 grammasta luonnonuraania voidaan siis erottaa teoriassa 4,6 grammaa puhdasta U-235:ttä, eli ydinasemateriaalia. Uraanin rikastamiseen voisi rakentaa kotonakin varmasti jonkinlaisen laitteiston, jolla voisi 640 grammasta uraania saada ehkä noin kolme grammaa asekelpoista U-235:ttä. Kolmella grammalla uraania tuskin lämpiää saunan kiuaskaan, mutta jänniä kokeita sillä voisi tehdä. Uraanin voisi valssata ohueksi levyksi, jonka voisi kääriä neutronilähteen ympärille, ja näin saada aikaan ytimien halkeamisia. Ketjureaktiota ei syntyisi, mutta lämpöä varmaan kyllä. Neutronilähteenkin voisi jopa tehdä kotikonstein omassa kellarissaan. Kotikonstein tehdään kaikenlaista muutenkin (arvatkaa vain missä olen viettänyt nettiaikaani viime päivät).

Merivesi on muuten standardoitu, ja standardin nimi on VSMOW, Vienna Standard Mean Ocean Water. Meriveden kanssa asialla ei jostain syystä ole mitään tekemistä, vaan kyseessä on puhdas vesi, jossa on tietyt hapen ja vedyn isotooppisuhteet.

Lyhenne NWOBHM taas tarkoittaa 70-luvun lopun brittiheviun uutta aaltoa, New Wave of British Heavy Metal.

18.4.07

Avogadron nojatuoli

Argon on jalokaasu, joka kaasujen tapaan täyttää kaiken vapaan tilan.

Jargon on epäjalokaasu, joka niin ikään täyttää kaiken vapaan tilan, myös lauseissa ja sanojen välissä.

Flägään sen täältä do urgenttiin.

Bussin renkaat rullaa

Bussin ikkunasta näin joutsenpariskunnan viivasuorassa matalalennossa, ja ajattelin miten ne näyttävät Junkers 88 -pommikoneilta. Valkoiset pommittajat, kuoleman enkelit väritystä myöten.

Yöllä näin unta oven takana piileksivistä suurikulmahampaisista kissoista antenneineen. Unikuva oli puoliksi kuva, puoliksi lause, koska siihen kuului huutomerkki, jota en kuvana nähnyt, mutta jonka olemassaolon tiedostin. Tällä tavalla:

Suurikulmahampaiset kissat oven takana antenneineen!

Kissalla todella oli antenni, kiiltävästä alumiinista valmistettu telkkariharava. Salamoitakin taisi horisontissa kiemurrella.

17.4.07

Kalloperä

Isoäiti teki voitaikinaa käsin, kauli ja käänsi, kauli ja käänsi, mutta aina siihen jäi tummemman ja vaaleankeltaisia juomuja, kuin gneississä.

Vanhempana ajattelin maapallon kivisen kuoren taikinaksi, ja vuorten rypistyvän voitaikinan lailla kun taikinalaatat törmäävät toisiinsa. Plastista kiveä, kivi on plastista paineessa ja kuumuudessa, kuin taikinaa.

Yritän mieltää kallioperän tapahtumia taikinan ja tihkuvan, kiteytyvän liuoksen kautta. Miltä näyttää Maan rautanikkelisydämen aine? Siitä on vaikeampaa saada näytettä kuin komeetasta. Avaruuteen voi matkata turistinakin helpommin kuin Mariaanien hautaan.

Haaveilen löytäväni valtavan rubiinikiteen.

Yleistämistä

Raja ei vielän ja nytsaavutushetken välillä on niin kapea että sitä voisi kutsua nollaulotteiseksi. Sitä hokee itselleen, ettei vielä ole siellä, ettei vielä, eikä vieläkään, mutta lähempänä ja sitten huomaa että nytkö jo, ja johan tässä nytsaavutushetkessä ollaan kotvanen oltukin. Koskaan ei ilmene maalilinjan ylittämisen mikrosekuntihumaa, vaan aina vain eivielä eivielä ja sitten jaa-nytköjo-oho-no-hyvä.

--

Kaulasuonissa suhisee.

--

Metron retrogradinen liike, onko sellaista, vai kulkeeko metro aina eteenpäin, koska siinä on ohjaamo kummassakin päässä? Metro on kuin aika, ei peruuta koskaan. Metrograd, maanalaisten kaupunki.

Nenäkarvatrimmeri ja kaivinkone

Olin mäellä ja juttelin radiolla Ranskaan. Seuraan lyöttäytyi vähän eksentrisesti käyttäytyvä miekkonen, mutta siedin häntä ja juttelin niitä näitä, koska hän ei ollut mitenkään ärsyttävä, vähän kömpelön oloinen vain. Kun olin lähdössä, mies muuttui levottomaksi ja kysyi

- Voisinko kysyä sinulta yhden kysymyksen?

Tuollaista pohjustusta seuraa aina jompi kumpi seuraavista kysymyksistä

- Uskotko Jumalaan?
- Oletko koskaan ajatellut että voisit olla miehen kanssa sillai?

Tällä kertaa sain vastattavakseni jumalakysymyksen, minkä jälkeen mies piti esitelmän siitä, kuinka "tämä" (ruumiin läpsäytys) maatuu, mutta kuinka jokainen voi saada kuoleman jälkeen uuden "tämän" (ruumiin läpsäytys). Kiitin tiedosta ja lähdin, koska ei väittelyttänyt.

Suojatietä ylittäessäni meinasin saada turpaani. Valo oli punainen, joten painoin viherrysnappia. Koska autoja ei näkynyt, harpoin tien yli. Vastapuolella valojen vaihtumista odottanut pyöräilijä alkoi sättiä minua "vitun idiootiksi", koska liikenne pysähtyy nyt turhaan, ja kysyi minkä helvetin takia noin menin tekemään. Sanoin ärsyttävällä äänensävyllä että huvikseni vain. Äijä riehaantui ja meinasi käydä päälle, mutta ei sitten käynytkään, koska valot vaihtuivat ja olin kävellyt koko ajan kauemmas. Eipä leikannut tokaista, että liikennehän ei suinkaan pysähdy turhaan, koska muuan pyöräilijä siinä odottaa valojen vaihtumista.

Kaikenlaisia ääliöitä sitä onkin liikenteessä.

Päivän huvin tarjoili Paavo Väyrynen, joka epäonnistui voitonmerkin näyttämisessä ja teki siitä loukkaavan eleen. Minusta Paavo Väyrynen on huono ihminen, ja siksi tällainen naurattaa.

Ilmastonmuutosta torjumassa

Karrin tehtävän inspiroimana mietin, että Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitosten piippuihin pitäisi maalata näkyvästi teksti PAKOPUTKI. Se kenties saisi ihmiset ajattelemaan konkreettisemmin, että sähkön kulutuksen vähentäminen vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä.

Toinen ajatus: Metron ja raitiovaunujen pakoputket sijaitsevat Salmisaaressa ja Hanasaaressa.

Hienovaraisempi viestimistapa voisi olla kromatun tuunauspakoputken pään asentaminen voimaloiden piippujen päihin.

16.4.07

Vaihde päällä

Jokin on kadonnut, se tapa miten nuorempana tempauduin asioihin, esimerkiksi niin että tunsin huimausta kun kirjoitin rivin tai kaksi, tai vain sanan, miten teksti oli pelkkä kulkuväline jonka potkaista vauhtiin ja kulkea sen mukana. Nyt on pelkkiä kirjaimia, sanoja ja kielioppia. Pitäisi irrottautua tekstistä kokonaan, kielestäkin, ja keksiä jokin kokonaan uusi asia jossa avautuvat mahdollisuudet innostavat ja pyörryttävät.

Matematiikka?
Kuvataide?
Puiden tarhaus?
Tietokoneohjelmointi?

Hengittäminen?

Joo, hengittäminen. Keuhkot ja pallea kulkevat mukana aina ja ovat käytettävissä joka hetki.

Tosissaan puhuen, en tiedä osaanko innostua enää mistään puuhasta samanlaisella innolla kuin ennen.

Salataide, esimerkiksi kivien kasaaminen röykkiöiksi ympäri Helsinkiä niin että kivikasoista muodostuu tunnettu ilmiö, mutta kukaan ei koskaan tiedä kuka on niiden takana?

15.4.07

Silmä näkee ja lukee mitä vastaan tulee

Tytär halusi mennä Barbie-sivustolle, pelaili siellä aikansa jotain pelejä, ennen kuin löysi Barbien klikattavan päiväkirjan ja pyysi minua suomentamaan sivuja sitä mukaa kun niitä tuli näkyviin. Jutut olivat kyllä sellaista tasoa, että otin vapauden keksiä Barbielle tapahtumia ja mietteitä aivan itse. Päiväkirjan mukaan Barbien kouluelämän kolme päätavoitetta on 1) tulla huomatuksi, 2) päästä koulun telkkarikanavan juontajaksi ja 3) napata koulun suosituin poika. Vähän liian hölmöä tyttökulttuuria ja simplex-kevyttä tavaraa minun makuuni.

Ehkä hurskastelin liikaa. Minä ja veljeni saimme leikkiä sotaa niin paljon kuin suinkin, vaikka kasvoimme rauhantahtoisella 70-luvulla. Pyssyt ja kiväärit paukkuivat, koottavat lentokoneet räjähtelivät mattopaukkujen voimasta ja muovisotilasarmeijat kävivät raakoja taisteluita, jossa napalmina toimi sytytysneste tai tärpätti. Stereotyyppisiä poikien leikkejä siis, ja aivan helevetin hauskoja. Onneksi meitä ei rajoitettu eikä paheksuttu, ja niinpä vain meistä lopulta kasvoi tavallisia kunnon kansalaisia (juurikin lopulta, sillä sotaleikkien ja kunnollisuus-aikuisuuden väliin kyllä mahtuu mm. paljonkin päihdepoliittisesti arveluttavia tajustehuuruiluita parikymppisenä). Vanhempamme kyllä joskus päivittelivät jopa tosisaan, miten sotahulluilta lapsilta vaikutimme, mutta paheksuntaa ei koskaan niskaamme satanut. Voikin olla, ettei joku Barbie-maailman hölmöyksille altistuminen ei mitenkään vaurioita kasvavaa tyttöä tai väännä hänen arvomaailmaansa typerään suuntaan. En tiedä. Hurskastelevaksi kalkkikseksi olisi joka tapauksessa kovin helppo livahtaa.

Populaarikulttuurilla on kuitenkin vaikutuksensa. Maailmankuvaani ja etiikkaani on vaikuttanut voimakkaasti Hämähäkkimies-sarjakuvan perustarina, jossa Hämähäkkimieheksi muuntunut Peter Parker ei välinpitämättömyyttään pysäytä varasta, joka myöhemmin murhaa hänen setänsä. Siitä on ehkä peräisin vasta äskettäin tiedostamani taipumus puuttua ongelmiin heti, ja lisäksi tavalla mikä saa ne vaikuttamaan vakavammilta kuin ovatkaan.

Hämähäkkimiehestä on muuten kirjoitettu hyvä suomenkielinen analyysi Wikipedia-artikkelissa.

Toinen, myöhäisempi vaikuttaja on Art Spiegelmanin sarjakuva Maus, josta jäljelle jäi ihailu päähenkilö Vladekin oveluutta kohtaan, jonka varassa hän selviää Auschwitzista hengissä. Luovimisella ja kekseliäisyydellä pärjää missä tahansa, mutta Vladekin tapauksessa sillä on hintansa. Hän jää oman selviämispakkonsa vangiksi, laskee muropaketin hiutaleita ja tulitikkuja vielä vanhana eläkeläisenäkin, vaikka niin ei enää millään muotoa tarvitsisi tehdä. Jälkeenpäin ajatellen en lukenut Mausia keskitysleiritarinana, vaan yhtäältä tarinana selviytymisestä älynkäytön ja sosiaalisten valtarakenteiden oivaltamisen kautta ja toisaalta esityksenä siitä, miten ihminen voi jäädä opittujen tapojensa vangiksi. Varsinkin jälkimmäistä asiaa olen miettinyt usein, ja pyrkinyt tunnistamaan ajatusluutumiani mahdollisimman tarkoin. Se vain on kovin vaikeaa.

Muistan, että lapsuudessani oli kirjoja, joiden tavoite oli selvästi ympätä lapsen päähän jonkinlaista moraalia. Yksi ruotsalainen kirja oli nimeltään Lasse varastaa. Siinä päähenkilö Lasse kähveltää rautakaupasta vatupassin, mutta alkaa katua sitä ja lopulta kertoo asiasta isälleen, jonka kanssa sitten palauttaa suorahaltuunotetun vaaterausvälineen takaisin kauppaan. Tarina on aika hauska, minkä vuoksi luin kirjan uudelleen aikuisena. Vasta silloin huomasin, että siihen oli survottu myös rauhankasvatusta: isä selittää Lasselle, että tavaroiden varastamisen lisäksi on toisenlaistakin varastamista, sellaista jossa sotilaat tunkeutuvat toiseen maahan ja yrittävät varastaa sen itselleen. Kuvituksena oli riisipelto, jossa vietnamilaiset talonpojat kyyristelivät kartiohatuissaan ja jenkkisotilaat riehuivat ja räjäyttelivät villisti aseineen. En muistanut kohtaa ollenkaan. Mitähän sillä on haluttu saada aikaan? Onko tarkoituksena ollut saada lapsista pasifisteja, vai onko kohdalla haluttu tuottaa kirjan tekijöille hyveellinen olo? Veikkaan jälkimmäistä.

13.4.07

The jeans in our DNA

On ikäänkuin toukokuu; maistan yhtäkkiä kesken työpäivää kuohuviinin maun. Parasta on se, että on vasta huhtikuu, eikä puissa ole lehtiä. Aamuisin herätessä lihakset ovat jostakin syystä jäykät, mutta sylkirauhaset rauhalliset. Kahvinhimo on laantunut eikä sylkeä erity aamukuppia odotellessa.

12.4.07

Varo, kaktusssssssss

Verikokeiden tulokset tulivat jokin aika sitten. Kilpirauhasessa ei ole vikaa, tai ylipäätään missään. Kiitos huolehdinnasta, kaikki on siis ookoo.

Töissä portaiden otsat oli maalattu. Maalin haju viritti hajuaistini haistamaan työpisteessäni leijuvan hiukan pölyisen tuoksun, jota en tavallisesti tunne. Hajuaistimuksen voimakkuus pieneni sitä mukaa kun maali portaissa kuivui, ja maalin haju katosi. Onpa erikoista, miten yksi haju saa haistamaan toisen hajun.

Olen huomannut, että hankkiudun tahallani tilanteisiin, joissa joudun ottamaan voimakkaasti kantaa siihen, mitä haluan ja millaista elämää haluan elää. Se lienee eron jälkimaininkeja. Mitäminähaluan-pohdinta ei luonnistu istuen ja miettien, vaan tekemällä ja kokemalla. Mitä minä juuri nyt haluan? Mämmiä vaniljakastikkeella. Parasta ennnen-päivämäärä ei ole vielä mennyt.

Jatkan myös askeettinen ja vähätavarainen elämäntapa -kokeiluani, ja kokeilen, kykenenkö syömään terveellisesti viidellä eurolla päivässä, samalla kun supistan muun kulutukseni minimiin, mieluiten nollaan (poislukien ne viikonloput jolloin tyttäreni on luonani). Kokeilen nyt ensiksi yhden viikon ja katson miltä se tuntuu. Jokin tässä asuntoni lähes tavarattomassa tilassa ja avaruudessa viehättää minua. Olemiselle jää tilaa.

--

Vilkaisin pitkästä aikaa käyttäjätilastoja. Maciä käyttäviä lukijoita on noin 10 % ja Unix-käyttäjiä 15 %. Voisikohan siitä päätellä jotain, vaikkapa että Mac-käyttäjiä on enemmän kuin mitä heitä noin yleensä tietokoneen käyttäjien joukossa on, ja se kertoo siitä että...en minä tiedä. Yhdellä käyttäjistä oli OS X for Nokia tms., josta en ole aikaisemmin kuullutkaan. Unix-käyttäjillä on useimmiten Linux, mikä ei ole yllättävää. Muistan kun konffasin vuonna 1996 Slackware-Linuxia. Se oli varsinaista rassausta ja hauskaa sinänsä.

5.4.07

Biologistiikkaa

Tänään opin palaverissa uuden englanninkielisen sanan, biobreak. Se on tietysti kusitauko, mutta sanaa voidaan käyttää myös merkityksessä "for hydrating and refueling". Nesteytystä ja tankkausta tietysti tarvitaan biologisista syistä aika ajoin, samoin kuin niiden vastatoimenpiteitä, mutta biotauosta puhuminen tuntuu aika hienostelevalta. Toisaalta termissä on hauskan mekanistinen näkökulma.

Koskahan termi juurtuu suomen kieleen? Google ei vielä tunne biobreikkiä eikä biotaukoa.

4.4.07

Silmäilyä

Kaleidoskooppia kierrettäessä kuvio samanaikaisesti hajoaa ja rakentuu. Palasten järjestäytyminen uudelleen. Lasinpalasten, muovihelyjen, mannerlaattojen liike jonkin ulkopuolisen voiman ajamana, sitkaasti virtaavan magman työntö, veto ja paine planeetan sisuksissa ajamassa niitä eteenpäin.

Maailma ulkopuolellani ei ehkä olekaan sillä tapaa minusta erillinen kuin olen tähän saakka ajatellut. Havainnoillamme on yhteinen ärsykeperusta, mutta ovatko tähtikuviot olemassa päivisin, kun niitä ei näy? Ennen olisin vastannut että tottakai ne ovat olemassa, mutta enää en ole siitä niinkään varma. Minähän ne kuviot sinne hahmotan omassa mielessäni, ja voin vapaasti päättää onko niitä todella olemassa vai ei, havaitsenko öisen valopisteen siellä, toisen täällä, ja päivisin en mitään. En ehkä sittenkään ole täysin vapaakaan, Orion hahmottuu kyllä automaattisesti, samoin Otava. Aivojen hahmontunnistusalgoritmi on tehokas. Silti tähtikuviot ovat ihmismielen ominaisuus, eivät yötaivaan ominaisuus. Ajattelutapani on muuttunut, enkä tiedä mistä se johtuu, ja onko se hyvä asia.

Söin illalliseksi kalaa.

Kieli oppi asioita matkansa varrella

Kirjoitetaan kielellä, kirjoitetaan sormilla ja käsillä, kirjoitetaan huulilla ja hampailla, luetaan syntymämerkit, arvet, luomet, kartoitetaan pinta-ala ja sen moniaalle viettävä kaartuvuus.

Onko Möbiuksen nauha yksine puolineen bugi vai feature kolmiulotteisessa maailmankaikkeudessa? Möbius strip-tease, vain yksi puoli näkyy, mutta yhtä aikaa. Aivo kompastuu, mutta nousee ja jatkaa matkaansa. Jos kaksipuolisesta teipistä tekisi Möbiuksen nauhan, olisiko teippi edelleen kaksipuolista?

Riisit kiehuvat tarmokkaasti, täytyy laittaa levyä pienemmälle. Yläkerran naapuri ei yöllä laittanut levyä pienemmälle ja sai minun vereni kiehumaan. Olen paineverireaktori.

On hyvä etten ole taipuvainen itsesääliin, sillä itsesääli on säälittävää, ja koska näin on, joutuisin säälimään itse itsesääliäni, enkä koskaan pääsisi siitä eroon. Myötähäpeän kanssa on toisin. Vaikka myötähäpeän tunteminen on hävettävää, itseään kohtaan ei voi tuntea myötähäpeää, ja noidankehää ei synny.

Salaisuuksien säilyttäminen vaatii vakoojan ammattitaitoa, ja harva meistä on vakooja (ja mistä sen voi oikeasti tietää?). Siksi salaisuudet eivät pysy salaisuuksina. Niiden paine ajaa ne ulos kuin mutteripannun veden kahvijauheen läpi. Matkalla uuttuu mukaan kaikenlaista ryönää, niinkuin mielipiteitä, tunteita ja asenteita, ja seurauksena on outo liemi. Siksi onkin niin, että jos kuulee salaisuuden, ei sitä pidä uskoa kokonaan, vaan yrittää tislata sieltä se olennainen esiin. Mikä kahvissa on olennaista? Vesi vai kahviaromit? Vertaus ontuu, suorastaan klenkkaa.

Nuoruudesta muistan unohtumattoman kommentin "Klenkka ja Tankki on ostanu Alabaarin!". Ravintoloitsijat Klenkka ja Tankki raahasivat Alabaarin katolle siniseksi maalatun autonromun mainoskyltiksi, ja siellä se on tänäkin päivänä.

Minulta kysyttiin mielipidettä lattiamateriaaleista. Huimaa mutta vakavaa!

2.4.07

Nimistöstö

Lääkkeiden nimet ovat kiintoisia, on mm. mustelmia liuottava Trombosol.

Jos älykkyyttä lisääviä lääkkeitä joskus kehitetään, minulla on niille valmiina tuotenimet - Imbecil ja Imbecil Forte.

Yhtäkkisyydestä

"Sormet ruvella rupattelen", hän kirjoittaa, ja minä ajattelen, etten ansaitse tätä osakseni tullutta, en ollenkaan, ja eikö olekin outoa, outoa ylipäätään kaikki tämä äkillisyys.