28.2.07

Muutoksia

Mitä minulle kuuluu? Ainakin sitä, että ajatellessani pronomineja tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne, ne tuntuvat viittaavan ensisijaisesti ja automaattisesti ihmisiin, eivät asioihin ja esineisiin kuin ennen.
täysi puolikuu, kevään korva kuuntelee
ke-vät'vät'vät'vättä, ke-vät'vät'vät'vättä

27.2.07

Voi masana

Tyhmästi toimiva tietojärjestelmä päätettiin yllättäen päivittää, koska kehittäjät ovat lisänneet siihen uusia ominaisuuksia.

Päivitys tapahtui kahta päivää ennen kuin järjestelmä menee kiinni kahdeksi viikoksi. Päivät ennen sulkeutumista ovat tietojen syötön kannalta kaikkein kriittisimpiä. Mitä yleensä tapahtuu kun järjestelmää päivitetään? Niin, sinne ilmaantuu bugeja, jotka pitkän ajan kuluessa saadaan korjattua. Ei siis ole kovin viisasta päivittää järjestelmää juuri kriittisellä hetkellä.

Kuten arvata saattaa, päivityksen myötä ilmenneet bugit halvaannuttivat kaiken.

Yksikään järjestelmään lisätyistä uusista ominaisuuksista ei edes korjannut mitään käytettävyyteen tai järjestelmän tehokkuuteen liittyvää ongelmaa. Olivatpahan vain kivaa kuorrutusta ja kilkettä, kuin kromattu pakoputken pää puhkiruostuneessa Ladassa.

Tällaista pääsee tapahtumaan, koska kehittäjiäorganisaatiolla ei ole ystävää. Monen muun asian lisäksi ystävistä on sekin ilo, että he oikaisevat suorasukaisesti tai lempeästi kun oma ajattelu tai teot ovat tavalla tai toisella tyhmiä. Aina komppaava ja emppaava ystävä ei ole ystävä laisinkaan. Toki kehittäjäorganisaatio saa palautetta, mutta palaute tulee käyttäjiltä. Ongelma on, että käyttäjä on käyttäjä, ei ystävä.

25.2.07

Viimeisenä lomapäivänä

Muistan valokuvanäyttelyn, jossa koneromua oli kuvattu neulanreikäkameralla mustavalkoiselle valokuvauspaperille. Romu on aina viehättänyt minua, koneen tarkoituksenmukaisuus ja sen täydellinen menetys ei ole surullista tai häiritsevää, vaan mahdollistaa koneiden näkemisen uudella tavalla, esineinä sinänsä.

Tekstuaalisessa mielessä jopa roskapostissa on oma viehätyksensä, samankaltainen kuin ruosteisessa romussa, joten aloitin Ajopuita-blogin. Kirjaan sinne inboxiini saapuneen roskapostin parhaimmistoa, tai oikeastaan vain otsikot ja joskus lähettäjien nimet.

---

Ystävien kanssa ilmaan heitetyt hienot oivallukset paljastuvat kunnon crackpot-ideoinniksi, kun asioihin tutustuu edes vähän syvällisemmin. Ajatukseni siitä, että tupakka ja teollinen vallankumous ovat yhteydessä toisiinsa - tupakan käyttö nautintoaineena yleistyi länsimaissa vähän ennen teollista vallankumousta ja nikotiini parantaa keskittymiskykyä ja muistia, mikä edesauttaa koneiden rakentajien ideointikykyä ja kekseliäisyyttä - oli kyllä aika tyhmä. Onneksi on Wikipedia ja muut tietolähteet.

Päiväkävely Karrin kanssa Munkkiniemessä oli mukava ja sain aimo annoksen paikallishistorian ja rakennuskannan tietämystä. Nyt näen taas alueen uusin silmin - tuossa on kadettikoulu, tämä rakennus on Kannakselta siirretty hirsinen sairaala, tuolla taas on paloasema letkunkuivaustorneineen. Olen kiintynyt Länsi-Helsinkiin yleensäkin. Kun muutimme exäni kanssa Helsinkiin, ensimmäinen asuntomme oli Munkkivuoressa, välillä asuimme Katajanokalla ja Ruoholahdessa, ja sitten muutimme taas länteen, jossa asun edelleen. Tämä on koti, ja Länsi-Helsigin hillitty porvarillisuus viehättää, koska siitä puuttuu nousukasmainen korskeus. Toinen alue Helsingissä jonne kotiutuisin helposti olisi Kallio, vaikkei se olekaan ollenkaan samanlainen.

Munkkiniemessä on jotakin erikoisella tavalla tuttua ja viihtyisää, se muistuttaa hyvin paljon sitä aluetta jossa vietin lapsuuteni, paitsi että Munkkiniemi on huomattavasti porvarillistetumpi versio siitä. En tiedä mistä tämä tuttuuden tunne on peräisin. Ehkä siihen vaikuttaa meri, ehkä tienoon kylämäisyys, rakennusten sijoittelu, koko tai tapa jolla ne on rakennettu tiiviisti yhteen.

GPS-paikannuksen yleistymistä älypuhelimissa voisi soveltaa siten, että kännykkänavigaattoriin rakennettaisiin lisäpalikka, jonka avulla rakennuksista ja koko alueesta saisi halutessaan lisätietoa. Milloin tämä, tuo tai se on rakennettu? Miksi tämän tien nimi on Hollantilaisentie? Miten tätä rakennusta on muutettu aikain saatossa? Mitkä periaatteet ovat ohjanneet tämän alueen suunnittelua ja rakentamista ja niin edelleen.

---

Ystäväni J haluaisi minut kovasti osakkaaksi yritykseensä. Olen kahden vaiheilla. Ensinnäkin viihdyn nykyisessä toimessani pelkkänä palkansaajana, mutta ennen kaikkea epäröin sekoittaa ystävyyssuhteita ja liiketoimintaa. Tästä saattaa muodostua vielä suuri ongelma. Asia täytyy ottaa puheeksi pian.

24.2.07

Kiinalaisiakin kiinnostaa

Tammikuussa tapahtuneen kiinalaisen Skype-yhteydenoton jälkeen tämän blogin kävijätilastoihin ilmestyi heti uusi maa, Kiina. Kiinasta tullaan tänne useita kertoja päivässä, eri puolilta maata ja aina suoraan blogin osoitteeseen, ei koskaan minkään tänne viittaavan linkin kautta. Outoa ja epäilyttävää. En tietenkään antanut skypettelijälle mitään yhteystietojani, nimeäni tai sähköpostiosoitettani. Mistähän tässä mahtaa olla kysymys?

Voi tietysti olla että joku lukijoistani majailee Kiinassa, jos näin on, niin hihkaise kommenttilootassa.

23.2.07

Sanamagiaa

Teini-iän kielenkäytöstä muistan verbin hyönätä. Sen merkitys oli sumea, lähinnä sillä tarkoitettiin hyörinää tai kiivasta tavoitehakuista toimintaa. Luulin, että se on tyhjästä putkahtanut sana, mutta ehkä niin ei olekaan. Ehkä hyönätä ja hyönteinen ovatkin samaa juurta. Hyönteiset yleensä hyörivät ja hyönäävät, suomen kieli hahmottaa hyönteiset niiden toiminnan kautta. Englanniksi hyönteiset, insects, on leikattu osiin, (latinan in + secare, leikata), niillä kun on useimmiten selkeästi erottuvat ruumiinosat - eturuumis, keskiruumis ja takaruumis - kuin toisistaan melkein irti leikatut palaset.

Etymologiaan ja kielten tapaan hahmottaa maailma voisi upota pitkäksi aikaa.

Nyt jos koskaan kaipaan suomen kielen etymologista sanakirjaa kotiovelle toimitetuna. Liikeidea: kirjataksi, joka toimii samalla periaatteella kuin pizzataksi. Ostan kirjan kirjakaupasta netissä, ja kirjataksi tuo sen minulle, myös iltaisin ja etenkin iltaisin.

Talvipäiväin tarinoita

Lounas ystävien seurassa oli riemukasta remellystä, tulossa oleva kevätkö vai mikä saa volyymin kohoamaan ja eleiden kaaret laajemmiksi. Sekoittelimme mittayksiköitä - kehitimme muun muassa 10 000 megawatin kirouksen ja kolmen kilotonnin kengät. Porukan hajaannuttua takaisin työpaikoilleen lähdin kävelemään optikkoliikkeen kautta kaupungille. Uudet pokat löytyivät eilen, tänään varmistin että valintani oli edelleen oikea.

Vaelsin divarien ja erikoisliikkeiden kautta kohti eteläisiä kaupunginosia, ystävä soitti ja puhuin pitkään siinä kävellessäni. Ensin loppui puhelu, sitten maa. Meri tuli vastaan, mutten antanut sen pysäyttää, vaan astuin sen päälle ja kävelin Harakan saareen ja kiipesin sen korkeimmalle kalliolle. Oli pilvistä, muutama hajamielinen lumihiutale leijaili tyynessä ilmassa alaspäin. Katselin jäälakeutta, paria etäistä hiihtäjää, Harmajan majakkaa ja horisonttia, ja yhtäkkiä panin merkille lähes täydellisen hiljaisuuden. Kontrasti lounasmöykän ja puhelinsoiton välillä oli valtava. Talvinen pilvipäivä, jäätynyt meri, auringon kiilat pilvien lävitse ja hiljaisuus, iloinen hiljaisuus, tyytyväinen hiljaisuus, miten mukavaa olla olemassa -hiljaisuus.

Sitten taas takaisin kaupungille. En tiennytkään, että iPodia varten on olemassa putkivahvistin. Hieno peli, kerta kaikkiaan.

22.2.07

Loma ja aika

Jos käyn eksäni luona moikkaamassa tytärtäni, hän harvoin juoksee minua vastaan, vaan puuhailee omiaan kunnes menen hänen luokseen. Silloin hän usein teeskentelee harmistumista siitä, että keskeytän jotakin tärkeää, mutta muutaman tovin päästä alkaa puhetta tulla solkenaan. Juttuja siitä, tästä ja tuosta, hyvä kun olen perässä pysyä. Joka kerralla hän vaikuttaa kasvaneen hieman, puhuvan vähän eri tavalla, ajattelevan hiukan toisin kuin aikaisemmin. Kasvun näkee silloin kun ei ole läsnä joka päivä.

Nyt lomalla tyttäreni oli luonani pitempään kuin vain viikonlopun. Hyrisin tyytyväisyydestä, vanhempana olo on syvällä tavalla hyvä tapa olla ja elää. Kun on jälkikasvua, ei enää elä vain itseään varten, ja se vapauttaa monesta lepattavasta hermoilusta. Arki on onnellistuttavaa: tehdään ruokaa, luistellaan, luetaan kirjoja, jutellaan, käydään vaikka Heurekassa, syödään iltapalaa, pestään hampaat, nukutaan.

Tyttäreni on innostunut tanssista. Hän oli opetellut jonkin Barbie-elokuvan balettikohtausten koreografiat ulkoa ja esitti niitä nyt minulle. Kommentoin sen olevan kaunista, ja sen sijaan että hän tyypilliseen tapaansa vähättelisi ujosti omaa osaamistaan (onkohan tämä jokin tyttökulttuurista opittu piirre?), hän alkoikin tanssia yhä innokkaammin, kasvot loistaen, täysin keskittyneenä siihen mitä teki. Sinnikkäästi samaa liikesarjaa toistaen yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes siihen ilmaantui oikea rytmi ja virtaus. Lapset ja heidän kiinnostuksensa kohteet ovat niin yllättäviä. Omaa lastaan ei voi koskaan kokonaan tuntea.

Veljeni kysyi kirveleekö eroni vielä. Ei enää, alkutalven synkkä tunneli on takanapäin, enkä kaipaa eksääni ollenkaan, enkä vihaakaan, olemme ystävällismielisissä väleissä kuin vanhat naapurit. Psykolätinän mukaan minun varmaankin pitäisi olla murheissani ja kriiseillä vähintään vuosi, mutta kun ei niin ei. Se mikä on ohi, on todellakin ohi. On kuin olisin pudottanut kuumailmapallosta suuren määrän kuollutta painolastia ja nyt kohoamassa ylöspäin. Jos jostakin olen tyytyväinen itseeni, niin siitä miten osaan päästää irti ja jättää asioita taakseni, panna pisteen ja aloittaa seuraavan lauseen. Irti päästäminen ei tietenkään käy kivuttomasti, ei ollenkaan, mutta olen oppinut olemaan irtiotoissani määrätietoinen ja ehdoton. Aina en ole sitäkään osannut.

---

Olen alkanut tutkailla omaa olemisen tapaani kriittisesti. Huomaan viihtyväni vaarallisen hyvin yksin, ja siitä on seurauksena se, etten saa omille ajatuksilleni riittävää vastinpintaa, joudu kyseenalaistamaan, näe riittävästi toisenlaisia olemisen tapoja. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Tällä en tarkoita yksinäisyyden tunnetta (en muista koska viimeksi tunsin olevani yksinäinen, siitä täytyy olla niin kauan että olen unohtanut sen), vaan sitä että toisten ihmisten tapaaminen ja kohtaaminen antaa paljon enemmän kuin ottaa. Itsestäänselvää, tietenkin, muttei välttämättä minulle. Mitä siitä, jos jokin kiintoisa kirja tai muu toimi jää kesken, kun ystävä soittaa ja pyytää kahville. Turhaa inertiaa vastaan täytyy taistella.

Parinmuodostuskuviot tietenkin vielä päälle. Kolmekymppisten pariutumispiruetit vaikuttavat kovin sofistikoituneilta verrattuna muistissani oleviin parikymppisten kohtaamistapojen suoraviivaisuuteen. Jos panisi vaikka deitti-ilmon jonnekin. Aluksi pitäisi tutustua deitti-ilmojen tekstuaalisiin konventioihin ja sitten rikkoa ne sopivasti. Ehkä pelkkien sopivien määreiden keksiminen riittäisi. Itseään pitäisi luonnehtia sopivasti, siten että ilmoitus innostaisi sellaisia naisia jotka kiehtovat minua - älykkäitä, epäkeskoja ja intensiivisiä naisia. Termi epäkesko on minun kielenkäytössäni pelkästään positiivinen määre, mutta vaikea sanallistaa laveammin. Intensiivisyttäkin on monta lajia, on eloisaa ekstroverttiutta ja keskittynyttä, määrätietoista introverttiutta. Onko nettideittailussa ylipäätään mitään mieltä? Täytyy ottaa selvää, mutta en aio raportoida kokemuksistani tänne blogiin, muuten kuin synteeseinä pitkän ajan päästä jos silloinkaan.

Niin tai näin, sisäinen aikani on nopeutunut, ja se on aivan erin'omaisen hieno asia.

Nyt lähden kaupungille vaeltelemaan. On kylmää, mutta se saa luvan olla haittaamatta. Ehkä lähden arktiselle seikkailuretkelle Kaivopuistoon. Jos Kaivopuistosta pudottaa k-kirjaimen, jäljelle jää aivopuisto.

20.2.07

STFU

Jos Susan "katsokaa, meitsin markkina-arvo riitti pääministeriin, oonko vähä beibe" Kuronen pyytäisi minua treffeille, en lähtisi. En haluaisi että minusta kirjoitettaisiin kirja. Toinenkin riski olisi olemassa, nimittäin se, että minusta minusta ei kirjoitettaisi kirjaa. Silloin olisin hävinnyt jollekin Suomen pääministerille, ja se olisi huonoutta. Häpeäisin häviötäni. Sellaista sellaista ei miehen psyyke kestä. Mies on tehty voittamaan.

Susan, sinulla ei ole mahkuja minun suhteeni. Susanilla ei taida olla mahkuja kenenkään suhteen. Puolen vuoden kuluttua Susan itkee lööpeissä, kuinka miehet pelkäävät Vahvaa Naista.

19.2.07

FF >>

Eron jälkeen ajan kulku on nopeutunut ja nopeutunut, kunnes nyt se on täyttä pikakelausta. Täytyy pitää huoli siitä, että muisti pysyy perässä, tai muuten ajatukset, oivallukset, tapahtumat ja kohtaamiset, ennen kaikkea kohtaamiset ohenevat äkkiä pelkiksi häivähdyksiksi. En silti aio laskea jalkaa jarrulle, mennään nyt vauhdilla kun kerran matkaan on lähdetty. Näihän minä juuri oletinkin tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin.

Olet sekaisin ja huriset, kiteytti tilani viive, eikä ollut väärässä. Nyt minulla on diagnoosi, se ei tietenkään muuta mitään, mutta toimii hyvänä vertailupisteenä tulevaisuuden varalle.

16.2.07

Lähden lomalle kuin raukeaan liukuun uima-altaan päädystä.

14.2.07

Pling

Ratkesihan se Karrin piinaava arvoitus lopulta. Kyllä sitä mietinkin. Huh. Silti olin varma, että minä jos kuka sen ratkaisen. En siksi, että olisin jotenkin erityisen älykäs, vaan siksi, että aloin ajatella sitä monomaanisella raivolla. Sellaista se on kun minulle esittää arvoituksen, joka ei ratkea heti. Sovelsin jos mitä Brute Force -menetelmää, enkä olisi varmaan saanutkaan arvoitusta ratkaistua, ellei Mr. Kokko olisi auliisti tarjonnut aikakauteen liittyvän vihjeen, jonka perusteella löysin - työajalla - tämän sivun. Se ei tarjoa suoraa ratkaisua, sillä Li Po on kirjoitettu muodossa Li Bao.

Tutkailin sivua, mutta ohitin kiinalaiset runoilijat ja keskityin vain roomalaisiin (siksi en huomannutkaan, että tekstissä mainitaan Li Baon nimenä myös Li Po). En keksinyt mitään tapaa sorvata heidän nimistään arvoitusta 3 84, joten luovutin. Kun olin luovuttanut ja annoin mieleni vaellella muissa asioissa, päätin yhtäkkiä tarkastaa alkuaineiden jaksollisesta järjestelmästä alkuaineiden 3 ja 84 nimet ja lyhenteet. En ollenkaan tiedä mistä tuon idean keksin, mutta samalla hetkellä kun sen sain, tiesin että arvoitus ratkeaa. Kun olin kirjoittanut ratkaisun, huomasin, että olin käsitellyt työasiaa, jossa esiintyy kirjainyhdistelmä PO siellä täällä. Hmm.

Aivo ja mieli on kummallinen otus. Ensin täytyy yrittää hullun lailla, ja kun sen jälkeen antaa jutun olla, asiat loksahtavat paikoilleen. Yrittäminen on tärkeää, mutta niin on ei-yrittäminenkin. On mielenkiintoista huomata, ettei olekaan herra oman mielensä talossa, vaan että mieli toimii omien lainalaisuuksiensa mukaisesti - sitä täytyy ruokkia, mutta käskemällä ei pääse hyviin tuloksiin.

En muuten harrasta pulmaleluja. Ymmärrän pysytellä niistä erossa, sillä jos en saisi jotakin niistä ratkaistua, menisin puskutraktorimoodiin, ja ongelma saattaisi vallata mieleni viikkokausiksi. Se olisi aivan pakko saada ratkaistua. Tälläkään tavalla en ole oman itseni herra. En osaisi käskeä itseäni olemaan ajattelematta ongelmaa tai luopumaan siitä kokonaan.

12.2.07

Järjen veit

Otetaan yksi korporaatio. Korporaatio luo sisäisen tietojärjestelmän, jonka käytettävyys rämpii pohjamutia. Tietojärjestelmä muodostaa kaiken toiminnan perustan, siis aivan kaiken, ollen verratenkin kriittinen koko firman toiminnalle.

Seuraava askel on luonnollisesti se, että luodaan turha käytäntö, joka sulkee järjestelmän täysin kahdeksi viikoksi joka kuukausi. Järjestelmä on siis avoinna vain puolet kuukaudesta. Seurauksena on, että järjestelmään ei voi kahteen viikkoon syöttää tärkeitä ja välttämättömiä tietoja, vaan ne jäävät odottamaan, kunnes järjestelmä on taas avoinna. Sitten sinne täytyy mättää neljän viikon data kahdessa viikossa.

Kaikki osapuolet repivät hiuksiaan. Ongelma tiedostetaan, ja korporaatio tekee mitä korporaation täytyy tehdä: se asettaa Task Forcen tutkimaan asiaa. Task Forcen ratkaisu ongelmaan: jokaisesta kiinnioloaikana syöttämättä jääneestä tiedosta täytyy luoda poikkeamaraportti.

Tässä kohtaa pidämme taidepaussin.

Jatkamme sitä hiukan tavallista pitempään.

Se nyt vain ihmetyttää, että missä portaassa tällainen täysin järjetön idea - kriittisen järjestelmän kiinniolo puolet kuukauden työpäivistä - nähdään loogisena ja järkevänä. Sillä täytyyhän olla niin, etteivät ihmiset tee järjettömiä päätöksiä vain huvin vuoksi ja toisia kiusatakseen. Täytyy myös olla niin, että Task Force oikeasti uskoo ratkaisunsa oikeasti ratkaisevan ongelman. Haluan uskoa ihmisten ja organisaatioiden perimmäiseen järkevyyteen!

Terve vaan

Muuttuisiko Hitler-tervehdys vähemmän aggressiiviseksi, jos ojennetun käden ranteessa kieppuisi hulavanne? Hula Hitler! Timon mielestä huudahdus kuulosti jenkkiläisen B-luokan surffileffan nimeltä, samanlaiselta kuin Surf Nazis Must Die.

11.2.07

Kitkan puute kuljettaa alaspäin

Aikuisuus on henkisen liikkumatilan lavenemista kolmessa ulottuvuudessa. Lapsena liikkumatilaa vielä on, teininä on vain yksi tapa olla sosiaalisesti olemassa, ehkä kaksi, parikymppisenä on (tai siis minä olin) yhtä hämmentynyt ja ulkoa annettujen ajatusten kieputtama kuin armottomasti vispattu kermavaahto kulhossa. Nyt todellisena täysi-ikäisenä voin vaikka pulkkailla ystävien kanssa miten mielin. Iloisin mielin, lumi lahkeisiin paakkuuntuneena. Ilahtua siitä toisen leipomista pullista, lukea Pahkasikaa ja nauraa Invateräsmiehelle (vaikkakin huumorintajunsa infantiilisuutta ei ehkä kannata paljastaa).

Tarkoituksenani oli nukkua eilen ja tänään viikolla kertynyt univelka pois. Lauantaina putosin päiväuneen kuin se tyyppi, joka Trainspotting-elokuvassa vetää yliannostuksen ja vajoaa maton sisään. Lauantaipäivä olisi kulunut unen ja valveen rajoilla nuokkuen, ellei ystäväni J olisi tullut Tampereelta käymään. Viisi tuntia kiivasta ajatustenvaihtoa ja tietokoneen takomista piristi paremmin kuin kahvi. Sunnuntaiksi tuli pulkkailukutsu. Mikään ei piristä paremmin kuin toiset ihmiset.

Luin pari Carpelanin runoa sängyllä maaten, sillä varsinaista nojatuolia minulla ei edelleenkään ole. Kun laskin kirjan sängyn vierren, mieleeni putkahti ajatus: näin minä elän. Itsestäänselvää tietenkin, ainahan sitä jollakin tavalla elää, mutta samalla tajusin sen, etten voisi tai haluaisi elää toisin. Mikään ei ole valmista, kaikki on aivan kesken, ja siitä huolimatta kaikki on vallan mainiosti.

10.2.07

Yhdistä pisteet

Aivoissa on hahmontunnistuskoneisto, joka etsii sekavuudesta tuttuutta, vertaa menneeseen, haroo vimmatusti jotta löytäisi jotakin tunnistettavaa. Mitä vähemmän tuttua, sitä pienempi havaintopalanen tarvitaan jotta aivoissa valmiina oleva kuvio täydentyisi äkisti, nytkähtäisi hallitsemattomasti eteenpäin kuin kumivasaralla napautettu polvi.

Polvirefleksin voi estää tahdonalaisesti, joskus hahmontunnistusrefleksiäkin on hyvä jarrutella tai kokonana estää. Ensimmäisenä tulee mieleen ihmissuhteet, toisena ei mitään, ei kolmantenakaan.

Lisäys 14:54: Ehkä psykoterapiassa onkin kysymys siitä, että se vähentää hahmontunnistuksen herkkyyttä ja automaattisuutta.

9.2.07

Totuustehtävä



Kun jotain tuntuu puuttuvan, se ei useinkaan kerro olemattomuudesta, vaan siitä että jotakin on kätketty. Silloin on keksittävä keino jolla etsiä.


Ikkunan takana talviauringon valossa

Männyn oksilta leijuu alas ohuita lumilaattoja.

8.2.07

Jokasään jalkinevarustus

Valokuvatorstai / kengät

Sanastosto

Satsaaminen on voimakasta panostamista johonkin, ja etuliitteellä himo siitä tulee monomaanista paahtamista. Kun himosatsaa vaikkapa tenttiin, unohtaa kaiken muun, jopa syömisen.

Mittelöinti on ottelua, muttei tappelua (paitsi videopeleissä, mutta niissä tappelukin on pelkkää ottelua, koska se ei ole todellista). Mutta siis. Esimerkiksi squash-ottelu kaverin kanssa muuttuu pelistä mittelöinniksi, kun siitä tulee sellaista että palloa läimitään tosissaan. Sitten käy helposti niin, että kumpikin haluaa voittaa vaikka väkisin ja peliä pelataan veren maku suussa,pallo saa kyytiä ja täpäräkin häviö vituttaa aivan täysillä, eikä tee edes mieli antaa toiselle tunnustusta voittamisesta. Sellainen peli on himomittelöintiä.

7.2.07

Pähkäilee, aprikoi, on syvämietteisen älykäs

Henry Klossilla on varmasti maailman epäaidoin tuumausilme.

Säännöt lennossa uusiksi

Jos joku kaveri tai tuttava tai ystävä tekee jotakin joka minun katsantokannastani on kummallista, outoa, tyhmää tai epätasapainoista, saatan ajatella, että onpa tuo vähän fakd'ap.

Sitten kun itse vammailen presiis samalla tavalla, niin voisin tietysti ajatella, että nyt minäkin olen fakdap. Vaan ehei, ajattelenkin, että on se kaveri/tuttava/ystävä sittenkin ihan normaali, terve ja tasapainoinen niinkuin minäkin.

On hyvä osata siirrellä maalitolppia.

Purpl Friction

Töissä on ollut sen verran hektistä perkelettä ja saatanaa, että olen puolihuomaamattani pureskellut metallista lusikanvartta (lusikka on sama jonka heittotekniikan luonnostelin pari merkintää sitten).

Lusikan pureskelu ja siitä aiheutuva värinä ilmeisesti siirtää hampaiden paikkoja sadasosamillin tai pari toisiinsa nähden ja aiheuttaa hampaistoon jännitteitä, jotka lienevät samantapaisia kuin konkeloon jumittuneiden puiden väliset jumitukset.

Iltaisin ylä- ja alaleuka on tuntunut niin oudolta, että ostin huvikseni hammasväliharjoja ja kokeilin mitä tapahtuu kun niitä käyttää. Ihmetyksekseni ne tuntuvat loksauttavan hampaat takaisin paikoilleen, tönivän niitä juuri sen sadasosamillin osan irti toisistaan, mikä tarvitaan että hammas löytää taas oman täsmällisen paikkansa rivissä. Klik, olo normalisoituu.

Lusikan kylläkin voisi heittää sinne kuuluisaan nurkkaan, kirjaimellisesti.

Talviaamun huomioita

Ilmaston lämpenemisen myötä talvi lyhenee, ja siitä tulee pian matkailuvaltti. Tällöin se voidaan tuotteistaa ja nimetä brändinimellä - Koe KeskiTalvi Nuorgamissa. Kiirehdi! KeskiTalvi kestää vain kaksi viikkoa!

--

Keskitalven hyviä puolia on pakkanen, lumi ja auringonpaiste. En valita kylmästä, koska kaupunkilaisena minun ei tarvitse altistua sille. Paras puoli keskitalvessa on kuitenkin se, että vaikka valoa riittää, kevät on kokonaisuudessan vielä edessä. On kuin olisi hyppyrimäen laella ja katselisi alas rinteeseen. Kohta mennään.

Ei ihan vielä kuitenkaan, täytyy nauttia maisemista ensin.

6.2.07

Päivää

Nukahdin ja näin jollakin tavalla epämiellyttävää unta kumparelaskusta - päässäni pyöri lause "etoo nämä kumpareet", mutta puhelimeen helähtänyt tekstiviesti herätti onneksi pomppuisasta unesta.

Nukahdin uudelleen ja näin unta uudesta digikamerasta, jolla kuvasin virtaavaa vettä ja helikopterin kaartamassa matalalla rivitalojen kattojen yllä. Ostin junalipun Lahteen, mutta koska lipunmyyntipaikkana oli jalkapallostadion, minulle myytiin lipun kylkiäisiksi kupillinen kahvia ja joulutorttu. Junalippuun oli niitattu paikallisten yritysten mainoksia ja alennuskuponkeja.

Rautatieasema löytyi kulman takaa, ja kun astuin junaan, huomasin että lipussa luki Helsinki-Turku.

4.2.07

Kosmista urheilua

Nuorallatanssi tapahtumahorisontin reunalla on äärimmäisyyslaji. Toisella puolella aukeaa mahdollisuuksien maailma, toisella puolella odottaa vääjäämättömyys.

Silti joskus kannattaa mennä vaaraa liki sen sijaan että ihailisi kauempaa.








*) Mustalla aukolla on ns. tapahtumahorisontti eli pallomainen pinta, jota pidetään mustan aukon reunana. Kun kappale on ylittänyt tapahtumahorisontin, sillä on vain yksi liikesuunta: kohti mustan aukon keskustaa eli singulariteettia. (Lähde)
sanat siiloissaan

2.2.07

Säteilyarvot lievästi koholla

Olen keksinyt uuden tavan heittää lusikkaa:

1. Pannaan teelusikka vaakatasossa olevan vasemman kämmenen päälle siten, että lusikan pesä nojaa kämmentä vasten ja lusikan varsi on keskisormen ja nimettömän välisessä tilassa ollen sormien kanssa saman suuntainen.

2. Lasketaan oikea käsi vasemman päälle siten, että lusikka jää käsien väliin.

3. Käännetään nyt vastakkain olevia käsiä ranteesta 90 astetta, jolloin kämmenet ovat pystysuorassa ja sormet osoittavat eteenpäin.

4. Viedään kädet + lusikka -yhdistelmä niskan taakse niin, että sormet osoittavat suoraan taaksepäin.

5. Heitetään kädet nopealla liikkeellä pään yli ja avataan kämmenet täsmälleen oikealla hetkellä, jolloin lusikka singahtaa suurella vauhdilla eteenpäin, varsi edellä. Esimerkiksi päin sermiä. Viuh-pam!

6. Mietitään, miten hienoa olisi jos lusikan varsi olisi päästään teroitettu, jolloin lusikkaa ei tarvitsisi noukkia lattialta.

Profiili

Ihminen jäljittelee luontoa - Spitfire on alhaalta katsottuna saman muotoinen kuin varis. Lyhyt nokka ja pyöreähköt siivet.

Leffa

Homicider - tappava juoma

1.2.07

Straight outta Compton scattering

Tappaa aikaa odotustilassa ja tietää että tässä menee vielä pitkään. Ottaa lehtitelineestä ainoan nuhjuisen aikakauslehden ja miettii jos vaikka täyttäisi ristikkoa ajan kuluksi. Selaa ristikkosivun esiin ja huomaa että se on jo täytetty, kuulakärkikynällä, pyörein tikkukirjaimin.

Tuollaisesta kokemuksesta minulle tulisi samanlainen olo kuin jos joku tuntematon olisi hotellissa vahingossa kuivannut itsensä juuri siihen pyyhkeeseen, jota ajattelin itse käyttää. Hiukan harmistunut "ai täällä on käyty, mutta eihän se minun oikeasti ollutkaan" -olo.

Millainen tapahtuma saisi aikaan tunteen kuin jos joku olisi käyttänyt minun hammasharjaani? En tiedä, mutta voin kuvitella ettei minulla mikään yäk-olo olisi, pikemminkin jonkinlainen "miten joku voi olla niin tyhmä?" -olo, tyrmistyksen ja kummastuksen sekoitus.

Vihdoin luukusta kolahdanut odotettu posti tuntuu samalta kuin haukkaisi kaneliomenaa, ja yllättyisi huomatessaan että sehän on vieläkin paremman makuista kuin osasi ennalta aavistaa.