30.1.07

Luonnoton luonto

Aina välillä törmää mielipiteisiin siitä, kuinka ihminen on paha ja tuhoaa luontoa, ja siksi ihmiskunta pitäisi hävittää maan päältä. Ainoa myönnytys voidaan tehdä ehkä joidenkin alkuperäiskansojen kohdalla, koska heillä on vielä jäljellä yhteys luontoon. Kommentin tarkoitus on vihjata, ettei muilla ihmisillä tällaista yhteyttä ole, tai että se on kadonnut.

Yhteyttä luontoon ei tietenkään määritellä mitenkään. Useimmiten kai sillä ymmärretään elämäntapaa, jossa tunnetaan oman elinympäristön kasvisto ja eläimistö - syötävät ja syömäkelvottomat lajit ja niiden vuotuinen sykli - ja lisäksi ollaan teknisesti sen verran vajavaisia, ettei kyetä aiheuttamaan suurta muutosta lähiympäristössä. Tällaiseen elämäntapaan olennaisena osana liittyvää lyhyttä elinikää, suurta imeväiskuolleisuutta, loisia ja yleistä olosuhteiden armoilla olemista ei yleensä muisteta tuoda esiin.

Yhteys luontoon voi yhtä hyvin olla myös tieteen tuottama tietämys siitä, miten ravintoketjut toimivat, millainen elämän historia planeetallamme on ollut, ja miten ilmasto muuttuu kun maapallon hiilitasetta muutetaan siten, että ammoin maan alle hautautunutta hiiltä tuupataan ilmakehään nopeassa tahdissa. Biosfäärin kokonaisuuden voi siis ymmärtää edes jotenkin, vaikka ei tuntisikaan jokaista puuta, lintua tai kalaa, ja yhteyttä luontoon sekin on.

On niinkin, että vasta tekniikan ja tieteen kehitys on tehnyt todella hyödyllisen luontoyhteyden saavuttamisen mahdolliseksi. Yhteyttävät levät aiheuttivat muutama miljardi vuotta sitten pahemman saastumiskatastrofin ja joukkotuhon kuin mihin ihmiskunta on koskaan kyennyt. Levät tuottivat happea ilmakehään, mikä oli myrkkyä melkein kaikille muille eliöille. Levät elivät taatusti tiiviissä yhteydessä luontoon. Dinosaurukset olivat niin ikään yhteydessä luontoon, mutta kuolivat, koska niillä ei ollut avaruusohjelmaa.

On vielä niinkin, että monet alkuperäiskansat ovat viettäneet ekologisesti kestämätöntä elämää ja saaneet aikaan ekokatastrofeja. Esimerkiksi Pääsiäissaaren asukkaat tuhosivat omat elinmahdollisuutensa, luultavasti pelkästään tiedon puutteesta. Ihmiskuntavihassa ja samanaikaisessa alkuperäiskansojen ihannoinnissa (mitään alkuperäiskansoja ei tarkkaan ottaen edes ole, nykyihminen kehittyi vain kerran) on kysymys vain ekologisesti kestämättömän elämäntavan vieroksunnasta, joka on sinänsä järkevää, mutta kohdistuu väärään osoitteeseen. Pahemmassa tapauksessa kyseessä on silkka vihamielisyys tekniikkaa ja tiedettä kohtaan, mikä on tyhmää. Vasta tiede ja tekniikka on tehnyt mahdolliseksi sen, että ymmärrämme biosfäärin toimintaa ja elämäntapamme vaikutuksia. Näin ekologiset ongelmat eivät tule meille yllätyksenä, kuten Pääsiäissaaren asukkaille. Alkuperäiskansat eivät voi valita elämäntapaansa, mutta me muut voimme. Siksi meitä muita pitäisi itse asiassa ihailla, sillä ehdolla että tosiaan osaamme elää ekologisesti kestävällä tavalla.

Minusta vain on alkanut tuntua siltä, että kestävän kehityksen mukainen elämä ei ehkä ole aivan helppoa, mukavaa eikä edes leppoisaa. Ehkä Pääsiäissaarelaiset tajusivat sittenkin jotain, eivätkä vain viitsineet tehdä asioille mitään, koska se olisi tehnyt elämästä hieman hankalampaa.

29.1.07

Kirjastokäynnin jälkeen

En minä pelkää juuri mitään. En elämää enkä kuolemaa, en ruttoa (sehän on melkein hävitetty) enkä rakkautta (no, ehkä vähän). Sitä pelkään, että menetän yhden aivan tietyn tavan kokea olemassaolo ja maailma. Tapa on peräisin lapsuudestani, eikä se sanallistu ollenkaan helposti. Sillä on jotain tekemistä luontokokemuksen tuottaman esteettisen mielihyvän kanssa, sellaisen jota koin nähdessäni tuulenpieksämiä mäntyjä rantakallioilla tai kalanpoikasia mattolaiturin vieressä, kirkkaan täysikuun tai auringossa sulavan keväthangen, pelkän näköhavainnon asteelle se ei jäänyt. Lapsuudestani muistan aika ajoin sen, miten maailma, luonto ja avaruus tuntuivat olevan perusluonteeltaan hyviä, tai kuin kaikessa olisi ollut sisäinen hehku ja tarkoitus.

Tämä kokemus, tai olemassa olemisen tapa, miten vain, seurasi minua pitkälle teini-ikään, mutta laimeni vähitellen ja nyt siitä on enää jäljellä vain aavistus, jos sitäkään. Se on huolestuttavaa. Onneksi monet Bo Carpelanin runot laukaisevat assosiaatiosarjan, jonka seurauksena tämä kokemus palautuu mieleen. Jos osaisin selittää, mikä Carpelanin runoissa tämän muistuman saa aikaan, kirjoittaisin sen tähän, mutta joskus sanat eivät kerta kaikkiaan ilmaise, kuvaa tai kata riittävästi. Sellainen on tietenkin sanankäyttäjän oma vika, ei sanojen sinänsä.

28.1.07

Riisiset kakut

Olen Skypessä aina Online-tilassa, enkä piileksi huomaamattomana, mistä syystä saan toisinaan erikoisia yhteydenottoja. Äskettäin otti yhteyttä joku kiinalainen, joka alkutervehdysten vaihtamisen jälkeen kysyi what products do you deal in? Omituinen kysymys. Aloin aavistella nettihuijausta, ja kysyin edustatko mahdollisesti jotakin firmaa. Nainen kertoi firman nimen, osoitteen ja sähköpostiosoitteen ja samalla etunimekseen Cynthia. Sillä välin kun varmistin onko firma oikeasti olemassa, seurasi taas sama kysymys what products do you deal in?

Sanoin etten diilaa mitään tuotteita ja oudoksuin kysymystä. Cynthia kertoi edustavansa riisikakkuja valmistavaa kiinalaisyritystä, joka yrittää saada tuotteitaan Suomen markkinoille. Kerroin, että kannattaa ottaa yhteyttä vaikka Suomen suurlähetystöön, mihin Cynthia vastasi, että voisinko esitellä hänet Suomen suurlähettiläälle. Meinasin vastata, että joo, hän on vanha opiskelukaverini, minäpä rimpautan hänelle niin saadaan asiat etenemään. En sitten jaksanut alkaa vedättää, kun ei minuakaan oltu toistaiseksi vedätetty, ja kerroin ettei mitään esittelyjä tarvita. Samalla kaivoin suomalais-kiinalaisen kauppayhdistyksen osoitteen ja lähetin senkin hänelle.

Sain vastaukseksi paljon kiitoksia ja kysymyksen siitä, pitävätkö suomalaiset riisikakuista. Kyllähän niitä kaupan hyllyillä on, mikä tieto tuntui ilahduttavan Cynthiaa. Hän kiitti kovasti avusta, ja kysyi voisiko tehdä jonkin vastapalveluksen. Mielessä käväisi, että pari pakettia riisikakkuja voisi maistua, mutta sanoin että neuvot ovat ilmaisia enkä tarvitse vastalahjaksi mitään.

Skype on kyllä halpa ja helppo tapa tehdä markkinatutkimusta, mutta yhteistyöhaluisia vastaajia saattaa olla hankala löytää.

26.1.07

Lunta

Tosiasia yksi: Kehä 1 oli suljettu Otaniemi-Leppävaara-välillä jonkin Syyn vuoksi äsken. Bussi kiersi maat ja mannut. Näin minulle ennestään tuntematonta Espoota, lumetettuna.

Kaksi muuta päivän kulun eteen tuomaa asiaa: labyrintti ja leivänmuru.

24.1.07

Pahis

Vähän päälle parikymppisinä vietimme usein kavereiden kanssa aikaa kallioisella rannalla, jonka edessä aukeni aava merenselkä. Selältä kävi aina tuuli, joka puski aaltoja rannan pyöreäksi hioutuneita kivenlohkareita vasten. Niiden yli oli kiivettävä jos mieli uimaan.

Avokallio nousi loivasti ylöspäin noin kahdenkymmenen metrin korkeuteen, mistä alkoi metsänraja. Metsän keskellä oli suuri lampi, jota kutsuimme nimellä Pahis. Se oli merta parempi uimapaikka, koska matala vesi oli merivettä lämpimämpää. Metsä pysäytti tuulen, ja usein Pahis olikin aivan peilityyni. Minua kiehtoi se, että kun lampeen heitti kiven, molskahduskohdasta levisi tasaisesti rengas yhä kauemmas ja kauemmas, koko ajan vaimentuen, mutta silti matkaansa jatkaen. Tyynessä vedessä erotti vielä aivan pienen pienetkin muutokset tasaisessa vedenpinnassa, ja vaikka lampi oli suuri, ranta tuli aina vastaan, enkä koskaan saanut selville kuinka pitkälle renkaat leviäisivät ennen täydellistä vaimentumistaan. Siitä kai johtuu, että ajatus äärettömiin leviävistä, jatkuvasti vaimenevista aaltorenkaista vedenpinnalla kiehtoo minua edelleen.

23.1.07

Impulsiivisuus vs. impulssikontrolli

Tuumasta toimeen on joko nanometri tai kilometri, muttei ikinä sitä tuumaa (joka on 2,54 senttimetriä).

Ai kenellä on pysäköintiongelma?

Terveenä töissä (jossa bloggaaminen on kielletty, mutta uhmaan). Kyllä työmoraali ja valkosolut ovat hieno yhdistelmä.

Niin sellaista vain tuli mieleen, että sudokut eivät ole koskaan minuun kolahdelleet, mutta piilosanat kyllä. Esimerkiksi sanat "lettokerma menettää käyryyttään" ovat jäänyt ikiajoiksi mieleeni sanan suoreta vihjeenä. Onko suoreta edes kunnon sana? Suoristua olisi paljon suomempi.

22.1.07

Navankaivelumerkintä II

Edellisen merkintäni lopussa mainitsemani sopiva heräämistilaisuus tuli. Se oli puhelinsoitto. Puhuttiin ystävän kanssa autokoulusta ja koordinaatiovaikeuksista, joita kokee ensimmäisillä ajotunneilla. Minä ajoin kuorma-autokortin, ja yhdellä ajotunnilla melkein jalankulkijan päälle.

Tämä juna menee kääntöraiteelle
odottakaa sulkematta puhelinta

Tylsää. En ole terve, mutten sairaskaan. Syvä jumi vallitsee.

Navankaivelumerkintä

Ruumis se vain jaksaa hoitaa ruumis-asiansa mallikkaasti. En ole sairastellut pitkään pitkään aikaan, ja tänäänkin, kun väsyttää, mahalaukkua polttelee, syljeneritys on ylenpalttista ja olo on mitä kuumeisin, niin ei. Ruumiinlämpö on +36,9 astetta, eikä siitä muutu.

Aamulla herätessä yrjötti niin ettei mitään rajaa, joten raahasin tyhjän säilytyslaatikon sängyn viereen luullen että tämä on nyt sitä kuuluisaa norovirusta joka kaatoi toissa viikolla puolet kollegoista petiin. Vaan ehei, ruumis oli taisteluvalmis puolessa tunnissa, ja pääsin töihin. Koko päivä on mennyt ei-kenenkään maalla sairaan ja terveen välimaastossa, mutta immuunipuolustusvoimat on mobilisoitu ja ne tulevat olemaan voittoisat. Olisi kyllä tavallaan mukavaa sairastellakin joskus (miedosti).

Ilman televisiota voisi käydä aika pitkäksi. Parasta olisi hankkia ensin telkkari ja sairastaa flunssa vasta sitten. Telkkarin kaveriksi tietty Wii.

Nyt menen nukkumaan ja herään sopivan tilaisuuden tullen.

21.1.07

Puita ja runkoja

Viikonloppuna kuvasin parit palavat puut ja taloja. Tytär kiipeili leikkikentän telineessä ja minä kiipesin niin ikään rakennelman päälle, kuvaamaan panoraamaa lapsuusmaisemistani.

Kuvat eivät näytä juuri miltään. Ne eivät ole riittävän kolmiulotteisia, mutta tiedän ettei kolmiulotteisuuskaan riitä. Kuvia katsoessa niistä tuntuu häviävän tieto siitä mitä kuviin tallentuneiden talojen takana on; teiden verkosto, kauppa, koulu, mäki, kirjastoauton pysäkki, metsäkaistale ja sen takana joki ja toisessa suunnassa valtatie. Tämä tieto on kuvaustilanteessa läsnä, mutta katoaa kun kuvat tuo näkyviin. Siksikähän olen usein niin pettynyt katsoessani valokuvia. Silmät ja mieli (pitäisikö sanoa sielun silmät) näkevät toisin kuin kameran linssi, ne näkevät tilan ja myös ajan näkymän takana.

Joskus minua on harmittanut elokuvissakin se, ettei kohtausten tapahtumapaikkojen sijaintia toisiinsa nähden näytetä, jos sillä ei ole juonen kannalta merkitystä. Muistan nähneeni yhden japanilaisen elokuvan, jossa kahden asunnon välinen matka oli kuvattu ylhäältä sekä tavanomaisessa maailmassa, että käsin piirretyn kartan keinoin. Minusta se oli mainio
keino saattaa katsoja tietoiseksi kaupunkitilasta. Vielä parempi juttu oli se, että asuntojen sijainnilla ei muistaakseni ollut juonen kannalta merkitystä.

Asuntoon kertyy lukemattomia lehtiä, jotka tuottavat painomusteen lemua ilmaan. Lopetan Hesarin viikkkotilauksen, koska en koskaan ehdi sitä lukea. Digilehti saa riittää.

18.1.07

Kumu

Päiväkoti oli korkea puurakenteinen talo, jonka käytävällä juuri ennen liikuntasalia oli pyöreä nappula tai rulla, kuin ikivanha valokatkaisin. Sitä kykeni pyörittämään ympäri ympäri, mutta kerran talonmies tuli ja sanoi ettei niin saa tehdä. "Miksi", kysyin. "Koska jos sitä pyörittää liikaa, tarha lähtee Kuuhun", talonmies sanoi. Minä uskoin.

Päiväkodin piha oli hiekkamaata, ja kun painoi korvansa tannerta vasten, kuuli maasta lakkaamatonta jyminää. Pohdimme kavereiden kanssa mistä se mahtoi tulla, ja tulimme siihen tulokseen että siellä syvällä hiekkapinnan alla kulki junia tunnelissa, jatkuvasti. Kuvittelimme miten pitkiä junia ne mahtoivat olla, miten valtavia tunneleita, millainen vauhti junilla täytyi olla jotta niistä irtoaisi sellainen kumu.

Pihalla oli myös avokalliota ja kiviä, ja kun niitä hakkasi toisiaan vasten, sai aikaan erikoisen hakatun kiven hajun, hieman pistävän ja sähköisen. Välillä lensi kipinöitä. Joku tyttö kuvasi hajua tsekin hajuksi. En tiennyt mitä hän sillä tarkoitti, mutta siitä lähtien puhuimme tsekin hajusta. Muistan muitakin hajuja ja tuoksuja: vessojen Palmolive-saippuan tuoksun, raparperikiisselin, auringon lämmittämän puun ja hiekan tuoksun, joka tuli uudelleen vastaan kaksi vuosikymmentä myöhemmin Porthaniassa.

Tyttäreni oli myös päiväkodissa ennen kouluun menoaan. Hän on toinen päivähoidossa ollut sukupolvi. Ehkä voimme aikanamme vertailla päiväkotimuistoja.

Täytyy hakea eksän luokse jääneet kitaravahvistimen käsin käämityt muuntajat, jotka tilasin kuusi vuotta sitten Uudesta-Seelannista. Aioin rakentaa 1-wattisen kitaravahvistimen, joka on nimeltään Moonlight Amp. Osat minulla on, mutta kunnon työpöytää, jonka päälle puolivalmiin vahvistimen voisi jättää lojumaan vaikka kuukauksiksi inspiraatiota odottelemaan ei ole ollut. Nytpä on. Sen jälkeen tämä asunto vasta poikamieskämpältä näyttääkin.

Ilta

Olla odottamatta, suunnittelematta, miettimättä, tavoittelematta, hallitsematta mitään. Jättää taakseen turha kepeys, ja nähdä äkillinen surun häivähdys toisen kasvoilla.

Kaikki on näkyvillä, nähtävissä. Mikään ei ole piilossa, mitään ei ylipäätään voi piilottaa, sillä se minkä yrittää kätkeä, näkyy sitäkin selvemmin.

Aamu

Blogi sosiaalisen koheesion välineenä.

Blogi informaationhallinnan välineenä.

Blogi ladattuna aseena.

Blogi ladattuna aseena osoittamassa suoraan kohti kasvojasi.

16.1.07

Hmm

Nukuin pommiin, mutta onneksi heräsin kahdeksalta siihen, että yläkerran naapuri käynnisti moottorisahan. Kului vain pärinää ja klopsahdus, pärinää ja klopsahdus. Sellaisen meluun oli helppo herätä, eikä aikaakaan kun olin jo jalkeilla.

Mutta että moottorisahan. Sisätiloissa.

Mitähän siellä paloiteltiin?

15.1.07

Valkoisesta neliöstä

Kazimir Malevitšin musta neliö ei jätä minua rauhaan. Jos siitä tekisi negatiivin, eli valkoisen neliön mustalla taustalla, sen voisi toteuttaa maalaamalla mustan kehyksen valkoisen pohjakankaan reunoille. Näin keskelle jäisi valkoinen maalaamaton alue, mutta maalaus olisi näköhavaintona houkuttelevampi tulkita valkoiseksi neliöksi kuin mustaksi kehykseksi.

Samalla tavalla on selvästikin olemassa asioita, joita ei voi kerta kaikkiaan voi sanallistaa muuten kuin viittauksin, kirjoittamalla asian ympärille kehykset, niin että keskellä oleva tyhjä alue, itse asia, tulee näkyväksi, vaikkei täyty. Tässä voisi olla erinomainen syy kirjoittaa runoutta: on kirjoitettava runo, koska mitään muutakaan ei voi. Muuhun kieli ei anna myöten, ei taivu muodoksi, mutta kehykseksi kyllä.

No nyt sillä on vihdoinkin oikeasti hyvä syy aloittaa runoblogi.

No niin on, pelkkä leikkisä taiteilu, runoilu, soittelu, maalailu, piirtely kiinnostaa aikansa, mutta jää lopulta syrjään ensin iloa ja mielihyvää tuotettuaan.

Toisaalta saattaisin jopa arvostaa itseäni enemmän, jos osaisin suunnitella ja valmistaa metalliharkoista tähtimoottorin kuin sanoista runon. Osaan heilutella sormia näppäimistöllä ja tuottaa sanoja, mutta metallisorvia en osaa käyttää enää edes alustavasti. Olen viimeksi joutunut sorvin kanssa tekemisiin koulussa, jos silloinkaan. Mikä minua estää opettelemasta sekä moottorinrakennusta että kirjoittamasta runoja? Ei mikään muu kuin silkka laiskuus, se sama psyyken inertia, joka estää minua viitsimästä muokata tämän blogin templaattia edes vähän erottuvammaksi.

Toiselta toisaalta edellä mainitsemallani kirjoittamissyyllä ei ole mitään tekemistä itsearvostuksen kanssa, vaan pelkän pakon kanssa.

Henkilökohtaisinta mahdollista runoutta olisi koti-Tourette-runojen latominen verkkoon, vieläpä podcasteina. Niin pitkälle en ehkä halua mennä, sillä sellaiset kehykset paljastaisivat vähän liikaa.

Löysin tänään uuden mielihyvän lähteen. Sen, kun kaivaa nenäänsä ja vetää sieltä esiin pitkän räkäluirun, jonka juuret ovat syvällä nenän sisällä. Liukkaan luirun liukuminen nenäonteloa pitkin tuntuu oikein mukavalta, ja sen jälkeen ilmakin kulkee paremmin.

Sitten sen pitää lyödä aina kaikki läskiksi, kun se alkaa olla liian lähellä tärkeitä asioita.

14.1.07

Tuulta ja sadetta

Tulee käveltyä paljon. Tänään lahkeet ja pipo kastuivat säätilan vuoksi, muttei tullut edes vilu. Palelen yleensäkin harvoin. I. K. Inhan kuvien maisema toistui Tarvaspään ikkunoissa, tosin Turunväylän ja sähkölinjojen halkomana.

Kuuntelen musiikkia, syön, luen. Havainnoin, miten rauhallista onkaan juuri nyt. Päänsisäistä rauhallisuutta, tervetullutta.

12.1.07

Ketä muka kiinnostaa joku kääntöpuoli

Nyt kun satoi lunta, ymmärsin että syksystäkin on jo aikaa. Ajantaju vain hämärtyy, kun vuodenaika ei näytä muuttuvan. Kuukausien ja päivämäärien vaihtuminen kalenterissa ei oikein riitä aiheuttamaan kokemusta ajan kulumisesta. Ei, se vaatii lumisateen silloin kun kalenterin mukaan on lumisateiden aika. Ilmaston lämpeneminen siis muuttaa kokemusta ajasta, ja se on perustavaa laatua oleva muutos ihmisen tajunnassa. Minun tajunnassani siis. Ei pidä yleistää.

Luin tätä blogia lävitse aikajärjestyksessä ja tajusin että jos kirjoittaa henkilökohtaisista asioista, blogiin muodostuu vuosirenkaita, joiden läpi kuka tahansa voi kairautua ja ottaa näytteen kuin dendrokronologi. Tuolloin tuota ja tällöin tätä. Anonyyminä voi kirjoittaa mistä tahansa, suoraan ja ilman viittauksia. Puolianonyyminä ei halua kirjoittaa mistään edes viittauksin. Se on ehkä vika ihmisessä, sen voi kai korjata kirjoittamalla väkisin ja pakolla jostakin, mistä tahansa, kunhan ei maalaa itseään nurkkaan. Tällä tavalla:

En ehtinyt uimaan. Juutuin divariin ja löysin vuonna 1914 kirjoitetun oppaan mehiläistenhoidosta ja vuonna 1922 julkaistun höyrykonetekniikkaa esittelevän kirjan. En ostanut kumpaakaan.

Televisioton alkaa elää enemmän korviensa varassa kuin ennen. Tämä ei ole pelkästään minun kokemukseni, enkä sitä alun perinkään sanallistanut, mutta tunnistin sen heti kun kuulin.

Ruuvattavissa esineiden osissa on usein miellyttävä taktiilinen vastus; aluksi ei meinaa tapahtua mitään, mutta äkillisesti osa alkaa liikkua kierteiden varassa. Sellainenkin mielihyvä kannattaa noteerata. Ylipäätään kaikenlainen koskettaminen on tervehenkisempää kuin katseleminen, visuaalinen maailma on täpötäynnä melua, mutta taktiilista melua on hyvin vähän, tai ei ollenkaan. Tästä tulee ehkä vuoden 2007 teema: sulje silmäsi, kuuntele, kosketa.

Tosiasioistakin on hyvä mainita. Ulkona on säätila ja -4 astetta pakkasta. Veden jäätymispiste on alitettu ja lumi pysyy maassa. Tervetuloa, lumi. Hyvä että pääsit käymään. Toivottavasti et lähde aivan heti pois, meillä olisi paljon tekemistä keskenämme.

Kun astuu avomerellä pienestä veneestä toiseen, kumpikin vene keikahtaa ja tulee hetki, jolloin tajuaa että tässä voi käydä huonosti. Sellaisen hetken muistaa. Ei sitä että pelkäsi putoavansa veteen, kyllähän siitä selviää, vaan silmänräpäyksessä tapahtuvan oivalluksen, että kaikki ei ehkä menekään niin kuin pitää.

Töissä ladottiin eteen kasa strategisia vaatimuksia. Johto ei ymmärrä, että vaatimukset ovat toiselta puolelta katsottuna kysymyksiä: millaiset työkalut ja järjestelmät meillä on oltava, jotta vaatimukset saataisiin toteutettua. Ymmärsin, miksi johto ei tätä ymmärrä. Heillä ei ole valtaa vaikuttaa järjestelmiin ja työkaluihin, vaan ne tulevat annettuina. Se mihin ei ole valtaa, on helppo pudottaa ymmärryksen ulkopuolelle. Vaatimuksia on helpompi esittää, sillä vaatimiseen on aina valtaa.

Ulkona on edelleen miinus neljä astetta pakkasta Celcius-asteikolla mitattuna.

Muistiinpanoja herätessä

Vierailit sitten unessani, kun kutsuin käymään. Unohdit käsineesi ja kirjan, jota luit ääneen. Palautan ne sinulle ensi yönä, jos löydän tien.

9.1.07

Meen virittää mopoo

Tuossa vieressä on SYKin uimahalli. Hyvät puolet: lähellä. Huonot puolet: sinne ei käy liikuntasetelit. Makselin. Ajattelin ottaa rennosti, mutta vielä mitä, aloin reuhtoa ja olo on nyt mitä mainioin. Onko mitään parempaa kuin rasituksesta hakkaava sydän ja vapisevat lihakset. Veikkaanpa, ettei ole, paitsi se, että mainitusta olotilasta voi bonuksena nauttia saunassa. Tässä mitään lääkkeitä tarvi, kroppa väsyksiin kunnolla niin johan uni maittaa. On kyllä niin hyvä olo ettei pitkään pitkään aikaan.

Uimisessa on se paha puoli, että siellä ei ole yksin. Lenkkipolulla on, eikä tarvitse väistää tai väistellä ketään ihmistä (karhua ei ole tullut vastaan, mutta pöllö on). Jos se nyt oli pöllö, minulla ei ole absoluuttista lintukorvaa.

Juuri nyt haluaisin myös virittää mopon moottoria. Avata kiinni juuttuneita muttereita, viilata männän helmaa ja liu'uttaa tarkasti koneistettuja vaihteistojen hammaspyöriä akseleita pitkin kunnes ne solahtavat toistensa lomaan. Tämä ei tietenkään ole mitään kaksimielistä vihjailua, vaan totista totta. Tekniikan kanssa ahertamisesta saa nautintoa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisen nautinnon kanssa, vaikka sanavalinnat kenties niin saattavatkin antaa ymmärtää.

Seuraavaksi väännetään vastauksia meemelöiseen, joka löytyi Metrin pätkästä ratakiskoa.

1. Mihin edellinen suhteesi kariutui?

Siihen, ettei suhdetta kannata järjestää pelkäksi seksuaalis-taloudelliseksi ko-operatiiviksi. Sellainen suhdemalli kuulostaa järkevältä, ja Järki sanoo että tottakai se toimii, mutta Tunne sanoo että ei ikinä, happi loppuu, ja lopulta olet anaerobisessa tilassa kuin Itämeren pohjasyvänteet. Ei tarvinne kertoa kumpi oli oikeassa. Tunteissa on kuin onkin järkeä.

2.Koska viimeksi poistit karvoja vartaloltasi.

Aamulla ajelin parran, sekä korva-, nenä- ja kurkkukarvat.

3. Mitä teit klo 8 tänä aamuna?

Valokuvasin maisemia työmatkani varrelta Munkkiniemen aukiolla. Kuvista tuli tärähtäneitä, mutta on niissä sentään kivat värit.

4. Oletko hyvä matematiikassa?

Geometriassa varmaan, kidetieteessä olin tosi hyvä, koska siinä näprätään kolmiulotteisten kappaleiden kanssa, mutta muuten olen täysin keskiverto, enkä siitä mitenkään ylpeä.

5. Mitä muistat omasta vanhojen päivästä?

Olin pukeutunut kirpputorilta ostamaani pukuun, joka haisi ihmiseltä. Ystäväni R. oli pukeutunut frakkiin ja kävelykeppiin, ja tarjosi Aperitaa taskumatista. Katselimme kentän laidalla, kun ikäluokkamme reippaat ja sporttiset uskikset pelastivat perinteistä lentopallo-ottelua ruotsalaista koulua vastaan.

6. Onko kukaan sukulaisistasi tai esi-isistäsi kuuluisa?

Elias Lönnrot mainitsee yrittäneensä keränneensä sukulaisiltani runoja Vienan karjalassa, mutta oli joko saanut saaliikseen rivoja lallatuksia tai sitten ei mitään. Mutta rikkaita olivat kuulemma olleet. Tiedä sitten mihin nekin rahat ovat ajan myötä hävinneet. Ehkä kaukainen sukulaiseni Janne-setä hukkasi ne Islannin-bisneksillään.

7. Oletko ottanut opintolainaa?

En. En kestänyt ajatusta lainasta, olen sillä tavalla lama-ajan kasvatti.

8. Mitä posteljooni toi viimeksi?

Muistutuksen palauttamattomista kirjoista.

9. Montako erilaista juomaa olet juonut tänään?

Kolmea: vettä, kahvia ja maitoa. Aamupuuron sekaan kaadoin niin ikään maitoa, mutta sitä ei kai lasketa juomaksi siinä asiayhteydessä.

10. Jätätkö puhelinvastaajaan viestejä?

Johan oli kysymys. Tietysti jätän, muuten vaikutan häiriköltä.

11. Kenelle menetit konserttineitsyytesi?

Luin aluksi että korsettineitsyytesi.

Taisi olla Peer Günt tai Ronnie James Dio, en oikein muista. Eikun hetkinen, se olikin Sleepy Sleepers ja olin silloin viidentoista vanha ja selvin päin. Ennen Sleeppareita esiintyi Zero Nine, joten ehkä se olikin Zero Nine sitten.

12. Kirjoittaisitko hiekkarannalla nimesi hiekkaan?

No toki, ja sellaiseen kohtaan, että aallot pyyhkisivät sen hetikohta pois ja voisin kirjoittaa sen uudelleen. Vertauskuvallista tai silkkaa tyhmyyttä.

13. Mikä on kivuliain toimenpide, jota olet joutunut kokemaan hammaslääkärissä?

Se kun puudutusaineen vaikutus alkoi hävitä, vaikka viisaudenhammas oli vielä kiinni leukaluussa. Hampaan käyrät juuret ankkuroivat sen tiukasti, mutta hammas saatiin irti ankaran vääntämisen jälkeen. Sinä aikana puudutusaineen vaikutus oli kokonaan lakannut, ja reikä ikenessä ommeltiin kiinni ilman mitään keinotekoisia puudukkeita. Se oli ihan oikeasti tosi ihanaa.

14. Mitä löytyy kotisi takaovelta?

Piha, keinu, autoja ja kuraa.

15. Onko suunnitelmia perjantai-illalle?

On kuin onkin.

16. Pidätkö siitä, millaiseksi merivesi tekee hiuksesi?

Valtameren vai Suomenlahden vesi? No, märät hiukset tuovat kalloni kauniin muodon esiin, ja merivesikeikan jälkeen kuivuneet hiukset ovat mukavan karkeat, joten pidän.

17. Söisitkö yksin juhlapussillisen sipsejä?

Söisin, mutta en yhdeltä istumalta. Mistä tulikin mieleeni, että uintikeikan jälkeen en ole syönyt mitään. Kello on kymmenen. Jaksaisikohan sitä laittaa ruokaa? Leipä on loppu eikä sipsejäkään ole.

18. Oletko koskaan käynyt planetaariossa?

Harva se päivä (hei, kuka arvaa miksi poimin tämän meemin?)

19. Käytätkö kylpypyyhettä useammin kuin kerran, ennen kuin se menee pyykkiin?

En helvetissä, pyyhkeet ovat epähygieenisiä. Kuivaan itseni hiustenkuivaajalla. Joo, käytän minä.

20. Mainitse muutama asia, joka saa sinut innostumaan.

Se, että tämä meemi kohta loppuu, alkaa näpit väsyä ja nälättää. Revontulet, puut, myrskyt, tämänaamuinen nainen, joka katsoi bussissa kahdesti ja hymyili.

21. Nimeä lempivanukkaasi.

Doktor Ötkerin vaniljanilja.

22.Kuvaile avaimenperääsi.

Siinä on magneettiläpyskä. Ennen oli myös Nasu, mutta Nasun terävä kuono kalvoi aina reiän housujen avaintaskuun, joten Nasu sai mennä.

23. Missä säilytät kolikoitasi?

Säästöpossussa.

24.Koska viimeksi puhuit suuren yleisön edessä?

Alkusyksystä.

25. Millaisen talvitakin omistat?

Mustan, jossa on irrotettava vuori. Takki kastuu sateessa läpimäräksi ja muuttuu pakkasella ritisevän kovaksi muovikuoreksi. On minulla toinenkin talvitakkikin, paljon parempi, mutta näytän siinä liian kiltiltä (siitäkin huolimatta, ettei minulla ole enää Nasu-avaimenperää).

26. Millainen sää oli lakkiaispäivänäsi?

Oli pouta ja tuuli kävi länsilounaasta kolme metriä sekunnissa, mikä on liian vähän, jotta se olisi jaksanut irrottaa lakkini päästäni. Lakki oli hieman liian kireä ja istui päässäni tiukasti. Otsaan jäi jäljet.

8.1.07

Hyvää yötä

Tietenkään pysty nukkumaan nyt kun sanoin että. Valvoo yöt, nukkuu päivät, tsekkaa blogit, valvoo yöt.

Formulat kiihdyttävät Ympyrätalon kulmalta Kurvin suoralle

Päivä vaihtuu puoliltaöin, mutta yö ei vaihdu puolilta päivin.

Vähemmän eksaktisti sanoen: Päivä vaihtuu puolenyön kieppeillä. Mikä on kiepe? En tiedä, eikä minusta tunnu siltä, että minun tulisi hävetä tietämättömyyttäni.

Olen muuten nähnyt kasan parveilevia mehiläisiä puussa, noin kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Oletteko te? Sellainen parvi on valtava biomassamöhkäle, eikä yksikään mehiläinen siinä lennä, vaan ne ryömivät toistensa päällä.

Siunattu teknologia

Kun arki on liian läsnä, kannattaa ohittaa välitasot ja siirtyä suoraan teknologiablogeihin, kuten Pacmanprojektiin.

Kenties ei ole liian myöhäistä opiskella puusepäksi tai veneveistäjäksi. En enää muista millaista on tehdä työtä, jossa ei tarvitse istua yhdessä paikassa koko päivää, samaa ruutua tuijottaen. Kun viimeksi tein sellaista työtä viherrakentajana, iskin itseäni kirveellä sormeen. Se oli pieni nirhauma vain, mutta verta pelkäävä työkaverini melkein pyörtyi. Hän tunsi progemusiikin ja luonnosta saatavat päihteet ja muutti myöhemmin Tuupovaaraan.

Osaisin edelleen mitataa kaadot, lanata alushiekan tasaiseksi ja latoa kiveyksen. Osaisin myös istuttaa kasveja liukuhihnatyönä. Kerran multakeisari Jopilta tilatun mullan seasta löytyi valtava laivan koneen kiertokanki, ihmisen mittainen.

En kylläkään tuijottele ruutua joka hetki. Itse asiassa katselen enemmän ulos ikkunasta, koska lunta tulvillaan on raikas talvisää. Toivon että jossakin on. Kohta tulee kesä ja lämpö ja kuivuus ja metsäpalojen savut ja parasta etten jatka tätäkään ajatuskulkua pitemmälle.

Komeetta McNaught

Tänä aamuna ja lähipäivinä kannattaa katsoa aamutuimaan auringonnousun tienoille, sillä Aurinkoa lähestyy komeetta McNaught, joka kirkastuu hetki hetkeltä. Komeetta on tällä hetkellä näkyvissä paljain silminkin lähellä Aurinkoa sekä aamu- että iltataivaalla. Aamuisin komeetta tulee näkyviin juuri ennen auringonnousua ja iltaisin heti auringonlaskun jälkeen. Itse en ole vielä onnistunut McNaughtia näkemään, mutta tänä aamuna aion yrittää, jos taivas on kirkas. Illalla voisi mennä Malminkartanon täyttömäelle, josta komeetta näkyisi varmasti todella hienosti.

Lisätietoja, valokuvia ja taivaskartta Spaceweather.comissa.

7.1.07

Huomio!

Päivillä on nimet ja nimillä on päivänsä.

Tänään nimipäiväänsä viettää Aku ja Akusti. Iikan päivä on 19. joulukuuta. Akustiikan päivää ei ole, mutta voisi olla ja jos olisi, sen pitäisi olla liputuspäivä. Tämän kerrostalon porraskäytävä tarvitsisi akustointia, se kaikuu järkyttävällä tavalla. Iskumeluunkin tottuu. Toivottavasti.

Esivanhempieni nimiä ei ole allakassa, mutta ne ovat hauskoja, kuten Mikitta, Lukentia ja Kustu. Lukentia on vähän hienosteleva nimi. Dorsalgia kuulostaisi vielä hienommalta, mutta se tarkoittaa selkäkipua.

6.1.07

Arki ja järki ja särki ja muut petokalat pannussa paistumassa

Minulle valkeni vasta pari viikkoa eron jälkeen, että hitto vie, minähän olen nyt sinkku, ja se taas tuo mukanaan omanlaisensa roolinvaihdoksen. Veli soitti ja kysyi mitä parhaillaan puuhaan ja arveli samaan hengenvetoon, että juon kaljaa, syön sipsejä ja pelaan tietokoneella. Korjasin, että juon Yerba maté:ta, syön salmiakkilakritsaa ja pelaan tietokoneella. Yerba maté on siitä kiva juoma, että se piristää, muttei täristä. Veli varoitti omaan kokemukseensa perustuen, että todellinen hardcore alkaa vasta pari kuukautta eron jälkeen. Hän oli niinä aikoina nukkunut puoleen päivään, istunut pari tuntia kalsarisillaan pöydän ääressä jaksamatta lähteä edes kauppaan ostamaan ruokaa, vaan oli syönyt kaapista kuivaa spagettia. Hyvä pitää mielessä. Ostin spagettia varastoon, eipähän sitten lopu kesken.

Unirytmini on kieltämättä häiriintynyt. Työteho alenee. Lääkäri määräsi nukahtamislääkkeitä. Niillä on ikävä sivuvaikutus, ne aiheuttavat masennusta, joka kyllä aina häviää päivässä, mutta hyöty on plus miinus nolla: unta tai ei, pää jumissa joko tavanomaisesti tai aivan helvetin pahasti. En halua sairaslomaa, koska en ole sairas, mutta nukkua kyllä pitäisi. Kävin lääkärissä uudelleen kysymässä jotain toista vaihtoehtoa, ja sain Diapameja. Pameja. Voi hyvänen aika, en meinannut saada hymyäni pidettyä kurissa kun kuulin lääkkeen nimen. Nyt pääsen kokeilemaan noita kuuluisia nappeja, en olekaan koskaan niitä syönyt.

Diapamit olivat ihan roskaa, eivät varsinaisesti nukuttaneet, vaan veltostuttivat, ja seuraava päivä meni tyystin zombiena. Ei kiitos enää ikinä.

Nyt mennään mennään ihan luomusti vain. Luomu on jees, luomu toimii, luomu on ihmisen paras ystävä ja juttelee sille kun kaadat päälle maitoa. Saan uniongelman varmasti korjattua omilla toimillani. Liikunta auttaa, eli lenkille taas, uimaan ja sitä rataa turhia reuhtomatta, sillai nautiskellen et on kivaa. Jos se ei toimi, niin sitten lääkäriin.

Sain tuttavapariskunnalta joululahjaksi itsetehdyn leikkuulaudan ja äijäpipoksi ristityn päähineen, joka on neliön muotoinen neule. Pipo on liian suuri, enkä oikein tiedä mitä sillä tekisin. Voisin laittaa siitä kuvan tänne, mutta sitten tästä tulisi neuleblogi. Haa. Dig. Hip. Pop.

5.1.07

Kieli telakalle, kaikki valta tuntoaistille

Maailman ja minun välissä ei ole mitään, paitsi sanoja. Sanoilla on taipumksena silmikoida uusia sanoja, lauseita, kappaleita ja merkityksiä, ja äkkiä ei mitään muuta olekaan kuin kaikkea tätä, ja kaupan päälle luentaa ja tulkintaa. Sanat hiiteen, suunnittelen treffitapaa, jossa puhuminen ei olisi mahdollista tai sallitua. Olisi kohdattava muilla keinoin, olisi viestittävä toisin.

Maailman ja minun välissä ei ole mitään, olen raakaa lihaa, mutta sentään elävää.

Pitäisi kirjoittaa tosiasioista, mutta tämän tosiasiallisempaa ei juuri nyt ole.

3.1.07

Musta neliö ei ole näkymätön

Näen unia lentämisestä. Rullaan pienkoneella kiitoradan päähän, ja totean sen liian lyhyeksi. Hankin lentoonlähdölle lisää pelivaraa ajamalla asfaltin alkupään yli nurmikolle ja edelleen hietikolle. Työnnän kaasun täysille, potkuri piiskaa ilmaa siipien yli ja lähtökiihdytys alkaa. En voi muuta kuin odottaa kunnes fysiikan lait alkavat tehdä tehtävänsä, en tiedä kantavatko siivet, sillä koneessa on raskas kuorma. Vauhtia alkaa olla runsain mitoin, mutta sen kiihtyessä metsän reuna lähenee yhä nopeammin. Yksinkertaisen vertauskuvallista, tietenkin, mutta en saa selville rysähdänkö metsään vai pääsenkö ilmaan, koska uni vaihtuu. Olen kumpareella kirkkaankeltainen liitovarjo selässä ja juoksen alamäkeen saadakseni ilmaa varjon alle. Tekniikka on siis yksinkertaistunut, ja olen enemmän oman itseni varassa. En ole varma liitelenkö vai en, mutta mihinkään en törmää.

Seuraavana yönä kävelen mäkeä alas. On vastatuuli ja hypähdän huvikseni ilmaan. Huomaan, että levittämällä takkiani pystyn liitämään alamäkeen kuin liito-orava tai mäkihyppääjä. Käsien asentoa säätelemällä - kädet vanhanaikaisesti eteen ojennettua tai nykyaikaisesti housunsaumassa kiinni - pystyn vaikuttamaan lentoradan pituuteen. Päättelen sen johtuvan siitä että muodostan jonkinlaisen siipiprofiilin, jonka muotoa muuttamalla nosteen määrä muuttuu. Toistan koetta monta kertaa, ja lopulta jopa nouseva ilmavirtaus nappaa minusta kiinni ja sysää hetkisen ylöspäin. Tämähän on aivan itsestäänselvää, ajattelen. Miksen ole aikaisemmin keksinyt, että voin muodostaa ruumiistani siiven jolla liidellä?

Lentämisunista huolimatta uuden vuoden juhlinnan univelat lankeavat maksettavaksi kesken viikkopalaverin. Kollegan polveileva puhetyyli vaivuttaa minut unten maille, mutta aivojeni autopilotti sentään herättää minut kun vuoroni tulee. Puhun vakuuttavasti asiaa, mutta se on puuta heinää. Kun on pro, osaa myös bluffata kuin pro. Onneksi kukaan ei tarkista faktoja tai lukuja, eikä niin muodon totuuden hetkeäkään tule. En edes tajua, että autopilottini kurssi on asetettu aivan pieleen. Ymmärrän sen vasta kun palaan työpisteeseeni ja tutustun numeroiden kertomaan. Palaverista muistan sen, miten noteeraan neuvotteluhuoneen seinää koristavassa maalauksessa erikoisen verenpunaisen alueen. Illalla menen Kazimir Malevitshin näyttelyyn Espoon modernin taiteen museossa, mutta en huomaa teoksia ollenkaan. Sen sijaan huomaan, etten huomaa teoksia, ja tämä on taas yksi totuuden hetki. Niitä on tulee muitakin, ja viesti on aina sama: Nyt sä jätkä kohkaat taas kuin viimeistä päivää. Mihin sulla on niin kiire? Olet sekaisin, rauhoitu, elämä ei ole niin lyhyt kuin sinä luulet ja maailma on paikallaan vielä huomennakin.

Mutta mistä sen voi muka varmasti tietää?

1.1.07

Jäsennystä

Ihmisiä, ilotulitekanuunoiden yskähdyksiä, räjähdyksiä, tina josta tuli alien pyssy kädessä. Muovikuula-aseesta laiskasti putoava kuula ja paahtuvaa sokeria tinojen loputtua. Yksi unohtunut reppu, joka sisältää ilmaa.

Niin, ennen kaikkea ihmisiä, eikä minkäänlaista hapen loppumisen tuntua ruudinkärystä huolimatta. Mutta siis niinkö vähäx oli kivaa, pitkästä aikaa.

Radio on hyvä keksintö, ja radio-ohjelmat vielä parempi. Puoleltapäivin tuli presidentin puhe ja paljon musiikkia, ja siinähän se päivä sitten mukavasti menikin. Äsken söin päivän pääaterian: puuroa. Täytyy muistaa ravita itsensä aika ajoin.