1.10.07

Oksasilppuri

Otetaan akustinen kitara ja kaadetaan sen kaikukoppa valuhartsia täyteen. Sen jälkeen kitara ei enää soi. Kaikukoppa ei resonoi, koska tyhjää tilaa ei enää ole.

Jotakin samankaltaista on käynyt bloggaamiselleni, yhdellä tai kahdella geellä. Neljä vuotta sitten aloitin kirjoittaa vasten jonkilaista sisäistä tyhjää tilaa. En puhu tyhjästä tilasta kielteisessä mielessä, vaan neutraalisti, kaikukoppana joka voimistaa ajatukset ja tuntemukset. Vuosien varrella blogia kirjoittaessani havaitsin miten tärkeää tyhjä tyyni mielentila, jota varten kaiuttaa olemistaan. Se teki merkintöjen kirjoittamisesta helppoa ja mukavaa. Yksi bloggaamisen epäsuorista anneista minulle onkin ollut tyhjän tilan hyödyllisyyden havaitseminen. Toinen bloggaamisen anti ja hämmästyttävä erikoisbonus ovat tietysti ihmiset, jotka olen blogikirjoittamisen myötä kohdannut ja joihin olen ystävystynyt. On erikoista, miten tällainen anonyymi puuhastelujulkaiseminen vailla määränpäätä tai tavoitetta on antanut niin paljon.

Sitäkin oudompaa on huomata, että elämä on muuttunut niin, että sisäinen tyhjä tila, resonoiva kaikukoppa on täyttynyt. Siinä missä tyhjä tila toi mukanaan tyyneyttä (sivuhuomautus: äskettäin törmäsin yksinkertaisen elämän manifestiin, ja huomasin, että olin pitkälti elänyt luettelossa mainittujen ideoiden mukaan jo muutaman vuoden), se sai aikaan myös pysähtyneisyyttä ja eristyneisyyttä. Nyt elämä on täydempää ja puuhakkaampaa kuin ennen, mutta samalla bloggaamisen tarve ja halu on vähentynyt. Outoa sinänsä, nyt vasta olisikin kerrottavaa ja jaettavaa, jotain josta joku muukin voisi poimia itselleen jotakin. Tai ehkä olen vain tyhmentynyt.

Pitäisi löytää uusi tulokulma blogitukseen, asentaa vaikka entiseen akustiseen kitaraan mikrofoni, tehdä siitä sähkökitara, yhdistää se vahvistimeen ja soitella toisin saundein.

Ei kommentteja: