24.10.07

Ohje

Voi se vaurio olla Itellankin vika, ei nyt syytetä Ikeaa kaikesta.

Työ jatkuu. Tapahtuu sellaistakin, ettei kokoamisohjeita viitsi lukea kunnolla, koska ne ovat niin yksinkertaiset. Siispä ohitetaan se tosiseikka, että tiettyjä kiinnittimiä on kahta pituutta, joten ensin kootaan laatikosto. Sitten huomataan virhe. Sitten puretaan. Sitten kootaan uudestaan ja toivotaan ettei ruotsalainen näkkileipä hajoa.

Siinä välissä blogataan, koska verensokerin alhaisuus haittaa tavoitteellista toimintaa.

Huolellisuutta kaipaisin aivorakenteisiini, ehkä joulupukki voisi sitä tuoda annoksen tai pari. Viikonloppuna mittasin ikkunamyykin, eli ikkunanpielen levikelaudan pituudeksi 149,5 senttiä, mutta päätin, ettei mikään ole viidestä millistä kiinni, ja että todellinen mitta on 150 senttiä. Ei ollut, myyki oli viisi milliä liian pitkä. Myyki oli kipsilevyä, joka pölisi karmeasti sahattaessa. Normaalisti kipsilevyn saa taitettua nätisti poikki, muttei enää silloin kun irrotettava osa on noin pieni. Jäljet näkyivät vaatteissa pitkään (mitään haalareita tartte, tää on niin nopee ja helppo homma).

Oppia ikä kaikki.

Ei kommentteja: