28.8.07

Puhelinmiekkailua

Bloggaan nyt vaikka tästä sukelluksestani S60-älypuhelinten maailmaan. Tästä tulee siis vähäksi aikaa teknoblogi. Koettakaa kestää.

Tilasin puhelimeeni DNA:n datapaketin. Kun yritin ottaa käyttöön vaadittavia asetuksia ohjeiden mukaan, lähettämällä DNA:lle tekstiviestin, sain vastaukseksi ettei puhelinmalliani varten ole datasiirtoasetuksia tai puhelin ei tue niitä. Huomasin, että puhelin oli kuitenkin hakenut jotain asetuksia aivan omin päin.

Sain Web-selaimen ja sähköpostin lähettämisen ja vastaanottamisen toimimaan, mutta multimediaviestit eivät toimi. Olin kuvannut peilikuvani siten, että kuvassa näkyvät sekä minä että kädessäni oleva puhelin, jonka ruudulla näkyy minä ja kädessäni oleva puhelin, jonka ruudulla näkyy minä ja sitä rataa. Ajattelin lähettää kuvan veljelleni, ilmaistakseni, että nyt sopii sitten toimittaa tännepäin sitä kräkättyä navigaatiosoftaa, joka toimii kunhan aluksi valitsee asuinpaikakseen Guamin saaren.


Mutta kuvat eivät lähde kulkemaan. DNA:n sivuilla oleva asetusluettelo sisältää kyllä nivaskan kaikenlaisia asetuksia, mutta puhelimessa on asetuksille eri otsikot asetuksille ja toisia ei. Tämäkin selvinnee kunhan jaksan nypeltää. Asiakaspalveluun en soita ennen kuin on pakko.

Tuduu-listalla on seuraavat asiat:

* Jaikun tai Twitterin asennus ja jaikublogin perustaminen. Jaikulla on joku softakin puhelimeen asennettavaksi.
* jonkin hyvän sähköpostiohjelman asennus puhelimeen
* kaikenlaisen kivan softan haaliminen, ajastin nyt ainakin tarvitaan, koska sitä ei puhelimessa ollut vakiona, ja ilman ajastinta ruuanlaitto on hiukan hankalampaa kuin sen kanssa
* virittely ja tuunaus - soittoääneksi Pac-Manin tunnusmusiikki ja taustakuvaksi jotain
* käyttöohjeen lukeminen kannesta kanteen.

Nämä olisi tehtä intensiivisenä rupeamana, ettei keskittyminen haihdu ilmaan kuin eetteri boolimaljasta.

Muokkaus 20:50: Multimediaviestipalvelu pitikin tilata erikseen. Hölmöä, dataahan siinäkin siirrellään.

Ei kommentteja: