9.7.07

Keskeislievää ydinsuomalaisuutta

Mökkeilyä Hämeen Hauhossa. Mikäpä oli mökittäessä, kun mökki oli viihtyisä ja mukavuuksilla ladattu, aurinko paistoi, ilma oli hyttysetön, järvivesi lämmintä ja ihmiset mukavia. On poikkeuksellista, että suurin piirtein tuntemattomat ihmiset ottavat vastaan luontevasti, liikoja kyräilemättä tai kyselemättä. Joillakin on taito olla yhtäältä ystävällinen ja toisaalta jättää ihmisille omaa tilaa. Se on hämmästyttävää, olen altistunut kokonaan uudelle tavalle suhtautua ihmisiin. Sitä voisi kuvata sanaparilla 'eleetön mutkattomuus' - ei ole merkitystä kuka olet, mistä tulet ja mitä teet, mutta kun nyt olet siinä, niin syöhän kanssamme vaikka aamiaista. Kaikenlainen pingottaminen tiessään. Eikä yhtään suvun sisäisiä ristiriitoja, jotka pamahtavat pintaan viattoman lausahduksen seurauksena ja aiheuttavat viikon kyräilyn, jurputuksen ja mykkäkoulun.

Viihtyisyys saavutti maksimilukemat perjantaina. Meren äärellä kasvaneena ja saaristossa kesiä viettäneenä olin viehättynyt siitä, miten erilaista järviluonto ja järven rannalla mökitys on. Eksoottista, pienipiirteistä ja kätevää verrattuna meren voimaan, rannattomuuteen ja saarielämän edellyttämään huolelliseen ekologisuuteen, jossa ostokset valitaan niiden jäteominaisuuksien perustella - muut kuin kompostoituvat jätteet kun pitää viedä pois ihan itse paluukuormassa. Eristyneempääkin, saaressa halutaan asua lähekkäin. Mökki saarella ja vielä kaukana muista ihmisasumuksista olisi jo liikaa. Mantereella eristyneisyys ei niin haittaa, onhan aina maantie jota pitkin kulkea ihmisiin.

Nähtyä eläinlajistoa: sammakko, kiiltomato, lepakoita, rakkaita ihmisiä.

Viihtyvyys saavutti maksiminsa, ja sitten tuli aika lähteä. Paluumatkalla pysähdyimme Hämeenlinnassa. Hämeenlinnassa on huonouden tyyssija, nimittäin Aulanko ja sen opasteet. Mitä Aulangolla on? Jep, näkötorni. Opastaako yksikään viitta sinne? Ei, ne opastavat Aulangon luonnonsuojelualueelle, vaikka näkötornihan se on niinkötotanoinaa se juttu. Saako tornille ajaa autolla? Saa, mutta kartta ei sitä kerro, eikä vihjaise parkkipaikoistakaan, ellei tajua katsoa Aulangon mainoskuvaa. Reipas aikuinen kyllä kiipeää pari kilometriä mäkeä ylös helteessäkin, mutta seitsemänvuotiaan lapsen kanssa se ei ole hyvä ajatus. Paluu autolle ja uhkarohkeasti tietä pitkin ylöspäin, kunnes parkkipaikka tulee kuin tuleekin näkyviin. Enkä ollut ensimmäinen, joka ei ensimmäisellä yrittämällä löytänyt tietä.

Voi tietysti olla, ettei minulla ole autoilijan asennetta, eli luottamusta siihen, että tottakai sinne ja tuonne ja tänne pääsee autolla.

Hämeenlinnassa on hyvääkin: Piparkakkutalossa saa oivia ahvenia. Ruoka on parasta syötävää, kuten Anna-jo yhdessä työssään toteaa.

Valtatiellä satoi niin että liikenne lähes pysähtyi. Valtatieajo on tylsyyden tiivistymä. Ideaali liikennemuoto olisi junan ja City Car Clubin yhdistelmä, junalla määränpään lähelle ja asemalta saman tien auto käyttöön, jotta pääsee sinne minne joukkoliikenne ei rohkene kulkea.

2 kommenttia:

viive kirjoitti...

Huomenta,
minä mietin tuota ideaaleinta yhdistelmää myös, ja olen päätymässä samaan, tosin ei tullut mieleen sitikaar vaan että jos oman sitikan jne, mutta se ajatus vaan tökkii niin kuin oma ajo.

Hassua tässä, että se olisi nästa Tavastehus minunkin asemani ja mökkini Hauhon helmoissa. Eilen kirjoitin kaupat. Tilallinen olen. Elämä on kummallista.


huh, wvlla iskias: ndqgkipu

Dyro kirjoitti...

Autoilla on kyky imuroida rahaa enemmän kuin tekisi mieli itselleen myöntää, ja näin elämys- ja hyötymatemaattisten yhtälöiden tulos kääntyy aina miinusmerkkiseksi. Tämän tiedän om. koht. kok. muksest.

Vai sellainen tilaksi muuttunut tilaisuus. Oiva ratkaisu, hyvä paikkakunta, ja varmaankin ilo maksaa, kun tässä tapauksessa yhtälöiden tulos on plussaa.