14.5.07

Villaiset sukat ja balsainen kitara

Katselin Euroviisut, ja jopa äänestin niissä. Poikkeuksellista. Viisut eivät myötähävettäneet ollenkaan, mitä nyt joulupukki vähän. Suomen biisiä kuunnellessa en kylläkään voinut välttyä ajatukselta, että hevityyppinen musiikki - sikäli kun se ei ole Lordin karnevaalimeininkiä - on pitkälti vain muodistettua suomimelankoliaa, raskasmielisyyttä ja tylyä synkkyyttä. Oikea hevi on tietysti erikseen, mutta tuntuu siltä, että vähän liian suuri osa suomalaisesta nykypopulaarimusiikista on saundeiltaan raskasta jurnutusta ja sellaisena aika tylsää perusformaattituubaa.

Tämä oli siis mielipide.

Kävin isää moikkaamassa, ja kävellessäni kotitalon pihakalliolla muistin, että yhteen paikkaan on joku hakannut arvoitukselliset kirjaimet

JH
OP
Luulin niiden jo peittyneen sammalten ja jäkälän alle, mutta siellä ne edelleen olivat selvästi näkyvissä. Kukaan ei tiedä kuka ne on kaivertanut ja miksi. Nimikirjaimia ne varmaan ovat, mutta kenen? Kallio on sileä ja viettää loivasti alaspäin, joten se on ehkä ollut mukava eväsretkipaikka joskus, varsinkin kun joen ranta on ollut paljon lähempänä kuin nyt. Näköala on varmaan ollut hyvä, ja kun tiedän, että aluetta on alettu rakentaa 1910-luvun loppupuolella, voin kuvitella että kirjaimet on hakattu joskus vuosina 1918-1938, aikana jolloin tonttia ei vielä ollut. Voi myös olla, että kallion räjäytystöihin osallistuneet työntekijät (kalliota on ammuttu pois pihanurmikon tieltä) ovat ikuistaneet nimikirjaimensa urakan päätteeksi.

Vuosimiljardeja vanha peruskallio on saanut kärsiä räjäyttelyn lisäksi myös minun ja veljeni leikeistä, joissa poltettiin pikkuautoja sytytysnesteellä. Leikin nimi oli "Näin voi käydä", se emuloi opettavaista TV-ohjelmaa, ja oli saanut selvästi vaikutteita erilaisista toimintapainotteisista amerikkalaissarjoista (jotka mm. saivat minut päiväkodissa paiskomaan uudet puiset kuorma-autot päin pihan siirtolohkareita ja sitten ihmettelemään, kun autoja ei enää voinutkaan korjata). Sytytysneste kärvensi tietenkin myös kallion pinnalla kasvavan jäkälän, ja kalliolla on edelleen lukuisia paljaita laikkuja, joiden reunoilta jäkälä taas hitaasti hivuttautuu kohti keskustaa.

Salskeana 16-vuotiaana nuorukaisena kuuntelin Metallicaa ja rakentelin pommeja tulitikunpäistä. Suljetussa metalliputkessa ne räjähtävät hienosti, kun virittää alle pienen nuotion. Jotkin Metallican biisit tuovat edelleen mieleen murskattujen tulitikunpäiden tuoksun.

Ei kommentteja: