15.5.07

Nila, jälsi

Missähän määrin Suomen sodanaikainen torjuntavoitto Neuvostoliitosta vaikuttaa kansalaisten suhtautumiseen NATO-jäsenyyteen? Osaksihan sota voitettiin, mutta osaksi myös hävittiin alueluovutusten, materiaalisen tuhon ja ihmishenkien menetysten myötä. Nykyään tuntuu siltä, kuin sotaan suhtauduttaisiin kuin lätkämatsiin: hävittiin 3-2, otettiin ihan pirusti pataan, mutta tummui se läski toisellakin puolella ja sitäpaitsi niitä oli enemmän! Ei huonompi ottelu!

Uusintamatsissa voisi mennä koko etelärannikko, minkä jälkeen Muistatko Monrepos'n voitaisiin sanoittaa uudelleen tyyliin Muistatko Kaivopuiston. Mutta hyvä meininki silti!

Olen myös tuuminut sitä, kuinka asevelvollisuus voi toimia itseään vastaan. Koska suurin osa miespuolisesta ikäluokasta hikoilee, palelee ja valvoo intissä, saattaa heille syntyä käsitys, että he ovat tehneet oman (ei aina niin miellyttävän) osansa maanpuolustuksen hyväksi, mikä tahansa sotilaallinen uhka on täten torjuttu. Minusta vaikuttaa kuitenkin siltä, että vain NATO olisi riittävän vahva sotilaallinen voima torjumaan naapurivaltiomme sotilaallisen ärhentelyn. On aivan eri juttu, jos sota syttyy ja siitä joten kuten selvitään, kuin se, ettei sotaa koskaan pääse syttymään.

Venäjä on valtio, jossa vallassa olevalle puolueelle uskollinen, järjestäytynyt nuorisoliike voi rikkoa diplomaattisia suhteita koskevan Wienin yleissopimuksen takaamaa diplomaattista koskemattomuutta järjestysvallan juurikaan puuttumatta asiaan. Avainsanat edelliseen lauseeseen: vallassa olevalle puolueelle uskollinen, järjestäytynyt. Tämä kertoo Venäjän nykytilasta olennaiset asiat, ja siksi kannatan NATO-jäsenyyttä vaikka se olisi miten epäkuulia ja myötähävettävää, jenkkejä mielistelevää militarismia.

Ei kommentteja: