7.5.07

Hapetan vetyä

Punkbändi Yksityistilaisuus ei vaihtanut nimeään, vaikka keikoille ei koskaan ilmestynyt ketään.

Veneilykaudella on alku ja loppu, mutta sukellusvenekausi jatkuu vuoden ympäri. Venetsian kanavilla liikutaan veneillä, Venetsian metro taas koostuu sukellusveneistä. Metrolla kulkevia asukkaita sanotaan sukellusvenetsialaisiksi.

--

Näin kurkiauran, joka muutti koko ajan muotoaan, pääaurasta haarautui pienempiä sakaroita, jotka vaelsivat pääsakaroita pitkin, irtosivat kokonaan ja sulautuivat taas suurempaan auraan. Millainen algoritmi raksuttaa kurjen päässä? Ei se voi kovin monimutkainen olla. "Asemoidu hieman taaemmas vierelläsi lentävään lintuun nähden?" Kätevää, sillä tuulen puhaltaessa muoto sekä rikkoutuu että säilyy joustavasti suunnilleen samana.

Vietin viikonlopun taas kerran länsirannikolla onnellisen levollisissa ihmissuhteellisissa merkeissä, tehden ei-mitään ja toisaalta kaikkea (huomaten, että Tähdet ja Avaruus -lehteä ei minulle kannata tarjota, jos aikoo kommunikoida kanssani vuorovaikutteisesti seuraavaan tuntiin). Porissa oli runoilta, jossa esiintyi Eino Santanen, Ville-Juhani Sutinen ja Henriikka Tavi. Santasen videopeli ei piuhan puuttuessa toiminut, mutta runot pelittivät hyvin. Runot ja runous täytyy kuulla. Olen nykyään sitä mieltä, että painettu teksti on runoudenkuljetusvälineenä toissijainen, ja ääni ensisijainen, mutta tämä heijastelee tietenkin omia aistimieltymyksiäni. Lisää runoäänikirjoja, vähemmän painettua tekstiä, olisi ohjenuoranani, jos minulla olisi kustantamo, jota minulla ei ole.

Sana performanssi saa yleensä ennakkoluuloni hereille ja jätedetektorini herkistymään. Tämä kerta ei tuottanut pettymystä. Pervofarssi oli niin surkea, että juutuin hetkeksi huonouden aikaansaamaan kasvojensäilytysmoodiin - onko tuo tosissaan, ja jos on, niin kehtaako sille silti nauraa? Päätin silti hekotella, koska en uskonut että esiintyjä oli aivan oikeasti ja vakavissaan huono.

Ulvilassa oli tähtitorni, kuin vesitornin päälle liimattu golfpallo, tasaiset tiet ja keskiaikaisen kivikirkon rauniot. Oli myös ehjä keskiaikainen kirkko, ja sen kirkkomaalla mahtisukujen hautapaasia, joista voi havainnoida kuinka ruotsinkielinen nimi muuttuu ajan myötä suomenkieliseksi. Leveän joen yli rakennetun maantiesillan keskellä oli kyltti, jossa mainittiin sillan valmistuneen silloin ja silloin (hahaa) ja sitä levennetyn myöhemmin. Sinisen nauhan katkaisijan sukunimi oli sama kuin mahtisuvun hautapaadessa ollut nimi.

Länsirannikolla on litteää ja tiet viivasuoria. Miten vaikuttaa mieleen ja millaiseksi aivosto muovautuu, kun kävelee, pyöräilee tai ajaa päivästä toiseen viivasuoria teitä, joissa määränpää näkyy etäällä ja tulee tasaisesti lähemmäs hetki hetkeltä kunhan vain malttaa odottaa ja jatkaa matkantekoa tasaisesti? Sellaisessa maisemassa voisin kuvitella muuttuvani yksitotisemmaksi, mutta päämäärätietoisemmaksi ja optimistisemmaksi. Rauhallisemmaksikin, mahdollisesti. Ehkä vain kuvittelen, mutta uskon maiseman vaikuttavan psyykeen hyvin voimakkaasti, ainakin omaani se vaikuttaa. Kasvoin alueella, jossa oli kapeita polveilevia kujia, lähekkäin rakennettuja puutaloja, ylämäkiä ja alamäkiä ja puistoja pienelle alueelle sullottuna. Nyt asun näiltä osin aivan samanlaisessa ympäristössä, mutta puiset talot ovat vaihtuneet kivisiksi. Ei sitä olla pitkälle pötkitty (127 km tarkkaan ottaen).

Ei kommentteja: