15.4.07

Silmä näkee ja lukee mitä vastaan tulee

Tytär halusi mennä Barbie-sivustolle, pelaili siellä aikansa jotain pelejä, ennen kuin löysi Barbien klikattavan päiväkirjan ja pyysi minua suomentamaan sivuja sitä mukaa kun niitä tuli näkyviin. Jutut olivat kyllä sellaista tasoa, että otin vapauden keksiä Barbielle tapahtumia ja mietteitä aivan itse. Päiväkirjan mukaan Barbien kouluelämän kolme päätavoitetta on 1) tulla huomatuksi, 2) päästä koulun telkkarikanavan juontajaksi ja 3) napata koulun suosituin poika. Vähän liian hölmöä tyttökulttuuria ja simplex-kevyttä tavaraa minun makuuni.

Ehkä hurskastelin liikaa. Minä ja veljeni saimme leikkiä sotaa niin paljon kuin suinkin, vaikka kasvoimme rauhantahtoisella 70-luvulla. Pyssyt ja kiväärit paukkuivat, koottavat lentokoneet räjähtelivät mattopaukkujen voimasta ja muovisotilasarmeijat kävivät raakoja taisteluita, jossa napalmina toimi sytytysneste tai tärpätti. Stereotyyppisiä poikien leikkejä siis, ja aivan helevetin hauskoja. Onneksi meitä ei rajoitettu eikä paheksuttu, ja niinpä vain meistä lopulta kasvoi tavallisia kunnon kansalaisia (juurikin lopulta, sillä sotaleikkien ja kunnollisuus-aikuisuuden väliin kyllä mahtuu mm. paljonkin päihdepoliittisesti arveluttavia tajustehuuruiluita parikymppisenä). Vanhempamme kyllä joskus päivittelivät jopa tosisaan, miten sotahulluilta lapsilta vaikutimme, mutta paheksuntaa ei koskaan niskaamme satanut. Voikin olla, ettei joku Barbie-maailman hölmöyksille altistuminen ei mitenkään vaurioita kasvavaa tyttöä tai väännä hänen arvomaailmaansa typerään suuntaan. En tiedä. Hurskastelevaksi kalkkikseksi olisi joka tapauksessa kovin helppo livahtaa.

Populaarikulttuurilla on kuitenkin vaikutuksensa. Maailmankuvaani ja etiikkaani on vaikuttanut voimakkaasti Hämähäkkimies-sarjakuvan perustarina, jossa Hämähäkkimieheksi muuntunut Peter Parker ei välinpitämättömyyttään pysäytä varasta, joka myöhemmin murhaa hänen setänsä. Siitä on ehkä peräisin vasta äskettäin tiedostamani taipumus puuttua ongelmiin heti, ja lisäksi tavalla mikä saa ne vaikuttamaan vakavammilta kuin ovatkaan.

Hämähäkkimiehestä on muuten kirjoitettu hyvä suomenkielinen analyysi Wikipedia-artikkelissa.

Toinen, myöhäisempi vaikuttaja on Art Spiegelmanin sarjakuva Maus, josta jäljelle jäi ihailu päähenkilö Vladekin oveluutta kohtaan, jonka varassa hän selviää Auschwitzista hengissä. Luovimisella ja kekseliäisyydellä pärjää missä tahansa, mutta Vladekin tapauksessa sillä on hintansa. Hän jää oman selviämispakkonsa vangiksi, laskee muropaketin hiutaleita ja tulitikkuja vielä vanhana eläkeläisenäkin, vaikka niin ei enää millään muotoa tarvitsisi tehdä. Jälkeenpäin ajatellen en lukenut Mausia keskitysleiritarinana, vaan yhtäältä tarinana selviytymisestä älynkäytön ja sosiaalisten valtarakenteiden oivaltamisen kautta ja toisaalta esityksenä siitä, miten ihminen voi jäädä opittujen tapojensa vangiksi. Varsinkin jälkimmäistä asiaa olen miettinyt usein, ja pyrkinyt tunnistamaan ajatusluutumiani mahdollisimman tarkoin. Se vain on kovin vaikeaa.

Muistan, että lapsuudessani oli kirjoja, joiden tavoite oli selvästi ympätä lapsen päähän jonkinlaista moraalia. Yksi ruotsalainen kirja oli nimeltään Lasse varastaa. Siinä päähenkilö Lasse kähveltää rautakaupasta vatupassin, mutta alkaa katua sitä ja lopulta kertoo asiasta isälleen, jonka kanssa sitten palauttaa suorahaltuunotetun vaaterausvälineen takaisin kauppaan. Tarina on aika hauska, minkä vuoksi luin kirjan uudelleen aikuisena. Vasta silloin huomasin, että siihen oli survottu myös rauhankasvatusta: isä selittää Lasselle, että tavaroiden varastamisen lisäksi on toisenlaistakin varastamista, sellaista jossa sotilaat tunkeutuvat toiseen maahan ja yrittävät varastaa sen itselleen. Kuvituksena oli riisipelto, jossa vietnamilaiset talonpojat kyyristelivät kartiohatuissaan ja jenkkisotilaat riehuivat ja räjäyttelivät villisti aseineen. En muistanut kohtaa ollenkaan. Mitähän sillä on haluttu saada aikaan? Onko tarkoituksena ollut saada lapsista pasifisteja, vai onko kohdalla haluttu tuottaa kirjan tekijöille hyveellinen olo? Veikkaan jälkimmäistä.

Ei kommentteja: