27.3.07

Tähdellistä

Maaliskuun lopun iltoina Orion on jo kallellaan taivaankannella ja Ajomies ajelehtii jossakin zeniitin tietämissä. Päivisin kevät on parhaimmillaan silloin, kun lumi on juuri sulanut, maa on ruskea, aurinko räkittää kirkkaasti, tienvierillä ja metsissä on vasta kasvun aavistus. Tilaa, valoa ja avaruutta joka suuntaan. Kevät on kevät, ei sille minkään mahda, eikä sekään mahda itselleen mitään.

Olen siirtynyt kesäaikaan, olen siirtynyt kevätaikaan, viikonloppuna siirryin aikaan, jossa M kertoo pulppuilevalla länsirannikon murteella venäjän verbeistä, juo teetä, löytää juustokuoren alta fetajuustoesiintymän, kommentoi mitä vastaantulevat koirat miettivät, on tässä ja elävä eikä kiirehdi mihinkään. Tämä on toinen tapaamisemme, se kestää kaksi ja puoli vuorokautta, ensimmäinen kesti vain puolitoista. Elämä valostuu, mitä tässä kiirehtimään, laitetaan ruokaa, poistutaan asunnosta kävelylle tai kauppaan, turhaa lähteä mitään nähtävyyksiä katselemaan, kun nähtävyys on siinä vieressä. Voisi luulla että Tampereen tapaamisen jälkeen ei mikään voisi tuntua missään, mutta luulo ei taaskaan ole tiedon väärti. Kaikki tuntuukin kaikessa, kasvavia alkuja pitäisi varmaankin suojella, mutta multa on vahvaa ja auringon valo vastustamaton. Kevät saa aikaan yhteyttämistä kasveissa, ihmisetkin yhteytyvät, kevät on väkevä ja sen voima hurja.

Maanantaiaamuna hän lähtee ja jättää läsnäolonsa viipyilemään asuntooni, jossa ei edelleenkään ole juuri mitään. Tutkin aikataulut ja ajat, pian taas. Kävelen töihin, ja huomaan miten iho on muuttunut hankaussähköiseksi; tuuli puskee vaatekankaiden läpi. Illalla luen Ovidiusta, annan muistin toimia miten se mielii, välähdyksiä, häivähdyksiä, ei tästäkään viikonlopusta suoraa aikajanaa saa.

Ei kommentteja: