20.3.07

M niinkuin myhäily

Mitähän Juri Gagarin mietti, kun Vostok 1-raketti jyrähti käyntiin? Hän oli harjoitellut avaruuslentoaan pitkät tovit, ja oli todennäköisesti hyvin järkiperäisen keskittyneellä päällä, mitä nyt huudahti pojehali! - nyt mennään! kun lähtölaskenta saavutti nollan. Se oli ehkä ennalta mietitty repliikki, ehkä ei. Ehkä Gagarinilla oli kiitävän hetken ajan riemukas tunne siitä että pitkä valmistautuminen on ohi ja nyt voi vain ratsastaa kyydissä, sellainen kahdeksantoistakesäisen vittu nyt mennään saatana eikä välitetä mistään -olo. Sen jälkeen oli taatusti joka sekunnille puuhaa, tehtävää ja tarkkailtavaa.

Viime viikon ja vähän ylikin olen kieppunut keskipakolingossa, sinkoutunut maata kiertävälle radalle ja tullut sieltä elävänä takaisin, mutta toisin kuin avaruuslentäjä, olen vain pitänyt kiinni ja antanut mielen ja ruumiin autopilotin viedä. Kyllähän se viekin varsinaiselle tripille, jos vain antaa mennä ja kytkee varojärjestelmät pois päältä. Järkikään ei siitä mene, vaan terävöityy, ja näin lennon jälkeen olo on mitä selkein.

Gagarinista puheenollen, kuulin Miljoonasateen Juri Gagarin -biisin kertosäkeen lopun aina "...tule enää vähän takaisin", ja minusta se oli hieno sanoitus, koska avaruuteen varmasti jää, jos siellä pääsee käymään. Sitten opin että sanoitus meneekin "...tule elävänä takaisin", ja onhan sekin toki hyväntahtoinen toivotus.

Vähänkö tuo mutteripannu tekee hyvää kahvia. Join kolme kuppia, ja nyt olen kofeiinipöhnässä, mutta keskittyneesti. Tulee mieleen asioita: pyörän takakumi ja jarrupalat pitäisi vaihtaa, lenkillä täytyy käydä, selkä pitää viedä korjattavaksi OMT-fysioterapiaan, ehdottomasti pitää siivota, koska koodinimi M, tuo avaruuslähtölaskennan ruumiillistava nainen tulee viikonlopuksi käymään maan toiselta laidalta, täytyy ostaa sähkötysavain, kitaraan virityspilli, irtisanoa TV-lupa ja pestä mutteripannu sen jäähdyttyä. Olen puuhakas, kofeiinilla on vaikutuksensa, mutta niin on koodinimi M:lläkin, koko lailla suurempi kuin tilkalla kahvia.

Myhäilen. Kyllähän ominaistuoksun muistaa tavallisesti päivän pari, mutta että viikonkin verran.

--

Töissä olen pohtinut taylorismin ja käsityöläisyyden yhteensovittamista. 1900-luvun alun käsityöläispajoissa kaikki työntekijät osasivat vähän kaikkea, ja kykenivät sekä johtamaan itse itseään että korvaamaan toisensa tuotannon eri osissa. Käsityöläisten työtä oli hankala valvoa ja mitata, eikä sen tehokkuudestakaan ollut varmaa näyttöä. Siksi 1910-luvulla syntyi johtamissuntaus nimeltään tieteellinen liikkeenjohto, eli taylorismi. Sen pääajatus on työn osittaminen, määrämuotoistaminen, valvonnan tehostaminen ja työsuorituksen optimointi siten, että työntekijä saa aikaan enimmäismäärän tuotantoa vähimmäismäärällä työtä. Viimeinen kohta saattaa tuoda joillekin lukijoille mieleen vanhat mustavalkoiset filmit, joissa työntekijä toistaa samaa liikettä koneen ääressä ja joiden avulla tutkittiin miten kone on suunniteltava, jotta liike olisi mahdollisimman vähän väsyttävä ja tehokas. Käytettävyystutkimusta siis.

Taylorismi on usein kirosana, joka tuo mieleen työn osittamisen ja määrämuotoistuksen, eli silkan liukuhihnatyön, mutta taylorismin yksi hyvä puoli unohdetaan usein. Työsuorituksen optimointi edellyttää nimittäin huomion kiinnittämistä käytettävyyteen, ja siihen, ettei työ väsytä työntekijää liiaksi, koska tällöin tehokkuus ja tuottavuus laskevat. (Taylorismin syntyaikoina ei vain oikein osattu tajuta, että tehokaskin monotoninen liike se vasta väsyttääkin, henkisesti.)

Työskentelen alalla, jossa tuotannon perusta on käsityöläisyydessä, mutta jossa tayloristiset virtaukset ovat nykyään hyvin vahvoja. Tästä aiheutuu jatkuvia ristiriitoja. Tietojärjestelmien suhteen olen täysi tayloristi, keskeisten tietojärjestelmien käytettävyyden on oltava huippuunsa hiottua, ja joka ikisen niillä tehtävän työvaiheen on oltava mahdollisimman helposti suoritettavissa. Itse tuotantotyö (inhoan tuota sanaa, mutta olkoon nyt), siis duuni-duuni, ydinosaaminen, taas on järjestettävä käsityöläispajaperiaatteen mukaan, koska mikään muu ei takaa laatua. Valitettavasti vain on niin, että koska ylin johto ulkomailla ei kerta kaikkiaan ymmärrä mitä me täällä teemme, paitsi faktatasolla, he haluavat järjestää kaiken tayloristiseen malliin määrämuotoiseksi, ositetuksi, valvotuksi, ja ainoa poikkeus tehdään tietenkin systeemien käytettävyydessä, josta ei piitata pätkän vertaa. Toisaalta taas pelkkä käsityöläisyysperiaate ei skaalaudu riittävän hyvin. Periaate on sama kuin lentokoneiden valmistamisessa: italialaisen lentokoneinsinööri Stelio Fratin perustama pieni yritys General Avia ei kykene kilpailemaan Boeingin kanssa lentokoneiden koolla ja valmistusmäärällä, mutta valmistaa silti erittäin laadukkaita koneita.

No, käsityöläisyysperiaate ja taylorismi ovat ehkä sovitettavissa yhteen jollakin hyvin kekseliäällä tavalla, ja se joka tämän tavan keksii, korjaa potin. Jos keksin sen itse, alkaa oman yrityksen perustaminen houkuttaa.

1 kommentti:

Katselija kirjoitti...

Kiitos ajatuksistasi. Laadukas työprosessi ilmeisesti alituiseen tarkistaa itseään. Se välttää epäonnistumisen ja palautuu pikku poikkeamista. Tällöin ei riitä vain soveltaa ohjeita, vaan tuloksen, onnistumisen täytyy ohjata prosessia. Onnistuminen täytyy koko ajan kääntää tai tulkita prosessin tähän hetkeen. Ohjelmoitu ohjelma palautuu staattiseksi kokoelmaksi jos-niin määräyksiä. Onnistumisen ohjaama tulkitseminen ei palaudu: se edellyttää aitoa osaamista. Onnea mietteillesi yhdistää ohjelmoitua ja käsityötä.