22.3.07

Ilman liikettä ei ole ajattelua

Tänään sorruin töissä tupakoimaan. Normaalisti en polta, mutta kun meno käy liian hektiseksi, tupakointi keskittää, selkiyttää ja rauhoittaa. Saman tekee tietenkin liikunta ja pitkävaikutteisesmmin, mutta olen laiminlyönyt sen tässä viime aikoina.

Tupakkapaikalle tuli kollega, jonka kanssa rupattelin niitä näitä samalla kun kävelin pientä terassia edes takaisin, kunnes päästin pienen tauon jälkeen suustani lauseen, joka osoittautui näin jäljempänä ajateltuna arvokkaaksi huomioksi: "Tykkään ennen kaikkea ratkoa ongelmia. Sellainen työ on kivaa ja motivoivaa, kun taas mikään ei ole niin ärsyttävää kuin hommien ja ihmisten organisointi tietyn kehyksen ja säännöstön mukaisesti siten, että minun ei tarvitse koskea mihinkään." Tämä olikin varsinainen valaistumisen hetki, ja samalla ymmärsin, miksi työ on tylsinyt viime aikoina. En pääse riittävän lähelle ongelmia, vaan joudun delegoimaan ne joidenkin muiden ratkaistavaksi, samalla kun korjaan itse suurimman osan kunniasta ja vain siksi, että minun tehtäväni on juuri tämä ongelmanratkaisukoneiston ohjaaminen ja valvonta, ei sen osana oleminen.

Tämä täytyy pitää mielessä nyt kun muutenkin haen uutta suuntaa kaikkeen.

Yllätyin, miten valmiina ajatus putkahti päästäni, kun vain pälpätin niitä näitä. Usein teen niin muutenkin kollegojeni kanssa. Ajattelen ääneen, muodostan mielipiteen ja samassa ammun sen alas aivan itse. Se ärsyttää joitakuita, kun taas toiset ovat heti samalla aaltopituudella, ymmärtävät että kaiken puheen ei tarvitse olla punnittua, vaan ajatuksia voi punnita siinä ohessa, puhumisen aikana.

Toinen tärkeä havaintoni on, että kaikenlainen pohtiminen ja ideointi edellyttää liikkumista. Ajatustyö ei oikein suju, jos joutuu olemaan paikallaan. Ruumis ajattelee siinä missä mielikin, ja eihän niiden välillä oikeasti eroa tunnu olevankaan. Muistan, kuinka entiseni silmät levisivät, kun hän ensimmäistä kertaa näki kuinka mietin sohvalla jotakin, ponkaisin pystyyn, hyppäsin muutaman kerran ilmaan, otin muutaman juoksuaskeleen ja palasin takaisin makuulle. Opetin hänellekin ajatteluhillumista, jotten vaikuttaisi uppo-oudolta.

1 kommentti:

Kriisi kirjoitti...

Rupakka ja edes takaisin kävely ovat kyllä oikein hyviä tapoja koota ajatuksiaan. Harmittaa että nykyisen kustannuspaikan tupakkakoppi on sellainen kahden neliön savustuslaatikko. Kun vielä pikkaisen lämpenee, alan harrastaa ulos menemistä, siitäkin huolimatta että itse hissimatka kestää kauemmin kuin sen tupakan polttaminen.