25.2.07

Viimeisenä lomapäivänä

Muistan valokuvanäyttelyn, jossa koneromua oli kuvattu neulanreikäkameralla mustavalkoiselle valokuvauspaperille. Romu on aina viehättänyt minua, koneen tarkoituksenmukaisuus ja sen täydellinen menetys ei ole surullista tai häiritsevää, vaan mahdollistaa koneiden näkemisen uudella tavalla, esineinä sinänsä.

Tekstuaalisessa mielessä jopa roskapostissa on oma viehätyksensä, samankaltainen kuin ruosteisessa romussa, joten aloitin Ajopuita-blogin. Kirjaan sinne inboxiini saapuneen roskapostin parhaimmistoa, tai oikeastaan vain otsikot ja joskus lähettäjien nimet.

---

Ystävien kanssa ilmaan heitetyt hienot oivallukset paljastuvat kunnon crackpot-ideoinniksi, kun asioihin tutustuu edes vähän syvällisemmin. Ajatukseni siitä, että tupakka ja teollinen vallankumous ovat yhteydessä toisiinsa - tupakan käyttö nautintoaineena yleistyi länsimaissa vähän ennen teollista vallankumousta ja nikotiini parantaa keskittymiskykyä ja muistia, mikä edesauttaa koneiden rakentajien ideointikykyä ja kekseliäisyyttä - oli kyllä aika tyhmä. Onneksi on Wikipedia ja muut tietolähteet.

Päiväkävely Karrin kanssa Munkkiniemessä oli mukava ja sain aimo annoksen paikallishistorian ja rakennuskannan tietämystä. Nyt näen taas alueen uusin silmin - tuossa on kadettikoulu, tämä rakennus on Kannakselta siirretty hirsinen sairaala, tuolla taas on paloasema letkunkuivaustorneineen. Olen kiintynyt Länsi-Helsinkiin yleensäkin. Kun muutimme exäni kanssa Helsinkiin, ensimmäinen asuntomme oli Munkkivuoressa, välillä asuimme Katajanokalla ja Ruoholahdessa, ja sitten muutimme taas länteen, jossa asun edelleen. Tämä on koti, ja Länsi-Helsigin hillitty porvarillisuus viehättää, koska siitä puuttuu nousukasmainen korskeus. Toinen alue Helsingissä jonne kotiutuisin helposti olisi Kallio, vaikkei se olekaan ollenkaan samanlainen.

Munkkiniemessä on jotakin erikoisella tavalla tuttua ja viihtyisää, se muistuttaa hyvin paljon sitä aluetta jossa vietin lapsuuteni, paitsi että Munkkiniemi on huomattavasti porvarillistetumpi versio siitä. En tiedä mistä tämä tuttuuden tunne on peräisin. Ehkä siihen vaikuttaa meri, ehkä tienoon kylämäisyys, rakennusten sijoittelu, koko tai tapa jolla ne on rakennettu tiiviisti yhteen.

GPS-paikannuksen yleistymistä älypuhelimissa voisi soveltaa siten, että kännykkänavigaattoriin rakennettaisiin lisäpalikka, jonka avulla rakennuksista ja koko alueesta saisi halutessaan lisätietoa. Milloin tämä, tuo tai se on rakennettu? Miksi tämän tien nimi on Hollantilaisentie? Miten tätä rakennusta on muutettu aikain saatossa? Mitkä periaatteet ovat ohjanneet tämän alueen suunnittelua ja rakentamista ja niin edelleen.

---

Ystäväni J haluaisi minut kovasti osakkaaksi yritykseensä. Olen kahden vaiheilla. Ensinnäkin viihdyn nykyisessä toimessani pelkkänä palkansaajana, mutta ennen kaikkea epäröin sekoittaa ystävyyssuhteita ja liiketoimintaa. Tästä saattaa muodostua vielä suuri ongelma. Asia täytyy ottaa puheeksi pian.

2 kommenttia:

ZePanda kirjoitti...

Pari juttua
http://www.valt.helsinki.fi/projects/enviro/Hyh/index.htm
ja
http://www.korttelit.fi/kaupunki.php
ja
http://www.albumit.lasipalatsi.fi/suomi/

Mäkin kävelen mielelläni ympäriinsä, välillä ajelenkin HKL:llä. Pari viime viikkoa on kävelyt olleet vähissä mutta nyt rikkinäinen jalka ehkä alkaa kantaa taas. Tänään käpsin sekä Punavuoressa että Kalliossa, vaikka aurinkokelillä usein suuntaankin suoraan Eiraan.

Dyro kirjoitti...

Hei, hienoja linkkejä, kiitokset.