28.11.06

Pimeää

Katsoin ikkunasta pimeään ja pimeä katsoi takaisin. Kysyin itseltäni koska tämä loppuu, ja heti perään heitin vastakysymykseksi, että mikä on se "tämä" jonka pitäisi loppua. Minua ei häiritse niinkään levottomuus, joka panee olemaan liikkeessä ja heräilemään monta kertaa yössä, vaan se, etten löydä enää sitä tiettyä sisäistä tyyneyttä, jonka usein pystyin tavoittamaan jonkin aktiivisen toiminnan avulla, vaikka kirjoittaessani jotakin blogimerkintää. Tyyneyspisteen hukassa olo on se "tämä" jonka on ajan myötä loputtava. Onpahan ainakin jokin suunta ja tehtävä tulevaisuutta varten: etsi sellainen tapa olla, että voit silloin tällöin saavuttaa rauhallisen olotilan omilla toimillasi, ja tehdessäsi tärkeitä ratkaisuja, mieti, vievätkö ne lopulta teet kohti vai poispäin siitä. (Mistä sen voi muka tietää, mutta voihan sitä aina ajatella todennäköisyyksiä.)

Tyttäreni nukkuu. Huomenna on herättävä aikaisin kouluun. Kohta tulee ensimmäinen päivä, jolloin en ole häntä herättämässä.

25.11.06

Narratiiviste falskaa, ja se on sille ihan oikein

90-luvun alussa ystävälläni oli skanneriradio, jolla oli mahdollista kuunnella NMT-puheluja, koska ne olivat salaamattomia. Kuuntelimme muutaman kerran mitä aalloilla liikkui, mutta kyllästyimme pian. Puheluissa ei tuntunut olevan tolkkua. Ne eivät olleetkaan samanlaisia kuin elokuvissa tai kirjoissa, joiden kirjoittajat muokkaavat dialogista sellaisen, että sen myötä katsojalle ja lukijalle välittyy muitakin tietoja kuin vain puheena oleva aihe. Tavallisissa puheluissa niin ei ollut. Lähes poikkeuksetta ihmiset keskustelivat asioista, joista kummallakin oli yhteinen tieto- ja kokemusvarasto, johon vain viitattiin ohimennen. Siitä jos mistä tuli todella ulkopuolinen olo. Pitkistäkään puheluista ei muodostunutkaan sujuvaa, ulkopuolisenkin korviin mielenkiintoista ja helposti seurattavaa kertomusta, vaan ne olivat irrallisia palasia tai kuin jäävuoren huippuja. Sen myötä aloin vähitellen ymmärtää, että fiktion kirjoittajien on pakko käyttää kaikenlaisia kikkoja, taikatemppuja ja epärealistisuuksia jotta näennäisen realistiseen kertomukseen muodostuisi juoni ja jotta lukijat pysyisivät kärryillä. En tosin edelleenkään osaa näitä konsteja luetella saati tunnistaa, paitsi jos niitä käytetään kömpelösti.

Tämän eroprosessin aikana olen yrittänyt kovasti, joskin vähän puolitietoisesti, muokata monista viime vuosien tärkeistä tapahtumista ja elämänvaiheistani siistejä, helposti paketoitavissa olevia kertomuksia, mutta aina törmännyt siihen, että muistan niin monta eri ajatusta, tunnetta ja näkökulmaa, ettei niistä voi muodostaa sujuvaa ja sileää tarinaa jättämättä jotakin olennaista pois tai korostamatta jotakin asiaa liikaa. Se on pitkään jotenkin ärsyttänyt minua, mutta nyt olen alkanut ymmärtää, että juuri tuo ajatusten ja tunteiden monitahoisuus on kuitenkin se tapa jolla sekä minä että luullakseni myös muut ihmiset elämäänsä elävät. Sitten on vielä niinkin, että pitkän ajan kuluessa monitahoisuudesta aina muotoutuu sujuva ja sisäisesti ristiriidaton kertomus, vähän niinkuin zippaisi tiedoston pakettiin. En ole enää varma onko sekään hyvä. Tällä hetkellä haluaisin pään, joka pystyisi palauttamaan mieleen eri tapahtumiin liittyneet tunteet ja ajatukset mahdollisimman tarkasti, vaikka ne olisivat hyvin kaukaisiakin. Vaan kun muisti toimii omalla tavallaan. Ehkä sitä voi koulia toimimaan vastedes toisin.

Jäävuorisalaattia valtameriristeilijän ravintolassa

Pahus kun kaikki asiat tapahtuvat aina yhtäaikaisesti. Olin eilen työhaastattelussa. Minut halutaan rekrytoida erääseen todella suureen ja vaativaan hommaan, johon on hankalaa löytää ketään muuta. Päteviä on vähän ja halukkaita päteviä vielä vähemmän. Toissapäivänä sain myös työtarjouksen toisesta firmasta, joka haluaisi minut sekä työntekijäksi että osakkaaksi.

Ensimmäisessä hommassa voisin saada nykyistä paremmat edut, mutta varmasti myös nykyistä stressaavamman työn. Toisessa työssä palkka voisi jopa laskea, mutta työ olisi älyllisesti todella kiinnostavaa ja työtoverit tunnetusti mukavaa ja osaavaa väkeä.

Juuri nyt on liikaa palloja ilmassa, jotta haluaisin tarttua näihin tilaisuuksiin. Täytyy osata jättää tilaisuus väliin jos ajankohta on väärä. Toisaalta kiinnostaisi tarttua jompaan kumpaan ihan muutoksenhalusta. Koko ajan täytyy myös pitää mielessä, että jossakin vaiheessa voi tulla oman jaksamisen raja vastaan tämän eron vuoksi, ja sellaiseen tilanteeseen en halua joutua. En tarvitse masennuslääkkeitä tai ole muutenkaan lopussa, mutta kovin hajamielistä ja matalatehoista on työnteko ollut, ja minun tuskin pitäisi rasittaa itseäni enempää. Kun vielä soppaan lisätään se, että minä en määrittele menestystä sen perusteella, miten ura etenee, vaan sen perusteella, miten hyvin palkka, stressin ja työn ilon määrä sekä vapaa-aika ovat tasapainossa, niin voi olla etten tartu kumpaankaan vaan jatkan vanhassa vielä vähän aikaa, ainakin kevääseen saakka.

Toisaalta sitten taas...

24.11.06

Jytinää etelärannikolla

Tämä ero ei ole mitään tunteiden vuoristorataa, vaan koko tunne-elämän origo siirtyy ylös ja alas. Pakko tämä on vain ratsastaa läpi.

Eilen halusin kovasti nähdä valtavan kaivoskuorma-auton ruopivan marrasliejua dieselmoottori ärjyen samalla kun auto metalliruho vajoaa vastustamattoman hitaasti syvemmälle märkään kylmään mutaan. Sellainen näky olisi huvittanut minua kovin.

Sain nukutuksi, ja tänään oli taas keskinormaali päivä. Tuuli länsilounaasta, kolme metriä sekunnissa. Pilvistä. Sadekuurojen mahdollisuus. Näkyvyys kolme senttimetriä.

23.11.06

Luonnonsuojelunäkökohta

Onko mitään järkeä suojella luontoa, yrittää estää sukupuuttoon kuolemisia, elinympäristön muutoksia, ilmastonmuutosta tai saastumista? Mikään niistä ei ole planeettamme historiassa ainutlaatuinen tapahtuma. Maapallolla on ollut ainakin viisi massasukupuuttoa, pahin tapahtui 250 miljoonaa vuotta sitten permikaudella, jolloin 96 % merieliölajeista ja 70 % maaeliölajeista (ml. kasvit, hyönteiset ja selkärankaiset) tuhoutui. Syistä ei olla aivan varmoja, mutta ilmeisesti jokin raju ilmastomuutos siinä on ollut takana. Jos siis ihmistä aletaan syyttää nykyisestä sukupuuttoaallosta, on helppo todeta, että on sitä eletty ennenkin. Ja kuoltu. Niin että big deal ja lisää usvaa putkeen.

Elinympäristöt ovat olleet muutoksessa jatkuvasti; planeettamme nykytila on pelkkä pysäytyskuva geologisen ajan puuduttavan pitkässä, mutta juoneltaan verraten monipolvisessa elokuvassa. Mantereet ovat vaellelleet pituusasteilta toiseille. Maapallon keskilämpötila on vaihdellut villisti, välillä on ollut nykyistä paljon lämpimämpiä ajanjaksoja, kuten eoseenikauden alun suuri lämpöaalto 55 miljoonaa vuotta sitten, jolloin maapallon keskilämpötila nousi nopeasti 7 astetta ihan ilman ihmisen apua. Silloin kuoltiin taas, hiphei. Onhan tässä toisaalta ollut tylyjä jääkausiakin, mutta ne ovat kyllä kynsineet kallioperään meille kivat järvet.

Ilmastonmuutos tappaa sukupuuttoon, mutta niin tappaa saastuminenkin. Pahin globaali saastuminen tapahtui 2.4 miljardia vuotta sitten, kun jotkut tavallista kehittyneemmät eliönhyväkkäät keksivät dumpata elintoimintojensa jätteenä syntyvän hapen ilmakehään. Siat! Silloin sukupuuton viikate niitti happiarkoja anaerobisia eliöitä oikein urakalla.

Nykyaikana ihminen on saanut aikaan ilmastonmuutoksen, saastumistapahtumia ja kuudennen sukupuuttoaallon, mutta ei siinä ole lopultakaan mitään ihmeellistä, koska se kuuluu tähän luonnon suurrreen tarrrinnaan.

Minun suhtautumiseni luonnonsuojeluun on ollut aika simppeli. On hyvä jos valailla, ilveksillä, jäärillä ja lieoilla on tilaa elellä rauhassa ja häiriöttä, eikä saasteita ja kasvihuonekaasuja pidä syytää ympäristöön surutta. Vielä jos valosaastetta vähennettäisiin niin että näkisin Linnunradan tähtikirkkaina öinä tarvitsematta matkustaa erämaahan, niin jopa olisivat asiat hyvällä tolalla. Koska olen näin yksinkertainen ja toisaalta tietoinen elämän historiasta, olen alkanut muovata itselleni mielipidettä, jonka mukaan luontoa ei ole järkeä suojella sen itsensä vuoksi. Luonto ei tarvitse suojelua, ei ole ennenkään tarvinnut. Luonto on alati muuttuva, eikä muutosta voi pysäyttää. Ihmisen aikaansaamat muutokset ovat yhtäältä luonnollisia, mutta ihmisen itsensä kannalta aika ikäviä. Siksi luonnonsuojelun pitäisikin olla ihmisen suojelua. Meidän korkeateknistä talouselämää viettävien maanisäkkäiden kannalta on hankalaa jos ilmasto muuttuu radikaalisti, niin että (talous)elämä hankaloituu tai jos meren ravintoketjut romahtavat niin ettei meille riitä kalaa ruuaksi. Jos luonnonsuojelua aletaan harjoittaa siksi että muuten ihmisen käy kalpaten, saadaan ehkä tuloksiakin nopeammin aikaan. Laajamittainen asennemuutos ekologisemman elämäntavan suuntaan olisi ainakin helpompi panna alulle.

Luonto ei tarvitse suojelua, mutta ihminen tarvitsee. Kuulostaa mainion ihmiskeskeiseltä ajattelulta, ja sellaisesta minä tykkään.

22.11.06

Avaruudellisuuksista

Harvoin kehotan lukijoitani osallistumaan mihinkään, mutta nyt tuli vastaan huipputärkeä juttu, ja ehkä blogin nimikin vähän velvoittaa, vaikka se onkin vähän hihasta ravistettu. Euroopan avaruusjärjestö ESA ja brittien avaruusjärjestö BNSC kehottavat eurooppalaisia kertomaan miksi avaruustutkimus on Euroopalle tärkeää, mitä hyötyjä siitä saadaan sekä mihin kohteisiin ESA:n tulisi keskittää tutkimuksensa seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana ja miksi. Kaikki tämä pitäisi mahduttaa 300 sanaan. Aikaa on 4.12.2006 asti ja parhaista ehdotuksista napsahtaa palkintomatka European Space Exploration Workshop -tilaisuuteen, joka pidetään Edinburghissa 8-9.1.2007.

Osallistumislomake on tässä.

Jee!

Heti mukana!

Avaruustutkimuksen hyötyhän on päivänselvä: tiedon lisääntyminen. Mikään muu hyöty ei ole niin tärkeä, ja missään tapauksessa avaruustutkimusta ei pidä tehdä muista lähtökohdista. Taloudelliset hyödyt, uudet keksinnöt ja muu mukava ovat täysin toissijaisia asioita, ihan kivoja lisäbonuksia sinänsä, mutta niitä ei saa pitää avaruustutkimuksen perimmäisenä motiivina.

Tutkimuskohteiksi esitin Marsia ja Europaa, perustellen sitä sillä, että maapallon ulkopuolisen elämän etsiminen on ihan vaan mielenkiintoista. En oikein edes tiedä mikä voisi kiintoisampaa. Marsissa on saattanut olla elämää, ja Europan jäisen kuoren alla loiskuvassa valtameressä saatta olla myös, Toistaiseksi maailmankaikkeudessa on vain yksi planeetta, jolla tiedämme olevan elämää, ja elämän synnyn jälkeen kesti noin vaatimattomat 2 800 000 000 vuotta päästä tilanteeseen, jossa jotkut älylliset otukset selvittävät maailmankaikkeuden lakeja ja salaisuksia. Elämä ilmiönä saattaa olla joko täysin ainutlaatuinen tai tuikitavallinen tai jotakin siltä väliltä. Sitä ei vielä tiedetä, ja siksi siitä pitäisi ottaa selvää puskutraktorimaisella, pitkäaikaisella päättäväisyydellä.

Mutta millaistakohan olisi, jos vaikka Europasta löytyisi elämää? Julistettaisiinkohan Europa saman tien luonnonsuojelualueeksi? Jos, niin vastustaisivatko mitkään tahot sitä? Miltä tuntuisi ajatella päivittin, vaikka kaupan kassajonossa, että elämä ei olekaan vain Maa-planeetan ominaisuus, että muuallakin on eläviä otuksia, että miljardeja vuosia sitten räjähtäneiden tähtien sylkemistä atomeista on toisaallakin jäsentynyt elämää?

19.11.06

Lihahuoneilmiö

Sydän liikuttaa ihmistä ja nyt en puhu vertauksin. Kun istun tuolissa selkä irti selkänojasta, sydämeni lyö verkkaisesti, ja jokaisella lyönnillä huojahdan hieman edestakaisin. Tällaisista kokemuksista tulee levollinen olo.

Vanha tuttava tulee vastaan tavaratalon liukuportaissa ja jää ilahtuneena juttelemaan. Emme ole vaihtaneet kuulumisia vuosiin. Olen hyvillä mielin satunnaisesta tapaamisesta. Tällä viikolla olen joutunut erikoisella tavalla ihmisten hyväntahtoisuuden ympäröimäksi. Se täytyy panna kiertämään sopivan tilaisuuden tullen. Marraspimeys ei häiritse minua, ei suru eikä alakulo. Tämä menee näin, koska se ei voi mennä toisin. Tuntuu kuin olisin turvassa, tapahtui mitä vain. Tunne on peräisin jostain hyvin kaukaa lapsuudestani. Minun täytyy yrittää välittää sama tunne tyttärelleni. Jos onnistun siinä, voin sanoa saaneeni aikaan jotakin merkittävää.

17.11.06

Kirjoitusta

Tämä viikko ei ole tuntunut seitsemän päivän pituiselta ajanjaksolta, vaan samanaikaisesti sekunnin ja vuoden mittaiselta. Viime yönä nukuin edes jonkin verran normaalia unta. Tänään pystyin keskittymään töihinkin, edelliset päivät ovat menneet asioita, ajatuksia ja tunteita järjestellessä niin että kaikki muu on ollut toissijaista.

Ystävät ovat sentään onni ja keskustelut kasvokkain, puhelimitse ja Skypessä tuovat iloa.

Ilmassa on kovin vähän happea tänään. Tänään huomasin, että tyttäreni oli piilottanut olohuoneen maton alle Nyt-liitteen, jonka kannessa luki isolla Ero. Voi pientä raukkaa.

15.11.06

Muistuma

Monta vuotta sitten näin raitiovaunupysäkillä makaamassa miehen, joka huusi ohikulkevalle pariskunnalle: "Älkää näyttäkö noin onnellisilta! Mä oon just eronnu! Vituttaa!" Kai sitä voi katkeroitua. Koko tämän eroprosessin aikana minun ei ole kertaakaan tehnyt mieli huutaa kenellekään onnelliselle pariskunnalle noin. Päin vastoin, ilahdun edelleenkin kun näen onnellisia ihmisiä ja tämän suuren murroksen aikana olen tuntenut suurta myötätuntoa kaikkia kärsiviä ihmisiä kohtaan. Olenko siis jalostunut ihmisenä? Kuulostaapa suureelliselta.

Nyt

Huh. Nyt minulla on asunto, johon pääsen muuttamaan jo 1.12. Kaksikymmentäkolme neliötä, eli tila ei päätä huimaa, mutta kunto on hyvä, asunto kodikas, seinä pelkkää ikkunaa ja ennen kaikkea ei pakkositoutumista. Kun näin asunnon, tiesin että tämän minä otan, ja siinä sitten vuokranantajan kanssa kirjoitimme vuokrasopimuksen yksin tein.

Mikä tärkeintä, tyttärelläni on luokseni vain kävelymatka, joten voin olla läsnä hänen elämässään paljon. Se on sittenkin tärkein kriteeri kaikessa.

Hiukan tyhjä olo. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Pakkohan sen on, mutta kyllä tämä ero on ottanut todella koville, eikä se ole ohi vielä, mutta alkuun olen päässyt jo hyvän matkaa.

13.11.06

Huomioon ottamisia ja ottamatta jättämisiä

Asuntoasioissa on monta muuttujaa; vuokra, vuokrasopimuksen vähimmäiskesto, asunnon kunto, koko, sijainti, varustetaso, valoisuus, naapurit, ikkunoiden ilmansuunta, sähköpistorasioiden määrä ja tyyppi, tila pesukoneelle, ulkoa kuuluvan melun määrä, vuokranantajan olemus ja sitä rataa. Kun näitä muuttujia yrittää pallotella ja sovitella yhteen mahdollisimman hyväksi paketiksi, huomaa että runsaasta tarjonnasta huolimatta vaihtoehtoja on lopulta aika vähän, tai ei yhtään ja mikään ei käy. Siksi olenkin nyt lopulta pelkistänyt tärkeimmät asiat kolmeen seikkaan joista ei voi tinkiä. Samalla ne ovat asioita, joihin ei voi omilla toimillaan vaikuttaa. Valoisuus on ensimmäinen asia. Asunnon on oltava valoisa. Pimeä asunto käy hermoille. Näkymä ikkunoista on toinen, sillä sitä joutuu katselemaan joka päivä. Kolmas on vuokrasopimuksen pituus. Todella monessa asunnossa, varsinkin niissä mukavimmissa, olisi sitouduttava vähintään vuoden vuokrasopimukseen, ja sellainen ei käy alkuunkaan päinsä. Ei todellakaan. Nyt kun eroan, haluan pitää sitoutumiseni materiaalisiin asioihin mahdollisimman vähäisenä. Kissaakaan en aio hankkia, vaikka entisenä kissanomistajana tiedän, että kissat ovat oivia otuksia ja vuorovaikutus niiden kanssa on antoisaa.

Kaikenlaista pitää sietää asuntoa etsiessä, kuten vaikka yllättäviä "varausmaksuja", joita pitäisi pulittaa sopimusta tehtäessä muuten niin sopivasta asunnosta. Sellainen saa minut epäilemään vuokranantajan tai välitystoimiston rehellisyyttä, enkä halua olla tekemisissä kenenkään sellaisen kanssa, joka keksii moisia vippaskonsteja.

Tänään tajusin, että kun tulen uuteen kotiini, siellä ei ole ketään, eivätkä valot pala, vaan minun täytyy sytyttää ne sisään tullessani. Vähemmästäkin tulee yksinäinen olo. Siihen varmaan tottuu viikossa. Ehkä.

Tammikuussa asun varmasti jo omassa asunnossani. Sitten tulee kevät, jo helmikuussa on valoisampaa. Se on väistämätöntä, maapallo etenee radallaan pysähtymättä. Täytyy pitää vuodenaikojen vääjäämättömyys mielessä keskellä marraskuun pimeyttä ja tarpoa läpi vain, on tästä muutkin menneet.

11.11.06

Sikari huuleen ja menoksi

Lentomatkailu hankaloituu. Matkustamoon ei saa enää viedä nestemäisiä aineita. British Airwaysin mukaan lisääntyneistä turvatarkastuksista koituu miljoonien eurojen arvosta kuluja. Sanotaan, että turvatarkastuksia tehdään terrorismin uhan vuoksi, mutta tämä ilmaisu ei lausu koko totuutta, vaan jättää oleellisen asian ilmaisematta. Turvatarkastuksia tehdään islamilaisen terrorismin vuoksi. Nykyterrorismin perustana ei ole köyhyys eikä rasismi, vaan islaminusko.

Anti-islamistinen verkosto alkaa olla melko vahva, tärkeimpinä sivustoina Jihad Watch ja Dhimmi Watch, ja sitten on sekalainen seurakunta näitä komppaavia sivustoja, joiden aatemaailma vaihtelee (ääri)oikeistolaisesta muuten vain vihaiseen. Voi olla, että islamismin uhka saadaan torjuttua juuri Jihad Watchin ansiosta, saitti kun ilmaisee sen mitä poliitikot eivät tohdi sanoa, mutta voi myös olla, ettei se riitä.

Islamismi ja islamistisen terrorismin uhka on liian suuri, jotta sen torjumisen voisi jättää kansallismielisten tai monikulttuurisuuskriittisten tahojen varaan. Monien korvat sulkeutuvat, kun kun islamin kritiikkiä tulee noilta tahoilta. Väärän viestintuojan sinänsä oikeaa sanomaa ei haluta kuulla.

Nyt tarvittaisiin tulkitsijaa. Joku Winston Churchillin kaltainen hahmo, joka ilmaisisi selvin sanoin mistä islamilaisessa terrorismissa on kysymys. Churchillilla oli oli kyky nähdä toista maailmansotaa edeltäneet kehityskulut, tunnistaa ne uhkiksi ja verbalisoida nämä uhat selvästi.

Kun Hitler liitti Itävallan Natsi-Saksaan maaliskuussa 1938, Churchill totesi seuraavaa:
Europe is confronted with a program of aggression, nicely calculated and timed, unfolding stage by stage, and there is only one choice open, not only to us, but to other countries who are unfortunately concerned - either to submit, like Austria, or else to take effective measures while time remains to ward off the danger and, if it cannot be warded off, to cope with it.
Hitlerin kanssa yritettiin tehdä myönnytyksiä, ja syyskuussa 1938 Britannian pääministeri Chamberlain palasi neuvotteluista Hitlerin luota, uskoen saaneensa aikaan pysyvän rauhansopimuksen Natsi-Saksan kanssa. Churchillin vastine oli tyly:
[I will begin] by saying the most unpopular and most unwelcome thing. I will begin by saying what everybody would like to ignore or forget but which I must nevertheless be stated, namely, that we have sustained a total and unmitigated defeat, and that France has suffered even more than we have.

We are in the presence of a disaster of the first magnitude which has befallen Great Britain and France. Do not let us blind ourselves to that. It must now be accepted that all the countries of Central and Eastern Europe will make the best terms they can with the triumphant Nazi Power.
(...)
And do not suppose that this is the end. This is only the beginning of the reckoning. This is only the first sip, the first foretaste of a bitter cup which will be proffered to us year by year unless by a supreme recovery of moral health and martial vigour, we arise again and take our stand for freedom as in the olden time.

Oikeassahan hän oli.

Churchillin puheet toimivat kansallisvaltion tasolla, mutta islamismin uhka on globaali. Siksi on vaikeaa kuvitella, että mistään löytyisi vastaavaa poliitikkoa, jota kuunneltaisiin yhtä tarkasti. Jonkun olisi kuitenkin uskallettava todeta suorin sanoin, että moskeijoissa kautta maailman opetetaan Saudi-Arabian rahoilla wahhabiittista islaminoppia, joka saarnaa islamin ja muslimien ylemmyyttä ja lännen tuhoa. Jonkun olisi selitettävä, että kyseessä on vaarallinen ideologia, joka todellakin kumpuaa islamista, eikä sitä voi selittää uskonnon väärinymmärrykseksi tai pienen vähemmistön höyrypäiseksi puuhasteluksi. Sitä vähemmistöä on nimittäin yllättävän paljon.

Churchillin aikana maailmassa oli vähemmän joukkoviestimiä, joten hänen viestinsä erottui selvästi, muusta kohinasta. Nykymaailmassa on ehkä jo niin paljon kansalaisten huomiosta kilpailevia viestejä, että yksittäisen poliitikon on vaikeaa saada kuuluviin muuta kuin yksittäisiä soundbitejä. Nekin saattavat riittää, mutta jos ne aiheuttavat kovastikin kohua, ne irtautuvat kontekstistaan ja alkavat elää omaa elämäänsä.

En tiedä, kuinka laajasti natsismi tunnistettiin uhaksi ennen vuotta 1939, ja kuinka paljon sitä pidettiin vain vähän räyhäkkäänä ja hankalana, mutta lopulta järjen ääntä kuuntelevana ideologiana. Islamismin kanssa ei ole varaa tehdä samaa virhettä. Voi olla, ettei mitään Churchillin kaltaista poliitikkoa koskaan tule. Ehkä tulevaisuuden historiankirjoitus mainitseekin Jihad Watchin tekijänä, joka herätti kansalaiset ympäri maailman torjumaan islamismia. Ei sitä koskaan tiedä.

Lisäys 12.11.: Hollannissa tutkitaan tapaa kieltää burka, nikab ja muut muslimihuivien muunnokset. Maassa on selvästi tajuttu, että ne ovat provokatorisia vaatekappaleita ja aggression symboleja, täysin verrattavissa hakaristinauhaan käsivarressa. Oivallista kehitystä!

Nanoteknologian maailma koeajaa

Nanoteknologia ehkä mullistaa elämää radikaalisti tulevaisuudessa, mutta luulen, että kaikkein eniten jokapäiväiseen elämään vaikuttavat nanosovellukset ovat jotain täysin arkipäiväistä. Esimerkiksi itsestään solmiutuvat ja avautuvat kengännauhat olisivat kätevät.

Tulevaisuudessa näemme myös uusia ekokeksintöjä. Liivatteesta tehty suihkuverho voisi olla toimiva ratkaisu. Verhon voisi hävittää ympäristöä rasittamatta liuottamalla sen viemäriin. Jos verhoon ympättäisiin jokin puheentunnistustoiminto, hävitysmekanismin voisi käynnistää koodisanoilla "Sesam, liukene".

Betaversio ryppyilee

Kiitos Blogger Beta, että houkuttelit vaihtamaan, mutta siinä tohinassa sotkit templateni erikoismerkit. Ne eivät oikeasti edes ole erikoismerkkejä. Tuikitavallisia jokapäiväisiä merkkejä ovat meille nämä ööt ja äät ja ååt. Meille erikoismerkkejä ovat b, c, f, q, x ja z, mutta nehän eivät koskaan sotkeennu, kun ne eivät ole erikoisia niin monille muille.

Kuka siellä ei-vaan-osaa? Menkää pois tai vaihdan Vuodatukseen!

8.11.06

Näköaistin valta murenee

Jotain tiettyä liikuntalajia harrastaessa kuntoni kohoaa lopulta siihen pisteeseen, että en enää tunne ruumiini olevan työskentelevä, elävä koneisto, vaan olen pelkkä ajatteleva hahmo liikuntasuorituksen kestäessä. Sellainen on vähän tylsää.

Usein ajattelen sydämeni toimintaa, sen rytmistä pumppausliikettä, joka saattaa veren kiertämään ympäri ruumista. Yleensä ajattelen sydäntä kaavamaisesti sellaisena kuten anatomian oppikirjoissa se esitetään: punertavana lihaksena, joka on havainnollisesti avoinna niin että eteiset ja kammiot näkyvät, samoin kuin niihin johtavat siniset laskimot ja punaiset valtimot. Tässä yhtenä päivänä tajusin juostessani mustassa asussa iltapimeällä, että sydän on ensinnäkin suljettu ja ontto, ja mikä tärkeintä, sen sisällä on pimeää. Tätä ei tule ymmärää vertauskuvallisesti, vaan tosiasiana. Sydämen sisällä ei ole valoa eikä niin muodoin värejäkään, vaan vain pimeydessä virtaavaa nestemäistä kudosta, jota kiinteämmän kudoksen supistuminen ja laajentuaminen liikuttaa pimeitä väyliä pitkin. Tämän oivalluksen seurauksena hahmotin sydämen kiinteänä kolmiulotteisena, mustana ja onttona elävänä elimenä, en enää kaksiulotteisena kuvana kirjan sivulla, tai kaavamaisesti flash-animaatiossa toimivana havaintoesityksenä. Aivan erityisen miellyttävää oli se, etten nähnyt tätä uutta sydäntä sieluni silmin, vaan hahmotin sen epävisuaalisesti, lähes taktiilisena mielikuvana. On hyvä päästä eroon näköaistin vallasta. Se ohjaa elämää muutenkin liikaa.

4.11.06

Ohjeita

Ei pidä mennä tekemään niin, että googlaa jonkin muinaisen rakastettunsa nimeä. Ei ainakaan jos juttu on ollut jokin helvetin epätoivoinen ja surkea viritys. Sitä voi saada selville mitä hänelle nykyään kuuluu.

Erityisesti ei pidä alkaa lukea tältä ihmiseltä saatuja noin viittäsataa meiliä, jotka on "jostakin syystä" arkistoinut kovalevynsä kätköihin ja siirtänyt vuosien vieriessä aina koneesta toiseen kun on ostanut uuden. Sitä voi huomata, miten vähän oikeastaan unohtaa. Ei nuku muisti, ei pysy tapettu aika haudassaan, runoilee Lauri Otonkoski.

Seuraavana yönä nimittäin alkaa nähdä älyttömän mukavaa seksiunta tästä ihmisestä, mutta tietenkin herää kesken kaiken. Prkl. Psyyken ilkkumista sellainen, päänsisäisen digiboksin bugitusta, uniteatterin näytännön älytön keskeytys, eikä ilmaisnäytännöistä voi edes pyytää rahojaan takaisin. Näytelmän juoni on tietysti ennalta tuttu, mutta olisihan sen nyt voinut katsoa loppuun.

Aurinko sentään paistaa nyt, marraskuu ei ole läpeensä paha.

3.11.06

Ihan perusmenoo

Viime vuonna tähän aikaan olin elämäni kunnossa ja olo oli kuin ihmisvieterillä. Tänä vuonna tähän aikaan olen vähän vähemmän kunnossa, ja pimeys valuu sisään ikkunoista silmiin ja sieraimiin mutta periksi en anna, helvetti sentään. Pää edellä, kuten aina. Otan vastaan seuraavan asunnon joka löytyy tästä lähialueelta (ja lähialueen kriteereitä olen laajentanut), nyt en enää nirsoile.

Juttelin koelentäjän kanssa. Hän kertoi joskus olleensa lentämässä korjattavana ollutta Migiä. Kymmenen kilometrin korkeudessa moottori oli sammunut. Kone oli alkanut pudota kuin kivi. Kymmenessä kilometrissä ilma on sen verran ohutta, että moottorin käynnistys uudelleen ei onnistu, vaan on odotettava kunnes kone on pudonnut kolmeen kilometriin ja yritettävä käynnistää moottori uudelleen. Sen jälkeen aikaa maahantörmäykseen ei ole kovin paljon. Koelentäjä oli radioinut lennonjohtoon, että moottori on sammunut, kone syöksyy alas ja hän hyppää jos moottori ei käynnisty uudelleen. Uudelleenkäynnistys onnistui kuin onnistuikin kolmen kilometrin korkeudessa ja lentäjä sai koneen tuotua kentälle.

Toinen koelentäjä oli saanut uuden konetyypin syöksykierteeseen, josta se ei oiennut tavanomaisin menetelmin. Koneen kieppuessa alas hän kylmän rauhallisesti ojensi kätensä ja kaivoi esiin ohjekirjan, luki syöksykierteen oikaisuohjeet, toimi niiden mukaan ja kas, kone oli taas hallinnassa.

Minun työpäiväni jännittävin hetki on se kun Word kaatuu. Sitten ojennan kylmäverisesti etusormeni, kaksoisklikkaan Wordin kuvaketta uudelleen ja kas, Word käynnistyy!