27.6.06

Hari hari

Persoonallisuutensa pohtiminen on vähän oman navan kaivelua. Kovin syvälle ei pääse, ja siksi tarvitaan toisia ihmisiä. Pyydän lukijoitani täyttämään Johari- ja Nohari-ikkunani ihan fiilispohjalta vain. Johari-ikkunassa valitaan positiivisia määreitä ja Noharissa negatiivisia. En ole tavannut kovinkaan monta lukijaani henkilökohtaisesti, joten vaikutelmat saa vapaasti muodostaa blogimerkintöjeni perusteella.

---

Vihdoinkin sadesää! Jo oli aikakin. Vaihtelu virkistää, luonto tykkää, eikä aurinkovoidettakaan tarvita. Poliisihelikopteri leijuu keskustan yllä. Mitähän on meneillään? Kaduille virtsaajien tehovalvontaa?

26.6.06

Sarana narahtaa

Kirjoitusvire on mennyt. Suunnittelen nimittäin muuttoa pois pääkaupunkiseudulta, ja olen huono bloggaamaan mistään merkittävistä elämänmuutoksista tai tapahtumista. Kirjoittaminen edellyttää rauhallista, hiukan ikävystynyttä mielentilaa, jotta siinä olisi mieltä. Puran juttuja mielummin puhumalla, terapiakirjoittaminen (urgh) on tyhmää, tai jos ei tyhmää, niin ainakin hidasta. Puhumalla saa tuotettua enemmän sanoja per minuutti.

Vietän kesälomaa kaupungissa, ajelen hirmuisen pitkiä pyörälenkkejä ja jätän jäähyväisiä tutuille paikoille. Tänään kuvasin Espoota, muun muassa tuon maata pitkin kasvavan männyn Karhusaaren rannassa. Kuvasin myös Bulgarian suurlähetystön katolla olevan, valtavaa ankeriaskatiskaa muistuttavan antennin. Mitä ne silläkin tekevät? Kuuntelevat numeroasemia, jotka lähettävät koodattuja viestejä vakoilijoille?

Last.fm:ään olen kirjoitellut vähän enemmän, mutta sinnekin huonosti. Panin sivupalkkiin kuuntelulistan, mutta sekin kaduttaa. Onko järkeä kertoa mitä musiikkia kuuntelee, jos lukivat eivät pääse biisien nimeä napsauttamalla kuulemaan, miltä biisi kuulostaa? Minua ainakin häiritsee se, jos näen jonkun biisilistassa kappaleen, jonka esittäjää en tunne, enkä pääse vaivatta kuuntelemaan. Sellaisessa luettelossa voisi yhtä hyvin lukea autojen rekisterinumeroita.

Lounaan alkupalaksi tein misokeittoa valmisuutteesta. Yhteen uutepussiin piti lisätä 160 millilitraa kiehuvaa vettä. Tarkka siis pitää olla, että kaikki menee ohjeiden mukaan. Pakkauksen kyljestä luin, että koska misokeiton ainekset on valmistettu käymisteitse, valmis keitto sisältää alkoholia 1,6 %. Ei tuntunut missään. Olen niin kova jätkä, ilmeisesti.

18.6.06

Verenpuhdistamo

Roolivapaata. Sellaista on ihmisten suhtautuminen toisiinsa Tampereella, määritteli tamperelaistunut ystäväni eilen, kun vietimme hänen polttareitaan. Mukavat polttarit, ei mitään tekohauskaa temppuilua, vaan rauhallista yhdessäoloa ja jutustelua tuttujen ja tuntemattomien kesken. Joimme kuohuviiniä ja söimme mansikoita. Tien toiselta puolelta pulautteli Viinikan vedenpuhdistamo omat miedot arominsa neniimme, mutta ne eivät yleistä hilpeyttä haitanneet.

Asemalaiturilla Helsingin junaa odottaessani poliisi tuli kysymään minulta minne olen menossa, ja mikä minun nimeni on. Ilmoitin määränpääni totuudenmukaisesti, mutta ennen nimeni kertomista kysyin mihin tämä tenttaaminen liittyy. Virkatehtävään, murahti poliisi. Selvähän se, joo.

Sattuu ja tapahtuu. Menomatkalla joku saattaja oli jäänyt vahingossa junaan tietysti ilman lippua ja rahaa.

Pari viime kuukautta on ollut melkoista pyöritystä, olen töissä saanut kaiken mitä olen halunnut, ja se ei olekaan ollut pelkästään hyvä asia. Päin vastoin, kieltäytyin myyntihommista ihan loppumetreillä kun olin ensin päihittänyt joukon kovatasoisia hakijoita. Omaa vapaa-aikaansa ja vapauttaan ei pidä myydä liian halvalla. Sitten hain paria muuta työpaikkaa, ja pääsin kumpaankin, mutta kumpikaan ei ole välttämättä oikea valinta. Kohta pitäisi päättää. Paineita, paineita. Pitäisi varmaan hakea vielä muualle. Tämän kieputuksen keskellä venäytin selkäni todella pahasti ja nilkutin viikon verran ennen kuin hain apua perhetuttavalta, joka osaa niksautella nikamat kohdalleen. Se onneksi auttoi.

Kesät eivät ole veljeksiä. Viime kesä oli iloinen ja rentouttava, tämä kesä tuntuu heti paljon rankemmalta. Auringonpaistekin on aggressiivisen tuntuista, onkohan siinä ylen määrin UV-säteilyä?

15.6.06

Tulppa irti vaikka väkisin, lukijaystävällisyys kyllä kärsii

Ortodoksi
Paradoksi
Metadoksi

Ortofoni
Parafoni
Metafoni

Frankofoni
Anglofoni
Saksofoni

Anabolia - Anodi
Katabolia - Katodi
Metabolia - Metodi
Parabolia - Paradi (no jaa)
Ortobolia - Ortodi (ny menee liian pitkälle ja alkaa ontua tämä)

Tapio Köykkä ja Ortoperspekta-vahvistimet! 1 % inspiraatiota, 99 % ortoperspiraatiota! Tilan tuntu! EL34-putket! Voimaradio! Perunakeitto ja emalimuki! Se oli sitä aikaa se nyt meillä on pizza ja kotiteatterit ja dolby surround digitaalivahvistimet mutta äidinkielen arvosanat huononee eikä välimerkit mee paikalleen itestään ja puhekielisyyski leviää kirjotettuun tekstiin ni et huonompaan suuntaan mennään ja lujaa!!!!11!!!

Kuka tahansa voi saada tartunnan. Muista käyttää kondomia äläkä mene klikkimään tuntemattomia mainoksia!