25.4.06

RBMK


Kun olin yläasteella, Tšernobylin reaktori röyhtäisi radioaktiivisen pilven tuulten kuljetettavaksi. Uutiset kulkivat hitasti, mutta kun luin räjähdyksestä aamun lehdestä, ajattelin, että olemme saattaneet saada laskeumaa niskaamme, koska edellisinä päivinä oli satanut rankasti. Ei pelottanut, eikä muutenkaan tuntunut missään, mutta eihän säteily tunnukaan. Tšernobylin voimalaa sammuttaneet palomiehet kyllä kertovat säteilyn tuntuneen pistelynä kasvoilla, metallisena makuna suussa ja outona hajuna nenässä. Onhan se mahdollista, säteily on riittävän intensiivistä, jolloin se ärsyttää suoraan hermopäätteitä ja aiheuttaa aistimuksia. Koulussa vitsailimme ryssän vehkeiden kestävyydestä. Kuvaamataidon opettajamme huomautti jossakin vaiheessa, että adjektiivi venäläinen ei ole huonon synonyymi. Siirryimme sitten käyttämään adjektiivia vammainen.

Tšernobylin 20-vuotispäivän kunniaksi kuvia paikan päältä. Katsokaa vaikka norsun jalaksi ristittyä sulaneen reaktorisydämen muodostamaa möhkälettä. Sulaa ydinmassaa tunki vähän joka tuutista.

Google Earthia tutkimalla huomaa, että Pripjatin kaupunki on melkein kadonnut satelliittikuvista. Puut valtaavat alaa ja kadut näkyvät kohta vain aavistuksina. Niillä vaeltaa nykyään villisikoja. Kun ihminen on poissa, muu luonto toteuttaa vuosimiljardien aikana syntynyttä ohjelmointiaan ja levittäytyy ihmisapinan asuinsijoille vääjäämättä.

Muokkaus: Tšernobylin kirjoitusasuun lisätty ässän päälle väkänen suhinaa osoittamaan. Kunpa uusi suomalainen näppäimistökaavio (PDF) olisi jo pian tuotannossa, niin ässienkin variantit olisi helpompi saada aikaan.

24.4.06

Substituutioanestesia

Olen katsellut muutama vuosi sitten Malminkartanon jätemäeltä Espooseen päin ja nähnyt millainen musta, ohut savupilari syntyy kun auto palaa. Niin ikään muutama vuosi sitten työpaikkani lähellä olevalla louhintatyömaalla räjähti vahingossa muutama sata grammaa dynamiittia. Räjähdys oli terävä, äkillinen piiskansivallus, joka viilsi tärykalvoja ja sai meidät työntekijät tolaltamme joksikin aikaa.

Tänään varttia vaille yhdeksän aikaan aamulla olin bussissa Länsiväylällä matkalla länteenpäin (oikea suunta aamuisin, sillä itäänpäin on pelkkää ruuhkaa, hahaa), kun huomasin paksun mustan savupilven kohoavan kauempana Espoossa. Joku autopalo taas, ajattelin. Työpaikalle kävellessäni totesin, että palo on varmaan vain muutaman sadan metrin päässä työpaikastani. Paloautoja ja poliisiautoja alkoi ajaa pillit kirkuen ohitseni. Olin kustannuspaikalla yhdeksältä, ja siellä kollegani jo olivat täysin keskittyineinä töihinsä. Inboxissa oli viesti, jonka otsikkona oli "Äskeinen räjähdys ei tapahtunut tässä rakennuksessa (ev)". Aloin kysellä, mitä oli tapahtunut. Sain kuulla, että puoli tuntia sitten oli kuulunut hirvittävän kova pamaus ja paineaalto oli tuntunut niin voimakkaana henkäyksenä sisätiloissa ja saanut ikkunat helisemään sen verran voimakkaasti. Oli todella tuntunut siltä, että räjähdys olisi voinut tapahtua samassa talossa. Jotkut kollegoistani olivat kuitenkin nähneet tulipallon kohoavan läheisten puiden takaa taivaalle, ja nyt sitten tapahtumapaikan suuntaan kulki jatkuva virta ulvovia hälytysajoneuvoja.

Ei siis hätää. Sellainen on protestanttinen työmoraali, että vähästä ei hätkähdetä, ja koska räjähdys ei ollut sattunut tässä rakennuksessa, eikä kukaan ollut tiettävästi loukkaantunut, töitä jatkettiin tavanomaiseen tapaan. Ja räjähdyksiinhän olemme muutenkin siis jo tottuneet. Tällä kertaa dynamiittia oli räjähtänyt vahingossa 30 kiloa, ja kymmenen ihmistä oli joutunut sairaalaan. Onneksi kukaan ei kuollut.

Ostin murretun riippulukon tilalle uuden, jonka sanka on miehekkään paksu. Lukon pakkauksessa oli selite:


Lukko on siis erityisturvallinen, koska siinä on uusi keksintö, jota ei saa auki muilla avaimilla. Hienoa ja turvallista, mutta tarvitseeko tuota noin vasiten mainostaa? Minä olen aina luullut, että lukon idea on se, ettei sitä juurikaan saa auki muilla kuin sen omilla avaimilla. Ehkä olen väärässä. Lukon määritelmä on varmaan "laite, jonka voi avata avaimella, mutta mikä tahansa avain käy." Turvalukko taas on sellainen, että siihen käy vain yksi avain kaikista mahdollisista. Ja erityisturvalukko on sellainen, jossa on lisäksi jokin uusi keksintö. Näin sen täytyy
olla.

22.4.06

Otan jotain sinulle kuuluvaa

Perse. Kellarikomeron lukko on murrettu voimapihdeillä ja sieltä on viety tietokone ja näyttö. Hiiri oli sentään jätetty. Oma vika kyllä, en ollut mitenkään yrittänyt peittää niitä, koska kone on ikivanha ruispa ja näyttö on rikki. Siinäpä riittää krimipaskoilla iloa, kun kone ensin käynnistyilee viisi minuuttia, ilmoittaa olevansa tuulennopea 433 MHz:n Pentium ja kysyy sitten pääkäyttäjän salasanaa. Riippuen siitä kummalla puolella kellokäyrän puoltaväliä varkaat sijaitsevat, he joko osaavat buutata koneen vaikka Knoppix-CD:ltä päästäkseen tutkimaan tiedostoja tai sitten eivät osaa. En edes muista onko koneessa CD-asemaa, vai olenko kierrättänyt sen isäni koneeseen.

Toisaalta nytpähän säästän sen vaivan, että roudaan romut Sortti-asemalle (miksei voi olla kiertäviä Sortti-busseja, onhan kirjastoautojakin?), mutta eivät varkaatkaan niitä sinne vie.

Olen sen verran vainoharhainen, että en ikinä automatisoi mitään sisäänkirjautumisiani, joten koneessa ei ole mitään tärkeitä salasanatietoja, mutta joitakin valokuvia kyllä ja sähköpostejakin, jotka ajattelin siivota "joskus". Saattaa myös olla, että olen kirjoittanut muistiin joitakin vähän tärkeitä ja harvoin käytettyjä käyttäjätunnuksia salasanoineen tekstitiedostoihin. Olen nyt sitten kaiken varalta vaihdellut salasanat joka paikkaan mitkä vain saatan muistaa. Kyllä olen tyhmä, kun en jyrännyt konetta kokonaan. Täytyy luottaa siihen, että varkaat suuttuvat kun huomaavat koneen olevan rupu, eivätkä tunne himoa tutkia mitä se sisältää.

Tein sitten rikosilmoituksen netissä, enkä suostunut rangaistusmääräysmenettelyyn, mikä tarkoittaa sitä, että parhaassa, joskin hyvin epätodennäköisessä tapauksessa pääsen näkemään varkaat oikeudenkäynnissä ja tekemään päätelmiä heidän sosiaalisesta asemastaan. Hitto että raivostuttaa! Ei se että kone vietiin - menetys ei ollut suuri - vaan se että kellarimurtautuvaa alaluokkaa on ylipäätään olemassa. Samaan aikaan olen utelias. Millaisia tyyppejä varkaat olivat? Miltä he näyttivät? Oliko heitä paljonkin? Minkä ikäisiä? Mitä he koneelle tekivät? Mitä heidän päässään ylipäätään liikkui ja liikkuu juuri tällä hetkellä?

21.4.06

Marmorikuulia ei valmisteta marmorista

Jaahas, kevät on pudonnut kaupunkiin.

Miksiköhän ajantajuni ei koskaan kulje samaa tahtia kuin kellon viisarit tai kalenterin päivät, vaan matelee talvet ja kiitää kesät? Nytkin tunnen kuinka aika nopeutuu taas. Varmaan se johtuu valon määrän lisääntymisen tahdista - alkukeväästä päivä pitenee pikku hiljaa ja loppukeväästä aimo harppauksin. Minun pitäisi varmaan asua etelämpänä, etten reagoisi näin voimakkaasti vuorokauden pituuteen. Harkitsin edellisen lauseen kahden viimeisen sanan poistoa, mutta enpä poistakaan, kun ne kuvaavat asiaa hyvin. Vuorokaudessa on tällä hetkellä 16 tuntia. Keskikesällä niitä on 8, keskitalvella 36. Tunti on subjektiivinen aikayksikkö, ja kellon mittaama tunti sen halpa, standardimuottiin pakotettu jäljitelmä, arvoton keskiarvo.

Ikkunasta näkyy alasinpilviä. Nyt alkaa voimakkaiden ilmavirtausten, kumpupilvien ja katupölyn aika. Keväisin ajattelen usein Venäjän laajoja aroja. Juuri nyt haluaisin mennä Kazakstaniin keräilemään venäläisten rakettien osia, joita Baikonurin kosmodromilta lähtevät raketit pudottelevat matkallaan kiertoradalle.

Ystäväni matkusti Kirgistaniin, ja tuli kutsutuksi paikallisten häiden kunniavieraaksi vain siksi että oli ulkomaalainen. Hieno homma, mutta minä ajattelisin juhla-ateriaa syödessäni, että pitäisikö minun röyhtäistä aterian päätteeksi. En osaa röyhtäillä tahdonalaisesti, ja pahimmassa tapausessa minua pidettäisiin epäkohteliaana.

Kirgistanin leima passissa olisi hieno, mutta USA:han matkustaessa sitä saatettaisiin ihmetellä maahantulotarkastuksessa. Arabitaustainen tuttavani ei uskalla enää matkustaa USA:han edes työasioissa, mutta se johtuu siitä, että hänen etunimensä on Lenin. Ymmärrän, varmuus on aina paras.

Alpeilla täytyisi käydä, myöskään en panisi pahakseni aavikkoretkeä, vaikka aavikoista oikeasti unelmoin vain syksyisin. Vielä vähemmän panisin pahakseni kunnon kiertoratakeikkaa avaruusaluksessa, vaikka liikepahoivoinnille olenkin herkkä. Painajainen: olen Linnanmäellä Viking-laivassa, sähköt katkeavat, ja laiva jää vapaasti heilahtelemaan, koska sen jarrut toimivat sähköllä. Näin on oikeasti tapahtunutkin. Kai pahoinvointiinkin lääkitystä on. Haaveilen myös kuumatkasta turisteille, laskeutua ei tarvitsisi, mutta jos matalalta viistettäisiin Kuun pintaa niin siitäkin pitäisin. Siinä vaiheessa kun edes kiertoratakeikkoja järjestetään, olen varmaan niihin liian vanha.

20.4.06

Ilmailu - petomaanien erikoislehti

Verotoimisto ilmoitti, että sain 40 euroa mätkyjä. Ottaa päähän. Kiusa se on pienkin kiusa, kun en tiedä missä kohtaa etukäteislaskelmissani olen mokannut. Verotukseni on yksinkertainen ja ennakoitavissa oleva juttu, joten luulin, että tulos olisi aika tarkasti plus miinus nolla. No, kyllähän mätkyt eurolla tai parilla pienenevät, kun korjaan veroilmoitusta työmatkakuluilla.

Lievän ärsyyntymisen kunniaksi kerron elämäni parhaasta pierusta. Se tapahtui Atlantin yllä matkalla Kanadaan. Lentokoneiden matkustamon ilmanpaine on alhaisempi kuin meren pinnalla, ja vastaa noin 1 500 - 2 400 metrin korkeutta. Minun koneessani paine oli varmaan sallitun alarajalla, koska tunsin kuinka suolistossani alkoi kuplia. Alhaisessa paineessa suolistokaasukin laajenee voimakkaasti, samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin kaasu. Kuulemma erityisen kipeää tekee se, jos paikatun hampaan paikkamateriaalin alle on jäänyt pieni ilmakupla, joka lentäessä alkaa laajeta. Voin kuvitella, vaikkei hampaissani paikkoja olekaan.

Oloni alkoi tuntua zeppeliiniltä, johon ahdetaan enemmän ja enemmän kaasua, ja lopulta tunsin halkeavani kuin nakki ellen päästäisi painetta ulos. Lähdin vessaan, istuin pöntölle ja päästin valtaisan pitkän, jyrisevän soinnukkaan pierun (sonorous fart), joka resonoi kaikukoppana toimivassa pöntössä niin että pelkäsin sen aiheuttavan tinnitusta. Ääni kuului vessan ulkopuolelle saakka, koska vessan lähellä istunut teinilauma alkoi saman tien nauraa, ja kuulin huudettavan sanat "Oh my God, did you hear that? Someone's passing gas!" Ei edes hävettänyt, kaasuttoman suoliston aiheuttama helpotuksen tunne oli suunnaton.

Loppumatkassa oli ilmakuoppia. Matkan sisältö oli siis turbulenssia ja flatulenssia.

16.4.06

Perusta

Tommi, Veloena, Karri olivat Laulutuvassa, ja Laurakin tietysti, tällä kertaa keskilavalla omine biiseineen. Ennen keikkaa kävelin pankkiautomaatille ja näin kuinka joku onki naaralla kaljapulloja vedestä. Heti sen jälkeen Laura Sippola &Tuki käveli vastaan ja päädyin ottamaan heistä kuvan.

Elisa Laiho ei ollut huono. Tommi kertoi legendaarisesta lahtelaisesta nakkikioskiannoksesta nimeltään Lihamuki. Se on coca-colamukillinen täynnä kebablihaa, eikä mitään muuta. Ikinä kuullukkaan aikaisemmin, mutta olenkin perillä populaarikulttuurista vain soveltuvin osin. Entisessä kotikaupungissa menimme joskus nakkikioskille tilaamaan keksittyjä ruokalajeja, kuten "yks Serbian hirvee" ja "Noutava auto lihapullilla".

En ole nähnyt elokuvaa La Jetée. Se kertoo ydinsodan jälkeisestä maailmasta ja koostuu still-kuvista, lukuunottamatta kohtausta, jossa nainen avaa silmänsä.

Edit: bändin nimen kirjoitusasu korjattu oikeaksi.
Edit paljon myöhemmin: jos bändissä olisi myös tanssijoita, sen nimeksi sopisi Laura Sippola &Tuki- ja liikuntaelimistö.

12.4.06

Voit ihan itse valita itsepalvelun tai itsepalvelun

Töissä tarjottiin painokkaasti uutta asemaa, myyntipuolella. En oikein tiedä haluaisinko ottaa sen vastaan, koska olen mielummin asiantuntija. Palkka olisi varmaan parempi, mutta olen ehkä liian introvertti myyntihommiin. Tai en tiedä, ei meidän alallamme onneksi kestitä asiakkaita iltaisin missään kapakoissa, mitä nyt joskus hyvillä lounailla käydään keskellä päivää. Erityisen paljon minua mietityttää, miten onnistuisin säilyttämään asiantuntemukseni. Se alkaisi myyntihommissa väkisinkin haihtua, mikä olisi aika ikävää. Sitten sitä olisi pelkkä myyjä vain, ja kun ei lopulta tietäisi mitään, alkaisi puhua soopaa. Mutta sulavaa ja sujuvaa soopaa.

Ehkä valitsen kolmannen tien ja alan freelanceriksi. Siinä on toisaalta aivan ravintoketjun pohjalla, mutta sitten taas toisaalta alallani asiantuntevista friikuista on hurja pula, ja ne harvat hyvät tienaavat hyvin. Verkostoitua pitäisi tehokkaasti, mutta se voisi olla jopa hauskaakin. Parasta olisi, että voisin valita asuinpaikkani paljon vapaammin.

Valintoja ja tilaisuuksia. Tarvitseeko joka tilaisuuteen tarttua, jokaista kiveä kääntää ja jokaista ovea avata? Joku muutos täytyy joka tapauksessa saada aikaan.

Kuuntelussa tällä hetkellä ovat Winston Churchill ja Adolf Hitler. Churchill puhuu kaunista englantia sofistikoitunein äänenpainoin. Todella hienoja puheita, niitä on analysoitukin. Hitleriä on analysoitu vähemmän, vaikka kannattaisi, sillä jotakin Hitler teki oikein, kun sai kansan innostettua mukaansa. Toisin kuin Churchillia, Hitleriä ei muisteta kuolemattomista lauseistaan, vaan enemmänikin esiintymistavasta. Hitlerin puheessa tosiaan on raivoisa poljento ja raakuudessaan siellä täällä erikoisen tarttuvia intonaatio-osuuksia. Ihan silkkaa punkkia, ja kyllähän sellainen villitsee.

Punkista tuli mieleeni 90-luvun puolivälissä Ahvenanmaalla järjestetty Peace Festival, jossa bändimme soitti. Siellä oli ruotsalainen tyttöpunkbändi nimeltään Total Slakt, joka pelkästään rääkyi ja möykkäsi (surkeasti), mutta sai yleisön lopulta innostumaan ihan pelkällä sitkeydellään. Kun meidän vuoromme tuli, oli eturivissä ihan Beavisin ja Buttheadin näköinen parivaljakko, joka oli ilmeisen fiilareissa huuteli pseudosuomella Rumpalainen! Soita rumpalainen! Kitaralainen! Soita! Kun sitten aloimme soittaa, nosti Butthead kätensä ylös, kaatui suoraan selälleen, kääntyi mahalleen ja alkoi humalaisen määrätietoisuudella kontata läpi yleisön jonnekin. En tiedä löysikö hän koskaan perille.

Nivelet ovat hyvä keksintö

Ruumiilla on selvästi omat vakaat tasapainotilansa, joihin se ajautuu kun olosuhteita muutetaan. Liikunnan puutteesta kärsivä ruumis alkaa haluta rasvaa, suolaa ja sokeria, kun taas liikkuvalle ruumiille ne eivät oikein maistu. Mistähän tämä johtuu? Muuttaako rasvakudoksen kertyminen hormonieritystä? Mahakumpuni on kasvanut, ja seköhän saa himoamaan epäterveellisiä asioita? Nyt täytyy muuttaa suuntaa ja palata taas tavallisen ruokavalion pariin.

Tämänpäiväinen lenkki oli jo mukava. Kunto ei sentään ole laskenut pohjalukemiin. Aloitin juoksemisen noin vuosi sitten, ja silloin jaksoin lönkytellä noin 100 metriä ennen kuin oli pakko alkaa kävellä. Juokseminen alkaa tosin kyllästyttää, mutta se on aivan oma syyni, koska joraan koko ajan samaa rataa. Se on ainoa, jossa on mukava hiekkapohja. Asfaltilla juokseminen on todella epämiellyttävää, mutta jos juoksisi teitä pitkin, olisi enemmän reittivaihtoehtoja. Tietysti pyöräilykin olisi poikaa. Voisin ajaa pyörällä töihin ja takaisin, 16 kilometriä suuntaansa. Se olisi varmaan aika hyydyttävää aluksi, mutta siihenkin tottuisi, ja töissä on suihkukin.

Oli tylsää tai ei, liikuntaa on pakko harrastaa, jotta pää pysyy edes jotenkin selvänä, ajatukset kasassa ja aloitekykykin toiminnassa.

10.4.06

9.4.06

Halkeamia

Näin viime viikolla painajaisen, että asuntoni kattoon ilmestyy halkeama joka laajenee ja lopulta koko talo sortuu jyristen. Töistä palatessa väsyttää niin että on otettava torkut, vaikkei töissä ole mitenkään erityisen stressaavaa. Öisin valvottaa ja aamuisin nukuttaa ja koko ajan on inha levoton olo.

Lopulta viitsin todeta itselleni, että tällainen elämisen perustavaa laatua oleva hankaloituminen olosuhteiden pysyessä vakiona on silkkaa liikunnan puutetta. Tänään kävin taas juoksemassa pitkästä pitkästä aikaa. Kunto on huonontunut paljon syksystä, mutta ei se nytkään aivan toivoton ole. Täytyy vain alkaa hikoilla säännöllisesti, niin elämä alkaa tuntua yksinkertaisemmalta ja sumu hälvenee päästä. Pääsin jo lenkin loppupuolella taas tuttuun ajatuksettomaan olotilaan, ihan ohimennen vain, mutta se on sentään hyvä merkki.

Luin Olavi Paavolaisen vuonna 1936 julkaistun, Natsi-Saksaa havainnoivan teoksen Risti ja hakaristi. Paavolainen oli kutsuvieraana saksalais-pohjoismaisessa kirjailijatalossa, ja pääsi tutustumaan Natsi-Saksaan ja natsien ajattelutapaa hyvin läheltä. Paavolainen näki erittäin hyvin, mitä tuleman piti. Heti alkupuolella törmäsin seuraavaan havaintoon kansallissosialisteista:

Huumorin puute pisti erikoisesti silmään Dichterhausin monissa virallisissa illanvietoissa, jolloin läsnä oli lukuisia kansallissosialistisia kuuluisuuksia ja johtohenkilöitä Lyypekistä, Hampurista ja Berliinistä. Näillä ihmisillä ei ole ilmaa, jota hengittää; he tukehtuvat viralliseen, hälisevään optimismiinsa ja intoiluunsa.
Huumoriton hälisevä optimismi ja intoilu. Tietenkin! Minulle tuli saman tien mieleen, ne kerrat jolloin olen kohdannut vastaavanlaisia optimistis-innokkaita julistajia. Tietyt uskonnollisten järjestöjen edustajat, kuten Kristuksen seurakuntalaiset ja Opus Dein jäsenet ovat olleet sellaisia, mutta myös joissakin talouselämän edustajissa on aivan selvästi samoja pirteitä. Vahva usko omaan asiaan, pakottava into kertoa siitä muille ja silmiinpistävän kömpelö huumorintaju.

Paavolainen toteaa myös, että natsismi on/oli politiikan lisäksi ennen kaikkea tunteisiin perustuva uskonto, omine uskonnollisine myytteineen ja symboleineen. Miten muuten voisi ollakaan? Totalitaarinen ideologia voi olla totalitaarinen vain jos kykenee ottamaan uskonnon paikan. Pelkkä teorian tasolla liikkuva ideologia ei tempaa suurten joukkojen tunne-elämää mukaansa, eikä näin voi syrjäyttää muita ideologioita ja uskontoja.

Natseille kävi onneksi huonosti, ja kommunismi romahti myöhemmin. Äärioikeistolaisia ja -vasemmistolaisia osataan jo varoa. Katsellessani videota muslimien Lontoossa pitämästä Tanskan vastaisesta mielenosoituksesta (suuri tiedosto, pitkä latautumisaika), aloin pohtia, miten pinnallisella tasolla ääriainesten tunnistaminen kuitenkin on. Jos videon mielenosoittajat huutaisivat samat asiat, mutta kantaisivat hakaristinauhaa käsivarressaan, heidän ideologiansa vaarallisuus olisi päivänselvää. Nyt vaaraa ei tunnisteta, tai sitä ei haluta tunnistaa, ja se selitetään ymmärrettäväksi reaktioksi uskonnollisten tunteiden loukkauksen jälkeen. Minä näen tuossa videossa aivan uuden totalitaarisen ideologian kannattajien riehuntaa. Uusia natseja, niin sanoakseni.

(Ei ole väliä mikä taho tuota videota pitää sivuillaan, videon sisältö on asian ydin.)

6.4.06

Klikkaa tästä

Tänään oli hyvä päivä. Kuukausia valmisteltu, palaveerattu,työstetty ja hikoiltu asiakkaiden koulutustilaisuus meni aivan nappiin. Vaikka mitään työstressiä ei olekaan ollut, olen kärsinyt puolitoista viikkoa unettomuudesta ja veltosta melankoliasta, joka alkoi epämääräisen flunssastelun jälkeen. Univelkaa oli kertynyt rutkasti, ja tänä aamuna piti vielä herätä ennätysaikaisin, koska tilaisuus alkoi aikaisin ja minun oli oltava paikalla etukäteen. Totuttuun tapaan pyöriskelin sängyssä puoli kahteen niitä näitä miettien. Näin unia nahkahousuisesta naisesta joka oli kehittänyt mieltymyksen pieniin mustakahvaisiin linkkuveitsiin.

Yllättävää kyllä aamulla heräsin täysin pirteänä, ja tiesin heti että tänään kaikki onnistuu. Ja niin tapahtui. Jesjes! Voittajaolo sekä minulla että koko työryhmällä. Oli kertakaikkiaan mieltä ylentävää nähdä kuinka tilaisuuteen osallistujat saivat meiltä paljon enemmän kuin osasivat odottaa - ei mitään myynti- tai markkinointilöpinää jonka läpinäkyvyys vain vaivaannuttaa, vaan tuhdisti silkkaa ja tiukkaa faktapitoista asiaa. Niin sitä pitää! Faktatieto hallitsee! Kukaan asiantuntija ei jaksa epämääräistä myyntikökköä pitkään. En minäkään, ja siksi en sitä myöskään toisille asiantuntijoille halua tarjota.

No, ruokatarjoilukin oli ykkösluokkaa, mikä varmaan auttoi.

Iltasella astuin legopalikan päälle, joka teki syvän haavan päkiääni. En huomannut sitä ennen kuin aloin ihmetellä olinko tallannut mustikan liiskaksi, kun sukkani oli punertava ja tuntui märältä. Vertahan se oli, ja verisiä jalanjälkiä oli jono keittiöstä sohvalle. Huomasin, että veriläiskät näkyvät myös olohuoneen punaisessa räsymatossa.

2.4.06

Takatakatakatalllvi

Näin ja kuulin Laulutuvassa Tuure Kilpeläistä ensimmäistä kertaa. Biisit olivat sen verran sulavia, että mies tekaisee varmasti lähitulevaisuudessa hitin tai pari (tai on ehkä tehnytkin jo, en seuraa tiedotusvälineitä niin tarkkaan). Laura soitti kolme omaa kappalettaan peräjälkeen, mikä oli hyvä veto, sillä biisit kuulostavat sitä paremmalta mitä useammin ne kuulee. Ihan kuin niitä olisi sovitettukin uusiksi. Joukko bloggaajia tavattu lyhyesti bussiaikataulujen hönkiessä niskaan. Veloenan naapurissa asuu Darth Vader. Ihan hyvä ilta. Huomasin, että tupakansavun hengittäminen illalla aiheuttaa tupakanhimoa aamulla, vaikka en edes polta. Pöytälaatikossa on tupakka-aski, joka on akuutteja tupakanhimoja varten, mutta koska en ole koskaan polttanut, ei himojakaan yleensä ole.

Musiikki on kuin osteri, se on parasta elävänä nautittuna. Musiikki on osteria turvallisempi nautintoaine sikäli, että kuolleesta musiikista ei saa myrkytystä. Jotkut hifistit kuvittelevat, että musiikkitallenteet edustavat jonkinlaista ideaalia musiikkia, joka menee pilalle kun se kulkee äänentoistolaitteiden läpi. Heidän maailmassaan kahden tonnin kaiutinkaapelit todella vaikuttavat saundeihin, ja jos se ei riitä, niin aina voi vaihtaa äänenvoimakkuusnupit puisiin, koska "metallisten nuppien mikrovärähtely aiheuttaa äänenlaadun heikkenemistä". Kyllä kyllä. Ihan varmasti myös äänityspöydissä ja soittimissa on ollut puiset nupit ja mikkikaapelitkin ovat taatusti olleet ranteenpaksuista hifitavaraa hinnaltaan 10 kiloeuroa metri.

Vikahan voi olla tietenkin minussa ja puisissa korvissani, kun en kuule eroa kaiutinkaapeleissa tai edes CD-soittimissa. Kenties energiakenttäni on Universaalin Kalibrointihilan tarpeessa.