Ihminen - siinä on se hahmontunnistusalgoritmi vakiona

Taloyhtiön kerhohuoneen kirjahyllyssä oli Peukaloisen retket -sarjakuvalehti vuodelta 1984. Selailin sitä hetken mielijohteesta, se toi mieleeni muistumia lapsuudesta, jolloin isoäitini osti minulle ja veljelleni kasapäin sarjakuvia, ja ilmeisesti piti ostoksillaan pientä paikallista kirjakauppaa pystyssä. Selaillessani muistin että lasten sarjiksissa oli usein kirjeenvaihtoilmoituksia, joten päätin tarkistaa olisiko tässäkin lehdessä niitä ja huvikseni vilkaista olisiko niiden joukossa kenties jonkin senaikaisen tutun ilmoitus. Kirjeenvaihtoilmoitukset olivat viimeisellä sivulla, ja sillä silmänräpäyksellä kun avasin sen, minä kummallisesti Tiesin että ilmoitusten joukossa olisi jonkun lapsuuden tuttavani aikoinaan lähettämä ilmoitus. Niinpä aloin lukea ilmoituksia läpi kunnes se tulisi vastaan.

Ja siellähän se oli.

Kirjeenvaihtoilmoitus oli viimeisenä. Nimi ja osoite ilmaisi, että sen oli kirjoittanut ystäväni pikkusisko. Hänestä tuli sittemmin orkesterimuusikko. Hän antoi minulle myös onnenpotkun viittä minuuttia ennen reaalin ylioppilaskirjoitusten alkua. Se lisäsi jo valmiiksi korkeaa itseluottamustani, ja siksi varmaan päätin vastata kahteen fysiikan kysymykseen, vaikka en opiskellut fysiikkaa lukiossa ollenkaan. Kysymykset käsittelivät atomiytimien hajoamista ja olivat helppoja, koska niihin pystyi vastaamaan peruskoulufysiikan tiedoilla. Olin vain unohtanut miten atomiytimet hajoavat. Hypnotisoin itseni siinä istuessa ja sanoin itselleni että kohta muistan atomiytimien hajoamistavat, olinhan osannut sen joskus. Heräsin sitten, söin karkin, ja plop! asiat palautuivatkin mieleeni. Sain kysymyksistä täydet pisteet, mutta se on tavallaan kokeen laatijan virhe, koska kysymyksiin tosiaan pystyi vastaamaan peruskoulun tiedoilla. Nykyään en enää uskaltaisi tehdä mitään tuollaista, mutta silloin minussa oli aivan järjetön itseluottamus ja rentous. Kumpikin karisi sitten myöhemmin, varmaan ihan hyvä niin.

Sitä ihmettelen, mistä se kummallinen Tietämisen tunne tuli sitä kirjeenvaihtoilmoitussivua avatessani. Miten pystyin olemaan niin automaattisen varma siitä että joukossa olisi tuttavan ilmoitus, vaikka en ollut ilmoituksia koskaan nähnyt tai lukenut? Ilmeisesti hahmotin sivun kokonaisuuden salamannopeasti - aivoilla on sellainen tapa - ja jotenkin tutun nimen olemassaolo päätyi tietoisuuteeni. Sitten piti vain ottaa käyttöön tarkempi hakualgoritmi, lukeminen.

Tällainen asia on käynyt kerran aikaisemminkin, kun olimme ystäväni kanssa ulkonan kännäämässä ja hän huomasi hukanneensa sytkärinsä. Silloinkin Tiesin missä sytkäri on. Lähdin niiltä sijoiltani suoraan kohti metsää, ja kuljin suoraan kuin kiskoilla sen kiven luo, jonka luona olimme pysähtyneet tupakalle. Sytkäri lojui maassa. Olin varmaan huomannut sen putoamisen, mutta se ei silloin ollut tullut tietoisuuteeni.

Aivo on ihmeellinen laite. Ole sille kiltti!

Emmää ko minnuu nii pelottaa

Olen ollut lomalla koko viikon, joten pystyin tänään seuraamaan Kaltio-jupakkaa alusta saakka. Muut ovat raportoineet siitä todemmassa ajassa kuin minä, joten en puutu asian kulkuun paljoakaan. Sen huomasin, että Oulun kaupunki on nyt perunut Muhammed-sarjakuvan piirtäjä Ville Rannalta tilaamansa kuvituksen J.V. Snellmanin elämäkertaan. Päivi Mäki, J.V. Snellmanin juhlavuoden opetustoimen toimikunnan puheenjohtaja totesi Hesarille: "Katsoimme, ettemme halua kirjasen kuvittajaksi henkilöä, joka on julkaissut sarjakuvan, joka koetaan monella taholla loukkaavaksi”. Minulle ei ole ihan selvää, mitkä tahot tuosta sarjakuvasta ovat loukkaantuneet, mutta ei vara tervavenettä kaada, vai mitä Päivi?

Senkin halveksittava pelkuri.

Tässä Kaltio-asiassa tuntuu vaikuttavan taustalla jokin sellainen mekanismi, joka saa monet eri tahot puhaltamaan samanaikaisesti yhteen hiileen jonkinlaisen itsesuojelun nimissä silloinkin, kun se on täysin perverssiä ja väärin. Minä luulen, että syynä ovat valtakunnalliset maanpuolustuskurssit. Ei, minulla ei ole foliopipoa päässäni. Valtakunnalliset maanpuolustuskurssit ovat tilaisuus, joissa suomalaiset päättäjät ja pikkukuntienkin silmäätekevät pääsevät tuntemaan kokemaan yhteisöllisyyttä, isänmaallisia tunteita ja maanpuolustushenkeä. Puhumattakaan siitä, että osallistumaan pääsee vain kutsusta, eikä osallistujiksi valita ketä tahansa. Tällainen pitkä ja intensiivinen kurssi on kenties hyödyllinen maanpuolustusta ajatellen, mutta samalla se saa aikaan ryhmäajatteluksi kutsutun ajatusvääristymän. Ryhmäajattelu astuu tällaisissa Kaltio-tapauksissakin sitten peliin, kun moni eri, todennäköisesti toisensa kursseilta tunteva taho, alkaa kokea jonkin niin mitättömän asian kuin sarjakuvan (tai jonkin Suolen Sisuksen julkaisemat Muhammed-piirrokset) uhaksi kansalliselle turvallisuudelle, ja ylireagoi täysin maanpuolustuksen nimissä tehden itsestään pellen. Pääministeri Vanhanen pyytää anteeksi, Oulun kaupungin J.V. Snellmanin juhlavuoden opetustoimen toimikunnan puheenjohtaja taas saa paskahalvauksen.

Nyt on kuitenkin niin, että maanpuolustus on muutakin kuin sotilaallista maanpuolustusta tai suomettunutta konsensus-hyssyttelyä. Maanpuolustus saa arvonsa vain siitä, että on jotakin arvokasta mitä puolustaa, kuten sananvapaus. Varsinkin silloin, silloinkin kun sen rajoja pyrkii määrittämään fanaatikkoryhmät yhteiskuntamme ulkopuolelta. Sellaisessa tilanteessa ei saa suomettua vaan taistella vastaan. Toki osansa näillä käsittämättömillä Vanhasen ja kumppaneiden nöyrähdyksillä on varmaan silläkin, että Nokia maksoi veroja vuonna 2005 yli 500 miljoonaa euroa. Muslimien Nokia-boikotti syöksisi suomen rajuun taantumaan. Islamismin uhka ei kuitenkaan nöyristelemällä poistu.

All around my ARS

Kaltio-jupakka alkoi särkeä päätä, joten päätin lähteä Kiasmaan katsomaan ARS 06 -näyttelyä, ja lukaista samalla Kaltio-lehteä Kiasma-shopissa. Lehti nyt ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta hyvä että se sai julkisuutta.

ARS (Arse!) -näyttely oli pieni pettymys. Käyn Kiasmassa aika usein, ja olen pitänyt näyttelyistä paljon, mutta tässä ARS 06 oli vaisu ja mitäänsanomaton. Tietysti mukana oli pakollista traumataidetta ja muuta vammailua kuten aina, mutta mielenkiintoisia teoksia oli hyvin vähän. Ainoa joka minua etukäteen kiinnosti oli Shu-Min Linin teos, joka reagoi aivojen alfa-aaltopitoisuuksiin ja muuttaa virtuaalisen kalalammikon tapahtumia sen mukaan. Teos oli rikki, kuinkas muuten. Aasialaisilta taiteilijoilta oli muutenkin valittu näyttelyyn erikoisen rauhoittavia teoksia, kuten hidastettuja tähdenlentoja sisältävä videoteos. Hitto kun Kiasman sivuille on niin hankala linkittää, panisin muuten linkit näihin teoksiin heti.

Näyttelyn katsottuani olin lievästi pettynyt. Vika voi olla minussa, sillä mielentilani saattoi olla liian tyyni ja tyytyväinen näyttelystä nauttimiseen.

No niin, nyt kun tämä merkintä on saatu pois alta, pääsen varsinaisen asian kimppuun. Siitä seuraavassa merkinnässä.

On infantiilin huumorin aika

Kakka K. Kepponen oli presidentti Urho K. Kepposen toinen minä. Eipä arvannut Hrustshevin Nikita mitä karvareuhkastaan löysi kun Mäntyniemessä kävi. Leonid Brezhnev kyllä arvasi, muttei sanonut mitään. Hatusta löytyi tietenkin kakkaa. Kuka on kakannut hattuuni, ihmetteli Leonid-setä kulmakarvoitustaan kohotellen. Leonid-setä asui Venäjällä, josta oli pitkä matka Vietnamiin. Ja on yhä edelleen. Leonidin hattu on sittemmin pesty.

Urho Kaleva Kepponen on jo kuollut. Hänen keppostensa jäljet ovat muuttuneet muhevaksi kompostimullaksi, kuten hän itsekin. Mutta legenda elää! Siksi Kepposen muistomerkissä Helsingissä on käsienpesuallas ja kädet. Muistomerkki on Mannerheimintien varrella. Mannerheim oli venäläinen sotilas joka puhui ruotsia. Mannerheim ei tehnyt kakkakepposia, mutta hänen nimensä Carl Gustavsberg Mannerheim on keskiosaltaan inspiroinut erästä toilettikalusteiden valmistajaa.

Erikoislievää

BBC:n uutisen otsikkona on School play love scene 'ban' fear. Tosi isoloivaa ja tylyn näköistä, kun jokainen sana on perusmuodossa oleva substantiivi.

Olen antanut kertoa itselleni, että kiinan kieli toimii vähän samaan tapaan, eli sanoja ladotaan peräkkäin ja lauseen merkitys muodostuu sanojen järjestyksestä sekä muutamista kieliopillisista tilkesanoista. Joskus luin sellaisenkin jutun, jossa kerrottiin kielten kiertävän kehää. Isoloivista kielistä kehittyy vähitellen synteettisiä kieliä, eli kieliä joissa sanoja taivutellaan ja muutoin väännellään. Synteettisistä kielistä sitten taas kehittyy vähitellen isoloivia kieliä, ja niin edelleen. En tiedä onko tuosta todisteita, mutta mielenkiintoinen ajatus silti. Nyt tuhlaan työaikaani lukemalla vähän Wikipediaa.

Tätä tuotetta ei ole testattu loppukäyttäjillä

Transhumanistit odottavat teknologista singulariteettia, eli kehityspistettä, jossa ihmisen rakentama ihmistä älykkäämpi tekoäly ottaa vallan ja ihminen jää sivulauseeksi historiaan.

Minä olen sitä mieltä, ettei singulariteettia koskaan tule, koska ihmisen äly ei riitä tarpeeksi monimutkaisten teknisten osasten yhteistoiminnan varmistamiseen. Jos kerran digibokseja ja pankkikortteja ei saada toimimaan kunnolla, niin miten saataisiin sitten varmistettua että tekoäly toimii oikein, kun se pääsee laboratorion suojista ihan oikeaan maailmaan. Digiboksiongelmaa valottaa Kriisipuuro. Minä taas törmäsin pankkikorttiongelmaan.

Sain marraskuussa uuden ja hienon Visa-pankkikorttiyhdistelmän, jossa oli siru ja hologrammilla päällystetty magneettinauha. Tämä uusi, hieno ja sikaturvallinen kortti rikkoi S-marketin kassakoneen kun yritin maksaa sillä ruokaostoksia. Parin viikon päästä alkoi lehdissä olla uutisia, että hologramminauhalla varustetut kortit jumittavat, rikkovat ja muuten vain häiritsevät kassakoneiden toimintaa, ja näitä kortteja oli ehditty myöntää noin 40 000 kappaletta. Aina kun vetäisin kortin esiin kaupassa, vetäisi kassa esiin höylän, ja joka kerran kuinka jono takanani katsoi minua kuin hylkiötä. Se on niin vanhanaikainen laite, ettei monikaan kassa sitä osannut kunnolla käyttää. Yksikin asensi kortin siihen niin päin helvettiä, että se vääntyi höylättäessä. Sen jälkeen kortti ei mennyt enää pankkiautomaatin reikään. Minulla oli siis hallussani varsinainen valttikortti: sitä ei voinut käyttää normaalin pankkikortin tapaan kassalla, eikä sillä voinut nostaa käteistä, jolla olisi voinut välttää koko asian.

Sain sitten lopulta uuden kortin. Mitähän tämäkin farssi tuli korttifirmalle maksamaan.

Sitähän voisi uskoa, että nämä ongelmat johtuvat kiireestä, huolimattomuudesta ja tämän nykyisen tietoyhteiskunnan ytimiin asti menneestä Undo-ajattelusta, eli siitä että kaikki mokat ovat peruttavissa helposti ja ilmaiseksi. Ehkä testi loppukäyttäjillä ja eri ympäristöissä olisi voinut tämänkin ongelman välttää, mutta minä olen alkanut uskoa toisin. Nykyinen tekninen ympäristö on niin monimutkainen, ettei minkään tekniikan toimivuutta voida enää taata tavallisessa arkiympäristössä, jossa eri tekniset laitteet joutuvat olemaan vuorovaikutuksessa keskenään. Digiboksit ovat yhä edelleen epäluotettavia, ja jos ei boksi mokaa, niin silloin vika on lähetyksessä tai ties missä. Ihmisen äly ei enää riitä maailman monimutkaisuuden hallitsemiseen, ja siksi luomamme tekniikka ei toimi kunnolla arkipäivässä.

Sillä hetkellä kun tekoälysovellus kärrätään ulos laboratoriosta ja se joutuu keskelle ihan tuikilatteaa ja tavanomaista arkea, siltä menee sormi suuhun ja se alkaa oireilla psyykkisesti. Pönttövammaiset tekoälyt touhuamassa keskenään ei ole mitenkään viehättävä tulevaisuudenkuva, mutta nykymenon valossa realistinen.

Minä viehätyn nykyään entistä enemmän vanhasta tekniikasta, varsinkin putkiradioista, jotka on koottu suureksi osaksi käsin ja resursseja tuhlaten. Kirjahyllyssäni on radio 20-luvulta, ja tänään sain vihdoin kuntoon kirpparilöytöni, Salora Riviera -merkkisen radion 50-luvulta. Tämän merkinnän kuvituksena on Saloran asteikkolevyä, jonka reunassa hehkuu vihreä virityssilmä. Putkiradioissa on upean pehmeä ääni, ihan toista kuin muovikoteloisissa pikku radionrääpäleissä. Eipähän tarvitse ostaa Tivoli Model Onea. Model one on muuten hyvä vastaveto räppänäelektroniikalle, ja luulen että seuraava trendijuttu tuleekin olemaan putkiradioita jäljittelevät suuret puukoteloiset radiot.

Meksikosta tulee muutakin kuin chilipaprikoita

Nyt helmikuun puolessa välissä olisi taas hyvä aika kylvää kaktuksia. Kauan sitten hankin parikymmentä Lophophora williamsii -kaktuksen siementä, joille valmistin huolellisesti idätyspedin Biolanin puutarhamullasta ja graniittirouheesta. Steriloin kostean mullan mikrouunissa höyryävän kuumaksi, pakkasin sen läpinäkyvään elintarvikerasiaan, kostutin sen entistä märemmäksi ja ripottelin pikkuriikkiset, vain hieman pölyhiukkasta suuremmat siemenet mullan pinnalle. Tuin rasian kannen raolleen parilla tulitikulla. Kaktusten idättäminen ei ole helppoa. Olosuhteiden on oltava jatkuvasti kosteita ja lämpimiä, ja homevaara on koko ajan läsnä. Meni kaksi viikkoa, ja aloin jo menettää toivoani siementen itämisestä. Hometäpliä kyllä pilkahteli esiin siellä täällä, ja käristin niitä tulitikulla kuoliaaksi kun en muutakaan torjuntatapaa keksinyt. Sitten eräänä päivänä mullan pinnalla olikin pieniä läpikuultavan vihreitä pallosia, jotka kasvattivat ahkerasti juuria ja yrittivät karistaa siemenen kuorta päältään.

Kaktukset kasvoivat ja vähitellen saivat Lophophoralle ominaisen, karvatupsullisen ja piikittömän ulkonäön, jolloin ne oli aika siirtää omaan ruukkuunsa. Alun perin kasveja oli kaksikymmentä, ja olin vielä kärryillä mitkä niistä olivat Lophophora williamsii -lajia ja mitkä taas alalajia Lophophora williamsii var. caespitosa. Ihan saman näköisiä ne silloin olivat, ja kirjoitinkin jokaisen ruukkuun oman lapun, josta lajin näki. Vuosikymmenessä osa kaktuksista on mädäntynyt tai kuollut esimerkiksi muutossa, kun toinen piikikkäämpi kaktus kaatui Lophophorien päälle muuttoautossa muussaten niistä muutaman ja arpeuttaen toisia, mutta jäljellä on sentään vielä yksitoista yksilöä. En vain enää tiedä mikä on mitäkin alalajia.

Lophophorat eli Peyotet ovat hallusinogeenisia, mutta en minä niitä psykedelian vuoksi kasvata, vaan ihan silkasta mielenkiinnosta. Lophophoria kasvaa Texasin ja Meksikon kuivilla alueilla. Aavikkomaisemat ja kuivien alueiden kasvi- ja eläintiede on huiman kiinnostavaa, eikä ollenkaan niin karua ja tylsää kuin voisi luulla. Puhumattakaan siitä, että Lophophorat ovat todella kauniin symmetrisiä kasveja ja niiden kukinto se vasta yksinkertaisuudessaan kaunis onkin. Kaktuksen keskeltö kohoava kehä päivänkakkaramaisia, vaaleanpunaisia terälehtiä keltaisine heteineen ja emeineen oliivinvihreää kaktusta vasten on värejään myöten mielihyväsoluja stimuloiva. En ole saanut vielä omia kaktuksiani kukkimaan, luultavasti ne eivät ole siihen riittävän vanhoja, eivätkä ne ole saaneet koskaan talvehtia +8 asteessa ja kirkkaassa valossa niinkuin pitäisi, jotta kukkiminen alkaisi. Talvehtimisolosuhteita vain on vähän vaikea järjestää. Vanhan puutalon lämmittämätön kuisti, pari loisteputkea ja infrapunalämmitin voisi toimia.

Tämä kuva esittää kukkivaa Lophophoraa luonnossa, harmi vain että kukinto on vähän epäterävä. Kuva on peräisin tänään löytämästäni Lophophora-sivustosta, jonka on perustanut joku 40 vuotta Lophophoria harrastanut ja niiden habitaatteja kuvannut henkilö. Ymmärrän häntä oikein hyvin, jotain hyvin kiinnostavaa näissä kasveissa on. Sivustossa on karttoja, joista klikkaamalla näkee kunkin alueen tunnetut Lophophora-esiintymät ja niissä kuvattuja kasviyksilöitä. Jes jes! Mitähän maksaisi lento Meksikoon? Talvilomanikin on kohta!

- Mitäs teit lomalla?
- Olin Meksikossa kuvaamassa kaktuksia.
- ...

Omat kaktukseni pitäisi istuttaa uudelleen, mutta sopivia ruukkuja on vaikea löytää. Lophophoralla on pitkä, porkkanamainen juuri, jolle ei tavallisessa ruukussa ole tilaa. Nykyiset kaktukseni ovat korkeissa ruusuruukuissa. Ehkä minun pitäisi tilata joltakulta savenvalajalta käsintehtyjä erikoisruukkuja. Niillä pärjäisi taas kymmenen vuotta.

Lämmintä pullaa

Tätä merkintää tarvinnee hieman pohjustaa henkilökohtaisilla tiedoilla. Yleensä haluan välttää kaikenlaista oman itsen julkituontia, mutta nyt sille on hyvä syy. Tuon alemman merkinnän kommenteissa kerroin asuneeni ja työskennelleeni Torontossa, ja havainneeni Kanadan mukavaksi yhteiskunnaksi ja kanadalaisen monikultuurisuuden erittäin hyvin toimivaksi. Tällä hetkellä työskentelen yhdessä Suomen kansainvälisimmistä työyhteisöistä. Työpaikallani on ihmisiä noin 60 eri maasta. Viestin joka ikinen päivä ympäri maailmaa olevien kollegojeni kanssa maapallon pyörimisliikkeen sanelemassa aikataulussa - aamulla Japaniin, päivällä Eurooppaan ja ennen töistä lähtöä vaikka Chileen. Hoksasin myös, että ystävistänikin noin puolet on maahanmuuttajia. En tosin ajatellut heitä maahanmuuttajina, mutta kyllähän he ovat muualta tänne Suomeen muuttaneet.

Nih! Lievää itsetiedottamista, mutta tarpeellista, ettette ihan kiljuskiniksi luule.

Vuosien varrella ja kokemusten karttuessa minusta on karsiutunut pois se mitä Lentävän juuston kirjoittaja nimittää latteaksi ksenofiliaksi, jos sitä nyt koskaan olikaan. Uskallanpa väittää, että minä todella tiedän mitä toimiva monikulttuurisuus on, ja mitä se ei ainakaan ole.

Sitten varsinaiseen asiaan eli maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Sanaan maahanmuuttaja on muuten muodostunut vivahde, joka tuo mieleen kolmannen maailman talonpoikaisväestön. Ehkä pitäisi puhua vain siirtolaisista. Käytän nyt kuitenkin maahanmuuttaja-sanaa sen laajassa merkityksessä. Ranska alkaa valita maahanmuuttajiaan sen perusteella, miten tuottavia he Ranskalle ovat. Suomen uhkaavan työvoimapulan torjumiseksi maahamme halutaan lisää maahanmuuttajia. En ole vakuuttunut siitä, että työvoimapulaa todella tulee siinä laajuudessa kuin uskotaan ja että se olisi aivan millä tahansa maahanmuuttajamateriaalilla paikattavissa. Olisi varmasti hyvä jos Suomeen saataisiin houkuteltua juuri oikeanlaisia maahanmuuttajia, jotka sopeutuisivat hyvin ja alkaisivat generoida maallemme lisää kansallisvarallisuutta. Työvoimapula poistuisi, maa kukoistaisi ja maailmakin pelastuisi. Samaa yrittää Kanada. Vertaillaanpa kumpi maa tekee maahanmuuttajien houkuttelun paremmin. Kirjoitetaan Googleen hakusanoiksi Immigration Canada ja toiseen hakuun Immigration Finland ja valitaan ensimmäinen osuma.

Kanadalla on maahanmuuttoasioista omat sivut.

Suomen ulkomaalaisviraston sivut näyttävät tältä.

Kanadan sivuille tullessaan kokee olevansa tervetullut ja samalla näkee nopeasti millaisia ihmisiä Kanadaan toivotaan: Ammattitaitoisia työntekijöitä, liiketoimintaa harjoittavia siirtolaisia ja ranskankielisiä siirtolaisia. Sivuilta saa selville hyvin nopeasti ja selkeästi miten Kanadaan pääsee maahanmuuttajana tai opiskelijana. Neljällä-viidellä klikkauksella pääsee tekemään ammattitaitoisille työntekijöille tarkoitetun arvioinnin, jonka pistemäärän perusteella voi arvioida kelpaako maahanmuuttajaksi vai ei, muiden ehtojen täyttyessä.

Suomen sivuston kielen saa vaihdettua englannista mm. venäjäksi, arabiaksi ja albaaniksi, mutta sivut ovat sekavat, valjut, ja byrokraattiset eivätkä millään tavalla houkuttele ottamaan selvää maahanmuutosta tai maahanmuuttajien valintakriteereistä. Siinä missä Kanadan sivut ovat selkeä ja ystävällinen maahanmuuttopolitiikan ilmentymä, Suomen sivut eivät ole oikeastaan mitään. Jos Suomeen halutaan houkutella maahanmuuttajia pelkän tiedottamisen asemesta, meidän täytyy ottaa mallia Kanadasta. Sitä ennen Suomeen täytyy tietenkin luoda järkevä maahanmuuttopolitiikka, jollaista ei nyt oikeastaan ole. Onpahan vain kokoelma erilaisia lakeja ja käytäntöjä, muttei mitään riittävän virtaviivaista ja toimivaa.

Jätän nyt pakolaisuuden ja maahanmuuton humanitaariset syyt käsittelemättä ja sanon että pisteytysjärjestelmä olisi hyvä olla käytössä Suomessakin. Se antaisi selvän viestin siitä mitä halutaan, mutta paljon voimakkaampi viesti olisi se, että suomen maahanmuuttopolitiikka on eksklusiivista - kaikki eivät kelpaa. Eksklusiivisuus on houkuttelevaa, ja vieläpä houkuttelee juuri niitä joita halutaankin houkutella.

Rahan uskonto

Viereinen kuva esittää Muhammedia opettamassa Medinassa. Sen on tehnyt joku arabimuslimi joskusmuinoin. Kuva löytyi blogista nimeltä The Religious Policeman.

Muslimimielenosoittajia kuolee mielenosoituksissa muslimiveljiensä toimien vuoksi. Mikähän siinä on, että kiivaat muslimit ovat vaarallisia ympäristölleen kuin yksittäisinä reppuselkäisinä matkaajina kuin suurina väkijoukkoinakin? Mekassakin kuoli satoja muslimeja tämän vuoden tammikuussa pyhiinvaellusmylläkässä, vaikkei se edes ollut mielenosoitus.

Minua alkaa vähitellen kyllästyttää tämä pilapiirrosjupakka. On erittäin hyvä asia että muslimifanaatikkojen tiukkapipoisuus ja väkivaltaisuus sekä heidän kannatuksensa laajuus on käynyt ilmi näin selvästi. Toisaalta on harmi että öyhötys sai alkunsa uskonnollisia asioita kuvaavista pilakuvista, sillä se saa monen ajatukset väärille teille, eli pitämään muslimien väkivaltaisiakin reaktioita jotenkin oikeutettuna, koska kysymys on uskonasioista eikä politiikasta. Oikeasti kysymys on kuitenkin vallasta ja siitä, kuka Euroopassa valtaa käyttää, ja miten valta on saatu. Se, että Neitsythäkin suomentaja ei uskaltanut panna nimeään näkyville, on hyvä esimerkki siitä millainen valta muslimeilla on ja miten se on otettu pelolla, terroriteoilla ja uhkauksilla. Valitettavasti tämä ei ole niin dramaattinen esimerkki, että siitä voisi repiä lööppejä, joten en usko että kovinkaan moni siitä hätkähtää. Oli miten oli, toivon että muslimien vaatimuksiin ja loukkaantumisiin aletaan Suomessakin suhtautua terveellä järjellä ja epäluulolla. Muu olisi suomettumista, ja sellaisestahan meillä on kokemusta.

Olisikin hienoa, jos termi suomettuminen elvytettäisiin tässä islam-keskustelussa koko Euroopan tasolla. Se olisi hyvä, kätevä ja menneisyydestä tuttu käsite kuvaamaan sitä mitä yhteiskunnalle tapahtuu kun ulkopuolisen väkivallan uhka leijuu sen yllä, eikä uhkaajaa saa arvostella ettei se loukkaannu. Neuvostoliitto näki neuvostovastaisuutta Karjala-oluen etikettiä myöten, ja tulemme huomaamaan, että muslimit alkavat nähdä islam-vastaisuutta ties missä, mikä heille parhaiten sopiikin. Toivottavasti he eivät keksi katsoa Suomen vaakunaa sillä silmällä, siinähän leijona heiluttaa lännen suurta miekkaa ja polkee idän käyrää arabisapelia jalkoihinsa. Minua on muuten aina huvittanut se, että vaakunassamme on afrikkalainen eläin, eikä muutoin ksenofobinen "isänmaallinen" väestömateriaali näe siinä mitään kummallista. Minusta sikavaakuna olisi kodikkaampi, sikahan on suomalainen eläin ja syötynäkin herkullinen.

Olisi mielenkiintoista myös kokea se, mitä tapahtuisi jos muslimit keksisivät boikotoida suomalaisia tuotteita, eli myös Nokian puhelimia. Oletetaan että boikotti saisi alkunsa jostakin asiasta joka olisi itsestään selvää yhteiskunnan itsepuolustusta, vaikkapa vihasaarnaavan imaamin karkotuksesta, tai jostakin lehtijutusta. Suomen taloudellinen järjestelmä natisisi ja paukkuisi pahan kerran, koska olemme niin riippuvaisia Nokiasta ja se käyttää suurta valtaa yhteiskunnassamme (se olisikin muuten erillinen merkinnän arvoinen aihe). Kysymys kuuluu, ketä tästä vahingosta syytettäisiin. Muslimisaarnaajaa, lehtijutun tapauksessa objektiivista todellisuutta vai kenties syytteen nostaneita tahoja tai jutun kirjoittanutta lehteä. Pahoin pelkään että jälkimmäisiä, ja heidät leimattaisiin epäisänmaallisiksi, kun eivät tajunneet olla hiljaa ja kunnoittaa toisten sananvapautta, tunteita, mitä vain.

Nelistys

Laura haastoi, ja minä tartun haasteeseen tarranauhan lailla.

1. Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana
Viherrakentaja, liikennetutkija (oikeammin puhelinhaastattelija, heh heh), kääntäjä, projektipäällikkö

2. Neljä elokuvaa, jotka voin katsoa uudestaan ja uudestaan
Berliinin taivaan alla, Arizona Dream, Koyaanisqatsi, Ariel

3. Neljä paikkaa joissa olen asunut
Kotka, San Jose (Minulla on vieläkin ikävä Kaliforniaa. Flight Simulatorissa lentelen usein noissa maisemissa.) Toronto ja Inkeroinen. Järjestys muutettu tunnistamiseni vaikeuttamiseksi.

4. Neljä tv-ohjelmaa joista pidän
Lost, ja öh..klik, klik, klik. En katso telkkaria juuri ollenkaan, ehkä 10 minuuttia päivässä jos sitäkään. Yksi neljästäkin on hyvin, ja minulta jäi Lostin kakkosjaksokin näkemättä kun unohdin sen kokonaan. Vai kolmeko niitä on tullut jo?

5. Neljä paikkaa joissa olen käynyt lomalla
Naantali, Itäisen Suomenlahden kansallispuisto, Pietari, Lontoo

6. Neljä suosikkiruokaani
Sushi!!, kuhakeitto, sienisalaatti, laskiaispullat

7. Neljä saittia joilla käyn päivittäin
HS, Blogilista, Google, Mount St. Helens Volcano Cam

8. Neljä paikkaa joissa olisin mieluummin juuri nyt
Teatteri, joku hyvä ravintola, Malediivit, Haapasaari

9. Neljä blogia joita mainostaa
The Cheerful Oncologist, Arina, X-Pilot Blog, Retromania


Edit: lisäilty linkkejä ja vaihdettu elokuvissa Paris, Texas Arizona Dreamiksi. Ketkähän haastaisin? Sitä mietin vielä.

Verbaalista judoa

Jotkut eivät sitten hätkähdä mistään. Rastilassa asuva 88-vuotias sukulaisnainen kertoi eilisiltana kuinka hänet oli yritetty ryöstää omassa rappukäytävässään. Hänen eteensä oli pompannut somalipoika, joka oli vaatinut lompakkoa. Sukulaismummeli oli sitten sitten todennut siihen että

- Voi voi, noin komia poika ku siekii oot! Älä pilaa elämääs! Eikä miul rahaakaa oo.

Ryöstäjä oli sitten luikkinut pakoon. Tuota karjalaismummoa ei kerta kaikkiaan pysty horjuttamaan mikään, melkein 90 vuoden iässä hän asuu yhä edelleen omassa asunnossaan, täysin terveenä ja ilman lääkitystä, ja järki pelaa kuin partaveitsi. Sillä tavalla haluan itsekin vanheta.

Islam on virtahepo Euroopan olohuoneessa

Tänään Hesarissa haastateltu Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami oli sitä mieltä, että piirroksilla yritetään väittää islamia väkivaltaiseksi uskonnoksi. Siinäs kuulitte. Islamia ei saa väittää väkivaltaiseksi uskonnoksi, tai muslimit antavat turpaan! Varmuuden vuoksi seutukunnalle, oli ristilipun värit mitkä hyvänsä.

Muslimien pelko on siis yhteiskuntarauhan ja hyvien kauppasuhteiden alku. Juuri tätä pelon ilmapiiriä krititoimaan ne pilapiirrokset piirrettiin. Nyt otetaan Tanskasta ja koko EU:sta mittaa. Tuomioja harmittelee Tanskan hallituksen hitautta asiassa, mutta miksi ihmeessä Tanskan hallituksen tulisi tehdä yhtään mitään, kun asia ei sille ollenkaan kuulu?

Islam on virtahepo Euroopan olohuoneessa, eikä sille pidä tehdä enää yhtään myönnytystä. Itse asiassa toivoisin että kaikki EU:n suurimmat sanomalehdet julkaisisivat nuo pilapiirrokset sivuillaan, niin pääsisimme euromuslimien alkuälähdyksen jälkeen kertomaan, millaiset ajattelutavat, käytöstavat ja asenteet sopivat moderniin länsimaiseen yhteiskuntaan ja millaiset eivät.

Pahinta tässä on se, että tanskalaiset muslimit ovat kiertäneet ympäri islamilaista maailmaa kiihottaen muslimeja osoittamaan mieltä Tanskaa vastaan, vieläpä väärennettyjä pilakuvia käyttäen. Muslimeihin ei siis voi luottaa, sillä he eivät sitoudu valtioon, vaan muslimien globaaliin yhteisöön Ummaan. Siitä vain, mutta Suomen maahanmuuttopolitiikkaa on sitten muokattava ottamaan tämä asia huomioon. Jos muslimien integroituminen ei tule kysymykseenkään, kuten Islamin Society of Britainin jäsen Ajmal Masroor kirjoittaa, ovat muslimit Euroopalle pelkästään vahingoksi.

Olen syksystä saakka seurannut tanskalaista blogia nimeltä Enough, joka on melko laadukas, joskin ajautumassa hieman liian oikealle (kirjoittaja näkee nykyään "kommunisteja" joka nurkan takana). Blogi on kuitenkin hyvä ikkuna Tanskaan ja siihen mitä maassa pinnan alla tapahtuu. Tanskalaisia jonkin verran tuntevana en ole yhtään yllättynyt, että tervehdyttävä vastarintaliike Euroopan islamilaistumiselle lähtee juuri Tanskasta. Tanskalaisille on ominaista raakuuteen asti menevä suorapuheisuus, jonka tarkoituksena on nostaa kissa pöydälle ja puhdistaa ilmaa, jotta kanssakäyminen olisi helpompaa sen jälkeen kun ongelma on ratkaistu. Tämä piirre on erinomainen, ja toivon ettei Tanska lähde liiallisen poliittisen korrektiuden linjalle tässäkään asiassa, sillä Euroopan täytyy nyt kunnolla keskustella islamisoitumisen uhasta. Jos niin ei tehdä, alkavat äärioikeistolaiset ajatukset saada yhä enemmän kannatusta.

Kaksi vuotta sitten Tukholmassa oli näytteillä taideteos nimeltään Lumikki ja totuuden mielipuolisuus, joka koostui verilammikossa seilaavasta leluveneestä, jonka purjeena oli palestiinalaista itsemurhapommittajaa esittävä kuva. Israelin suurlähettiläs ei teoksesta pitänyt, vaan tuhosi sen, koska se loukkasi häntä. Israel vaati Ruotsia poistamaan teoksen näyttelystä, mutta Ruotsi ei taipunut vaatimuksiin. Suurlähettiläs sai osakseen rankkaa kritiikkiä tekonsa vuoksi, niinkuin pitääkin. Niinpä muslimienkaan öyhötystä ei saa yrittää hyväksyä minkään suvaitsevaisuusliturgian turvin, vaan kaikkia uhkauksia ja väkivallantekoja pitää kritisoida ja halveksia.

Satelliittilautasestani näkyy Al Jazeera. Täytyykin vilkaista mitä sieltä tulee.

Edit: Miksiköhän muslimit boikotoivat niin mielellään maitotuotteita? Nyt Arla ja sitä ennen Jumala-jätski.

Edit 27.8.2006: Lukekaa tämäkin merkintäni.