30.12.06

Luotipuuroa aamiaiseksi

Tämän merkinnän otsikko on peräisin eräästä lännenlukemiston niteestä, joka oli lapsuuskaverini kesämökillä. Luin sen uudelleen joka kesä, mutta mieleen ei koskaan jäänyt muuta kuin nimi. Niinpä tarina tuntui aina uudelta.

Joulu meni isän luona tähtiä kiikaroidessa. Oli kirkasta, kuu vain ohut sirppi, ja maakin lumeton, joten olosuhteet olivat oivat. Asiat muuttuvat, mutta tähdet pysyvät paikoillaan ja ovat yhtä tuttuja kuin ovat olleet aina. Sitä tarvitsee pysyvyyttä. Huomasin että Linnunrata päättyy itse asiassa puoliväliin taivasta, moikkasin Seulasia, Andromedan galaksia ja Kravun tähtikuvion Praesepe-tähtisikermää. Hautausmaallakin käydessä kävelin niska kenossa niin että meinasin törmäillä ihmisiin. Näin neljä kirkasta meteoria. Veimme kynttilät isoisoäidin, isoäidin ja äidin haudalle. Isoisieni hautoja en ole nähnyt koskaan, heistä toinen on haudattu jonnekin Pohjois-Suomeen ja toinen Malmille. Kävelyretken jälkeen (vältin jälleen kerran törmäykset) huomasimme, että viemämme kynttilät ovat sammuneet. Vaihdoimme tilalle uudet ja laadukkaammat.

Tytärkin tykkäsi kiikaroida eritoten Seulasia. Kassiopeia, Andromeda ja Perseus näkyivät hienosti, ja kerroin tarinoista niiden takana; kuningatar Kassiopeiasta, joka suututti merenjumala Poseidonin, mistä syystä prinsessa Andromeda joutui kahlituksi rantakallioon merihirviön syötiksi, mutta Perseus kiiruhti apuun ja kaikki pelastuivat tähtikuvioiksi taivaalle. Kreikkalaisesta mytologiasta siirryin kotoisten tarustojen pariin ja kerroin Isosta Karhusta ja Ilveksestä, keksin vähintään puolet omasta päästäni.

Yöllä, tyttären lähdettyä eksän vanhempien luokse, kävelin joen rantaan pilkkopimeään ja yritin hahmottaa galaksimme kokoa, kun katsoin himmeänä hohtavaa galaksimme toista spiraalihaaraa. Onnistuin vain aavistuksenomaisesti - tämähän on valtava. Ihan järjettömän kokoinen, ja täällä me vain vietämme joulua kiviplaneetan pinnalla vuonna 2006, tässä paikassa ja ajassa. Yks' vain valveill' on, eikä hänkään enää puoliso. Väliäkö tuolla, mutta on sillä nyt kumminkin vähän väliä.

Joulu solahti ohi nopeasti ja tuntui eri tavalla tyhjältä kuin olin osannut etukäteen aavistaa, mutta etukäteen en nyt ylipäätää osaa aavistaa miltä asiat oikeasti tapahtuessaan tuntuvat. Kävelin pitkin lapsuusmaisemia ja kuvasin niitä. Toteutin myös pitkäaikaisen suunnitelmani, ja ajoin hissillä Maitopurkkitaloksi ristimäni kerrostalon ylimpään, kahdeksanteen kerrokseen etsimään olisiko porraskäytävässä ikkunoita joista voisi ottaa valokuvia koko alueesta. Talo sijaitsee mäen päällä, joten näkymät olisivat komeat. Ylätasanteella oli kuin olikin kaksi kapeaa ikkunaa, joista läpi pystyin kuvaamaan kun pidin kameraa ojennettujen käsivarsien päässä. Miksihän tällaistakin teen? Ehkä siksi, että talo esiintyy joskus unissani. Se esiintyi yllätyksekseni myös erään suomalaisen sarjakuvapiirtäjän teoksissa, mutta hän onkin varttunut talon vieressä. Oli todella yllättävää havaita surrealistisen kertomuksen taustana tuikituttuja paikkoja, eikä Maitopurkkitalo ole niistä ainoa.

Kuvasin vanhaa tehdasrakennusta, joka esiintyi aikoinaan sekin unissani. Yleensä olen remointoinut yläkertaan valtavan luksusasunnon, mutta muu osa rakennuksesta on vielä remontoimatta ja rapistumassa. Tehdas restauroitiin, ja kun se tuli kuntoon, lakkasin näkemästä näitä unia.

Sosiaalinen elämäni on vilkastunut nyt sinkkuunnuttuani. Nytkin olisi tiedossa kolmet uudenvuoden bileet. Olisi myös mahdollista juoda viskiä entisten työkavereiden seurassa ja kuunnella heviä, mutta sen jätän ehkä väliin, koska viski ja hevi on liian katu-uskottava yhdistelmä. Raketteja pääsisi kyllä ampumaan reilusti, ja yhdessä koetut räjähdykset ovat tottakai koko uuden vuoden juhlinnan idea ja ydin.

Ei kommentteja: