4.12.06

Ensimmäinen merkintä

Kirjoitan tätä uudessa kodissani. Kaksi päivää sitten, 2.12., täsmälleen seitsemän vuotta tyttäreni syntymän jälkeen, muutin pois. Olimme viettäneet syntymäpäiviä edellisenä päivänä. Juhlien jälkeisenä iltana hän alkoi itkeä lohduttomasti toistellen "isi älä mene pois." Tiedän, että kumpikin meistä muistaa sen illan koko loppuelämänsä.

Minä menin pois. Lauantaina roudasin vimmatun innon vallassa tavaraa vanhasta asunnosta uuteen kotiini koko päivän. Tyttäreni halusi tulla mukaan auttamaan, ja toi ikkunalaudalle joulukortin. En ole koskaan ollut niin energinen kuin muuttopäivänä. Oma elämä, asunto ja onneksi taakse jäävä parisuhde innoittivat eteenpäin. Rehkiminen ja elämänmuutos terävöitti aistit. Kaikki havainnot olivat raakoja ja suodattamattomia, kuin olisin muuttanut toiseen todellisuuteen. Talot, kadut, ihmiset, koko vuosien saatossa tutuksi tullut ympäristö oli yhtäkkiä aivan uusi. Illalla menin vielä Laulutupaan ja onnellistuin tavatessani blogituttuja. Olin iloisempi kuin vuosiin, ja ennen kaikkea elossa. Yöllä nukuin ehkä yhteensä kaksi tuntia.

Sunnuntai meni kaupoissa. Yllättävän paljon pitää hankkia asumisviihtyvyyden kannalta tärkeitä itsestäänselvyyksiä, kuten vaikkapa paistinlasta.

Tämän päivän vietin kokonaan tyttäreni kanssa, koska koulussa on itsenäisyysloma. Kun aloin kirjoittaa tätä merkintää, huomasin, että ensimmäistä kertaa koko tämän muuttoprosessin ja eron konkretisoitumisen aikana olen lopen uupunut, aivan poikki. Energia on kadonnut ja univelka ja syyllisyydentunto tyttären kärsimyksistä painaa. Nyt tämä siis vasta alkaa.

7 kommenttia:

Hani kirjoitti...

..ylös ja alas, ylös ja alas..

Tiedäthän, et kaikki on kuitenkin koko ajan läsnä.. sun sydämessä.

Tyttökin.

Älä juokse karkuun, tunnustele. Älä vaadi liikaa, pysähdy.

Yhtenä aamuna sen huomaat.. ja nautit.

Unia hymyjen kera.

LL kirjoitti...

Kuvailet tapahtumaa hyvin elävästi. Kaikkea hyvää minulta.

Kriisi kirjoitti...

Kaikesta huolimatta onnea uuteen kotiin.

Älä sorru muoviseen paistinlastaan, vaikka ne onkin kutsuvan näköisiä.

KK kirjoitti...

Laura on oikeassa. Se, että pystyt näkemään ja sanomaan näkemäsi, on hyvä merkki. Voimat palaavat. Et ole tehnyt mitään väärin, ja tyttäresi tietää sen myös joka kerta tavatessanne, eikös vaan? Oli myös hyvä että pistäydyit Laulutuvassa. Ja onhan sinulla aina naapuri!

Anonyymi kirjoitti...

Levollista unta kun sen aika on. Karri muistutti minua valoisaan päin kääntyvästä ajasta hiljattain, siihen on pari viikkoa, sekin palauttaa.

Oli mukava tarjota tuopit ristiin Laulutuvan jatkon toivossa, skypelaulajaisissa sitten kaanoneita. Pitäisi kyllä ehkä löytää suodattavat korvatulpat, omaa ääntä varten.

Vii

tuuli kirjoitti...

Mielenkiinnolla seuraan. Itse kävin tänään katsomassa asuntoa. Kämppä oli täydellinen, oma päätökseni ei vaan ole valmis vielä.

Dyro kirjoitti...

Hyvät kanssabloggaajat, naapurit ja ihmiset. Kommenttejanne oli mukavaa lukea, kiitos. Tämä tästä ja niin edelleen, tänään voisin blogata jo jostakin muusta vaihteeksi.

Olen vastustanut kiusausta ostaa radiota (putkiradiota ei lasketa) ja televisiota, ja ilokseni huomaan, että hiljaisuus tässä asunnossa ei kaadukaan päälle, vaan rauhoittaa. Tämä on pieni yksiö, jossa kaikelle on löydyttävä oma paikkansa ja mitään ei saa olla liikaa, muuten tila loppuu kesken. Joudun kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että ostan tarpeeksi vähän ruokaa, ja tavaroista vain tuikitarpeelliset. Mietin teetä juodessani, että tällainen elämäntapa ohjaa ajatuksia kohti huolellisempaa ja tietoisempaa kuluttamista, ja sehän on parhaimmillaan ekologista.

skdspf - Suomen kansan demokraattinen Svenska polkfartiet