28.11.06

Pimeää

Katsoin ikkunasta pimeään ja pimeä katsoi takaisin. Kysyin itseltäni koska tämä loppuu, ja heti perään heitin vastakysymykseksi, että mikä on se "tämä" jonka pitäisi loppua. Minua ei häiritse niinkään levottomuus, joka panee olemaan liikkeessä ja heräilemään monta kertaa yössä, vaan se, etten löydä enää sitä tiettyä sisäistä tyyneyttä, jonka usein pystyin tavoittamaan jonkin aktiivisen toiminnan avulla, vaikka kirjoittaessani jotakin blogimerkintää. Tyyneyspisteen hukassa olo on se "tämä" jonka on ajan myötä loputtava. Onpahan ainakin jokin suunta ja tehtävä tulevaisuutta varten: etsi sellainen tapa olla, että voit silloin tällöin saavuttaa rauhallisen olotilan omilla toimillasi, ja tehdessäsi tärkeitä ratkaisuja, mieti, vievätkö ne lopulta teet kohti vai poispäin siitä. (Mistä sen voi muka tietää, mutta voihan sitä aina ajatella todennäköisyyksiä.)

Tyttäreni nukkuu. Huomenna on herättävä aikaisin kouluun. Kohta tulee ensimmäinen päivä, jolloin en ole häntä herättämässä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinua lukiessani menee omakin sydän särki. Olen tavattoman, kamalan pahoillani siitä, mitä käyt läpi. Koettu on se paikka, jossa rauha ei asu. Mutta Dyro, "se" loppuu kyllä. Joskus vielä, toivottavasti pian, heräät mieli ainakin hieman tyynempänä.

En tiedä auttaako tuntemattoman empatia toiselle tuntemattomalle, mutta liitteenä tulee kuitenkin lohtua kasapäin. Voimia tyyneyspisteensä kadottaneelle.

Dyro kirjoitti...

Joo, ei tähän kuole, ja asiathan menevät eteenpäin koko ajan.