8.11.06

Näköaistin valta murenee

Jotain tiettyä liikuntalajia harrastaessa kuntoni kohoaa lopulta siihen pisteeseen, että en enää tunne ruumiini olevan työskentelevä, elävä koneisto, vaan olen pelkkä ajatteleva hahmo liikuntasuorituksen kestäessä. Sellainen on vähän tylsää.

Usein ajattelen sydämeni toimintaa, sen rytmistä pumppausliikettä, joka saattaa veren kiertämään ympäri ruumista. Yleensä ajattelen sydäntä kaavamaisesti sellaisena kuten anatomian oppikirjoissa se esitetään: punertavana lihaksena, joka on havainnollisesti avoinna niin että eteiset ja kammiot näkyvät, samoin kuin niihin johtavat siniset laskimot ja punaiset valtimot. Tässä yhtenä päivänä tajusin juostessani mustassa asussa iltapimeällä, että sydän on ensinnäkin suljettu ja ontto, ja mikä tärkeintä, sen sisällä on pimeää. Tätä ei tule ymmärää vertauskuvallisesti, vaan tosiasiana. Sydämen sisällä ei ole valoa eikä niin muodoin värejäkään, vaan vain pimeydessä virtaavaa nestemäistä kudosta, jota kiinteämmän kudoksen supistuminen ja laajentuaminen liikuttaa pimeitä väyliä pitkin. Tämän oivalluksen seurauksena hahmotin sydämen kiinteänä kolmiulotteisena, mustana ja onttona elävänä elimenä, en enää kaksiulotteisena kuvana kirjan sivulla, tai kaavamaisesti flash-animaatiossa toimivana havaintoesityksenä. Aivan erityisen miellyttävää oli se, etten nähnyt tätä uutta sydäntä sieluni silmin, vaan hahmotin sen epävisuaalisesti, lähes taktiilisena mielikuvana. On hyvä päästä eroon näköaistin vallasta. Se ohjaa elämää muutenkin liikaa.

4 kommenttia:

-t kirjoitti...

Ylipäänsä lienee terveellistä nitkahtaa toisinaan irti siitä mallista/muodosta/välineestä, jota tavallisimmin käyttää ja johon on tottunut. Uusia näkö/kuulo/tuntokulmia!

Dyro kirjoitti...

Näin on. Olisi esimerkiksi kiintoisaa osata viittomakieltä todella hyvin, koska sillä ei ole mitään tekemistä puhutun, kuullun tai kirjoitetun kielen kanssa, mutta kieltä se yhtä kaikki on. Sillä on oma maantieteellisestä alueesta toiseen vaihteleva syntaksinsa, kielioppinsa, ja muitakin luonnollisen kielen ominaispiirteitä. Viittomakielen osaaminen voisi olla tapa päästä eroon tekstistä, sanoista ja puheesta, kohti kokonaan uudenlaista kielen kokemista.

On muuten aika hauskaa katsella viittomakielisiä uutisia televisiosta, vaimentaa ääni ja panna taustalle räppiä soimaan. Yhdistelmä on tolkuttoman hauska. Kokeile joskus.

-t kirjoitti...

Hähä! Tuota täytyykin testata. Viittomauutisissa mua häiritsee ylen paljon ankkurin ilmeet, joihin täytyisi ensin jotenkin turtua, koska nyt päähuomio kohdentuu niihin.

Dyro kirjoitti...

Se ei haittaa, jos panee silmät kiinni niin että vain ääni kuuluu...ai niin joo. Äh.