23.11.06

Luonnonsuojelunäkökohta

Onko mitään järkeä suojella luontoa, yrittää estää sukupuuttoon kuolemisia, elinympäristön muutoksia, ilmastonmuutosta tai saastumista? Mikään niistä ei ole planeettamme historiassa ainutlaatuinen tapahtuma. Maapallolla on ollut ainakin viisi massasukupuuttoa, pahin tapahtui 250 miljoonaa vuotta sitten permikaudella, jolloin 96 % merieliölajeista ja 70 % maaeliölajeista (ml. kasvit, hyönteiset ja selkärankaiset) tuhoutui. Syistä ei olla aivan varmoja, mutta ilmeisesti jokin raju ilmastomuutos siinä on ollut takana. Jos siis ihmistä aletaan syyttää nykyisestä sukupuuttoaallosta, on helppo todeta, että on sitä eletty ennenkin. Ja kuoltu. Niin että big deal ja lisää usvaa putkeen.

Elinympäristöt ovat olleet muutoksessa jatkuvasti; planeettamme nykytila on pelkkä pysäytyskuva geologisen ajan puuduttavan pitkässä, mutta juoneltaan verraten monipolvisessa elokuvassa. Mantereet ovat vaellelleet pituusasteilta toiseille. Maapallon keskilämpötila on vaihdellut villisti, välillä on ollut nykyistä paljon lämpimämpiä ajanjaksoja, kuten eoseenikauden alun suuri lämpöaalto 55 miljoonaa vuotta sitten, jolloin maapallon keskilämpötila nousi nopeasti 7 astetta ihan ilman ihmisen apua. Silloin kuoltiin taas, hiphei. Onhan tässä toisaalta ollut tylyjä jääkausiakin, mutta ne ovat kyllä kynsineet kallioperään meille kivat järvet.

Ilmastonmuutos tappaa sukupuuttoon, mutta niin tappaa saastuminenkin. Pahin globaali saastuminen tapahtui 2.4 miljardia vuotta sitten, kun jotkut tavallista kehittyneemmät eliönhyväkkäät keksivät dumpata elintoimintojensa jätteenä syntyvän hapen ilmakehään. Siat! Silloin sukupuuton viikate niitti happiarkoja anaerobisia eliöitä oikein urakalla.

Nykyaikana ihminen on saanut aikaan ilmastonmuutoksen, saastumistapahtumia ja kuudennen sukupuuttoaallon, mutta ei siinä ole lopultakaan mitään ihmeellistä, koska se kuuluu tähän luonnon suurrreen tarrrinnaan.

Minun suhtautumiseni luonnonsuojeluun on ollut aika simppeli. On hyvä jos valailla, ilveksillä, jäärillä ja lieoilla on tilaa elellä rauhassa ja häiriöttä, eikä saasteita ja kasvihuonekaasuja pidä syytää ympäristöön surutta. Vielä jos valosaastetta vähennettäisiin niin että näkisin Linnunradan tähtikirkkaina öinä tarvitsematta matkustaa erämaahan, niin jopa olisivat asiat hyvällä tolalla. Koska olen näin yksinkertainen ja toisaalta tietoinen elämän historiasta, olen alkanut muovata itselleni mielipidettä, jonka mukaan luontoa ei ole järkeä suojella sen itsensä vuoksi. Luonto ei tarvitse suojelua, ei ole ennenkään tarvinnut. Luonto on alati muuttuva, eikä muutosta voi pysäyttää. Ihmisen aikaansaamat muutokset ovat yhtäältä luonnollisia, mutta ihmisen itsensä kannalta aika ikäviä. Siksi luonnonsuojelun pitäisikin olla ihmisen suojelua. Meidän korkeateknistä talouselämää viettävien maanisäkkäiden kannalta on hankalaa jos ilmasto muuttuu radikaalisti, niin että (talous)elämä hankaloituu tai jos meren ravintoketjut romahtavat niin ettei meille riitä kalaa ruuaksi. Jos luonnonsuojelua aletaan harjoittaa siksi että muuten ihmisen käy kalpaten, saadaan ehkä tuloksiakin nopeammin aikaan. Laajamittainen asennemuutos ekologisemman elämäntavan suuntaan olisi ainakin helpompi panna alulle.

Luonto ei tarvitse suojelua, mutta ihminen tarvitsee. Kuulostaa mainion ihmiskeskeiseltä ajattelulta, ja sellaisesta minä tykkään.

1 kommentti:

Markku kirjoitti...

Allekirjoitan täysin!