25.11.06

Jäävuorisalaattia valtameriristeilijän ravintolassa

Pahus kun kaikki asiat tapahtuvat aina yhtäaikaisesti. Olin eilen työhaastattelussa. Minut halutaan rekrytoida erääseen todella suureen ja vaativaan hommaan, johon on hankalaa löytää ketään muuta. Päteviä on vähän ja halukkaita päteviä vielä vähemmän. Toissapäivänä sain myös työtarjouksen toisesta firmasta, joka haluaisi minut sekä työntekijäksi että osakkaaksi.

Ensimmäisessä hommassa voisin saada nykyistä paremmat edut, mutta varmasti myös nykyistä stressaavamman työn. Toisessa työssä palkka voisi jopa laskea, mutta työ olisi älyllisesti todella kiinnostavaa ja työtoverit tunnetusti mukavaa ja osaavaa väkeä.

Juuri nyt on liikaa palloja ilmassa, jotta haluaisin tarttua näihin tilaisuuksiin. Täytyy osata jättää tilaisuus väliin jos ajankohta on väärä. Toisaalta kiinnostaisi tarttua jompaan kumpaan ihan muutoksenhalusta. Koko ajan täytyy myös pitää mielessä, että jossakin vaiheessa voi tulla oman jaksamisen raja vastaan tämän eron vuoksi, ja sellaiseen tilanteeseen en halua joutua. En tarvitse masennuslääkkeitä tai ole muutenkaan lopussa, mutta kovin hajamielistä ja matalatehoista on työnteko ollut, ja minun tuskin pitäisi rasittaa itseäni enempää. Kun vielä soppaan lisätään se, että minä en määrittele menestystä sen perusteella, miten ura etenee, vaan sen perusteella, miten hyvin palkka, stressin ja työn ilon määrä sekä vapaa-aika ovat tasapainossa, niin voi olla etten tartu kumpaankaan vaan jatkan vanhassa vielä vähän aikaa, ainakin kevääseen saakka.

Toisaalta sitten taas...

Ei kommentteja: