3.9.06

Soivia irtokarkkeja

Pentti Saarikosken haudalla oli kuulakärkikyniä narussa. Kynien tuominen Saarikosken haudalle on minulle tuntematon tapa. Kyniä roikkui rististä aika nippu, Yksi oli irrallaan ristin poikkipuun päällä, se oli punainen ja siinä luki valkoisella Veikkaus. Vieraskirjaa ei näkynyt, mutta ristiin oli kiinnitetty kirjoituksia muovitaskuihin, varmaan niillä halutaan fanittaa runoilijaa. Kirjoitukset olivat kastuneet ja muuttuneet lukukelvottomiksi, mutta ei niissä varmaan mitään tärkeää olisi ollutkaan, luulen että jotain kirjoittajaharrastajien oman navan kaivelua vain.

Löysin Saarikosken haudan sattumalta, kun olin kesällä Valamossa käymässä. Harhailin hautausmaalla, kunnes huomasin aidan vieressä vähän muista syrjemmällä haudan, jonka rististä luin nimen, ja ajattelin lakonisesti, että "ai se on haudattu tänne." Tien toisella puolella helikopteri lannoitti metsää niin että raikui.

Valamo on yöpymispaikkana mukava - hotelli on hyvä, ruokakin on, mutta ennen kaikkea Valamossa on hiljaista, mikä on poikkeuksellista luksusta. Valamo erikoinen paikka, koska luostariudesta tai uskonnollisuudesta ei tule ollenkaan vaivautunut tai ylihillitty olo. Munkit kulkevat kaavuissaan, vastaanoton naisilla on karjalaiset roolivaatteet ja ravintolan seinäikoneissa viiksekkäät enkelit seisovat keihäs kädessä, silmät ylös luotuina ja kaksi sormea koholla vannomassa kuin keihäänheittäjät telkkarihaastattelussa että "mitään en oo ottanu". Koko paikassa on pinnan alla jotain hilpeää, ja siellä saa nukuttua hyvin. Ravintolasta ei saa kahvin kanss munkkeja, koska, no, henkilökunta ei varmaan kestäisi asiakkaiden vitsailua paria päivää enempää.

Ajoin pitkin Savo-Karjalan pikkuteitä ja pari ensimmäistä päivää minulla oli turistin katse. Tältä Suomi siis näyttää, totesin itselleni. Olisihan minun pitänyt tietää että Suomi on lähinnä metsää (tai puupeltoa), kallioita ja järviä, mutta sen verran on urbanisoituminen hivuttautunut mieleeni, että suomalainen perusluonto näytti eksoottiselta. Järvellä veneily oli melkein psykedeelistä - hei, nuo puut kasvavat aivan kiinni rannassa. Täällä haisee suo. Onpa hiljaista. Ei ihmisiä tai rakennuksia missään. Miksi on niin tyyntä? Miksei mitään tapahdu? Ahdistaa tällainen erämaa. Sitä kesti pari tuntia, kunnes löysin sisäisen järvisuomalaiseni, normalisoiduin ja aloin pitää maisemasta.

--

Tänään päätin että olen vihdoin riittävän toipunut viikon kestäneestä flunssasta, ja aloitin liikkumisen. Päätin pyöräillä Helsinginniemen ympäri sen verran kovaa vauhtia, että hengästyisin ja hikoilisin kunnolla, mutta jälkimmäinen ruumistapahtuma oli sen verran runsasta jo heti aluksi, että päätin ottaa rauhallisemmin. Pyöräilin Hakaniemeen ja ihmettelin markkinoita, jatkoin siitä ystävän luo käymään. Kommentti: "oot vissiin ajanu täysillä, kun sun selkä on ai-van märkä". Täytyy toipua vielä vähän, tai hankkia ilmastoitu takki.

1 kommentti:

LL kirjoitti...

Juuri luin Tuula-Liina Variksen Kilpikonna ja Olkimarsalkka, jossa kuvattiin tarkkaan niin hautaamisoperaatio kuin aluekin. Valamosta sai kirjan mukaan juuri kuvailemasi käsityksen.