7.9.06

Antroposeenin sanomat

Katselin rantakahvilan viereen ankkuroitua soutuvenettä, jonka kylkeen oli maalattu nimi "Tämä on vene." Hyvä idea veneen nimeksi ja juuri sellainen mistä pidän, mutta idea oli pilattu hölmöllä taidekäsialalla, sellaisella, jota näkee artesaanimyymälöiden näyteikkunoissa kirjavien huovutustöiden ja rautatangosta taivutettujen kynttilänjalkojen joukossa. Pakkoko sitä nyt on korostaa, että tässä ollaan niinkö daidedeos eikä mikä tahansa hyvin nimetty vene. Kunnon kirjasintyypillä, vaikkapa paksulla ja eleettömällä leimasintyylillä kirjoitettuna "Tämä on vene" näyttäisi paremmalta, eikä huutaisi taiteellisuuttaan liian selvästi julki.

Artesaaneista puheenollen, takorautainen vyönsolki olisi kiva löytää jostakin, mutta sen pitäisi näyttää ennen kaikkea toiminnalliselta, ei koristeelliselta.

Veneessä oli lipputanko, ja siinä Suomen lippu, joka oli kiertynyt muutaman kerran tangon ympäri. Kahvilan aidan ja katon väliin oli pingotettu siimoja, sillä lokit ovat käyneet röyhkeiksi, ja nappaavat pullan jos ei osaa varoa. Nyt ei lokkeja onneksi näkynyt. Oli aurinkoista, katselin kun vene liikkui hitaasti kiinnitysköyden salliman matkan ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Ajattelin, miten pöydältä tönäisty lusikka kyllä putoaa maahan, mutta tarvitaan planeetallinen massaa vetämään lusikka puoleensa, kun taas saman lusikan voi nostaa ilmaan kevyellä magneetilla, jonka massa on tuskin miljardisosan miljardisosaa planeetan massasta. Kun olin syönyt pullan ja kahvikin oli jo hyvän tovin ollut vatsassani, totesin itselleni, että tänä vuonna olen saanut monilla elämänalueilla sen mitä olen halunnut, eikä se ole tehnyt minua onnelliseksi. Se onkin horjuttanut huolellisesti rakentamaani tasapainoa ja nyt on menossa suuri ja toivoakseni melko perinpohjainen muutos. Pitkän aikavälin onnellisuudesta en osaa vielä sanoa mitään. Jos valitsen tarkasteluväliksi pidemmän ajanjakson kuin mitä voin odottaa eläväni, sanotaan vaikka sata vuotta tästä eteenpäin, ei onnellisuudella tai sen puuttumisella ole merkitystäkään. En siis stressaa turhasta. Mitään ei ole niin paljon kuin aikaa, sanovat geologit.

4 kommenttia:

mea kirjoitti...

Olen lukenut Lausutaan kuten kirjoitetaania aina. Siis AINA. Ja kun aloin itse kirjoittamaan, säilöin syvälle sydämeeni Dyron kehut yhdestä merkinnästä. LaKuki on ollut minun tukipylvääni, ankkurini avaruudessa, kuminauha ylioppilaslakissani ...

Olin pudota hämmennyksestä sadevesikaivoon, joka parahultaisesti pihalla täyttyy, kun huomasin lukevani Planetaariota.

Lakuki oli nimenä just se Tämä on vene.

Dyro kirjoitti...

Niinkö? En osannut arvata että joku olisi kolmea vuotta tätä blogia jaksanut lukea. Brändiuudistukseni herättää ristiriitaisia tunteita. Jotkut tykkää, toiset ei. Toivottavasti en karkota uskollisia lukijoitani kuin jokin uusiksi pantu kuvalehti.

Toimituksellinen sisältö ei muutu, sen lupaan.

LL kirjoitti...

Kävin kääntymässä ja ihmettelin, eikö Kukaan ole käynyt kehumassa uutta nimeä. Tajusin sitten sanoa itselleni että "paina sitä reloadia", ja johan näin.
Ja sitten tämä tärkeä puumerkki: mielestäni uusi nimi PLANETAARIO on aivan verraton. Sen lisäksi, että se on sanana yliveto ja merkitykseltään kiintoisa, soundaa se myös kantajalleen osuvalta. Mitä jos sivulle klikatessa alkaisi kuulua avaruuden ääntä? Haaaaaa [edison] -

Dyro kirjoitti...

Jotain auringon radiokohinaa joo, ja häiriköivä popuppi, joka mainostaisi äkkilähtöjä kansainväliselle avaruusasemalle, vain 15 000 000 €. Voisin kyllä lähteä, jos firma sponssaisi matkat.

Tosin oksentaisin varmasti jo menomatkalla. Lopun ajasta olisin vain tiellä.