25.4.06

RBMK


Kun olin yläasteella, Tšernobylin reaktori röyhtäisi radioaktiivisen pilven tuulten kuljetettavaksi. Uutiset kulkivat hitasti, mutta kun luin räjähdyksestä aamun lehdestä, ajattelin, että olemme saattaneet saada laskeumaa niskaamme, koska edellisinä päivinä oli satanut rankasti. Ei pelottanut, eikä muutenkaan tuntunut missään, mutta eihän säteily tunnukaan. Tšernobylin voimalaa sammuttaneet palomiehet kyllä kertovat säteilyn tuntuneen pistelynä kasvoilla, metallisena makuna suussa ja outona hajuna nenässä. Onhan se mahdollista, säteily on riittävän intensiivistä, jolloin se ärsyttää suoraan hermopäätteitä ja aiheuttaa aistimuksia. Koulussa vitsailimme ryssän vehkeiden kestävyydestä. Kuvaamataidon opettajamme huomautti jossakin vaiheessa, että adjektiivi venäläinen ei ole huonon synonyymi. Siirryimme sitten käyttämään adjektiivia vammainen.

Tšernobylin 20-vuotispäivän kunniaksi kuvia paikan päältä. Katsokaa vaikka norsun jalaksi ristittyä sulaneen reaktorisydämen muodostamaa möhkälettä. Sulaa ydinmassaa tunki vähän joka tuutista.

Google Earthia tutkimalla huomaa, että Pripjatin kaupunki on melkein kadonnut satelliittikuvista. Puut valtaavat alaa ja kadut näkyvät kohta vain aavistuksina. Niillä vaeltaa nykyään villisikoja. Kun ihminen on poissa, muu luonto toteuttaa vuosimiljardien aikana syntynyttä ohjelmointiaan ja levittäytyy ihmisapinan asuinsijoille vääjäämättä.

Muokkaus: Tšernobylin kirjoitusasuun lisätty ässän päälle väkänen suhinaa osoittamaan. Kunpa uusi suomalainen näppäimistökaavio (PDF) olisi jo pian tuotannossa, niin ässienkin variantit olisi helpompi saada aikaan.

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Yritin etsiskellä Pripjatia, mutten onnistunut. Ehkä en osaa käyttää G Earthia kunnolla. Höh. Tiedätkö kuinka suuri alue Tsernobylin ympärillä lienee sitä turva-aluetta? Kuinka suuri alue on suljettu? Anteeksi tyhmät kysymykseni, mutta kiinnostaa, enkä ole kovinkaan kätevä tämän tietokoneeni käytössä. Argh!

tommi kirjoitti...

Google Earthilla löytyy helposti suuri pohjois-etelä-suunnassa pitkä järvi Ukrainan pohjoisrajalta. Pohjoispäästä lähtee kiemurteleva joki luoteeseen, ja pian tulee vastaan neliö, joka osoittaa että tässä on tarkempaa kuvaa.

Edelleen toiminnassa oleva voimala erottuu neliöltä selvästi. Kaupunki on siitä vähän länsiluoteeseen.

Minulle nimestä tulee muuten aina mieleen se, että koulussa sanottiin, että slaavit ovat kotoisin Pripetin soilta. Se kuulostaa jotenkin runolliselta.

Muista myös lukea mielipidekirjoitus Tietoisuuden vapautuksesta.

Dyro kirjoitti...

Tietoisuuden vapautuksessa esitetty kuolonuhrien lukumäärä, 90 000, on alakanttiin. todellisuudessa koko Tsernobylin onnettomuuden kokenut sukupolvi kaikkialla maapallolla tulee kuolemaan.

Tsernobyl ja Pripjat löytyvät, kun Google Earthista ottaa käyttöön historiamerkit ja sitten rullailee näytössä suunnilleen Tsernobylin alueella. Tällöin eri kiinnostavat kohteet näkyvät sinisinä i-kirjaimina omilla nimillään.

Suoja-alueen halkaisija on muistaakseni 30 kilometriä.

PA kirjoitti...

Aiheen viertä kulkien...

Minusta tuo näppiskaavio vaikuttaa muuten järkevältä etenkin, koska tuo ajatusviivat myös Windows-käyttäjien ulottuville. En sittenkään aivan ymmärrä kenoviivojen ripottelua ympäriinsä. Minusta on loogista, kuinka Macillä /|\ tulevat kaikki samasta napista.

[Toki toisaalta on loogista, että ohjausmerkit <|> tulevat yhden napin takaa...]

Dyro kirjoitti...

Yhdys- ja ajatusviivat ovat tosiaan kauan kaivattuja suorasyöttöentiteettejä (eh heh).

Oikeastaan olisi hienoa, jos kaikki ohjausmerkit, kenoviivat ja sen sellaiset olisivat näppäimistön vasemmalla puolella omassa numeronäppäimistöä muistuttavassa muodostelmassaan.