17.3.06

Dimension Hatröss

Lumi sulaa ja vedet virtaavat jalkakäytävillä. Suojatien ylitettyäni kävi tuulenpuuska, joka nosti maasta kevättalven tuoksun, sellaisen vetisen hiekan ja lumen leyhähdyksen, jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Lapsena haistoin sen maalis-huhtikuussa aina, mutta aikuisena en enää. Ymmärsin sen johtuvan siitä, että nenäni kulkee nykyään korkeammalla kuin lapsena, eikä kevättalven tuoksu jaksa kohota kovinkaan paljon ylöspäin tien pinnasta.

Sama juttu metrin mitan kanssa. Kasvun myötä unohdin kalibroida levitettyjen käsivarsieni mitan sormenpäästä toiseen. Se on mielessäni edelleen 1 metri, kuten kolmannella luokalla. Todellinen mitta on nyt 1,8 m. Mittasin sen juuri. Vietän siis riehakasta perjantai-iltaa.

6 kommenttia:

viive kirjoitti...

Minäkin, täsmälleen tuon saman lapsuusajan tuoksumuiston tänään aurinkoista puolta Mariankatua kävellessäni! Hetkessä olin lapsuuden lähiömaisemissa tonkimassa routaisen ensimaan (ensilumen vastakohta) aarteita. Tuohon tuoksuun kuuluu myös pikkukengät ja polkupyörä, kun asfaltti vihdoin sulaa näkyviin ja on sen verran lämmintä että sai ruveta käyttämään pikkukenkiä ja sai luvan hakea pyörän kellarista. :)

Mainiota että kirjoitit siitä, ehdottomasti huomion arvoinen juttu.

Dyro kirjoitti...

Minulle erikoisin lapsuuden hajumuiston aktivoituminen ilmeni yliopistolla, Porthaniassa, jossa eräänä aurinkoisena toukokuun päivänä tuoksui auringon lämmittämä vanha puu ja ihmisten jaloissaan sisään kantama hiekka. Se oli täsmälleen sama tuoksu kuin lapsuuteni päiväkodissa joka oli valtava kuution muotoinen puutalo, jossa oli hiekkainen piha. Kalusteina oli Aalto-tuolit ja pöydät, samoin kuin Porthaniassa.

Käsitys päiväkodin valtavuudesta on varmaan jäämistöä lapsen näkökulmasta, mutta asia täytyy käydä tarkistamassa tänään kun käyn vierailemassa lähiseudulla.

Kriisi kirjoitti...

Tuo hajuhavainto on tuttu. Se tarttee ihan tietyn lämpötilan. Kevät kuvastuu tuon tuoksun lisäksi minulle myös siinä, kun tiet eivät ole yhtään jäässä, vaan kiiltelevän kosteina, mutta pientareet ovat ihan kuivat ja vaaleat.

Anna-Jo kirjoitti...

Mä en voi mitään sille että täällä kaukana muistuu mieleen vain miltä haisee hangen alta paljastunut koirankakka kevätauringossa. Se kateus, se kateus...

Yksi tylsä juttu ulkomailla asumisessa on nimittäin se, että kovinkaan helposti ei törmää lapsuusmuistoihinsa.

Hajumuisti on kuulemma vanhin ja alkukantaisin muistin kerros. Täällä ilmestyi juuri dvd:nä sarja John Watersin elokuvia, joukossa Polyester, jonka mukana tulee raaputettava hajulätkä. Leffassa kerrotaan mitä länttiä pitää milloinkin raaputtaa. Haisee kuulemma mm. vanhalle tennarille.

Minä kaipaan sitä pitsiä mikä sulaa nietosten pintaan kevätauringossa. Läpikuultavaa, vettätippuvaa.

Zepa kirjoitti...

Heijuu, eikös levitettyjen käsien väli ole aina yhtä suuri kuin ihmisen oma pituus? Vai onko tää vain tradin sävellys?

Dyro kirjoitti...

Z: Kas, pitää paikkansa ainakin minun kohdallani.

Onkohan tämä huomio alun perin Leonardo da Vinciltä? Hänen kuuluisassa piirustuksessaan asia on ilmaistu sormenpäitä hipovan neliön keinoin (olettaen että se todella on neliö, mutta miksei olisi?)