10.2.06

Meksikosta tulee muutakin kuin chilipaprikoita


Nyt helmikuun puolessa välissä olisi taas hyvä aika kylvää kaktuksia. Kauan sitten hankin parikymmentä Lophophora williamsii -kaktuksen siementä, joille valmistin huolellisesti idätyspedin Biolanin puutarhamullasta ja graniittirouheesta. Steriloin kostean mullan mikrouunissa höyryävän kuumaksi, pakkasin sen läpinäkyvään elintarvikerasiaan, kostutin sen entistä märemmäksi ja ripottelin pikkuriikkiset, vain hieman pölyhiukkasta suuremmat siemenet mullan pinnalle. Tuin rasian kannen raolleen parilla tulitikulla. Kaktusten idättäminen ei ole helppoa. Olosuhteiden on oltava jatkuvasti kosteita ja lämpimiä, ja homevaara on koko ajan läsnä. Meni kaksi viikkoa, ja aloin jo menettää toivoani siementen itämisestä. Hometäpliä kyllä pilkahteli esiin siellä täällä, ja käristin niitä tulitikulla kuoliaaksi kun en muutakaan torjuntatapaa keksinyt. Sitten eräänä päivänä mullan pinnalla olikin pieniä läpikuultavan vihreitä pallosia, jotka kasvattivat ahkerasti juuria ja yrittivät karistaa siemenen kuorta päältään.

Kaktukset kasvoivat ja vähitellen saivat Lophophoralle ominaisen, karvatupsullisen ja piikittömän ulkonäön, jolloin ne oli aika siirtää omaan ruukkuunsa. Alun perin kasveja oli kaksikymmentä, ja olin vielä kärryillä mitkä niistä olivat Lophophora williamsii -lajia ja mitkä taas alalajia Lophophora williamsii var. caespitosa. Ihan saman näköisiä ne silloin olivat, ja kirjoitinkin jokaisen ruukkuun oman lapun, josta lajin näki. Vuosikymmenessä osa kaktuksista on mädäntynyt tai kuollut esimerkiksi muutossa, kun toinen piikikkäämpi kaktus kaatui Lophophorien päälle muuttoautossa muussaten niistä muutaman ja arpeuttaen toisia, mutta jäljellä on sentään vielä yksitoista yksilöä. En vain enää tiedä mikä on mitäkin alalajia.

Lophophorat eli Peyotet ovat hallusinogeenisia, mutta en minä niitä psykedelian vuoksi kasvata, vaan ihan silkasta mielenkiinnosta. Lophophoria kasvaa Texasin ja Meksikon kuivilla alueilla. Aavikkomaisemat ja kuivien alueiden kasvi- ja eläintiede on huiman kiinnostavaa, eikä ollenkaan niin karua ja tylsää kuin voisi luulla. Puhumattakaan siitä, että Lophophorat ovat todella kauniin symmetrisiä kasveja ja niiden kukinto se vasta yksinkertaisuudessaan kaunis onkin. Kaktuksen keskeltö kohoava kehä päivänkakkaramaisia, vaaleanpunaisia terälehtiä keltaisine heteineen ja emeineen oliivinvihreää kaktusta vasten on värejään myöten mielihyväsoluja stimuloiva. En ole saanut vielä omia kaktuksiani kukkimaan, luultavasti ne eivät ole siihen riittävän vanhoja, eivätkä ne ole saaneet koskaan talvehtia +8 asteessa ja kirkkaassa valossa niinkuin pitäisi, jotta kukkiminen alkaisi. Talvehtimisolosuhteita vain on vähän vaikea järjestää. Vanhan puutalon lämmittämätön kuisti, pari loisteputkea ja infrapunalämmitin voisi toimia.

Tämä kuva esittää kukkivaa Lophophoraa luonnossa, harmi vain että kukinto on vähän epäterävä. Kuva on peräisin tänään löytämästäni Lophophora-sivustosta, jonka on perustanut joku 40 vuotta Lophophoria harrastanut ja niiden habitaatteja kuvannut henkilö. Ymmärrän häntä oikein hyvin, jotain hyvin kiinnostavaa näissä kasveissa on. Sivustossa on karttoja, joista klikkaamalla näkee kunkin alueen tunnetut Lophophora-esiintymät ja niissä kuvattuja kasviyksilöitä. Jes jes! Mitähän maksaisi lento Meksikoon? Talvilomanikin on kohta!

- Mitäs teit lomalla?
- Olin Meksikossa kuvaamassa kaktuksia.
- ...

Omat kaktukseni pitäisi istuttaa uudelleen, mutta sopivia ruukkuja on vaikea löytää. Lophophoralla on pitkä, porkkanamainen juuri, jolle ei tavallisessa ruukussa ole tilaa. Nykyiset kaktukseni ovat korkeissa ruusuruukuissa. Ehkä minun pitäisi tilata joltakulta savenvalajalta käsintehtyjä erikoisruukkuja. Niillä pärjäisi taas kymmenen vuotta.

2 kommenttia:

Hurina kirjoitti...

Onpa hassua, minäkin olen nimittäin muutama vuosi sitten kasvattanut kaktuksia siemenistä. Kyseessä oli joku satunnainen erilaisia kaktuslajeja sisältänyt kokoelmapussi.

En enää muista tarkalleen, miten homma toimi. Ainakaan en steriloinut mitään... Joka tapauksessa sain joukoittain kaktuksia, jotka myöhemmin koulin omiin pikkuruukkuihinsa. Sittemmin osa kuoli, mutta tälläkin hetkellä luonani kasvaa ainakin 6 yksilöä kyseisestä satsista. Niitä näyttää olevan kolmea eri lajia, mutta mitä lajia, niin eipä ole aavistustakaan. Vanhemmilleni olen myös työntänyt kaktuksia hoitoon. Siellä on myös joku aivan kummallisenmuotoinen valioyksilö.

Dyro kirjoitti...

Se mulla steriloiminen oli ehkä liikaa, mutta kun kerran ohjeissa sanottiin! Yleensäkin uutta asiaa tehdessä tulee hifisteltyä ja seurattua pedanttisimpia ohjeita, kun todellisuudessa vähempikin riittäisi. Ainakin itse toimin näin.

Minulla on myös toisia siemenistä kasvatettuja lajeja, jotka vein vanhempien luokse hoitoon. Siellä ne olivat ikkunalla puutalon suhteellisen lämmittämättömässä yläkerrassa, ja kas vain, alkoivat kukkia. Kymmenen-viidentoista asteen sisälämpötila sai aikaan talvehtimisreaktion ja sitä seuraavan kukkimisen.