28.2.06

Ihminen - siinä on se hahmontunnistusalgoritmi vakiona

Taloyhtiön kerhohuoneen kirjahyllyssä oli Peukaloisen retket -sarjakuvalehti vuodelta 1984. Selailin sitä hetken mielijohteesta, se toi mieleeni muistumia lapsuudesta, jolloin isoäitini osti minulle ja veljelleni kasapäin sarjakuvia, ja ilmeisesti piti ostoksillaan pientä paikallista kirjakauppaa pystyssä. Selaillessani muistin että lasten sarjiksissa oli usein kirjeenvaihtoilmoituksia, joten päätin tarkistaa olisiko tässäkin lehdessä niitä ja huvikseni vilkaista olisiko niiden joukossa kenties jonkin senaikaisen tutun ilmoitus. Kirjeenvaihtoilmoitukset olivat viimeisellä sivulla, ja sillä silmänräpäyksellä kun avasin sen, minä kummallisesti Tiesin että ilmoitusten joukossa olisi jonkun lapsuuden tuttavani aikoinaan lähettämä ilmoitus. Niinpä aloin lukea ilmoituksia läpi kunnes se tulisi vastaan.

Ja siellähän se oli.

Kirjeenvaihtoilmoitus oli viimeisenä. Nimi ja osoite ilmaisi, että sen oli kirjoittanut ystäväni pikkusisko. Hänestä tuli sittemmin orkesterimuusikko. Hän antoi minulle myös onnenpotkun viittä minuuttia ennen reaalin ylioppilaskirjoitusten alkua. Se lisäsi jo valmiiksi korkeaa itseluottamustani, ja siksi varmaan päätin vastata kahteen fysiikan kysymykseen, vaikka en opiskellut fysiikkaa lukiossa ollenkaan. Kysymykset käsittelivät atomiytimien hajoamista ja olivat helppoja, koska niihin pystyi vastaamaan peruskoulufysiikan tiedoilla. Olin vain unohtanut miten atomiytimet hajoavat. Hypnotisoin itseni siinä istuessa ja sanoin itselleni että kohta muistan atomiytimien hajoamistavat, olinhan osannut sen joskus. Heräsin sitten, söin karkin, ja plop! asiat palautuivatkin mieleeni. Sain kysymyksistä täydet pisteet, mutta se on tavallaan kokeen laatijan virhe, koska kysymyksiin tosiaan pystyi vastaamaan peruskoulun tiedoilla. Nykyään en enää uskaltaisi tehdä mitään tuollaista, mutta silloin minussa oli aivan järjetön itseluottamus ja rentous. Kumpikin karisi sitten myöhemmin, varmaan ihan hyvä niin.

Sitä ihmettelen, mistä se kummallinen Tietämisen tunne tuli sitä kirjeenvaihtoilmoitussivua avatessani. Miten pystyin olemaan niin automaattisen varma siitä että joukossa olisi tuttavan ilmoitus, vaikka en ollut ilmoituksia koskaan nähnyt tai lukenut? Ilmeisesti hahmotin sivun kokonaisuuden salamannopeasti - aivoilla on sellainen tapa - ja jotenkin tutun nimen olemassaolo päätyi tietoisuuteeni. Sitten piti vain ottaa käyttöön tarkempi hakualgoritmi, lukeminen.

Tällainen asia on käynyt kerran aikaisemminkin, kun olimme ystäväni kanssa ulkonan kännäämässä ja hän huomasi hukanneensa sytkärinsä. Silloinkin Tiesin missä sytkäri on. Lähdin niiltä sijoiltani suoraan kohti metsää, ja kuljin suoraan kuin kiskoilla sen kiven luo, jonka luona olimme pysähtyneet tupakalle. Sytkäri lojui maassa. Olin varmaan huomannut sen putoamisen, mutta se ei silloin ollut tullut tietoisuuteeni.

Aivo on ihmeellinen laite. Ole sille kiltti!

9 kommenttia:

LL kirjoitti...

Oijoi, olipa jännää luettavaa.

pagisija kirjoitti...

Olen huomannut saman tietämisilmiön, joka toistuu aika ajoin eri yhteyksissä. Luulen samaa kuin sinä; ihmismieli on paljon nohevampi systeemi kuin ihminen itse tajuaakaan.

Tutkijanhommissa mielen omatoimisuutta on oppinut ihmeesti arvostamaan. On jotenkin mystinen tunne, kun yht'äkkiä tietoisuuteen putkahtaa kauan kaivattu asiayhteys, selitysmalli tai muu oivallus. Joskus tuntuu, että niin hienon synteesin on pakko ollut tulla jostakin itsen ulkopuolelta, vaikka hyvin tietää alitajunnan siinä vain tehneen töitään ja lajitelleen sille syötettyä tietoa.

Dyro kirjoitti...

Niin, ja auta armias jos alkaa väkisin yrittämään. Silloin mieli menee lukkoon ja oivalluksista tulee tylsiä tai niitä ei tule ollenkaan.

Zepa kirjoitti...

Intuitio, oivallus, alitajunta... millä nimellä kutsuukaan, mutta kiehtova kaveri on se. Osaa yllättää vielä vuosien jälkeenkin :)

tommi kirjoitti...

Minulla meni vähän aikaa ennen kuin tajusin miksen voinut tajuta tätä kirjoitusta.

Dyro kirjoitti...

Tulkitsen tuon vihjeeksi. Puuttuuko tekstistä ratkaisevasta paikasta jokin sana? Minä en nyt saa Tietämis-toimintoa käyttööni.

Kriisi kirjoitti...

Käytän nyt intuitiotani, ja veikkaan, että intuitiivinen tietäminen on liiaksi sukua tuntemiselle. Se, että Tommi kuitenkin lopulta tajusi, viittaisi siihen suuntaan, että Tommi fuskaa.

chi. kirjoitti...

Hei!

Mielenkiintoinen juttu kaiken kaikkiaan... Minä melkein veikkaisin, että asiaan liittyy jotain muutakin vielä. Kaikessa sattumanvaraisuudessaan koko juttu on niin uskomaton, että ei voi olla sattumaa, että juuti sen tietyn henkilön nimi ja yhteystiedot pulpahtivat esiin. Ehkäpä siinä on jokin tarkoitus tai syy? Kannattaisikohan etsiä tämä henkilö käsiisi..? Kohtalo on välillä sellainen, että se toimii kummallisilla tavoilla ja yrittää usein viestiä mitä ihmeellisimmillä keinoilla.

Kyse on intuitiosta myös. Itse olen oppinut omaa intuitiotani kuuntelemaan, olen huomannut että siitä on toisinaan suurta apua...

Dyro kirjoitti...

Emmää jaksa mitään yhteyksiä ottaa. Minä olen niin perin juurin todellisuusperustainen ja luonnontieteellisen maailmankuvan omaava ihminen (suosittelen tällaista maailmankuvaa varauksetta), että en usko kohtaloon tai siihen että tässä sattumassa on kysymys yhtään mistään muusta kuin siitä, että aivoissa toimii jokin sellainen näkohavaintojen käsittelyprosessi, joka ei tule usein tietoisuuteen, mutta joka siitä huolimatta toimii ja tuottaa jonkinlaista esitietämystä. Sama ilmiö tapahtuu silloinkin, kun katsoo tekstiä, ja tietää että siinä on kirjoitusvirhe. Sen jälkeen virhe täytyy vain löytää.

Maailma on tosiasioiden kihisevä summa, on runoilija Lauri Otonkoski joskus kirjoittanut. Mitä kohtaloon tulee, se on pelkkä ihmisen itsensä keksimä tarkoitus satunnaisille tapahtumille. Ihmisillä noin yleensä on huono satunnaisuuden sietokyky, ja kohtaloon uskominen on tämän ilmentymä.