17.1.06

Ajankohtainen kakkonen

Pagistaan esitti avoimen haasteen viidestä omituisesta tavasta. Ehkä saan kasaan viisi, jos tarkastelen tapojani ulkopuolisin silmin. Omien silmien kautta nähtynä tapani ovat ihan tavallisia. Asiaan.

1. Hokemat. Minulla on suuri joukko rytmisiä nonsense-loruja tai muutaman sanan hokemia, joita toistelen usein yksinäinen tai kaikkein läheisimpien ihmisten läsnäollessa. En onneksi sentään töissä tai julkisissa paikoissa, niin omituisia ne ovat. Viimeaikaisin hokema on kumma kyllä aika tavallinen: varovasti, varovasti, mutta lausuttuna samaan tapaan lapsuudestani tuttu vammainen Arpa-Esko sen lausui. Esko myi arpoja, joista voitin kerran timanttisormuksen. Sormuksen timantti on mikroskooppisen pieni.

2. Hyppiminen. Kun ajattelen, hyppelen mielelläni ja hakkaan käsiä yhteen, mutta sitäkin teen vain yksinäni. Jotenkin ruumiin liikuttelu ja ajattelu ovat väistämättä toisiinsa linkittyineitä siten, että paikallaan ollessani en kykene ajattelemaan juuri ollenkaan. Joskus lukiessani jotain innostavaa, saadan nousta sohvalta hypähtelemään pari kertaa ja palaan sitten takaisin kirjan ääreen.

Tämä alkaa kuulostaa ihan Touretten syndroomalta.

3. Pyöreiden esineiden ja aukkojen läpimittojen vertailu. Saatan esimerkiksi kokeilla, onko viinilasin litteän jalustaosan läpimitta sama kuin lasin suun. Usein on. Joskus kokeilen myös sopiiko jokin esine johonkin reikään, esimerkiksi taannoin kuulakärkikynän painikkeen läpimitta oli sama kuin erään laitteen ilmanvaihtoreiän läpimitta.

4. Tahaton käyttötapojen mietiskely eri esineille. Arvioin tahtomattani, mahtaisiko lounasravintolan veitsi sopia kärjensä muodon puolesta ruuvimeisseliksi, tai mitä tapahtuisi jos kuulakärkikynän muovikuorta käyttäisi maaliruiskun kärkenä. Joskus kuvittelen miten silmälasien sangan korvantakaisen mutkan ja sitä seuraavan varren saisi työnnetyksi aika pitkälle nenään ja ihan kivuttomasti.

5. Sämpylöiden halkaisu repimällä. On vain ihan pakko upottaa aina sormet sämpylään ja repiä se hitaasti auki. Onnistuu tyylikkäästi jos sämpylä on pehmeä. Jos sämpylä on pieni ja kova, tekniikka ei meinaa onnistua ja muodostuu pakkomielteenomaiseksi ähräämiseksi.

Pagistaanin lailla minäkin luen kuolinilmoituksia, ja yritän arvella nimien, iän, paikkakuntien ja kuolemasymbolin (risti, palmulehvä eli saniainen, linnut, laiva jne) perusteella millainen elämä ihmisellä on ollut. Kiinnostavimpia ovat vähäsanaiset ilmoitukset, niissä voi olla takana mitä vain.

Lisäys: Lisäsin d-kirjaimen syndroomaan. En huomannut haastaa ketään. Olen vissiin perin pohjin asosiaalinen kun en tullut ajatelleeksi että tätä kannattaa jatkaa. Mutta nyt haastan tähän meemiin kaikki ne 3 000 blogilistan blogia, jotka eivät ole meemiin vielä tarttuneet.

11 kommenttia:

pagisija kirjoitti...

Aah, mainio lista! Mitä helmiä Dyron mielenlokeroista löytyykään:

"Joskus kuvittelen miten silmälasien sangan korvantakaisesta mutkan ja sitä seuraavan varren saisi työnnetyksi aika pitkälle nenään ja ihan kivuttomasti."

Repien halkaistu sämpylä maistuu muuten paljon paremmalta kuin leikattu.

Dyro kirjoitti...

Aah, kamala kirjoitusvirhe! "Korvantakaisesta" pitäisi tietenkin olla "korvantakaisen". Tai ehkä "korvan takaisen".

Revittyssä sämpylässä lienee enemmän pinta-alaa margariinimolekyyleille, mikä aiheuttaa maukkauden lisääntymistä. Näin ainakin oletan.

Kriisi kirjoitti...

Meillä kulkee perheessä käsite "koti-tourette". Se sisältää kaiken kotihäröilyn ja puoli(tai täysi)saastaiset hokemat, jotka yleensä yltyvät aina kun perheen kummatkin osapuolet yllyttävät toisiaan ja tartuttavat toisiinsa hokemarallatuksia. Kaikki on hyvn, kunhan koti-tourette ei valu ulos ulko-ovesta.

Dyro kirjoitti...

Hoh, en olekaan yksin! En edes kehdannut mainita sitä että minunkin hokemani ovat useimmin irstaita kuin omituisia. Onneksi kukaan ei salakuuntele meitä koti-touretteja.

Veljen kanssa joskus vastataan puhelimeen tietyillä koodimölähdyksillä ja -ulvahduksilla, joista voi heti päätellä toisen fiilikset niin ettei tarvitse kysyä mitä kuuluu.

pagisija kirjoitti...

Siskon kanssa aina tervehdimme toisiamme puhelimessa karmealla "grraaahhh"-ärjäisyllä. Jos toinen vastaa sivistyneesti, tietää oitis hänen olevan julkisella paikalla.

Dyro kirjoitti...

Kiitos tästäkin tiedonjyvästä. Blogien vallankumouksellisin anti on siinä, että tajuaa olevansa ihan tavallinen tavis vailla mitään omituisuuksia. Kaikki muut ovat yhtä outoja, ja täten ihan tavallisia.

Meillä on veljen kanssa erityinen läähätysääntely, joka muistuttaa meitä lapsuutemme pahimmasta mediatraumasta: telkkarista tulleista kammottavista eskimosaduista, jossa eskimon irronnut nenä jahtasi ihmisiä ja pöllöt syöksyivät läähättäen kohti katsojaa.

LL kirjoitti...

Näitä oli hauska lukea! Kakkosesta (2. Hyppiminen.) muistui mieleen pianopedissä opittu juttu, että aivon aktiivitasoa voi nostaa tekemälllä liikkeitä vastakkaisilla raajoilla. Esim. pyörittää oikeaa jalkaa ja tehdä viivoja vasurikädellä. Toimii idioottivarmasti.

Dyro kirjoitti...

Minulla tuo toimii niin, että käsi alkaa piirtää samaa mitä jalkakin tai päinvastoin. Jos olisin rumpali niin ehkä osaisin tämänkin tehtävän toteuttaa niin varmasti kuin idiootti voi.

LL kirjoitti...

Ha ha ha. Niin varmaan minullakin. Mutta tekee vastakkaisilla raajoilla mitä vain, huomaa, että yhtäkkiä onkin virkeämpi olo. Se vasta ihmeellistä.

Dyro kirjoitti...

Mutta tuohan tosiaan toimii!

Dyro kirjoitti...

Mitä muita konsteja olet oppinut?