21.6.05

Meri

Kohta alkaa loma, ja bloggaustahtini harvenee. Tämän kesän vietän Suomenlahdella, kenties vierailen jossakin majakassa. Kun ei tee mitään muuta kuin sen mikä on välttämätöntä, aistit herkistyvät ja alkaa pitää kirjaa pienen pienistäkin muutoksista ympäristössään. Kuu kasvaa ja vähenee (huomenna se on muuten täysi ja matalimmillaan 18 vuoteen), kasvit kukkivat ja siemenet kypsyvät, merilevä lisääntyy, haahkat, lokit ja tiirat tiirailevat pinnanalaista saalista, sää vaihtelee, toisinaan siintää luotoja horisontissa saakka, toisinaan ei kirkkaanakaan päivänä näe puolta kilometriä kauemmas, silokallio paahtuu, taivaalla näkyy tuulenkouria, laivadieselit jyskyttävät väylillä, öisin on aina hieman pimeämpää kunnes ensimmäinen tähti osuu silmiin vaalealta heinäkuun taivaalta.

Siihen asti hyviä kesiä itse kullekin, tätä ja tulevia.

Nadiiri

Tänne oli joku päätynyt Google-haulla blog todellinen aallonpohja. Taisi löytyä, onnitteluni. Haulla saa kaksi osumaa, molemmat blogeja ja tämä on ensimmäisenä. Haluaisin muuten vaihtaa blogini nimen ytimekkäämmäksi, kuten "Jylppy palaa" tai vain "Jylppy". Ehkä aloitan vielä kolmannen blogini sillä nimellä Blogsomessa. Aloitin keväällä toista blogia siellä, mutta se jäi yhteen merkintään.

Tänään tunsin itseni Paremmaksi Ihmiseksi luettuani tämän merkinnän. Minä en pidä sukkia sandaalien kanssa, mutta arvatkaa mitä? Minua ei ollenkaan haittaa vaikka joku pitäisikin. Eikä haitaa sekään jos huomaan jonkun naisen tehneen jonkin pukeutumisvirheen. Toiset ihmiset eivät ole olemassa siksi että täyttäisivät minun pikkusieluiset pukeutumissääntöni, ja olisi hölmöä ja röyhkeääkin edes edellyttää sellaista. On mukavaa jos joku pukeutuu niin että minun silmäni miellyttyvät, mutta niin tyhmä en ole että vetäisin hihasta sääntöjä ja sitten paheksuisin iltalehtien yleisönosastopalstojen vakiotyyliin, että kun ne suomalaiset miehet sitä ja naiset tätä ja lapset ja mummot ja koirat ja helvetin ilmamolekyylit jotain muuta. Minä en ole pikkusielu, minä olen HELVETIN HYVÄ! Oikein kunnon avarakatseinen ihminen! Nih! Siinäpä makoisa ajatus, tuossa kelpaa kelluskella nyt kun avaan oluen ja suljen selaimen. Tai ehkä en suljekaan vielä. Täytyy hakea tietoa lasinpuhaltamisesta, siitä voisi tulla mukava harrastus.

Rahkeet tarjouksessa 3,50 kappale, nyt eivät rahkeet lopu! (Vain yksi rahje per asiakas. Ei jälleenmyyjille.)

Horsmien kasvattaminen parvekelaatikossa (tämän olen nähnyt omin silmin)
rahkeiden riittäminen aamukuuteen (tästä olen kuullut puhuttavan)

ratapihojen ankeat vajat
kesäyön auringottoman hetken violetiksi värjäämät lehmukset
kehäkukkien tuoksu syysyössä
pyörän renkaan vipatus alamäessä
kun niskaa kutitti
eikä tangosta uskaltanut irrottaa

20.6.05

Nyt Suomi menee suihkuun

Olen rasittanut itseäni liiaksi lenkeillä. Jossakin vaiheessa juokseminen lakkasi tuottamasta liikunnan ja rasituksen riemua, ja muuttui raskaaksi. Se tapahtui silloin kun lakkasin kuuntelemasta ja tottelemasta kehoani, ja aloin mitata aikaa tai matkaa. Ne ovat konkreettisuudessaan salakavalia mittareita. On helpompi kuvitella että kunto on kasvant x yksikköä nyt kun pystyy juoksemaan x minuuttia tai metriä, mutta ei se niin olekaan. Tavoitteesta tulee magneetti, joka alkaa vetämään puoleensa, eikä vain puoleensa, vaan myös yli sen rajan mitä on itselleen asettenut. "Kyllähän tästä vielä vähän menee ja jaksaa", ajattelin ajattelematta sitä että ylirasituksen vaara on todellinen. No, tässä nyt sitten ollaan huonovointisena ja jalat kiljuvat kipeinä, eikä kuntokaan ole kasvanut. Ja liikunnan nautinto on hävinnyt, ensimmäisiä juoksuaskelia ottaessa ruumis sanoo että ei kai taas sen sijaan että sanoisi jee niinkuin vielä kuukausi sitten. Että pitääkin ihmisen olla tyhmä! Tyhmä! Viime kesänä kuntoni oli erinomainen, enkä edes tajunnut sitä, koska hankin sen juuri sopivasti rasittavan harrastuksen parissa mäkiä kiipeillen. Niiltä keikoilta palasin aina euforisena.

Lord Boredom
on päättänyt lopettaa bloggaamisen henkilöllisyytensä paljastuttua pienelle joukolle. Äärettömän tylsyyden loppuminen on minusta aika suuri menetys, sillä blogi on ollut kaikkea muuta kuin tylsä kuvaus yleisistä parikymppisangsteista, joilta minäkään en ole säästynyt. Anonymiteetti on kuitenkin blogatessa tärkeä asia. Minä en haluaisi kenenkään ei-bloggaavan puolitutun tai perheenjäsenen yhdistävän tätä blogia minuun, joten mietin tarkasti kenelle kerron kuka olen. Ei sillä että persoonani olisi mitenkään tärkeä, mutta anonymiteetti takaa kirjoittamisen vapauden silloinkin kun sitä ei halua käyttää, ja anonymiteetin mennessä kirjoittamisestakin katoaisi puhti ja mieli. Toivottavasti Lordi inkarnoituu takaisin blogistaniin aikanaan.

19.6.05

Kuussa ei mikään kuki

Sain verkon konffattua ja tiedostot siirrettyä. Ensin en-vaan-osannut, mutta nyt osaan. Puolinaisesti kyllä, toinen kone näkyi verkossa mutta toinen ei. Siitä huolimatta data liikkui ja kävi hyvin pyydykseen.

Tästä sohvalta näkyy haaleankeltainen Kuu ja ilta-auringon kellanvihreiksi värjäämiä mäntyjä. Taivas on sekin kellertävä, johtuneeko vuodenajasta vai ilmansaasteista. Keskikesä tekee levottomaksi, ei ruumis eikä mieli saa rauhoittumussignaalia pimeän puuttuessa. Ihoa kuumottaa kuin siihen olisi varastoitunut auringon lämpöä kiviseinän lailla. Vuohenputket lemusivat lenkkipolulla, ja kesä on vasta alussa. Kolme päivää lomaan. Täytyy ostaa kiireesti tarvittavia esineitä: sandaalit, laukku kannettavalle, aurinkovoidetta, teepaitoja.

Puuttuma

Hiekalla käveli kaksi naakkaa. Huomasin, että lintujen askelista ei kuulu ääntä.

Taivaanrannan haalarit

Hermot mennee ja hilse pöllyää. Olen nyt taistellut kotiverkon kanssa kaksi päivää, senhän pitäisi olla sikahelppoa, mutta ei vaan ole. Vanhasta koneesta pitäisi siirtää kymmeniä gigatavuja tietoa tähän läppäriin. Päätin säästää EUR 8,60 enkä ostanut patchikaapelia, vaan ajattelin että hoidan homman langattoman hubini avulla. Lopetin ajattelun siihen. Nyt osaisin ajatella, että langattoman verkon nopeus on 11 megabittiä sekunnissa, eli yksi megatavu siirtyy 1,4 sekunnissa ja 1 gigatavu 23 minuutissa. 10 gigan siirtoon menee neljä tuntia eli ikä ja terveys. Ja nettiyhteys on tällöin poissa käytöstä. Muutaman euron kaapelilla siirto olisi sujunut puolessa tunnissa. Mutta minä en vaan osaa. Mitään kiertotietä ei ole, vaikka haluaisin vain pestä tukkani ja mennä. (On kumminkin, olen vain liian laiska selvittämään asiaa)

Siksi en ole myöskään blogannut perjantaisesta blogimiitistä. Oli erikoista tavata bloggaajia, kaikki ikään kuin tuntevat toisensa, nekin jotka eivät. Muistan ainakin Skrubun, Tristanin (joka näytti hämmentävän tutulta ja taisi mainita että minäkin näytin, mutta emme kuitenkaan löytäneet yhteisiä nimittäjiä), Timon, Hinkstoonan, ja minut paikalle kutsuneen Lauran. Selvyyskiintiöni täyttyi puolenyön maissa, ja suuntasin poispäin. Kesken kävelyn yövaloisassa Helsingissä päähäni pälkähti paha ennakkoaavistus siitä, että seuraanaksi päiväksi suunnittelemani kotiverkkoasennus ei olekaan läpihuutojuttu, eikä se sitten ollutkaan.

Töissä sain tunnustuspalkinnon "auttavaisuudesta, ystävällisyydestä ja työasioiden hyvästä hoidosta". Olin aika yllättynyt, sillä en ole ollut mitenkään erityisen mukava tai kiva, pahimmillaan aika kireä ja ennen kaikkea jopa laiska. No, sillä rahalla saa ehkä sen langattoman näppiksen ja hiiren.

15.6.05

Teen tie

Hölmöjä sanoja: drinksu. Ei hölmöstellä tämän enempää, vaan vaihdetaan aihetta. Vaihdetaan myös vaihdetta, tai vaihdettaisiin, jos oltaisiin autossa. Ei olla. En edes viitsi vääntää vitsiä tiedon valtatiestä. No niin, heippa.

---

Siis asiaan josta kertominen alkaa nyt. Minulla oli tänään päällä vihreä tee-paita. Osallistuin työkavereideni kanssa teeseremoniaan Suomenlinnan teehuoneessa, jonka nimi on Hyveiden maja, Tokuyuan. Aluksi osallistujia hieman huvitti nähdä länsimaisia ihmisiä kimonoissa, mutta seremonian pitäjien rauhallisuus voitti pian kaikenlaisen uutuudenjännityksen. Oikeastaan ei pitäisi edes puhua seremoniasta, sana vie ajatukset harhateille ja tuo mieleen pönöttävän muodollisuuden. Pitäisi puhua teen taiteesta, joka on sekin hyvin muodollista, mutta samanaikaisesti miellyttävän kiireetöntä ja rentoa.

Hiilipannusta oli tuli sammunut, joten saimme seurata hiilien asettelu -osion. Tämän jälkeen pannuun syttyi tuli, ja veden kiehumista odotellessa meille tuotiin teemakeisia, pavuista ja sokerista tehtyjä tahnamaisia palloja. Maukkaita. Samaan aikaan isäntä valmisti ensimmäisen teekupillisen, annostellen jauhemaista teetä ja pannussa kiehuvaa tarkkaan määritetyin liikkein ja vispasi teen vaahtoavaksi liemeksi. Tee oli ärjyn vihreää, mutta väri oli kuitenkin luonnollinen. Maku oli todella mainio, yksinkertainen, hienostunut ja melko lailla merilevää muistuttava. Sen verran olen japanilaisia ruokia syönyt, että heti kun maistoin kulhosta teetä, en yhtään ihmetellyt että japanilaiset pitävät juuri sen makuisesta liemestä. Teetyypin nimi oli Matcha, ja se on aika vahvaa. Piristävä vaikutus tuntui selvästi.

Teeseremoniaan kuuluu oleellisena osana tuoksut ja äänet, palavien hiilien tuoksu, tatamien oljentuoksu, suitsukkeen tuoksu, kiehuvan veden kohina, jota kutsutaan tuuleksi männyissä, matsukaze. Se kuulostaa samalta kuin saunan kuumavesisäiliön kohina, ja itse asiassa teeseremoniassa ja saunassa on jotakin yhteistä. Kaiken kaikkiaan tilaisuus kesti melkein kolme tuntia, ja oli erittäin miellyttävä, kiireetön, rauhoittava ja rento, ilmeisesti juuri sellainen kuin teehetken tulee ollakin.

Perinteinen japanilainen estetiikka vetoaa minuun tietyiltä osin. Erityisesti pidän japanilaisista luontokuvauksista, niissä on mäntyjä ja merta, kuutamoa ja sadetta, kallioita ja sammalta. Juuri niitä elementtejä joiden keskellä kasvoin lapsena, ja joista minulle on jäänyt erittäin voimakkaita kauneuskokemuksia. Lapsena kokee asiat kovin voimakkaasti, ja luulen että lapsuuden kokemuksista jää pysyvästi jokin esteettinen perusvire ihmiseen. Sekin järkyttävän kirkas valkoinen täysikuu joka mykisti minut kun se yhtenä yönä valaisi joenrannan käkkärämäntyjä ja miljardeja vuosia vanhaa ajan silottamaa rantakalliota, se oli se yö jolloin söimme kurkkuvoileivät evääksi ennen yöseikkailulle lähtemistä...

Joskus mietin, voisiko saunomisestakin tehdä hiukan rituaalisemman toimenpiteen kuin mitä se nyt on. Haluaisin suunnitella saunan, joka olisi sisustukseltaan vuosikymmenten löylyjen ja kiuassavun tummentamaa puuta, valaistukseltaan hillitty ja kalustukseltaan yksinkertainen. Lähes kaiken tulisi olla käsin tehtyä, tai ainakin puuesineiden. Isoäitini sauna oli sellainen, ja luulen että vanhat saunat ovat ylipäätään sielukkaampia kuin uudet, joissa kaikki on vaaleaa puuta, lauteella lepotuoli ja katossa valokuituinen tähtitaivaan imitaatio.

Soluni pyörivät liitoksissaan

Tapahtuu sellaistakin, että vieras kieli sysää oman kielen niin syrjään, että kaikenlaiset hassut konnotaatiot jäävät huomaamatta. Vai mitä?

Ostin kannettavan, ja jälleen kerran ostotapahtuma oli samanlaista säätöä ja virheilyä kuin taannoisen digikameran kanssa. Lopulta sain astetta paremman mallin alkuperäistä mallia halvemmalla, eli ei täysin huono kauppa. Käyttöohjetta lukiessa meinasi savu nousta päästä: "Verkkosovitin on kytkettävä verkkoon määräykset täyttävällä voimansiirtojohdolla", "Litiumioniakku koostuu pyörösoluista". Ensimmäinen lause ei puhu verkkokortista vaan virtalähteestä, ja toisessa ei ole päätä eikä häntää, kunnes sen kääntää mielessään takaisin englanniksi, jolloin huomaa että kääntäjä on kääntänyt kennoa tarkoittavan sanan cell soluksi.
Miksei voisi sanoa "Virtalähde on liitettävä sähköverkkoon määräykset täyttävällä verkkojohdolla" tai "Litiumioniakku koostuu lieriökennoista" ja niin edelleen. Nuo eivät edes ole vaikeita asioita.

Tämä ei ole turhaa nipottamista. Epämääräisiä käännöksiä on rasittava lukea, sillä ne ovat täynnä semanttista kohinaa, jolloin tekstin lukeminen on kuin suossa juoksemista. Siitäköhän johtuu, että moni kokee englanninkieliset ohjeet helpommiksi lukea, ne kun ovat usein täsmällisempiä. En ole varma onko semanttinen kohina oikea ilmaisu, mutta käännöstieteessä tämä asia varmasti tunnetaan jollakin nimellä.

13.6.05

Raivostuttaa

Bussissa matkusti lähiöäiti kolmen lapsensa kanssa. Äidin komentaessa lapsiaan kävi ilmi, että lasten nimet olivat Lola, Jasmiin ja Tony. 'Jasmiin'in nimi kirjoitetaan varmaan Jasmin, Jasmine tai pahimmassa tapauksessa Yasmine, mutta lausutaan päin helvettiä yhtä kaikki. En voinut välttyä voimakkaalta vastenmielisyyden tunteelta. Suomi on muuttunut luokkayhteiskunnaksi, jossa yhteiskuntaluokan voi päätellä puhetavasta ja tulevaisuudessa syntyperän voi päätellä jo etunimen perusteella, kunhan lolatonyjasminet tuosta kasvavat. En pidä tästä ollenkaan.

Viisivuotiasta lastaan metrossa potkinut äiti tuomittiin korvauksiin pahoinpitelystä. Väkivallanteon syynä oli alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutus.

Alemman sosiaaliluokan ei tulisi antaa lisääntyä, ja tämä olisi sanottava heille suoraan.

10.6.05

Kapasiteettiyksikkö - Opasiteettikaksikko

Välitön kehotti luetteloimaan musiikkia. Mikäpä siinä, tässä kuusi viime aikoina päässä ja soittimissa soinutta kappaletta. Alkuperäisessä meemissä oli kuusi, mutta meemit kuluvat, venyvät ja vanuvat, joten tässä on nyt sitten kaksitoista.

Nick Cave and the Bad Seeds - I Let Love In
Joni Mitchell - Amelia
Joe Satriani - Crystal Planet
Joe Satriani & Steve Vai - Formula 1
Edward Vesala - Winds Of Sahara
Sielun Veljet - Volvot ulvoo kuun savuun
Sielun Veljet - Seireenit
Sielun Veljet - Kevät
Radiopuhelimet - Viiksimies
Jean Sibelius - Kallion kirkon kellosävelmä op. 65 b
Starsailor - Music Was Saved
Velvet Underground - Temptation Inside Your Heart

Minulla oli hiljattain kitarasankarikausi, joka alkaa kyllä nyt osoittaa hiipumisen merkkejä. Kumma kyllä en ole paljoa musiikkia kuunnellut viime aikoina, syistä joista ehkä kirjoitan myöhemmin avautumismerkinnän.

Tähän meemiin kuului myös kierrätys. Haastanpa siis...tuota, ei taida haastamattomia enää paljon olla. Onko se merkki siitä, että olen ravintoketjun yläpäässä vai alapäässä? No, haastetaan vaikka Tearcandy koska hänhän on melkein kymiläinen ja sitten joku uusista blogeista. Eihän siellä näytä olevan muita kuin neuleblogeja. Juustokupu on niin hyvä nimi blogille, että sen haastan tähän jo vähän väsyneeseen meemiin.

4.6.05

Pysähtyy - Stannar

Useita pääkaupunkiseudun bussilinjoja lakkautetaan kesäksi rahapulan vuoksi. Tämä tietysti pudottaa matkustajamääriä, YTV:n määrät ovat pudonneet jo 3 % ja HKL:n 4 %. Joukkoliikenteen käytön lopettavat atkustajat eivät tietenkään lopeta matkustamista, vaan siirtyvät muihin kulkuneuvoihin, todennäköisimmin yksityisautoiluun.

Olkoon HKL:n käytöstä luopuneiden matkustajien lukumäärä x ja YTV:n y. Tällöin muuten kuin joukkoliikennettä käyttämään on siirtynyt (x+y) matkustajaa. Jos näistä 60 % siirtyy yksityisautoiluun ja noudattaa yksityisautoilulle tyypillistä tapaa, jossa autolla siirrellään vain yhtä ihmisruumista kerrallaan, lisääntyy pääkaupunkiseudun yksityisautoilu (x+y)*60 % henkilöautolla. Mikä on tuo henkilöautojen lukumäärä? Sen voisi yrittää laskea.

En oikein löydä helposti vuoden 2004 matkustajamääriä HKL:n tai YTV:n sivuilta, joten käytän kiertotietä. Tämä on tietysti ihan alkeellista,mutta olkoon. Vuoden 2004 loppuun mennessä oli jaettu 800 000 matkakorttia. Hihamenetelmällä arvioiden näistä on käytössä 75 % eli 600 000. Jos noista putoaa pois vaikkapa 3 %, on se 18 000 matkustajaa. Näistä sitten 60 % alkaa ajella 1xityisautolla, se on 10 800. Näin pääkaupunkiseudun automäärä lisääntyy noin 10 800 automobiililla, jotka ovat sitten arkiaamuisin mukana tukkimassa sisäänmenoteitä ja iltapäivisin ulosmenoväyliä, puhaltaen ilmakehään typen oksideja ja hiilidioksidia.

Menetettyjä joukkoliikenteen käyttäjiä on vaikea saada takaisin (minä olen poikkeus). Viimeinen asia mitä pääkaupunkiseudulla tarvitaan on yksityisautoilun voimakas kasvu, mutta ilmeisesti sitä ei voi estää.