29.4.05

Hesari osti Radio Helsingin

Hetki sitten hevosen suusta kuultua: kaikkien aikojen paras paikallisradio, Radio Helsinki, on joutunut Helsingin Sanomien ostamaksi.

Äh.

Tavoitteena on tehdä Radio Helsingistä "kuunnelluin kaupallinen paikallisradio kohderyhmässään". No mitäpä muutakaan. Minä kyllä luulen, että Radio Helsingin suosion ja ennen kaikkea tason on selittänyt se, ettei sillä ole koskaan mitään kohderyhmää ollutkaan. Helvetti kun kaikki pieni ja hyvä laimennetaan ja pilataan kaikenlaisilla suurilla kaupoilla. Hitto kun olen kyyninen. Noh, voihan kaupasta seurata hyvääkin, iiihan varmasti joo.

28.4.05

Sota jokaiselle vuodenajalle

Mikähän siinä on, että muutaman vuoden tauon jälkeen aikanaan hienolta vaikuttanut ravintola onkin yhtäkkiä ihan tavallinen ja ruokakin ihan-ok, muttei mitään niin mainiota kuin edellisillä kerroilla. Ikääntymistä, leipääntymistä vai ravintolan tavallistumista? Illallisseura oli sentään mukavaa. Kuukkeligaala jäi, mutta täytyy tunnustaa että en ollut edes kunnolla kiinnittänyt huomiota minä päivänä se pidetään, koska en ehtinyt osallistua äänestykseenkään.

Illalla kotiin palattua, jonkin verran juovukkeessa, Hesben sähkeuutisista luettu "Menopaussille kultainen kuukkeli -palkinto" sai tarkistamaan muutamaan kertaan olenko hereillä vai unessa, kun tuttavan ja juttukaverin blogi mainitaan valtakunnan päälehdessä. Seuraava ajatus oli, että hetkinen, Meahan kirjoittaa anonyyminä, enkä ole koskaan häntä tavannut. Anonyymihenkilökin voi olla persoona ja tuntua tuttavalta, mikä on aika suuri saavutus. Kuukkeli pesiköön onnellisena Mean kirjahyllyssä. Mutta näyttääkö kuukkeli V-merkkiä kämmenselkä yleisöön päin, vai pitääkö se sittenkin peukaloa pystyssä? Varmaan jälkimmäinen tulkinta on oikein.

---

Inhoan esiintymistä, mutta siitä huolimatta esiinnyn töissä aika paljon. Jollakin tavalla yleisön edessä on itse asiassa oikein mukavaa, saa kymmenien ihmisten jakamattoman huomion ja hiljaisuuden, ja jos ei saa, niin ei muuta kuin asennetta peliin: Hähää, nyt ette pääse pakoon, teidän on pakko istua siinä ja kuunnella minua! Mihinkään ette pääse, perkele! Kun saan päälle oikeanlaisen esiintymisvireen, kaikki alkaa virrata täysin sujuvasti, ääneni muuttuu kantavaksi, sanat soljuvat ja tunnen kuinka voin hallita yleisöä, sen tunteita ja ajatuksia. Se on varmaan flow-tila. Harvoin sellaista kyllä tapahtuu, mutta edellä mainitsemani asenne auttaa, ja tottakai se että oikeasti hallitsee asian josta puhuu. Minulla on kokemuksia siitäkin, millainen painajainen on esiintymistilanne, jossa joutuu koko ajan improvisoimaan kun ei tiedä tai osaa tarpeeksi.

Esiintymisessä jelppivä asenteeni on peräisin bändiajoilta, jolloin yleisönä saattoi olla lauma keskisormea näyttäviä ja kaljapulloilla heitteleviä öyhöttäjäpunkkareita tai sitten kaksi kaveria ja täysin välinpitämätön kaljoittelijalauma plus pakolliset rokkipoliisit. Silloin ei auttanut nöyristellä yhtään, vaikka kuinka olisi nolottanut ja tehnyt mieli soittaa biisit pikaisesti ja poistua vähin äänin. Oikealla asenteella pääsee jo aika pitkälle yleisön hallitsemisessa.

Eilen tärkeä esiintyminen sujui kertakaikkisen mainiosti. Tänään väsytti sitäkin enemmän.

25.4.05

Jos nimeä joutuu kantamaan, siinä väsyy hartiat ja selkä

Olipa kerran pieni kylä, niin pieni ettei sillä ollut nimeä ollenkaan. Kyläläiset kutsuivat kyläänsä milloin Kyläksi, milloin Asumukseksi, useimmiten eivät yhtään miksikään, koska olivat tyhmiä ja söivät kanaa.

Tuli edistys ja kehitys, ja maan hallitus päätti piirrättää kartat koko maasta. Kartanpiirtäjät kävivät työhön, piirsivät rannikot ja kukkulat, järvet ja joet. Kaupungit ja kylät he merkitsivät karttoihinsa niiden koon mukaan, suuri kaupunki oli suuri ympyrä, pieni kaupunki oli pieni ympyrä ja niin vain kävi että pienimmät kylät olivat tuskin pölyhiukkasen kokoisia pisteitä kartalla.

Kartanpiirtäjä Hannes Wokvi lopetteli päivän urakkaansa, taas oli yksi kartta piirretty, ja jäljellä oli enää kapunkien ja kylien nimien kirjoittaminen niiden viereen. Yksi pieni kyläpahanen oli pulmallinen, sille kun ei ollut ilmoitettu nimeä. Hannes hymähti, hän ei antaisi yhden pikkukylän viivyttää enää kartan valmistumista. Hän kumartui lähemmäs, joutuipa siristämään silmiään nähdäkseen pikkuruisen pisteen ja tekstasi sitten varmoin ottein sen viereen Näjetkössie. Siinä olisi hauska kasku kerrottavaksi herrasmieskerholla, Hannes tuumi, mutta kerholle päästyään unohti koko jutun ja päätyi esittämään muutaman hiotun, ketään loukkaamattoman mielipiteen politiikasta.

Niin sai kylä nimekseen Näjetkössie. Aika vieri, tuli kanava, rautatie, sota,rauha, elinkeinoelämän muutos ja kauppapoliittinen seikka. Yhtäkkiä Näjetkössie olikin suuri kaupunki. Sitten vajosi valtakunnan pääkaupunki veteen, ja ihan yhtä yhtäkkiä Näjetkössiestä tehtiin vallanpitäjien päätöksellä pääkaupunki uponneen tilalle.

Siitä on satakolme vuotta. Näjetkössie on edelleen pääkaupunki, ja matkailjoille kerrotaan kaupungin nimen hupaisa historia, turisteille värikkäissä painotuotteissa ja turistibusseissa, liikematkailijoille isäntien toimesta hotellien auditorioissa. Kaupungin asukkaita tällainen hiukan harmittaa, ei siksi että nimessä mitään häpeämistä olisi, vaan siksi että heidän Näjetkössiensä ei ole pelkkä turistien huvitukseksi kerrottava tarina. Se on heidän kotikaupunkinsa, joka ei litisty yksinkertaiseksi anekdootiksi historian hämärästä. Itse asiassa kukaan aito näjetkössieläinen ei oma-aloitteisesti kerro tarinaa vierailijoille, elleivät nämä sitä vasiten kysy. Usein kuitenkin kysyvät, on se sen verran kummallinen nimi.

24.4.05

Vietetty päivä

Kevään ensimmäinen keskipitkä pyörälenkki takana. Villa Elfvikissä lintubongarit putkineen olivat kansoittaneet lintutornin. Laajalla ja toistaiseksi lättänällä ruovikolla tepasteli minulle tuntemattomia lintuja ja yksi haukkakin liiti näköpiirin poikki. Lintuja oli aluksi vaikea erottaa vastavaloon lakoontuneiden ruokojen keskeltä, varsinkin kun oli tullut paikalle ilman kiikareita. Venevajan lintutauluista opin, että Suomeen on levittäytymässä lintulaji nimeltään viiksitimali. Nimi sai minut ajattelemaan saksalaista viiksiheviä. Rantaniityllä ei vielä ollut lehmiä, eikä pitkospuiden alla ampiaisenpesiä niinkuin loppukesästä (ampiaisia ei myrkytetä, koska se olisi varmaan anti-eko). Luulen, että lintuja ei opi tuntemaan kirjoista, vaan tunnistustieto välittyy henkilökohtaisesti ihmiseltä toiselle. Lintutieteellinen yhdistys Tringa järjestää tilauksesta linturetkiä, kerrottiin Villa Elfvikin ilmoitustaululla. Sepä olisikin oiva 70-vuotislahja isälle.

Linnut eivät nuorena kiehtoneet minua ollenkaan, niitä näki ihan tarpeeksi lintulaudalla. Lentokoneet ja lennokit kiinnostivat enemmän. Pääskyset olivat kyllä hienoja, koska niiden muoto muistutti Messerschmitt 262 -hävittäjää. Nyt kun olen vanhentunut, linnut ovat alkaneet kiinnostaa, samoin pienoisrautatiet, joita kävin lauantaina katselemassa Model Expossa.

Villa Elvfik on jugendhuvila. Tuskin on parempaa yhdistelmää kuin jugendhuvila ja kiinnostava luontokohde, sellaisessa sekoittuu luonnon ja ihmisen parhaat puolet. Huvilan sisällä oli hienoja kaakeliuuneja ja lasimaalauksia. Jos olisin rikas, suunnitteluttaisin ja rakennuttaisin itselleni huvilan jonka periaatteena on jugendin iloisen mielikuvituksekas monimuotoisuus. En tietenkään rakennuttaisi mitään kopiota, pimeitähän nuo jugendrakennukset usein ovat, mutta jotain samankaltaista joka tapauksessa. Olen väsynyt pelkistettyihin geometrisiin sisustuksiin, orgaanisemmat muodot ovat miellyttävämpiä. Portin pitäisi olla jyhkeä kalevalaistyylinen takorautaportti kuin joissakin Katajanokan taloissa.

Jatkoin rivakkaa tahtia Otaniemeen ja sieltä edelleen Seurasaareen, jossa kävin rautakautisessa kylässä katsomassa kun seppä yritti lietsoa rikkinäisillä palkeilla ahjoa ja takoa sitten lyhdynjalkaa. Juttelimme hetken seppyydestä. Tuli, rauta, savu ja vesi ovat rauhoittavan primitiivisiä. Käden taidot ja erityisesti metallityöt kiinnostavat minua, vaikka en olekaan mikään nikkarihirmu.

Ajoin kotiin ja maalasin pari päivää sitten ostamillani vesivärikynillä linnun pään. Se onnistui hyvin, maalasin vimmaisen tyytyväisyyden vallassa. Nyt katson työtä, huomaan että siinä olisi vielä paljon parannettavaa. Olen kuitenkin tyytyväinen sikäli, että en sortunut vesiväreille tyypilliseen usvaisuuteen. Muuten työ on oikeastaan aika huono. Annoin sille silti nimen, Viiksitimali kyttää.

Vaikka en mitään osaakaan, pidän maalaamisesta silti. Toisaalta harrastelijamaalaukset kammottavat minua, niissä on melkein aina luontoa eikä koskaan ihmisiä. Luontokin on usein ahdistavaa suota tai metsää, eikä kulttuurimaisemaa. Ja aina on kesä. Vielä karmeampia ovat ne rekkojen oviin kynäruiskuilla maalatut kuvat, joissa värit ovat räikeät ja aiheena joku lato suonsilmäkkeen ja synkän kuusimetsän välissä, niinkuin tässä taannoin yhdessä säiliöautossa. Alkoipa angstittaa se, siinä oli suomalaisen ahdistuksen synkkä ydin kanssaliikkujien katseltavana.

Päivän saldona siis hyvä pyöräretki ja kökkö maalaus. Ihan hyvin vietetty sunnuntai silti.

23.4.05

Yksi meno-paluulippu välille Aabenraa - Özalp

Blogilistan päivityksissä on häiriöitä, minkään blogspot-blogin päivitys ei tule listalle näkyviin. Asiaa korjataan.

Olen pettynyt digikameraani, mutta oma syy, mitäs ostin heräteostoksena peruspokkarin. Olisi pitänyt ostaa joko digijärkkäri tai ainakin keskitason malli, tällainen pokkari on rasittava. Tähän asti olen kuvannut filmille, ikälopulla Canon TX:llä, jossa ei ole mitään automatiikkaa, mutta jonka optiikka on
erinomainen. Olen niin tottunut säätämään valotusajan, etäisyyden ja himmentimen käsin, että minua jopa ärsyttää se jos uusi ja hieano kamera tunkee siihen väliin ominen ehdotuksineen.

Minulla oli jonkin aikaa myös APS-kamera, mutta myin sen. APS oli taatusti suurin huijaus ikinä. Täytyy panna digikamerakin myyntiin, takuuta on vielä 11 kuukautta jäljellä, ja koska sain kameran törkeän halvalla myyjien sekoilujen vuoksi, saan siitä ehkä omani melkein takaisin. Sitten olisikin edessä uuden kameran valinta.


22.4.05

Siis tälläinen tägipuuro suorastaan kutsuu bugeja kuin feromonit antennisarvisia koiperhosia

Nyt soi TV-resistori: joku single.

Otetaan vaikka osittainen m€€mi:

2. Oletko koskaan ollut ihastunut fiktiiviseen hahmoon?


Olen, 11-vuotiaana. Hänen nimensä oli Podkayne Fries Robert A. Heinleinin kirjassa Taistelu Venuksessa. Ihastuin häneen julmetusti, koska hän osasi sanoa suomeksi "kiitos", ja oli kansikuvan perusteella kovin kaunis avaruuskypärä päässään. Podkayne oli yhtä aikaa suloinen ja sellainen jonka kanssa olisi voinut ajaa mäkiautolla kilpaa antamatta ollenkaan tasoitusta. Ajattelin häntä usein, oli todella raastavaa, että häntä ei oikeasti ollut olemassa. Heinleinia en ole sittemmin lukenut. Nuorten Tiikeri-sarjaa kyllä, siinä oli paljon hyvää scifiä. Nykyään olen pudonnut scifin kelkasta, puhelimeni arkistoon olen kyllä tallentanut kaksi kirjasuositusta: David Brinin Tähtisumu täyttyy ja Douglas Kennedyn The Big Picture. Jotenkin minusta silti tuntuu, että scifi oli vaikuttavimmillaan silloin esipuberteetti-ikäisenä, mikä on harmi, koska samanlaista taianomaisuutta ja rajattomuutta kaipaisin nytkin.

Mitä jos olisi olemassa meemi, joka hävittäisi kaikki muut meemit? Itsensäkin siis, mutta milloin? Vasta sitten kun muut meemit on tuhottu, vai heti ensimmäiseksi, sillä itsestään on helpoin aloittaa?

Haluaisin ostaa vaatteeni herrainvaatehtimosta. Vaatteissani ei saisi lukea yhtään mitään, ja niiden tulisi olla ajattomia. Ajattomia vaatteita ei ole olemassakaan.

Työpaikan kahvinkeittimen pannun seinät olivat maitomaisen sameat. Se muistutti minua lapsuudestani, minulla oli kokoelma elektroniputkia, siis niitä lasilieriöitä joita oli vanhoissa radioissa ja joiden sisällä kiilui oranssi hehku. Niiden yläosassa oli sisäpuolella peilimäinen pinnoite ja huipulla pieni lasinippa. Jos lasinipan katkaisi, putkeen pääsi ilmaa ja pinnoite muuttui hetkessä samean valkoiseksi. Jos putkesta sitten imaisi, maistoi suussaan omituisen maun. Haeskelin netistä, ja sain selville että se peilimäinen pinnoite on bariumia, joka hapettuu ilman vaikutuksesta bariumoksidiksi. Olen siis maistanut bariuminoksidin maun. Bariumoksidi on myrkyllistä, mutta minä elän yhä vain.

Nyt soi Circle. Bändillä on mitä mainioin nimi, musiikki on hypnoottisen junnaavaa ja kiertää kehää.

Radio Helsinki soitti Kauko Röyhkän biisin Olen messias. Se toi mieleeni maaliskuun 1990, joilloin kaikki oli käsittämättömän kevyttä ja valoisaa. Miten voikin olla sellaisia ajanjaksoja elämässä, jolloin kaikessa mitä näkee on erikoinen sisäinen hehku, ja kaikki säteilee merkitystä. Miksei sellaisia hetkiä tule enää? Johtuuko se siitä, että minä luulen tietäväni millainen maailma oikeasti on?

21.4.05

Plup

mikä meni vikaan?
muovitakka alkoi savuttaa
ja harmittavaa
lottorivi oli taas vain vähän väärin
ja pallopelit päättyivät tasan

- Radiopuhelimet: Alamäkeen
Helsinki-keskeisyys on joskus tahattoman koomista. Kun kävin isää moikkaamassa vanhassa kotikaupungissani ja tein lähtöä takaisin kotiin Helsinkiin, kerroin lähteväni "takaisin Suomeen". Asiaa ehkä tasapainottaa se, että suurin osa blogeista joita luen on muualta kuin Helsingistä. Suurin osa kavereistanikin on, kun itsekin olen toispaikkakuntalainen, tosin oli aika joilloin nuoruuteni kaveripiiristä suurin osa muutti vähitellen tänne ja lopulta me kaikki parisenkymmentä jätkää asuimme saman neliökilometrin alueella Ytimessä. Helsinki on mukava, mutta mieleni halajaa jo jotain muuta, eikä se ole Espoo, vaan ehkä Tampere.

Ajat muuttuvat, minulla on nyt 2 x 3:n puhelinluettelon kasa pöydälläni, toinen Fonectan pino ja toinen Elisan satsi. Kaiken lisäksi ne kannettiin kotiin ilmaiseksi. Vuosi pari sitten puhelinluetteloita ei saanut, ellei ollut lunastanut siihen omaa nimeään ja numeroaan näkyville kovaan hintaan. Yritin keplotella kaupoista luetteloa itselleni jos jonkinlaisilla kikoilla, mutta en mitenkään onnistunut. Halusin luettelon kartan takia, paperinen kartta on puhelinluettelon varsinainen hyöty. Nyt minulla on karttoja, mutta niissä on virheitä. Helsingissä on muun muassa kaksi Eduskuntataloa muutaman sadan metrin välein, eivätkä kaikki kadut ole edes kartalla. Minulla on siis enemmän ilmaista tavaraa, mutta sen laatu on surkeaa. Tämä tuntuu olevan nykyajalle ominainen juttu, kaikkea on enemmän ja halvemmalla, mutta kaikki on myös huonompilaatuista, kiireessä hätiköiden tehtyä ja heppoista. Tälle kehitysuunnalle on täytyisi keksiä nimi, vaikkapa pseudo(elämän)laatu tai näennäisedistys.

19.4.05

Saarijärven Paavi

Se hyvä puoli Ratzingerin valinnassa on, että hän on jo 78-vuotias, eikä todennäköisesti elä enää kauan. Katolisten kehitysmaiden kannalta konservatiivinen paavi on huono asia, sillä niissä maissa Vatikaanin poikien opit otetaan vakavasti, mikä edesauttaa AIDSin leviämistä tehokkaasti. Ehkä se on Vatikaanin salajuoni väestönkasvua vastaan, mene ja tiedä. Länsimaissa katolilaisten valtaosa (toivottavasti!) ohittaa konservatiivien horinat olankohautuksella ja elää järkevästi, paitsi ne jotka sattuvat kuulumaan Opus Deihin, joka pitäisi lakaista hittoon tämän planeetan pinnalta.

Se mitä Opus Deistä tiedän ihan henkilökohtaisten kontaktieni ja näkemieni asioiden perusteella, on saanut minut pitämään O.D.:tä todella vaarallisen taantumuksellisena ja vaikutusvaltaisena järjestönä, jota vastaan pitäisi hyökätä armottomasti. Niin, ja olenhan minä tietysti Da Vinci -koodin lukenut, mutta se oli tylsä kirja, huonosti kirjoitettu ja kömpelö, mutta niin vain piti otteessaan sen kaksi päivää jota sitä luin. Onhan sekin tietysti saavutus kököltä kirjalta, joka vastaa sitä mitä Tom Clancy kirjoittaisi jos olisi humanisti eikä ins'nörtti. Yleensä jätän tylsät kirjat armottomasti kesken, mutta Da Vinci -koodi oli pakko lukea loppuun vähän samasta syystä kuin palapelin haluaa koota loppuun vaikka kuvana olisikin joku typerä siipisimppu joka ei yhtään kiinnostaisi.

18.4.05

Bullions and bullions

Söin tänään parhaita oliiveja mitä olen koskaan maistanut. Ne olivat valtavia, mehukkaita, vihreitä ja kivellisiä, eivätkä tippaakaan suolaisia. En tiedä mitä laatua ne olivat tai mitä nimitystä niistä käytetään, mutta se olivat kerta kaikkiaan taivaallisen hyviä, niiden makua voi ehkä kuvata sanoilla hulppean aistillisen sofistikoitunut tai sitten vain proosallisesti sikahyvä. Vieläkin himottaisi syödä lisää. Ahmin niitä naama virneessä. Ehkä oliiveissa oli jotain lievästi psykoaktiivista kemikaalia, joka sai aikaan mielihyvän väristyksiä. Jotkut kissathan tuntevat himoa oliivien tuoksuun, kaivelevat niitä purkeista ja kieriskelevät niiden päällä mielellään. Kissalla on nisäkkään aivot, ihmiselläkin on nisäkkään aivot, ehkä tässä on jokin yhteys. Minulla oli lapsena kissa, joka piti kurkusta. Jos se oli unten mailla kun kurkkua viipaloitiin, se heräsi ja juoksi keittiöön naukumaan makupalaa itselleen. Kiehnäsi jaloissa, mutta ei näykkinyt akillesjänteestä, niinkuin monet muut kissat tekevät.

---

Tuossa öljystä ja sijoittamisesta kertovassa kirjassa oli juttua kultaan sijoittamisesta. Kaivoin siitä tietoa netistä, Suomessakin on asiasta kertova sivusto. Kirjassa mainittiin, että kultaan sijoittavat ovat usein varsinaisia eksentrikkoja, ja mielikuva vahvistuu kun tutustuu tuon sivuston poliittiseen artikkelivalikoimaan, jossa on taustalla jonkin verran survivalistinen ja valtionvastainen ajatusmaailma.

Oliivinhimon lisäksi minuun on iskenyt kullanhimo, ei niinkään sijoitusmielessä, vaan silkan aineellisessa mielessä. Haluan pitää käsissäni painavaa, tiheää kultaharkkoa ja ihailla sen väriä. Jotkin kultakolikot ovat halpoja, ehkä ostan yhden sellaisen. Tai ei, kyllä sen harkko pitää olla, vaikka pienikin. Tahtoo ja haluaa. En halua olla liian eksentrikko, mutta silti...

Voitin lapsena arpajaisista kultaisen timanttisormuksen. Arpoja myi kehitysvammainen arpa-Esko, joka kiersi talosta taloon ja sammalsi aina samat lauseet. Halusin aina ostaa arvan, ja isä ja äiti siihen myöntyivät. Kerran voitin kahvinkeittimen, toisella kerralla sen sormuksen. Se oli pieni lapinkultainen röpelöinen sormus, jonka mitättömän pieni timantti tuskin erottui laakean valkokultakruunun keskeltä, siis varmaan halvin timanttisormuksen nimellä kulkeva esine, jonka mistään kultakaupasta saa. Lapinkulta ei edes ole kovin puhdasta. No, olen ajatellut myydä sormuksen romukullaksi, siitä saa ehkä parikymppiä, jos sitäkään. Ehkä annan sulattaa sormuksen pienen pieneksi kultaharkoksi, noin 2 x 2 x 3 mm:n kokoiseksi. Sitä olisi mukava hypistellä.12,5 kilon kultaharkkoa olisi tietysti vielä mukavampi, mutta se maksaa tällä hetkellä 134 255,09 euroa.

Tietysti jos sormusta sulatettaessa sen sisäpintaan ilmestyy hohtavia kirjaimia, muutan suunnitelmiani.

16.4.05

Sie jäit hapelle

Kävelyllä näin kevään ensimmäisen kimalaisen ja pölyisen talitintin. Tähän aikaan vuodesta kaikki on pölyistä, keuhkoputkeni sisäpintakin, mutta sitä en tiennyt että lintujen höyhenpukuunkin tarttuu kaupungin leijuva pöly noin tehokkaasti.

Lokit meuhkasivat ja sorsivat sorsia pullaa jahdatessaan. Naakat nokkivat ruohoa, eivätkä peläneet mitään. Naapurin antennin oli jokin myrsky niksauttanut yläosastaan vinoon.

Ahtaajien lakko viivyttää postin kulkua, enkä ole saanut odottamaani postipakettia. Pitäisi lukea kevään viimeiseen tenttiin, muttei huvita, mikä on kummallista, koska yleensä huvittaa. Tänään olin aikeissa käydä ostamassa juoksukengät ja verkkarit, mutta lounaan jälkeen päätin maksaa univelkoja, ja kauppa oli jo kiinni kun heräsin. Täytyy aloittaa lenkkeily, koska ruumis haluaa liikuntaa, eikä pyöräily enää tarjoa tarpeeksi vaihtelua. Kuntoilen kesäisin melko paljon, talvisin tuskin ollenkaan. Keväällä kunto on aina huono, mutta siitähän se sitten taas nopeasti nousee. En silti kuntoile kunnon kohotuksen vuoksi tai terveysnäkökohtia ajatellen, vaan siksi että liikkuminen on hyvä tapa olla ajattelematta varsinaisesti mitään.

Joku pölynsuodatin täytyy kyllä asentaa kasvoille kun lähtee lenkkimään.

15.4.05

Ulkokalla, tuuli länsilounaasta kolme metriä sekunnissa

Asensin jokunen aika sitten Skypen. Vaikka olenkin tavallaan töissä IT-alalla ja harrastanut tietotehnikaa melkein koko ikäni, olen todella laiska ja hidas omaksumaan mitään uusia innovaatioita käyttööni. Ainoa poikkeus oli Internet, jonka pariin vänkäsin itseni väkisin jo ennen kuin netistä tuli suuren yleisön juttu. Merkkipohjaiset käyttöliittymät aiheuttavat edelleenkin nostalgian väristyksiä, ja saavat aikaan muisteluketjuja siitä miten jännittävää oli tutkia mitä koneita netistä löytyykään, ja millaista oli solmia yhteisten kiinnostusten kautta tuttavuussuhteita sähköpostitse, viestimyskumppaniaan koskaan näkemättä.

No, Skypekin on jo vanha juttu, aikaansa seuraavat bloggaajatkin kuten Maalainen ovat skypettäneet kauemmin kuin minä. Skypen asennuksen jälkeen ajattelin tapani mukaan perehtyä siihen joskus parin viikon päästä. Koneessani on vanha mikrofoni, mutta sitäkään en edes kokeillut tai tarkistanut olinko mahdollisesti mykistänyt sen joskus.

Seuraavana päivänä puhelin soi. Langan päässä oli kuusikymppinen ruotsalainen mies, jolla on sama vähän erikoinen ja harvinainen sukunimi kuin minulla. Vastasin, vaikka en edes tiennyt toimiiko mikrofoni. Mies esitteli itsensä suomeksi ja kertoi että oli huvikseen hakenut Skypen käyttäjistä sukunimellään, ja minä sieltä olin sitten löytynyt. Keskustelimme pitkään, ja alkoi näyttää vahvasti siltä, että miehen isä on saattanut olla minun isoisäni lähisukulainen. Molemmilla oli sama sukunimi, ja molemmat olivat kotoisin Vienan karjalasta, josta olivat paenneet vallankumouksen jälkeen Suomeen. Sieltä tämä sukunimenikin on peräisin. Mies kertoi perheensä muuttaneen Ruotsiin vuonna 1948, kotona oli puhuttu suomea, mutta hänen muutettuaan pois kotoa, oli suomen kieli unohtunut. Jossakin vaiheessa hän oli ottanut isänsä kotiinsa asumaan vanhainkodin asemesta, ja näin päässyt taas käyttämään suomea. Hänen suomensa olikin varsin hyvää, siinä kuului jänniä pehmeitä s-äänteitä ja pieniä liudennuksia, jotka minusta viittaavat siihen, että hän oli omaksunut isänsä karjalaisvaikutteisen ääntämyksen.

Erikoislievää on se, että entisen kotikaupunkini sanomalehti julkaisi numeroissaan lehtileikkeitä 50 vuoden takaa, ja kerran leike oli sotavuosilta Vienan karjalasta. Siinä oli haastateltu juuri tuon soittajan isän nimistä miestä, jolta kysyttiin mitä asukkaat nyt tekivät kun Suomen sotilaat olivat vapauttaneet Vienan karjalan. "No ei mittää, viinaa ollaan juotu.", oli vastaus. Mies ei ole sama kuin soittajan isä, mutta hänen vastauksestaan muodostui kaveripiirissäni lentävä lause.

Aika ihmeellistä kumminkin, että joku kaukainen sukulainen tuolla tavalla soittaa yhtäkkiä.

---

Uusien tekniikoiden käyttöönotosta sen verran, että noin vuonna 2006 aion asentaa tähän blogiin kuvatkin. Kyllä sitten kelpaa. .

--

Lukulistalla on The Party's Over: Oil, War and the Fate of Industrial Societies ja The Oil Factor, Protect Yourself and Profit from the Coming Energy Crisis.

Peak Oil on kyllä vakava asia, mutta en edelleenkään osaa arvioida miten vakava asia se oikeasti on, ja mitä siitä seuraa. Olisi helppoa omaksua viisasteleva ja kaupunkilaisen edelläkävijän ällötiedostava katastrofismi-asenne, mutta sellaiseen en aio sortua. Asiasta täytyy ensin kaivaa niin paljon tietoa kuin mahdollista ennen kuin siitä voi mitään sanoa, jos silloinkaan.

13.4.05

En säilytä tätä takataskussa

Lompakko levälleen, meemityttää. Löytyypi tällaista

- Nordean yhdistelmäkortti (hankala, koska myyjä kysyy aina että pankki vai Visa, eikä kuuntele jos sanon etukäteen että pankki.)
- SYP:n lipuke, jossa näkyy tilinumeroni
- Ammattiliiton jäsenkortti
- Helsingin kaupunginkirjaston kirjastokortti
- Helsingin yliopiston kirjastojärjestelmän kortti
- Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisen kirjaston sininen pahvinen kirjastokortti, vaikka historiallis-kielitieteellisen kirjaston ja tiedekunnan nimi oli jo humanistinen tiedekunta kun kortin sain.
- Em. kortin muovisessa säilytystaskussa ollut paperilappunen, jossa oli salasana, jota tänä syksyllä kaipailin, mutta en millään muistanut. No, jopa löytyi.
- Opiskelijakortti
- Kela-kortti
- S-etukortti, ei vielä virallinen
- Isän S-etukortti (isälle kerään joskus bonuksia)
- Ykkösbonuskortti (ansaitsin viime vuonna mahtavat 9,30 euroa bonuksia)
- Elinluovutuskortti (tärkeä, elimiä tarvitaan)
- Omia käyntikortteja, yksi vanhalla tittelillä ja seitsemän uudella
- Muiden ihmisten käyntikortteja 4 kpl
- Ilmailumuseon pääsylippu vuodelta 1995
- Bändini keikan flyeri vuodelta 1994. Se on aika hieno, mutta kosketus muovia vasten on sumentanut kuvaa.
- Flyerin alla muistilappunen, ja siinä numero johon voi soittaa Visan katoamistapauksissa. Lapussa on vielä osoitteeni viiden vuoden takaa.
- Flyerin alla myös huoneistohotellin tallelokeron ja huoneen numero sekä nimeni pitkältä Piilaakson työkeikalta vuodelta 1999. Nimeni on kirjoitettu siinä väärin.
- Ostokuitti ja takuukuitti digikamerasta (ostettu City-Anttilasta myyjien helvetillisen virheilyn jälkeen, minkä seurauksena sain astetta paremman mallin samaan hintaan, joka oli valmiiksi alennettu)
- Sivutaskun pohjalta lappunen, johon on kirjoitettu Samuel Florman - Existential Pleasures of Engineering ja Hugh Gusterson: Nuclear Rites. Lapulla on ikää noin 4,5 vuotta.
- Kummallisen muotoinen paperisuikale, jossa on luvut "14-21" ja "18", näistä viimeinen ympyröity. En muistanut heti mitä ne tarkoittivat, nyt muistan.
- Lounasseteleitä
- Sokoksen 15 %:n alennuskuponki
- Ruokalippuja
- Ajokortti, vanhanmallinen ja siinä minulla outo hiustyyli
- Yliopiston kopiokortti
- Loton tilinumerokortti
- Harrastuksiin liittyviä puhelinnumeroita Post-It-lapulla
- Matkakortti
- Kauppalista: "keksejä, hedelmiä, jotain ruokaa", mikä kätevästi siirtää ruokapäätöksen kauppaan, kun sitä ei jaksanut lappua kirjoittaessa miettiä.
- Parturin asiakaskortti, josta saa kuudennen leiman jälkeen ilmaisen hiustenleikkuun, ja jonka aina hukkaan viimeistään viidennen kerran jälkeen
- Poletti marketin kärryjä varten, käy myös Lidliin, jossa sen yritti ostaa minulta 50 sentillä joku minkkiturkkinen huoliteltua suomea puhunut mummeli, ja ihmetteli kun en halunnut myydä
- 40 senttiä rahaa (3 x 10 c ja 2 x 5 c)

Kukaan ei usko että makuupussiini hajosi jugurttipurkki

Yleensä en viitsi Blogistanin meiningeistä juuri välittää, tai oikeastaan viitsin joskus paljonkin, mutta en halua siitä mitään kirjoittaa. Nyt rikon periaatettani, kun kerran blogilistakin kaupallistuu.

En pidä kaupallistumista ollenkaan pahana, jos se hoidetaan oikein. On oikeudenmukaista, että
Pinserin Sami saa työstään hyötyä, enkä mene Sedistäkään kritisoimaan mainoksista blogissa - kysymyshän ei ole siitä että "ne saivat Sediksen", vaan siitä mitä Sedis sai tai saa. Tällä hetkellä Sediksen blogissa ei muuten mainoksia näy, eilen ne vielä siellä olivat.

Blogilistan kaupallistumisen kritiikki tuskin on pohjimmiltaan ideologista vastenmielisyyttä kaupallistumista kohtaan sinänsä - onhan Pinserinkin yläreunassa Googlen Ad Words -mainoksia, jotka on helppo jättää huomiotta. Eri asia olisivat ns. prolemainokset, eli kirkuvan värikkäät, Joka Sana Isolla Kirjoitettuja Otsikoita sisältävät omenaviinietikkareklaamit ja vastaavat. Silti otaksun, ettei kritiikin perustana ole mainokset tai lastenruokablogit, vaan paljon vakavampi asia: monen netinkäyttäjän turhautuminen huonosti hoidettuihin, alimitoitetuin resurssein ylläpidettyihin näennäisilmaisiin kaupallisiin palveluihin, kuten
huuto.netiin. Tällaiset surkeat kaupalliset palvelut ovat todella yleisiä. Ne ovat täynnä käyttökatkoja (Vai mitä Bloggerin käyttäjät? Ei tämäkään epäkaupallinen systeemi ole.), ja joskus asennevammaista helpdeskiä ja ylläpitoa, joka itse asiassa on toistaitoisten viiksiteinien autokorjaamomentaliteettia siirrettynä IT-maailmaan. Alex Niemisenä esiintyneen kommentoijan kommentit Pinserissä eivät ainakaan tätä kuvaa paranna.

Harrasteena ylläpidetyt sivustot toimivat usein paljon paremmin kuin käyttäjälle ilmaiset kaupalliset sivustot, ja se minua Blogilistan kaupallistumisessa arveluttaakin. Mitä siitä seuraa, jää nähtäväksi.

11.4.05

Miss märkä T-pussi

[Dyro] ei helvata
[Dyro] tuli tos mielee yks kerta ku olin just saanu ajokortin
[Dyro] ni olin yöllä kaverin kaa ajelemas ja pysähyttii yhtee risteyksee mist ei saanu kääntyy oikeelle
[Dyro] mut halusin silti mennä sinne ku muuten olis joutunu kiertää pitkän lenkin
[Dyro] ei ollu liikennettä missää
[Dyro] ja punasis valois vaa jumitettii
[Dyro] ihan tyhjä risteys mitä nyt meidän takan oli joku pakettiauto peräs kiinni
[Dyro] ni sanoin sit kaverille et mä käännyn tost vaikkei saiskaa
[Dyro] ni kaveri siihe et poliisit sakottaa
[Dyro] luulin et se oli vitsi ja käännyin sit punasii päin kiellettyy ajosuuntaa
[Dyro] kaasutin viel helvetist et lähettii ku tykin suusta
[Dyro] ni eiköhän siel takan ollu musta maija
[Dyro] se oli vaa ollu niin lähel etten nähny sen tekstei tai värii
[Dyro] vilkut vaa välähteli ku se ampas perää
[Dyro] sakothan siitä tuli :(
[Dyro] kaveri nauro vedet silmis
[Dyro] vähäx nolotti

9.4.05

Naparetkeilyä - Navel Travel

Niin vammis olo että en jaksa tehdä muuta kuin testejä. Tämä enkkutesti oli itse asiassa hyvä, erikoispisteet laatijalle naval travel vs. navel travel -kohdasta.

English Genius
You scored 100% Beginner, 100% Intermediate, 100% Advanced, and 93% Expert!
You did so extremely well, even I can't find a word to describe your excellence! You have the uncommon intelligence necessary to understand things that most people don't. You have an extensive vocabulary, and you're not afraid to use it properly! Way to go!


Thank you so much for taking my test. I hope you enjoyed it!



For the complete Answer Key, visit my blog: http://shortredhead78.blogspot.com/.





My test tracked 4 variables How you compared to other people your age and gender:
free online datingfree online dating
You scored higher than 64% on Beginner
free online datingfree online dating
You scored higher than 68% on Intermediate
free online datingfree online dating
You scored higher than 81% on Advanced
free online datingfree online dating
You scored higher than 98% on Expert
Link: The Commonly Confused Words Test written by shortredhead78 on Ok Cupid


Ei pysähdytä! Ei pysähdytä! Lisää!


Rationalist
4 optimism, -4 faith, and 7 logic!

Rationalism is the most scientific of the philosophies. No matter how
bizarre something may seem, rationalists will always discount the
supernatural. To them, there is no such thing as a mystical,
otherworldly explanation for anything, no exceptions. Everything, no
matter how strange, can be proven through science sooner or later. If
something is genuine, there is an explanation for it.



Famous rationalists include: Baruch Spinoza.



The opposite of Rationalism is Existentialism.
My test tracked 3 variables How you compared to other people your age and gender:
free online datingfree online dating
You scored higher than 76% on optimism
free online datingfree online dating
You scored higher than 2% on faith
free online datingfree online dating
You scored higher than 97% on logic
Link: The What's Your Philosophy? Test written by Cyrix311 on Ok Cupid

Jaa tuommoinen kyykkivä rationalisti vai?


Incas
You scored 78% for Education, 41% for Religion, 31% for Military Might, and 33% for Decentralization!
Mysteriously, this vanished people were enlightened and educated to a magnificent level. Scientific, artistic, with a vast understanding of the stars and astrology, the Incas of Peru were the first great science society in the Americas. We speculate a society of great thinkers and curious scienctist. To value knowledge, art, and culture above all things would make for the best Incan society had to offer. You belong here because you thinkthese things make for immortality, and you might just be right.
My test tracked 4 variables How you compared to other people your age and gender:
free online datingfree online dating
You scored higher than 75% on Education
free online datingfree online dating
You scored higher than 50% on Religion
free online datingfree online dating
You scored higher than 0% on Military Might
free online datingfree online dating
You scored higher than 50% on Decentralization
Link: The Ancient Civiliazation for you Test written by Rowdyandy on Ok Cupid
Ja phaskat, en halua olla mikään inka, koska Andeilla ilma on ohutta ja kylmää. Sotimispuoleen voisi vähän panostaa.

Kröh-öh

Sydämeni jäi Roomaan, mutta muistini jäi Tallinnaan.

Ruumiini jäi Helsinkiin. En lähtenytkään Tampereelle, koska poden taas jotakin ihme flunssaa. Kuumetta ei tälläkään kertaa juuri ole, mutta lihaksia pakottaa, keuhkoputkea hiertää ja olo on vätyksellinen. Olisi nyt edes kunnon kuume, niin tauti katoaisi nopeammin.

Mitenköhän virukset ovat kehittyneet, ja milloin? Ensimmäisten solujen kanssa yhtä matkaa? Miten jokin viruksen kaltainen perimäpaketti lohkeaa yhtäkkiä irralleen ja alkaa tarvita toimivaa solua monistuakseen? Ehkä virusten rakenne on lähempänä ensimmäisiä soluja kuin nykyisten mikrobien rakenne, ja ensimmäisten solujen ja virusten välillä ei ollutkaan niin suurta eroa kuin nykyisten solujen ja virusten välillä.

8.4.05

Sarveisaineen poistoblues

Äh, peilistä katsoo Joku Muu. Leikkautin eilen hiuskuontaloni, minulla on yleensä ollut pitkähköt hiukset, mutta nyt sitten päätin lyhennyttää niitä reilusti. Nyt sitten näytän merijalkaväen sotilaalta. Olen todella tylyn näköinen, eivätkä lyhyet hiukset halua edes pysyä paikoillaan, vaan alkavat törröttää Jukolan veljesten itsepäisen harjastukan lailla vaikka niitä yrittäisi saattaa kuriin kemikaalein. Voi leähmä. Joillekuille lyhyet hiukset sopivat, minä näytän raakalaiselta. Auttaisikohan värjäys?

Sitä saa uudet silmät kun tekee jotain uutta. Jos katselee itselleen uusia silmälaseja, alkaa kiinnittää huomiota vastaantulijoidenkin kakkuloihin, kun on ostamassa takkia, alkaa nähdä kanssaihmistensä takit, kun opiskelee geologiaa, saa kivisilmät ja alkaa nähdä tuntemiaan mineraaleja missä tahansa kivenlohkareessa tai vaikka hiekoitushiekassa. Vinkki: ne vaaleanpunaiset, suorasivuiset vähän pikku pyramidin näköiset kivenmuruset ovat maasälpää, joka on maankuoren yleisin mineraali. Kaiken lisäksi kivan niminenkin. Maasälpä. Feldspar. Maasälpä rapautuu sadeveden happamuuden vuoksi savimineraaleiksi ja sen sisältämä natrium virtaa meriin, joissa se yhtyy tulivuorenpurkauksien tuottamiin kloori-ioneihin. Tästä syntyy ruokasuolaa (NaCl), ja siksi merivesi on suolaista. Paitsi Itämeri ei ole niin suolainen, eikä Suomenlahti.

Ostin tänään uuden paidan ja housut, hiphei. Menin sitten Prismaan, siellä oli tuoppi jonka kahvaan oli kiinnitetty soittokello. Viinahuumori on aina hauskaa. Lapsena kohtasin kaupassa maailman turhimman koriste-esineen, se oli posliininen tennismailaan nojaava, myhäilevä sammakko, joka toisessa kädessä kannatteli kylttiä VOITTO TAI HÄVIÖ MUTTA LUQJA VARJELKOON TASAPELILTÄ. Sammakot eivät olleet menneet kaupaksi, niitä oli toisenlaisiakin, ja kaikkien kylteissä oli jokin sana kirjoitettu poskelleen. Kauppareissulla söin hampurilaisaterian, mutta taas on nälkä ja kurkkukin on kipeä. Huomenna pitäisi mennä Tampereelle käymään. Pysy tauti poissa nyt. Junamatka, odotan sitä. Tampere on mukava.


5.4.05

Juolahdusvehnänen

John Coltranen Summertimea kuunnellessa tuli mieleen että ehkä Coltranella oli ADHD.

Tai sitten hänen soitantansa on jutustelua ja lörpöttelyä, puhetta ilman sanoja. Muistan kun kerran Irlannissa nukahdin päivällä pubin nurkkaan ja irkkujen jutustelu muuntui unen ja valveen rajamailla irlantilaiseksi kansanmusiikiksi. Siinä oli samoja sävelkulkuja. Vaikuttavatko kielen sävelkulut musiikkiin? Kiinalainen musiikki kuulostaa ainakin ihan puhutulta kiinalta.

Lievä kuutamo

Nyt on taas alkanut sateenkaarien aika. Keväisin ja kesäisin näkyy asuntoni ikkunasta iltaisin usein sateenkaari kadun toisella puolella, jos sattuu olemaan sopivan epävakainen ilma ja aurinko pääsee paistamaan horisontissa. Olen kerran nähnyt kuun sateenkaarenkin, oli kostea elokuinen yö vai oliko se toukokuinen, en muista, ehkä se oli sittenkin kevättä. Ajoimme ystävieni kanssa kuunvalossa pitkin peltoa halkovaa tietä. Pysähdyimme jostakin syystä, kuu paistoi, ja vierestä pellolta nousi hopeinen kaari. Se liikkui eteenpäin samaa tahtia kun sitä lähestyi ja sillä oli erikoinen paksu juuri. Oli hiljaista, ja kuun sateenkaari vain korosti hiljaisuutta kuin jokin ilmassa leijuva aineeton veistos. Tupakat poltettiin, mentiin autoon, lähdettiin.

Laitoin ruokaa, yksinkertaista ja nopeaa. Hernekeittopurkissa luki "Add half a can of water and bring to boil." Boil merkitsee verbinä kiehumista ja substantiivina paisetta, kiehuvassa vedessä on paiseita, siltähän se juuri näyttääkin.

Vaaleanruskea katupöly karhentaa keuhkoputken, mutta saa maiseman näyttämään mukavan eksoottiselta, sellaiselta beigen kelmun peittämältä, jolta kuvittelen Kiinan lössialueiden pölyn keskellä kasvavien kaupunkien näyttävän.

Bussissa viereeni istui nainen. Hetken mielijohteesta ajattelin sanoa "minä en rakasta ketään". En sanonut, koska matkaa oli vielä monta kilometriä jäljellä.

See äx hoo äx

Bussissa mietin, kuinka paljon maailmassa on hukkapinta-alaa johon aurinko paistaa. On kallioleikkausten seinämiä, jalkakäytävien reunuskiviä, talojen kattoja.

Maailma tarvitsee energian lähteeksi ja raaka-aineeksi hiilivetyjä, jotka tällä hetkellä imetään öljylähteistä. Jos kehitettäisiin aurinkokenno, joka auringon energian avulla valmistaisi hiilidioksin hiilestä ja veden vedystä hiilivetyjä, ei öljyä tarvitsisi pumpata maan sisältä niin paljon. Aurinkokenno saisi hiilidioksidin ilmasta, vesi sille syötettäisiin putkea pitkin ja valmiit nestemäiset hiilivedyt valuisivat toista putkea pitkin keräysastiaan tai -putkistoon. Näitä kennoja voitaisiin sitten sijoittaa hukkapinta-aloille, esimerkiksi kerrostalon katot olisivat oiva paikka. Kaupunkiin voitaisiin luoda valtava verkosto aurinkokennojen vesijohto- ja hiilivetyputkia, ja näin meillä olisi käytössämme jatkuva virta hiilivetyjä joita ei tarvitsisi imeä maan sisästä. Eipä aika ekoa.


Kasvit ovat tietysti harrastaneet hiilivetyjen valmistusta aurinkoenergialla jo satoja miljoonia vuosia, mutta kasvin ryökäleistä ne hiilivedyt täytyy ottaa pois väkisin, ja siihen kuluu energiaa. Sopiva aurinkokenno luovuttaisi hiilivetynsä ihan vapaaehtoisesti ja kiltisti. Lirinä vain kuuluisi kun ihmiskunnan elämännesteet virtaisivat putkissa kuin kevätpuro ikään.