10.11.05

Kuunsirppi ja pajavasara

Tuosta numerojutusta tulisi hyvä meemi. Jokainen luettelisi muutamia mieleen jääneitä numerosarjoja, mutta ehtona olisi että ne löytyisivät netistä ja niihin voisi linkittää. Linkitys olisi tärkeää, tai edes joku selitys numeroiden viereen.

Mutta asiaan. Tänään juoksin oman matkaennätykseni, kuusi kilometriä. Sykemittarin ohjelma arpoi järjettömän korkeat keskitason sykerajat, mutta päätin kuitenkin ottaa rennosti ja juosta sellaista 135-140:n vauhtia, mikä olikin oiva valinta, koska en väsähtänyt kesken kaiken. Loppujen lopuksi suurimmat esteet lenkkikertojen ajallisen tai matkallisen pituuden lisäämisessä ovat psyykkisiä. Jos 5,5 kilometriä on mennyt ongelmitta kaksi viikkoa sitten, niin kyllähän kuusi kilsaakin sitten menee. En vain millään haluaisi kokea nöyryytystä, joka seuraa siitä kun huomaa ettei jaksakaan. Ehkä asetankin tavoitteeni siksi liian alas. No, juoksun loppuvaiheessa kilometrin jälkeen pääsin taas siihen nautinnolliseen meditatiiviseen tilaan, joka seuraa sopivasta rasituksesta, ja jota joutuu nykyään toden teolla jahtaamaan. Siinä tilassa tekee mieli sulkea silmät puoliksi ja jossa voi kytkeä pois kaiken turhan ympäristön havainnoinnin ja vaientaa siitä kirpoavat assosiaatioketjut. En haluaisi käyttää sanaa zeniläinen, joten en luonnehdi tilaa siten. Tuo oli ovela piiloluonnehdinta. Haluan käyttää sanaa tseniläinen. Ennen pääsin tseniläiseen tilaan helpommin, koska rasituin nopeammin. Nykyään joudun tekemään enemmän työtä sen eteen.

Ensi viikolla on ohjelmassa 7 kilometriä. Sekin tuntuu varmaan suurelta kynnykseltä, mutta ei sitten lopulta olekaan. Jos tämä lämpöaalto jatkuu, saatan juosta 10 kilometriä joulukuun lopulla. En kaipaa lunta ollenkaan juuri nyt. Mitä minä sitten teen kun tulee liian kylmää juosta?


Olen myös alkanut tutkailla ruokien energiasisältöjä, vaikka en ole ollenkaan ylipainoinen. Olen myös miettinyt erilaisia ruokavaliokokeiluja. Alan ymmärtää miksi jotkut liikunnan harrastajat vajoavat ortoreksiaan. Liikunnan vaiva ja siitä saatu ruumiillinen hyvinvointi alkaa tuntua sijoitukselta, jolle haluaa mahdollisimman hyvän tuoton. Ruumistaan ei halua millään tavalla vahingoittaa. Ei, tähän ansaan en lankea, vaan syön huomenna kahvin kanssa pullaa.

Täytyy myös muistaa, että edelleenkin minua ohitellaan, enkä minä ohita muita kuin kävelijöitä, joten ei tässä mitään urheilijoita vielä olla. Oli miten oli, nyt on ruumiissa
saanut olo, samanlainen kuin orgasmin jälkeen. Siunatut endorfiinit! Mitä minä tekisin ilman teitä? Varmaan murjottaisin enemmän ja levittäisin ympäristööni apeutta ja muuta tuomittavaa.

Endo(mo)rfiineista tuli mieleeni, että yskän kynsissä kouristeleva ystäväni sai lääkäriltä pullollisen etyylimorfiinia sisältävää yskänlääkettä. Etyylimorfiini muuttuu elimistössä morfiiniksi, ja morfiini hillitsee yskäkeskuksen toimintaa. Morfiini myös nukuttaa ja sillä on tunnetusti muitakin vaikutuksia, niinkuin ummetus, euforia ja addiktio. Niinpä lainasin viisi millilitraa kyseistä lääkettä ja otin sen yömyssyksi. Mitään erityisiä vaikutuksia en huomannut, mutta sinä yönä unet olivat epätavallisen eloisia ja pitkiä tarinoita.


Itse asiassa asiani oli aivan toinen, piti kirjoittaman asiantuntijuuden aiheuttamasta ylimielisyydestä, mutta säästin sen erilliseksi merkinnäksi. Heippa.

Ei kommentteja: