24.11.05

Joustamisesta

Olen viime aikoina miettinyt sitä, mitä talouden ja organisaation tehokkuudella tarkoitetaan, ja mikä tehokkuudeksi mielletään. Jostain syystä monet tuntuvat luulevan että tehokkuus on sitä, että tehdään kamalalla tahdilla hirveästi töitä. Asenteen perustalla lienee kummallinen löysät pois -mentaliteetti, joka on peräisin vuosisadan vaihteen tehdastyöstä ja jota halutaan soveltaa sielläkin missä se ei toimi. Muutenkin tuntuu siltä, että kun puhutaan työstä ja työnteosta, taustalla vaikuttaa vanhentunut mielikuva monotonisesta tehdastyöstä tai ojankaivuusta.

Tehokkuus ei ole ankaraa duunin painamista niska limassa, vaan asioiden saamista aikaan mahdollisimman vähin resurssein, ja resurssien kapasiteetin hyödyntämistä pitkällä aikavälillä kestävästi. Sillä ei ole mitään tekemistä tuloksen repimisestä alimiehitetyn työntekijäjoukon selkänahasta. Sellainen ei ole pitkän päälle kannattavaa, ja näinollen se ei ole tehokasta. Todellinen tehokkuus on eleganttia ja sulavaa voimaa.

Tehokkuuteen liittyy olennaisena osana joustavuus, joka sekin ymmärretään väärin, ainakin jos kyseessä on työntekijän joustavuus. Yleensä luullaan, että työntekijän joustavuus on yksinkertaisesti sitä, että työntekijä tekee pidempiä päiviä kuin mitä pitäisi, pahimmillaan palkattomana ylityönä. Varsinkin ylemmät toimihenkilöt tekevät työuransa aikana noin 400 000 euron edestä palkatonta ylityötä. Olen sitä mieltä, että tällainen joustavuus on petollista, sillä se useimmiten paikkaa vain organisaation resursoinnin tai työvälineiden ongelmia. Jos työntekijöitä on liian vähän, tai vaikkapa tietojärjestelmien käytettävyys on huono, näistä aiheutuva tehokkuuden menetys korvataan tekemällä työtä yli normaalin tuntimäärän per päivä. Tällöin organisaation tehokkuutta syöviä seikkoja ei tunnisteta, eikä niitä päästä korjaamaan.

Minulla on hyvin tiukka linja lisä- ja ylityön suhteen, sillä olen huomannut, että kun sitoutuu tekemään päivässä sen 7,5 tuntia eikä tippaakaan enempää, joutuu työskentelemään
oikein ja järkevästi. Se jos mikä on tehokkuutta. Alkaa myös huomata hyvin selvästi ne asiat joihin hukkaantuu turhaan aikaa ja resursseja. Ne voivat olla yllättäviä juttuja, kuten vaikkapa 300 millisekunnin latenssiaika, kun tietojärjestelmään syötetään tietoyksikköä. Se ei kuulosta paljolta, mutta kun se kertautuu kymmeniä kertoja päivässä tuhansien työntekijöiden kohdalla, saadaan aikaan huomattavaa tehokkuuden menetystä. Ei tietenkään niin yksinkertaisesti, että latenssiajoista kertyy 2 tuntia odotteluun hukattua rahanarvoista aikaa per päivä, vaan siten, että järjestelmän käyttäjät lykkäävät järjestelmän käyttöä viimeiseen asti, keksivät oikoteitä tai tekevät asiat puoliksi valmiiksi, tai saavat aikaan huolimattomuusvirheitä, koska latenssiajan aikana mielenkiinto suuntautuu muualle. Tämä on paljon pahempi asia kuin mekaanisesti laskettu tunnin tai parin odottelu.

Kun työntekijät sitoutuvat tiukasti 7,5 tunnin työpäivään, sen tehokkaammaksi on organisaation pakko muuttua, koska heikkoudet paljastuvat niin raa'alla tavalla. Pitkällä aikavälillä organisaation tehokkuus kasvaa paljon, ja siitä hyötyvät kaikki.

3 kommenttia:

tommi kirjoitti...

Olen tullut siihen tulokseen, että yhtä jokaista erillistä aihetta kohtaan kannattaa kirjoittaa oma blogimerkintänsä.

Linkittäisin tämän jutun toiseen osaan, mutta lukijat hämmentyisivät kun joutuisivat lukemaan ensimmäisen osan eivätkä tajuaisi miten se liittyy tehokkuuteen.

Dyro kirjoitti...

Joustin periaatteistani ja jaoin merkinnän kahtia. Voit linkittää jos haluat.

Kriisi kirjoitti...

Kiitos tästä. Varsinkin latenssiaikapohdintasi valoi hieman itsetuntoa. Samoista asioista työympäristössä pohdiskelu kun tulkitaan useimmiten pelkäksi nipotukseksi. Tietotekniikka on hyvin kavalalla tavalla yksi keskeisiä tehokkuuskampittajia. Monissa firmoissa koneita käyttävät ihmiset, joilla ei ole sinänsä mitään näkemystä ja kokemusta koneista muuten. Siitä syntyy ainakin kahdenlaisia ongelmia: toisaalta he eivät osaa tunnistaa koneisiin ja järjestelmiin itseensä liittyviä ongelmia kovin hyvin... ja toisaalta, koska he tekevät kokemattomuutensa usein tiettäväksi, heitä ei myöskään oteta vakavasti silloin kun he jonkin ongelman oikeasti äkkäävät.

Usein myös asianmukaisen työvälineen pyytäminen tulkitaan pelkäksi ahneudeksi. Valitettavasti totuus paljastuu usein vasta sitten kun on jo liian myöhäistä.