3.11.05

Betoninkylmät ydintalvijouluterveiset

Viikon viisikilometrinen on takana. Juoksin aivan yhtä hitaasti kuin ennenkin, mutta syke pysyi tavoitealueella eikä karannut liian korkealle, mikä tarkoittanee että kunto on noussut. Jeah! Jeah! Tiistaina söin lounaaksi kasvisaterian, ja lenkillä jalat tuntuivat todella heikoilta vaikka muuten ei väsyttänytkään. Tänään olin viisaampi ja söin lihaa, joten jaloissa oli voimaa normaalisti. Liha on hyvää ja sitä pitää syödä.

Pimeässä on mukavaa juosta, lenkkipolku on toki valaistu, mutta yleensä lähden juoksemaan vasta sitten kun taivas on pimeä eikä iltaruskosta ole jäljellä kuin aavistus. Polku kulkee suoraan läpi Talin aukean urheilupuiston, toisella puolella on golfkenttä ja toisella joukko jalkapallokenttiä. Jos taivas on kirkas, tähdet näkyvät hyvin, koska valaistus on sopivan vähäinen. Tiistaina bongasin Andromedan galaksin, jouduin kyllä kääntämään päätäni yli 90 astetta vasempaan pitkällä suoralla, mutta pysyin silti polulla enkä harhautunut ruohikkoon.
Pimeä kääriytyy ympärille ja valaisimet näyttävät tien mutteivät sen enempää. Juuri sopivan yksinkertaista.

Lenkkireitille antaa oman tunnelmansa tuo pitkä suora. Tunnelma riippuu siitä juokseeko suoraa pohjoiseen vai etelään. Etelään juostessa näkyvät Munkkivuoren kerrostalojen valot, kun taas pohjoiseen päin juostessa polun päässä hohtavat Pitäjänmäen teollisuusalueen eli Piimäen ja SysOpen Towerin valot. Munkkivuori on rauhallisempi näkymä ja Pitäjänmäki vilkkaampi, mikä vaikuttaa aina vauhtiin ja tunnelmaan. Koska haen lenkiltä sisäänpäinkääntynyttä, monotonisen miellyttävää olotilaa, juoksen yleensä kohti Munkkivuorta. Joskus koen nämä valot melkein ääninä, eräänlaisena sointuina tai ties minä, jotain synestesian esiastetta se varmaan on.

Minut ohitti viitisen juoksijaa, mukaan lukien mies joka juoksi, työnsi lastenvaunuja ja ulkoilutti koiraa yhtä aikaa). Minä en ohittanut ketään paitsi kävelijöitä.

Kuljin taannoin suuren ja kalliin maastoauton ohi ja ajattelin refleksinomaisesti, että kukahan mulkku senkin omistaa. Minua voidaan tietysti soimata kateudesta, mutta sellainen syytös ampuu ohi. Usein väitetään suomalaisten olevan kateellisia toisten menestyksestä (ja varsinkin nyt kun verotiedot on julkaistu), mutta se ei pidä paikkaansa. Eivät suomalaiset ole sen kateellisempia kuin muutkaan. Se mikä tulkitaan kateudeksi on usein etukäteisvarautumista siihen, että sieltä menestyneiden taholta on odotettavissa kyykytysyrityksiä ja vittuilua. En oikein osannut perustella tätä käsitystä itselleni, ennen kuin luin Lentävän juuston merkinnät yhteisöllisyydestä, ja eritoten sisäistetystä yhteisöllisyydestä. Jos vastoinkäymiset eivät ole yksityisasioita, ja surkimuksille osoitetaan paikkansa, ovat nuo paikan osoittajat väistämättä niitä menestyneempiä. Kaikki tietävät tämän, ja siksi menestykseen suhtaudutaan niin kyräillen.

Ei kommentteja: