30.10.05

Villasukkapunk ei ole kuollut

Tämän blogin nimi on tylsä ja aion vaihtaa sen Planetaarioksi. Tunnuslause jää ennalleen, mutta alusta saattaa vaihtua ja sen myötä myös osoite. Ilmoitan siitä kyllä erikseen. Olen myös harkinnut nimeä 'aario tai -aario, mutta planetaario on parempi. Harkitsin myös nimeä Orrery mutta se olisi ollut englantia ja liian kikkaileva. Nimikandidaatteina roikkuvat myös Poskiontelo, Hengitystiehyet ja Keuhkoputki. Tai miten olisi pelkkä Putki. Tai Kupariputki. Nimi voisi olla myös Messinkinen tiimalasi on kestävä mutta siitä ei näe läpi. Se ei ehkä mahdu helposti otsikkoon.

Kävin perjantaina Tampereella työhaastattelussa. Pendolino kuljetti minua melkein 200 kilometrin tuntinopeudella ja tuoksui sairaalalta. Alan vähitellen ymmärtää ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita junista. Tähän asti junat ja VR ovat olleet minulle melko samantekeviä, junat ja radat ovat olleet ihmisten ja tavaroiden liikutteluvälineitä, samanlainen yhdistelmä anonyymiä hyödyllisyyttä ja yhdentekevyyttä kuin tienvarsien harmaat muuntajakaapit. Kasvoin rannikkokaupungissa, joka on pohjoisesta tulevan radan päätepiste, eikä kaupungista siis pääse junalla kuin yhteen suuntaan. Kaiken lisäksi rataa kulkevat junat olivat henkilöjunia, joiden penkeissä ei ollut edes niskatukea. Pohjoiseen päin ei ollut yleensä mitään asiaa, sillä sielläpäin ei ollut mitään kiinnostavaa, yksi radanvarteen paisunut persoonaton asutustaajama vain, eikä edes kovin suuri. Vasta sieltä pääsi oikean junan kyytiin, jos tarvetta oli. Yleensä ei ollut, ja ensimmäistä kertaa matkustinkin pikajunalla vasta 12-vuotiaana. Nyt kun olen suhannut Tampereelle ja takaisin erinäisiä kertoja, alkavat junatkin kiinnostaa, koko rataliikenteen monimutkaisuus ja junien ominaisuudet. Pikajunat ovat mukavia kuin vanha sohva, IC-junat ovat yritys niiden modernisoimiseksi samaan tapaan kuin Lada Samara oli yritys modernisoida laatikko-Ladaa ja Pendolinot ovat sitten kaikkea sitä mitä IC-junat yrittävät olla.

Kävin katsastamassa Tampereen Stockmannin. Liukuportaissa vastaani tuli nainen joka katsoi minua muutaman sekunnin tavallista pidempään ja näytti todella tutulta. Olin melkein moikata, mutta enpä sitten kuitenkaan, kun en saanut päähäni kuka hän on.

Työhaastattelu oli erikoinen tapaus, ei niinkään haastattelu vaan rupatteluhetki. Olen käynyt samassa yrityksessä aikaisemmin, samoissa merkeissä. Nyt siellä työskentelee hyvä ystäväni ja entinen kollegani, joka tuli mukaan jutustelemaan. En yhtään ihmettele, että työpaikat täytetään niin helposti suhteilla ja tuttavien kautta. Työhaastatelu on niin epäluonnollinen tilanne, että mikä tahansa asia, vaikkapa tuttavan suositus saati osallistuminen haastatteluun, vähentää haastattelijan painetta tulkita haastateltavan ominaisuuksia joidenkin toisarvoisten yksityiskohtien perusteella. Työpaikkaa ei edes ollut tarjolla, mutta keväämmällä tilanne on melko varmasti toinen. Retki ei mennyt hukkaan, sillä yritys vaikuttaa melko lailla hyvin johdetulta, järkevin periaattein toimivalta ja sellaiselta jossa voisin viihtyä hyvinkin. Työ tosin olisi paljon hektisempää kuin nyt, mutta hektisyys ei ole huono asia jos työstään pitää. Olimme entisen kollegani kanssa hyvin toimiva työpari, ja kieltämättä hänen kanssaan olisi mukava työskennellä edelleenkin, sillä ihmisiä joissa yhdistyy bisnesäly, luovuus ja empatia on todella harvassa.

Kello 14.07 Helsinkiin lähtenyt juna lähti myöhässä jarruvian vuoksi ja myöhästyi koko ajan lisää, koska ei voinut ajaa normaalivauhtia. Mietin millaisen ketjureaktion yksi myöhästyvä juna varmasti saa aikaan VR:n liikenteessä. Kymmenet ihmiset joutuvat reagoimaan valvomoissa tai missä nyt ikinä ovatkaan. Ajattelin filminpätkiä toisesta maailmansodasta, joissa brittien ilmavalvontakeskuksen valtavalla karttapöydällä olevia omien ja vihollisen lentolaivueita edustavia merkkejä siirrellään biljardikeppimäisten puuvarsien avulla. Sitten ymmärsin että liikenteen uudelleenjärjestely hoituu tietenkin tietokoneilla. Tunsin kulkevani epätahdissa nykyaikaan nähden kuin myöhästynyt juna.

2 kommenttia:

pagisija kirjoitti...

Tampesteri on leppoisa paikka. Suosittelen lämpimästi vuoden asumiskokemuksen perusteella. Jopa iloisesta *sarkastista naurua* Itä-Suomesta muuttanut kotiutui oitis hämäläisten joukkoon.

Dyro kirjoitti...

Tuosta Itä-Suomen "iloisuudesta" lukisin mielelläni Pagistaanissa merkinnän.

Höh, tämä Blogger vaatii varmistussanan kirjoittamisen myös minulta, kun lähetän vastausta. Eikö palvelija tunne isäntäänsä, vaikka salasanankin kirjoitin?