27.10.05

Tukka tuulessa jäätyypi


Jos jokin tämänaamuisessa bussiepisodissa minua harmittaa, niin se että olin tilanteeseen nähden liian empaattisella tuulella. Jostakin syystä mietin koko ajan ukon ärjyessä, että mikä ihme miestä vaivaa, mikä saa jonkun menettämään itsehillintänsä noin totaalisesti. Ei taida miesparalla mennä hyvin, tuumin, ja sen seurauksena olin ehkä hieman liian sovitteleva vittuiluni seassa. Olisi pitänyt olla ivallisempi ja kukkopoikamaisempi, mutta silloin tilanne olisi toisaalta saattanut karata käsistä ja äijä olisi tullut päälle.

Illan pimettyä kävin lenkillä, ja pidin yllä aika kovaa vauhtia. Ilahduin huomatessani, ettei jäinen maa ja nollaan valahtanut lämpötila haittaa juoksemista, kunhan vain panee lämmintä päälle ja pipon päähän. Pipon poistin jossakin vaiheessa, ja juoksun jälkeen kotiin kävellessäni huomasin että hikiset hiukseni olivat jäätyneet niskasta jääpuikoiksi.

Aloitin lenkkeilyn keväällä täysin nollapisteestä. Jaksoin juosta korkeintaan 100 metriä hengästymättä, mutta säännöllisellä juoksun ja kävelyn yhdistelmällä kuntoni on vähitellen kohentunut ja nyt jaksan jo juosta viiden kilometrin lenkkejä ihan rutiinisti, ja ne tuntuvat kerta kerralta helpommilta. Viisi kilsaa ei kuulosta aktiivilenkkeilijän korviin juuri miltään, mutta minulle se on aika hyvä saavutus. Luulot kyllä karisevat kun katsoo maratonohjelmia. Puolentoista tunnin lenkki kerran viikossa! Ei helkkari, se on tässä vaiheessa vielä liikaa. Toisaalta jos joku olisi kertonut minulle että kunnon kohottaminen ei tarkoita rääkkiä, verta, hikeä, tuskaa, kyyneleitä ja siteisiin käärittyjä urheiluvammoja - kaikki koululiikunnassa huonot pitävät liikuntaa nimenomaan rääkkinä - niin olisin aloittanut sen paljon aikaisemmin.

Niin, ja mikä pakko sille maratonille on tähdätä, onhan 10 kilsankin juoksuja ja puolimaratoneja, joissa olisi niissäkin tekemistä. Mutta ei, maratonille vain kert se on hianoint. No, jätän kuitenkin haaveilut sikseen koska olen juoksijana niin lahjaton kuin olla voi. Elopainoni ei ole normaalia suurempi, mutta olen vain täydellinen persjalka. On kuitenkin hyvä tehdä sinnikkäästi jotain missä on huono, sillä pienikin kehitysaskel tuottaa tyytyväisen mielen. Luulenkin, että lahjakkuus missä tahansa alueella saattaa jopa laiskistaa. Maailmassa lienee paljonkin esimerkkejä, joissa asiassa y lahjaton henkilö x on tullut todella hyväksi kyseisessä asiassa pelkästään tekemällä ankarasti työtä. Asiat y ovat silti varmaan melko rajattu joukko.

Lenkkeilyllä on sellaisiakin myönteisiä vaikutuksia, joita en osannut odottaa. Ensinnäkin kohoava kunto saa ruumiin tutumaan erilaiselta. On kuin olisin enemmän vieteri, sellainen napakka pöytälampun jousi, ja se taas vaikuttaa mielialaan myönteisesti. Lenkkeily lisää jännittävästi myös kykyä esteettisen mielihyvän uuttamiseen aistimuksista, nykyään esimerkiksi vaikkapa urheiluauton näkeminen tuottaa lähes seksuaalisia mielihyvän värinöitä. Ennen olisin tarkastellut autoa analyttisemmin, upeasti muotoiltuna aerodynaamisena kappaleena ja tutkaillut mitä maskin muodot kertovat ja mitä takavalojen muotoilulla halutaan ilmentää. Hajuaistilleni on myös tapahtunut jotakin. Se on vähemmän herkkä kuin ennen. Haistan huonommin, mutta se ei paljoa haittaa. Uskon tämän ilmiön olevan yhteydessä kuntoilun aiheuttamiin biokemiallisiin muutoksiin ruumiin ja aivojen aineenvaihdunnassa.

Täytyykin käydä nastoittamassa juoksukengät. Se varmaan tulee kalliimmaksi kuin itse kenkien osto.

Ei kommentteja: