8.8.05

Puu on syytön

Saaristo elää vilkkaasti vain kesän korkeimman hetken, heinäkuun, minkä jälkeen toiminta hiljenee. Kesässä on vain muutama pysähtynyt hellepäivä jolloin ilma väreilee kimmeltävän Suomenlahden yläpuolella ja elämä on leppoisaa. Elokuun alussa on syksyn tuntu, ilma on kirkas ja rannalla seistessä mieleen putkahtaa lause "taas se alkaa se arkinen aherrus". Isoäitini sanoi aina niin koulun alkaessa hiukan voivotellen, mikä ärsytti minua.

Mustikoitakin saarten metsissä olisi ja sieniä. Sillä mielellä menin viime viikonloppunakin saareen, ensimmäistä kertaa marjastus-sienestämään sitten lapsuuden. Kolmenkympin tuolla puolen aivot nyrjähtävät uuteen asentoon ja ennen tylsät puuhat alkavat vaikuttaa järkeviltä ja vaivan arvoisilta. En kerännyt mitään, sillä hajotin selkäni lenkillä ja kärvistelin noidannuolen iskemänä koko lauantain. Lienee välttämätöntä mennä kuntosalille vahvistamaan vatsaa ja selkää, muuten juoksemisesta ei tule mitään.

Lämmitin saunaa, ja laskin huvikseni puukalikan tiiviit vuosirenkaat. Niitä oli noin 140, ja kalikassa ei edes näkynyt puun ydintä, joten puun on täytynyt olla paljon tuota vanhempi. Nykyisin näkee paljon puuta, jonka vuosirenkaat ovat harvassa lannoituksen vuoksi. Puu kasvaa nopeasti, muttei ole kestävää. Mietin, olisiko järkevää perustaa erikoispuuta myyvä yritys. Etsisin ja myisin laadukasta puuta erityistarkoituksiin, kuten soitinrakennukseen tai erityisiin rakennuksiin. Tarinan mukaan Japanista tultiin Suomeen hakemaan shintotemppeliin pilaria tai kurkihirttä, sopiva suuri ja vanha mänty löytyikin. Se myytiin halvalla ja laivattiin Japaniin, jossa se myytiin hirmuisella hinnalla temppelille. Ajatukseni mukaan ostaisin maanomistajilta uniikkeja puita ja puulajeja, varastoisin ja kuivaisin niitä oikealla tavalla ja myisin sitten kalliilla puusepille, rakentajille ja soitinrakentajille. Melkoista verkostoitumista se vaatisi, myös kansainvälisesti. En tiedä puukaupasta yhtään mitään, mutta senkin voisi oppia. Haaveilin löylyissä myös synteettisestä puusta, jossa olisi puun hyvät ominaisuudet, mutta joka ei kostuisi, lahoaisi, kutistuisi tai kieroutuisi.

Paluumatkalla kadotin silmälasini yhteysalus Teklaan. Minulla on aurinkolasit, joissa on silmälasien linssit, joten laitan silmälasit aina koteloon kun vaihdan aur'lasit päähän. Laitoin kotelon repun sivutaskuun, mutta en kiinnittänyt taskun vetoketjua kunnolla. Niinpä lasit luiskahtivat huomaamattani kannelle. Vasta maissa huomasin lasien pudonneen, mutta Tekla oli jo ehtinyt lähteä. Pelkäsin jo, että lasit olivat liukuneet mereen. Vähäisestä tuulesta huolimatta merenkäynti oli ollut aika kovaa, niin kovaa että vieressäni istunut mies totesi "Mitäs tää on, onks nää maininkii?" Maininkeja tosiaan, ja suoraan kylkeen, joten alus kallisteli sivuttain kymmenisenkin astetta. Onneksi miehistö oli löytänyt lasini jo maissa ennen lähtöä uuteen reissuun, mutta menee pari päivää ennen kuin lasit tulevat postissa. Se ei haittaa, sillä minulla on varalasit, jotka ostin varsinaisten lasien kanssa samaan aikaan kun en osannut päättää millaiset kehykset haluan. Olin jo aivan unohtanut ne. Nämä ovatkin aika kivat paksusankaiset kakkulat. Mainiota että huolimattomuus osoittautuukin onnenpotkuksi.

Ei kommentteja: