21.5.05

Vuorovesi osa II

Siitä asti kun aloitin lenkkeilyn olen sairastellut omituisen usein. Eilen olin rajussa vatsataudissa, kuumetta oli 39,9 astetta, oksensin heti aamusta leukani melkein sijoiltaan ja kupeeni maitohapoille. Kummallista oli, että en tuntenut kuvotusta missään vaiheessa, vaan muutuin aina oksennuskohtauksen saapuessa levottomaksi ja kävelin rauhallisesti vessaan jossa annoin palaa. Oksentaminen on viheliäistä, mutta kunnon yrjöämisen jälkeen olo on oikeastaan aika hyvä. Makailin kylmästä hiestä märkänä viileällä vessan lattialla ja tunsin oloni aina hetken aikaa melkein hyväksi.

En ottanut kuumelääkettä, joten tauti oli aamulla kadonnut. Tänään olen vähitellen alkanut taas syödä, se sujuu joten kuten, mutta liikkuminen on vaikeampaa, koska vatsa-, kylki- ja selkälihakset ovat edelleen kipeät.

Kaupasta on vessapaperi hamstrattu loppuun. Luulen etten pariin päivään sitä tarvitsekaan.

2 kommenttia:

Henry kirjoitti...

Itse olen huomannut kohdallani saman ilmiön, eli että lenkkeilyn määrällä ja sairastumistiheydellä on korrelaatio.

Joskus kun aina keksii, että nytpä alan kuntoilemaan tosissani, niin vähintään parin viikon jälkeen iskee flunssa.

Kotikutoinen teoria sanoo ilmiön syyksi sen, että lenkkeily (tai rasitus yleensäkin) alentaa vastustuskykyä siinä määrin, että pöpö pääsee iskemään.

Dyro kirjoitti...

Jokun positiivinen korrelaatio kuntoilulla ja sairastelulla on pakko olla. Minä en tosin ole vielä kuntoillut tosissani vaan huvikseni ja kevyesti, juuri siksi etten saisi vammoja ja vaivoja. Niin tai näin, jos tätä rataa jatkuu, kunnon kohoamisesta saatu hyöty kumoutuu sairastelulla.