3.5.05

Selluloosaa, mustetta

Kun joku kertoo tarinaa, tariseeko hän?

Menopassi, jonka u-kirjaimeen kuukkeli teki pesän, minkä vuoksi kirjain jäi tuosta puuttumaan, kuukkelia kun ei sovi häiritä tai se ei muni (on tämäkin kiemurainen selitys silkalle kirjoitusvirheilylle) mietiskeli mitä pojat lukevat, kun tytöt lukevat tyttökirjoja. No, minä ainakin luin kilosivuittain sarjakuvia, kuten Aku Ankkoja, jota saan kiittää lukemaan oppimisestani. Aku Ankan taskukirjojakin luin, vaikka niistä en kamalasti pitänyt. Niiden piirrosjälki oli ärsyttävä, muistan eräänkin anonyymin senttaajan, joka piirsi Akulle ja Roopelle liian pienen nokan niin että Aku ja Roope eivät näyttäneet aikuisilta vaan kummallisilta lapsiankoilta. Lisäksi taskareissa oli kieli välillä kummallista, se sisälsi haukkumasanoja joita en ollut koskaan kuullut, niin kuin kurho. Tai sitten puhekuplissa oli muita kummallisuuksia, kuten nyrkkiä kuulle puivan laskevan auringon toteamus Herjat, kuukunen. Ihan selvä juttu juu, mutta minua tuo risoi yli kaiken, se oli minun kielikorvaani epäaitoa kielenkäyttöä.

Sitten oli tietysti valtava määrä muuta sarjakuvaa, Älli ja Tällejä, Cubituksia, jossa päähekilökoiralla oli maailman paras hämmästymisilme. Siinä silmät olivat tyyppiä O_o. Tuota kuviota näkee nykyään IRCissä, mistä lie sinne päätynyt. Joo, ja Tex Willereitä minulla on lapsuudenkotona kaksi kirjahyllyllistä. Niiden ja Lännentie-sarjojen tarinat olivat oikeastaan aika hyviä ja moniulotteisia, eivät pelkkää räiskintää (tai siltä ainakin vaikutti 13-vuotiaasta). Mitähän muita? Madeja ja Pahkasikaa, mutta jälkimmäinen tuli mukaan vasta lukiossa, sitä ei lasketa. Teräsmies tottakai myös.

Aivan järjetön on myös se Marvel-supersankarisarjakuvan määrä, joka kulki silmieni kautta aivostooni, ja veljeni aivostoon tottakai myös. Hulk, Ihmeneloset, Hämähäkkimies (jota isoäitini kutsui Häkämieheksi), Ryhmä X ja mitä niitä nyt olikaan. Niistä muistan vain yksityiskohtia, ärjyvälle Hulkille oli usein piirretty kuolapatsaita ylä- ja alaleuan hampaiden väliin, ja Hämähäkkimiehen esimies, päätoimittaja J. Jonah Jameson oli kuin harmaantunut Hitler. Ryhmä X:ssä venäläinen supersankari Igor mikälie huomasi supervoimansa rynnätessään pelastamaan pikkutyttöä, joka oli jäädä kolhoosin traktorin alle. Kuvaan oli piirretty tyttö leikkimässä pellolla lapion ja ämpärin kanssa, huivi päässään, Venäjällä kun oltiin. Minua aina epäilytti, menevätkö maaseudun tai Venäjän lapset todella pellolle leikkimään hiekkalaatikkoleikkejä. Pellothan ovat mutaisia, tai ainakin multaisia.

Ihmeneloset altistuivat raketissaan kosmiselle säteilylle, joka oli piirretty vihrein viivoin ja äänitehostein rac-tac-tac-tac. Keskustelimme veljen kanssa paljon enemmän näistä yksityiskohdista ja bongasimme hölmöyksiä kuin pohdimme tarinoiden juonta ja henkilöhahmoja.

X-miesten tarinoiden piirrosjälki oli huiman hienoa, mutta tarinoiden tapahtumat alkoivat vähitellen paisua suuruudenhulluihin mittasuhteisiin. Pitkän tarinan päätteeksi seonnut ryhmä-X:äläinen sukelsi tähden ytimeen ja räjäytti sen supernovana, käristäen samalla viattoman planeetallisen muukalaisia. Luulin että se oli rankinta mitä Marvelin maailmankaikkeudessa voi tapahtua mutta eipä, puolen vuoden päästä koko uni-ferzzumi suurin piirtein tuhoutui ja räjähti, samalla kun sekä supersankarien voimat että superkonnien mahti alkoivat olla mielipuolisen suuria. Tässä vaiheessa mielenkiintoni alkoi jo hiipua ja suuntautua rocklehtiin ja toisenlaiseen, ns. laatusarjakuvaan, johon totutteleminen oli aluksi hiukan vaivalloista. Silloin sitä ei tajunnut, ettei kaikki laatusarjakuva ollut laadukasta, vaan joskus ihan aidosti huonoa.

Siinä missä Ihmeneloset altistuivat säteilylle, minä altistuin lapsena rankasti populaarikulttuurille ja sarjakuvalle, mutta en ole toistaiseksi kehittänyt supervoimia enkä toisaalta superheikkouksiakaan. Luin minä tietysti kirjojakin, tottakai, niitäkin paljon.

---

Menusi opas pohtii myös, eikö miesten kannattaisi mennä yökerhoon ajoissa, jotta ehtisi mukaan parinmuodostusmetkuihin tai hoitaa pariutumisrituaalit baarissa. En tiedä raksuttavatko ajatukset 18-kesäisillä uroilla tuota rataa, minulla ei ainakaan raksuttanut. Eihän diskoon mennä naisia iskemään (tuskin olisin osannut, en osaa varmaan vieläkään, mutta se ei ole toistaiseksi haitannut), vaan bailaamaan, tanssimaan ja ördäämään kavereiden kanssa. Minä olin juuri se urpo, joka viiden Vodka Russianin ja kolmen tuopin jälkeen kiipesi seisomaan tanssilattian viereiselle aidalle ja huusi "Kattokaa jätkät ku Elvis kusee!". Uhkaustani en tietenkään toteuttanut, mutta se kuulosti hyvältä ja sai aikaan vipinää
tanssilattialla. Vipinän seurauksena muodostui tyhjä alue, johon sitten hyppäsin suunnittelematta mikä ruumiinosa kohtaisi lattian ensiksi, ja kännirentona en edes telonut itseäni. Kaverini olivat kaikki samanlaisia, eikä naisten kanssa jutustelu diskossa tullut mieleenkään, muualla kyllä, mutta disko oli sellaiseen aivan väärä paikka. Olen sittemmin rauhoittunut melkoisen paljon.

Baarissa pariuduin kerran vahingossa. Olin vartomassa kavereita ja juomassa pohjia. Kavereita ei kuulunut, olivat säätäneet itsensä väärään bussiin, joten aloin olla jo varsin hyvässä kunnossa ja ajatella aivan omiani. Viereisessä loosissa oli kolme naista, ja menin häiritsemään heitä hyvin kohteliaasti. Esittäydyin ja kerroin miettineeni miksi matematiikka toimii, miksi jokin ihmisen keksimä systeemi selittää niin hyvin maailmankaikkeuden saloja. Kuulostaa todella hölmöltä ja teennäiseltä, mutta minulla ei todellakaan ollut mitään vaikutuksentekopyrkimyksiä mihinkään suuntaan. Naiset eivät olleet mitään typeryksiä, vaan lähtivät täysillä mukaan, ja pian olimme keskustelleet matematiikasta, roolipeleistä, tähtitieteestä ja musiikista ummet ja lammet. Yhtäkkiä sain päähäni lähteä, ja lähdin saman tien kotiin. Seuraavana viikonloppuna yksi naisista huomasi minut diskossa, kertoi minun jääneen mieleen ja raahasi minut ulos ja kotiinsa. Huomasin, että seksikin voi olla hajamielistä ja mietiskelevää. Sen huomasi myös naisen kissa, joka käveli tasaisin askelin ylitsemme ja asettui pesemään takamustaan meidän viereemme.
Suhteesta tietenkään tullut mitään, mutta se ei haitannut. Sen sentään opin, että määrätietoinen, joskin tahaton ei-yrittäminen ei ole välttämättä huono asia ja häviön tie.

4 kommenttia:

mea kirjoitti...

Nyt ymmärrän, miksi en aina ymmärrä miehen mieltä mutta ymmärrän, että kannattaisi ymmärtää.

Hienot tarinat. Sen ainakin ymmärrän.

Itse asiassa ulettönän ruma sana tuo "ymmärtäminen". Niinkuin joku ympyrä, jota kierretään itsensä ympäri. Tai olisko juuri siksi.

Dyro kirjoitti...

Niinpä, jos 18-vuotiaan pojan tajuntaa on vuosikausia huuhdellut tällainen kuvasto ja samanikäisen tytön mieltä on muokannut jokin yhtä lailla yletön, ei ole ihme että maailmat ovat melkoisen erillään kun diskossa kohdataan.

Luulen että maailmat säilyvät aina vähän erillisinä sen jälkeenkin, vaikka miten yrittäisi ympyröitä piirtää molempien ympäri.

Anonyymi kirjoitti...

Just noin. Noinhan se aina menee. Voisikohan tuosta jo alkaa kaavaa kehitellä. Tuntuisi, että epäonnistumisen todennäköisyys on suoraan verrannollinen yrittämisen intensiteetin neliöön.
-Simahaukka-

tommi kirjoitti...

Kaikkien inhoama taskaripiirtäjä on tietenkin Giuseppe Perego

Käännökset sen sijaan ovat mielestäni mainioita, mykrät ja sellaiset muistaakseni Mary A. Wuorion käsialaa. Marja Kelon ultratiivis puhekupla-ilmaus ovat myös jäänyt mieleen, kuten Liisa Ryömänkin, joka jostain syystä mainosti kovasti Kari Kuuvaa ainakin Voimakolmikossa. Tietääkseni Kelo ja Ryömä käänsivät suoraan italiasta.