12.5.05

Osta hyvä troolari, tai edes haitari

Joskus on mielenkiintoista auttaa kaveria hänen yrittäessään myydä jotain sen verran erikoista, ettei sille heti ostajaa löydy, ja jos löytyykin, se vaatii verkostoitumista ja pitkiä palavereita kaikenlaisten ihmisten kesken.

Niinkuin silloin kuin yritin myydä troolaria. En löytänyt ostajaa, se löysi lopulta troolarin omistaja itse, mutta ammattikalastuksen maailmaan oli kiinnostavaa tutustua. Netin kautta kippoa oli aivan turhaa yrittää kaupata. Troolari päätyi lopulta Ruotsiin, mutta sillä olisi voinut purjehtia Atlantinkin yli jos olisi sattunut ostaja rapakon takaa löytymään. En olisi lähtenyt mukaan, troolarit ovat kiikkeriä paatteja, kuin kelluvia munankuoria, ja viikon keinuminen tarkoittaisi viikon merisairautta.

Nyt etsin ostajaa Hammond-sähköurkujen ja Titano-haitarin yhdistelmälle, siis todelliselle instrumenttihybridille. Se ei olekaan ihan helppo homma, mutta vinkkejä otetaan vastaan. Kyseessä on instrumentti, jossa akustinen Titano Cassotto -näppäinhaitari on naitettu Aurora Hammond -sähköurkuun. Rakentajana on suomalainen Rainer Tupola, näitä on kai olemassa maailmassa ehkä neljä tai viisi. Tätä peliä on käytetty tanssibändin keikkakäytössä joskus pari vuosikymmentä sitten. Kuvia en ole vielä saanut (laitan niitä pyydettäessä sähköpostitse), mutta aika vinkeän älytön instrumentiksi kyllä jo ihan ajatuksenkin tasolla. Hämmästyttävää millaisia tavaroita ihmisiltä löytyy.

6 kommenttia:

LL kirjoitti...

Hei, mitä enemmän laitat infoa soittopelistä, sitä helpompi mainostaa sitä eteenpäin. Jos saat kuvan, on sekin eduksi. Yritän kysellä. - L

Timo Riitamaa kirjoitti...

Joo. Kaikki faktat tiskiin, niin etenee. Kuva kanssa.

Dyro kirjoitti...

Päivitin merkintää vähän faktoilla. Kiitos Laura myös ilmoitusvinkeistä, ehkä joku tuosta innostuu.

Jukkis kirjoitti...

Hassua, osuin sattumalta tänne, ja kas; tuo värkkihän on myös minun kätten tuotosta! Korjailin aikanani Hammondeja ammatikseni, ja Rainerin kanssa kehiteltiin monenlaisia soittimia, ensimmäinen tais olla Farfisa-sähköurkujen ja hanurin risteytys joskus 70-luvun alussa. Hommat lopahti pikkuhiljaa "midi"-boxien tuloon markkinoille.

Dyro kirjoitti...

Kiitos tiedosta, tämäpä mielenkiintoista!

Jukkis kirjoitti...

Aika monenlaisia vekottimia tuli aikanaan rakenneltua, ja usein ennenkuin mikään tehdas sellaisia valmisti. Syntikka, jonka ääniä ohjailtiin liikkumalla sen edessä, oktaavilaite, jolla sai kitaran sooloäänet soimaan oktaavia ylempänä, kahta oktaavia ylempänä, oktaavia ja kahta alempana, ja sähköurun äänin, erillinen täysjalkio kanttorille koraalin bassostemmojen harjoitteluun, oktaavin bassojalkio hanuristille, vasemman käden ohjaama bassokone hanuristille, erimerkkisten urkujen "naittaminen" yhteen, nokkahuilu jolla ohjattiin sähköurkuja, halkaistu hanuri josta tehtiin urkujen koskettimisto, ym.ym. Useita näistä valmistettiin myöhemmin teollisestikin. Kun ehdotin Karkkilassa sijainneen WLM-urkutehtaan johtaja Laulumaalle söhköhanurin rakentamista, ei idea ottanut tulta. Mutta parin vuoden kuluttua tehda tuotti sitten PAX-sähköhanuria joka myikin kivasti. Tuo Hammond-urkujen liitäntä olisi ollut käytännössä lähes mahdotonta niinkauan, kun sitä valmistettiin vanhalla elektromagneettisella,"pyörivällä" generaattorilla. Kun valmistuksessa sitten siirryttiin uuteen tekniikkaan, jossa äänet synnytetään puolijohteilla ja avainnetaan mekaanisten kontaktien sijaan jänniteohjauksella ns. porttien kautta, oli paljon helpompi lisätä ulkopuoliset koskettimet johtokaapelin avulla. Sitten tulivat "LSI-piirit", joissa toiminnat oli keskitetty muutamalle isolle piirille, joita puolestaan ohjattiin multipleksaamalla; laite oli hetken aikaa yläsormio, hetken alasormio, hetken jalkio, vuoronperään niin nopeasti ettei korva erottanut katkoja. Näin saatiin pienellä määrällä komponentteja paljon erilaisia ääniä ja ohjauksia. Tätä tekniikkaa käytettiin muuten mekaanisesti mannertenvälisissä puhelinkaapeleissa jo (edellisen)vuosisadan alkupuolella. Samaa kaapelia pitkin kulki samanaikaisesti satoja puheluita, jokainen pienen pätkän kerrallaan. Piti vain synkronoida päät keskenään, ettei puhelut menneet ristiin. Ajanjakosysteeminä oli isot mekaaninen pyörijät, joka yhdisti peuhelinlinjojen päihin kytketyt kontaktit keskenään samaan aikaan meren molemmilla puolilla. Piirit tekivät uudella tekniikalla tuon kaiken muutaman millin tilassa. Seuraavaksi tuli sitten äänien syntesoiminen, eli ääntä ei tuotettu erillisessä generaattorissa, josta niitä sitten olisi poimittu, vaan kosketinta painettaessa keskusyksikkö antoi digi-ana-muuntimelle käskyn tuottaa k.o. ääni. Äänen sävykään ei ollut suotimilla aikaansaatu, vaan sama muunnin "kysyi", mikä rekisteri oli päällä, ja tuotti sitten senkuuloisen äänen. Näin saatiin "urusta" valittua vaikkapa Bösendorfer-flyygelin ääni, joka ei ollut "matkittu", vaan itseasiassa äänitetty kyseisestä instrunentista.Eli yhtä aito kuin jos kuuntelemme konserttia cd-levyltä!Tekniikka on sama. Senpä takia nimi "sähköurut" alkoi siirtyä historiaan. Ja senpä takia nuo vanhat urut kuulostavat nykyään niin eksoottisilta! Tämä tällä kertaa =)
Jukka Laine