15.5.05

Mikä on Oskarin kontribuutio leikkeeseen?

Suomalaiset markka- ja pennikolikot pienenivät vähitellen melkein olemattomiin. Koskakohan eurokolikot alkavat pienentyä? Nyt ne ovat vielä raskaita ja suuria, nousevan suurvallan arvostaan ylpeitä maksuvälineitä.

Katselin Disneyn Fantasian, jonka viimeisenä kappaleena soi Schubertin Ave Maria. Sen perustalta olen yrittänyt kirjoittaa merkintää siitä, miten uskonnollisissa tunteissa on mielestäni usein kysymys pitkälti estetiikan kaipuusta, mutta merkintä ei etene, koska en ole riittävän uskonnollinen, enkä ole riittävän varma ajatuksestani.

Päätin jo kauan sitten, että en aio kirjoittaa bloggaamisesta mitään, koska kirjoittamisesta kirjoittaminen on jokseenkin höhlää. Kirjoitan silti, koska minua joka tapauksessa ärsyttää kaikenlainen bloggaamisesta vaahtoaminen, ikään kuin blogt olisivat jotakin mullistavaa ja vallankumouksellista. Eivät ole. Bloggaaminen on aivan arkipäiväistä ja tavanomaista toimintaa, eikä mullista mitään. Yleensäkin kaikenlaiset rauhanomaiset mullistukset ja vallankumoukset tulevat salaa ja huomaamatta, eivätkä ammattihypettäjät koskaan havaitse vallankumouksen asiassa x tai y tapahtuneen ennen kuin se on jo aika päivää sitten tapahtunut. Kaikki uudet asiat eivät ole mullistavia. On hyvin vaikeaa ennustaa, mitkä keksinnöt, innovaatiot, ilmiöt, aatteet, mitkä lie saavat aidosti aikaan jotakin vallankumouksellista, ja vain ani harvoin kukaan "ajan hermolla" oleva virtailija siihen kykenee.

Tästä ei tietenkään seuraa se, että blogit olisivat lukijoilleen yhdentekeviä. Blogien lukeminen ja bloggaajien kanssa keskustelu on ollut erittäin antoisaa ja arvokasta, ja olen saanut siitä enemmän kuin vaikkapa television katselusta (jota en juurikaan enää edes harrasta). Silti blogit eivät ole mikään hypermegamaksivallankumousuudistus, enkä jaksa suhtauta hypetykseen kuin päästämällä tuskin kuuluvan, väsyneen huokauksen.

Kai tähän jokin ajatuskin tarvitaan. Blogien tärkein anti ei ole se, että kuka tahansa voi julkaista ajatuksiaan ilmaiseksi ja vaivattomasti, vaan se, että blogeissa tekstin voi irrottaa kirjoittajastaan. Bloggaajan ei tarvitse olla julkkis, eikä hänen tarvitse tunkea naamaansa juorulehtiin tai televisioon. Anonyymi bloggaaja voi voittaa kuukkelipalkinnon ja olla noutamatta sitä ilman että sitä pidetään kummallisena. Saisiko anonyymi kirjailija teoksiaan edes julkaistuksi?

3 kommenttia:

Salanimi kirjoitti...

Mitäänsanomaton kommentti, mutta sanottakoon nyt silti, että kyllähän Suomessakin julkaistaan salanimellä useita kirjoja vuodessa. Useimmat omalla nimelläänkään kirjoja julkaisevat kirjailijat eivät ole eivätkä koskaan tule olemaan julkkiksia.

Samastahan bloggaamisessakin on kyse - uskolliselle lukijalle nimimerkki on aivan yhtä todellinen, kuin bloggaajan oikea, salassa oleva nimi olisi.

Shirley kirjoitti...

Mä olen miettinyt sitä, että mä en ikinä lapsena ja nuorena kirjoittanut päiväkirjaa "vain itselleni". Ei kai kieltä edes voi olla olemassa niin, ettei sillä olisi vastaanottajaa, että sitä viestisi vain itselleen. Ei kai?

Dyro kirjoitti...

Minustakaan sellaisessa ei ole mitään järkeä. Minä pidin päiväkirjaa kolmen merkinnän verran tokaluokkalaisena, koska opettaja meitä niin kehotti tekemään. Kirjoitin kuinka lyijykynän terä oli jäänyt terottimeen ja sen sellaista, mutta ei siinä tuntunut olevan järkeä, koska lukijana olin vain minä.

Tekstillä täytyy olla vastaanottaja, jos ei nyt niin ainakin kuvitellussa tulevaisuudessa, muuten kirjoittaminen on turhaa.