5.4.05

Juolahdusvehnänen

John Coltranen Summertimea kuunnellessa tuli mieleen että ehkä Coltranella oli ADHD.

Tai sitten hänen soitantansa on jutustelua ja lörpöttelyä, puhetta ilman sanoja. Muistan kun kerran Irlannissa nukahdin päivällä pubin nurkkaan ja irkkujen jutustelu muuntui unen ja valveen rajamailla irlantilaiseksi kansanmusiikiksi. Siinä oli samoja sävelkulkuja. Vaikuttavatko kielen sävelkulut musiikkiin? Kiinalainen musiikki kuulostaa ainakin ihan puhutulta kiinalta.

4 kommenttia:

Kulttuuria ja urheilua kirjoitti...

Itsekin mietin tänään suhdettani John Coltraneen, kun kuuntelin Miles Davisin kvintettiä Pariisissa (nauhoitettu maaliskuussa 1960). Coltranen soitosta, jossa hän etsii koko ajan uutta suuntaa, tulee toisinaan mieleen isäni muinoin käyttämä verbi hökeltää: "Älä hökellä!", sanottiin liian vilkkaakksi innostuvalle pojalle...

Niin että to ADHD-ajatus ei ole kaukana minunkaan mietteistäni. - Muta tämä ei vähennä lainkaan Coltranen arvoa muusikkona, vaan antaa pikantin lisän hänen ominaislaatuunsa!

Dyro kirjoitti...

Ei tosiaan mitenkään vähennä. Coltranea kuunnellessa minulle tulee jatkuvasti tunne, että hän oikeastaan enemmän lörpöttelee ja heittää läppää saksofonillaan kuin soittaa musiikkia. Juttelee niitä näitä kuin joku ylivilkas kaveri.

Pakkohan se oli panna taas Coltrane soimaan.

JV kirjoitti...

Minä taas näen Coltranen enemmän paatoksellisena julistajana (tämä piirre kasvaa lopputuotantoa kohden), enemmän yhden asian askeetikkona kuin lörpöttelijänä, jollaisena pidän taas Ornette Colemania. Saarnamiehenä tulee heti Coltranen jälkeen Albert Ayler.

LL kirjoitti...

Miles kysyi Coltranelta, miksi hän soittaa niin maratonin pitkiä sooloja. Että eikö hän voisi lopettaa hieman aikaisemmin.
Trane vastasi, että ei hän mahda sille mitään. Sormet vain vievät.
Miles vastasi, että "sen kun otat torven pois suusta. Siihen se loppuu".

En muista oliko tämä Milesin elämänkerrassa vai mistä jäänyt mieleen.