18.4.05

Bullions and bullions

Söin tänään parhaita oliiveja mitä olen koskaan maistanut. Ne olivat valtavia, mehukkaita, vihreitä ja kivellisiä, eivätkä tippaakaan suolaisia. En tiedä mitä laatua ne olivat tai mitä nimitystä niistä käytetään, mutta se olivat kerta kaikkiaan taivaallisen hyviä, niiden makua voi ehkä kuvata sanoilla hulppean aistillisen sofistikoitunut tai sitten vain proosallisesti sikahyvä. Vieläkin himottaisi syödä lisää. Ahmin niitä naama virneessä. Ehkä oliiveissa oli jotain lievästi psykoaktiivista kemikaalia, joka sai aikaan mielihyvän väristyksiä. Jotkut kissathan tuntevat himoa oliivien tuoksuun, kaivelevat niitä purkeista ja kieriskelevät niiden päällä mielellään. Kissalla on nisäkkään aivot, ihmiselläkin on nisäkkään aivot, ehkä tässä on jokin yhteys. Minulla oli lapsena kissa, joka piti kurkusta. Jos se oli unten mailla kun kurkkua viipaloitiin, se heräsi ja juoksi keittiöön naukumaan makupalaa itselleen. Kiehnäsi jaloissa, mutta ei näykkinyt akillesjänteestä, niinkuin monet muut kissat tekevät.

---

Tuossa öljystä ja sijoittamisesta kertovassa kirjassa oli juttua kultaan sijoittamisesta. Kaivoin siitä tietoa netistä, Suomessakin on asiasta kertova sivusto. Kirjassa mainittiin, että kultaan sijoittavat ovat usein varsinaisia eksentrikkoja, ja mielikuva vahvistuu kun tutustuu tuon sivuston poliittiseen artikkelivalikoimaan, jossa on taustalla jonkin verran survivalistinen ja valtionvastainen ajatusmaailma.

Oliivinhimon lisäksi minuun on iskenyt kullanhimo, ei niinkään sijoitusmielessä, vaan silkan aineellisessa mielessä. Haluan pitää käsissäni painavaa, tiheää kultaharkkoa ja ihailla sen väriä. Jotkin kultakolikot ovat halpoja, ehkä ostan yhden sellaisen. Tai ei, kyllä sen harkko pitää olla, vaikka pienikin. Tahtoo ja haluaa. En halua olla liian eksentrikko, mutta silti...

Voitin lapsena arpajaisista kultaisen timanttisormuksen. Arpoja myi kehitysvammainen arpa-Esko, joka kiersi talosta taloon ja sammalsi aina samat lauseet. Halusin aina ostaa arvan, ja isä ja äiti siihen myöntyivät. Kerran voitin kahvinkeittimen, toisella kerralla sen sormuksen. Se oli pieni lapinkultainen röpelöinen sormus, jonka mitättömän pieni timantti tuskin erottui laakean valkokultakruunun keskeltä, siis varmaan halvin timanttisormuksen nimellä kulkeva esine, jonka mistään kultakaupasta saa. Lapinkulta ei edes ole kovin puhdasta. No, olen ajatellut myydä sormuksen romukullaksi, siitä saa ehkä parikymppiä, jos sitäkään. Ehkä annan sulattaa sormuksen pienen pieneksi kultaharkoksi, noin 2 x 2 x 3 mm:n kokoiseksi. Sitä olisi mukava hypistellä.12,5 kilon kultaharkkoa olisi tietysti vielä mukavampi, mutta se maksaa tällä hetkellä 134 255,09 euroa.

Tietysti jos sormusta sulatettaessa sen sisäpintaan ilmestyy hohtavia kirjaimia, muutan suunnitelmiani.

Ei kommentteja: