18.1.05

Yö saaristossa

Nyt kun en jaksa ajatella, kirjoitan muiston teiniajoilta.

---

Eräänä kesänä, kun olin 15-vuotias, päätimme kahden kaverin kanssa lähteä kolmisin erääseen saareen telttailemaan. Saaressa oli mukava hiekkaranta, joka jatkui jonkin matkaa saaren sisäosiin, ja pystytimme telttamme puoliväliin metsää ja rantaa. Se oli oli vanha kupoliteltta jostakin 60-luvulta, niin vanha, että sen kepitkin olivat bambua.

Kenelläkään meistä ei ollut hakumiestä, joten emme ottaneet oluttakaan mukaan, mutta se ei haitannut, teimme nuotion ja meillä oli rupatellessa mukavaa. Myöhään illalla alkoi kuulua veneen ääntä, ja jonkin verran kauemmas ajoi kaksi jätkää, jotka olivat selvästi kännissä ja heittelivät meuhkaten leirintätarpeita rannalle.

Tunnelma meni pilalle, siitäkin syystä, että tiesimme noiden idioottien tulevan jossakin vaiheessa iltaa pummaamaan viinaa tai tupakkaa tai haastamaan riitaa. Niinpä päätimme siirtää jo kokoamamme teltan pienen niemen taakse näkösuojaan. Kokonaisen teltan siirtäminen on hankalaa, ja kun lopulta pääsimme niemen toiselle puolelle, huomasimme että teltta olisi pakko pystyttää veden rantaan, koska tasaista rantaa oli vain kapea kaistale, ja sen jälkeen kohosi jyrkkä hiekkatörmä. Siirretty teltta näytti kapealta kuin kirkontorni, mutta sinne sentään mahtui nukkumaan.

Pahat aavistuksemme kävivät toteen. Iltamyöhällä toinen jätkistä hoippui kohti telttaamme sikakännissä, ja tiedottoman määrätietoisesti, kuin automaattiohjauksella ja pysähtyi seisomaan telttamme oviaukon eteen.

- Onssteil vettä?

Olihan meillä vettä. Tarjosimme huikan.

- Me lähetää ton Antsan kans koht tuulastamaa, jätkä mokelsi.

Sen sanottuaan hän kaatui taaksepäin jäykkänä kuin lauta ja molskahti selälleen rantaveteen. Hän kellui siinä hetken, kunnes raahasimme hänet hiekalle. Piru vie, kun känniset osaavat tehdä itsestään riesan myös tajuttomina. Hetken juttelimme mitä voisimme tehdä. Teltan siirtäminen ei käynyt enää kysymykseenkään.

Puolen tunnin päästä tyyppi heräsi, kirosi ja pyysi taas vettä. Sen jälkeen hän tiedusteli kännisille ominaiseen uhmakkaan tapaan mitä jätkiä me olimme, ja mikä oli meidän keskiarvomme. Kaverit sanoivat olevansa vitosen jätkiä. Oman keskiarvoni valehtelin kuutokseksi.

- Vittu ihme hikari

Sitten tyyppi sanoi olevansa Keke ja kutsui meidät teltalleen. Lähdimme, koska emme oikein osanneet kieltäytyäkään. Keke alkoi sytyttää nuotiota, mutta ei saanut tulta pysymään yllä. Hän nappasi jostakin muovisen bensakanisterin, valeli puut bensalla ja tuikkasi ne tuleen. Liekkien koko ei miellyttänyt, joten hän valeli liekkeihin lisää bensaa. Tuli kiipesi bensavanaa pitkin kanisteriin, joka alkoi loimottaa kuin punainen lyhty, kun sen sisällä oleva bensiini syttyi. Keke katseli hehkuvaa kanisteria hetken, rääkäisi ja heitti sen käsistään. Tulen pehmentämä muovi levähti hajalle ja palavaa bensaa roiskui kaikkialle, myös Keken pohkeille, jotka syttyivät palamaan. Keke pinkoi veteen liekehtivin pohkein ja karjui mennessään. Koko ranta näytti olevan tulessa rantamäntyjen runkoja myöten, ja aloimme kiivaasti heittää hiekkaa saadaksemme liekit sammumaan. Keke oli saanut omat jalkansa sammumaan meressä ja tuli nyt meidän avuksemme. Vähitellen liekit tokenivat ja asettuivat kiltisti nuotioon.

Nuotion vieressä olevasta teltasta pisti esiin pää.

- Hö, mitä vittuu.

Emme olleet paniikissa huomanneet koko telttaa, se oli ihmeen kaupalla säästynyt bensaroiskeilta.

- Mitä tääl tapahtuu?

Kerroimme että ranta meinasi palaa ja koko metsä ja ainakin koko saari oli vaarassa ja Unsle meinasi kärventyä niin edelleen. Huomasimme, että läheisessä saaressa oli kansaa rannalla katsomassa miten meidän käy. Keke tutki hiiltynyttä puunrunkoa.

- Antsa sun farkut palo.

Antsa oli mennyt koisimaan telttaan ja jättänyt farkkunsa puun oksaan roikkumaan. Nyt ne olivat riekaleina. Antsa katsoi farkkujaan ja istahti hiekalle. Antsa ja Keke alkoivat puhua taas tuulastamisesta ja noutivat teltan vierestä Aperita-pullon, mutta huomasivat että sen korkki oli ollut auki ja nyt Aperita oli aivan hiekkaista.

Yö meni siinä jumitellessa, Antsa ja Keke eivät oikein tienneet lähteäkö tuulastamaan vai ei, varsinkaan kun Antsalla ei ollut enää housuja, ja Kekenkin housut olivat pohkeista palaneet. Antsa teki pitkähihaisesta paidastaan itselleen uudet housut ja kiristi ne kepillä, mutta ne eivät oikein pysyneet ylhäällä. Keke reteili naisjutun toisensa perään ja kertoi väliin tappelukokemuksiaan ja arvioitaan kuka paikkakunnalla oli oikeasti kova jätkä ja kuka pelkkä esittäjä. Aamuyöstä menimme omaan telttaamme nukkumaan, mutta haisimme niin savulta, että nukkumisesta ei tullut mitään.

Aamulla pääsimme onneksi lähtemään ennen kuin Antsa ja Keke heräsivät.

Ei kommentteja: